28.06.2008
Kaisaniemi/Helsinki
Ruotsalainen Dream Evil on niit� ryhmi�, jotka pyrkiv�t nousemaan Manowarin, Judas Priestin, Dion ja Helloweenin tilalle kalifiksi kalifin paikalle, ja t�m� powerihtavan heavy metallin sanansaattaja on my�s tosissaan. Kuudessa vuodessa ryhm� on julkaissut nelj� pitk�soittoa sek� kaksi ep:t�, ja lis�� on luvassa jo piakkoin, eli kiirett� on pit�nyt. Samalla orkesterin suosio on vankistunut, vaikka totta puhuen aika vankassa klisheik�ss� ryhm� kahlaakin.
Ison teltan sis��n olisi ehk� mahtunut enemm�nkin v�ke�, mutta ��nentaso oli siit� huolimatta j�risytt�v�, kun eturivien metallisoturit huusivat biisien lyriikoita kilpaa vokalisti Niklas Isfeldtin kanssa. Toisaalta kun kappaleiden nimet ovat luokkaa: Fire! Battle! In Metal! ja Made Of Metal, eiv�t ne kertos�keetk��n ole mit��n suunnattoman mutkikkaita. Dream Evilin setti osui monella tapaa erinomaiseen saumaan, sill� juhlinta oli ehtinyt riist�yty� monella t�ss� vaiheessa jo t�ysin k�sist�, mink� ansiosta eturiveiss� � ja v�h�n taaempanakin � riehuttiin jo useimmiten t�ysin estoitta. Soundit olivat juuri eik� melkein kohdillaan ja ryhm� jaksoi kohkata lavalla hamaan loppuun asti, mist� viel� irtopisteet l�nsinaapureille.
Joensuun Discardia kohtasi vain viikko ennen Tuskaa harmittava sattumus: kitaristi Ohto Jaatinen mursi olkavartensa "k�denv��nt�tapaturmassa". Loput nelj� j�sent� p��ttiv�t kuitenkin hoitaa keikan, ja jos en olisi ollut vajauksesta ennalta tietoinen, en olisi sit� varmaan edes huomannut, siin� m��rin hyvin basisti Mikko Kyt�saho t�t� paikkasi. Muutenkin vajaa vuosi sitten ensimm�isen albuminsa julkaissut yhtye hoiti festaridebyyttins� rennosti ja itseluottamuksella. Vaikkei olisikaan kallellaan jenkkicoreiluun, karisti poikien repiv� ja groovi ilmaisu luultavasti ainakin pahimman festariuupumuksen.
Ensimm�ist� kertaa Tuskan lauteilla esiintynyt Kreator oli er�s p�iv�n suurimmista, ja monelle kenties my�s se kaikista suurin nimi. Niinp� kentt� oli pakkautunut t�yteen jo keikan alussa, eik� vokalisti/kitaristi Mille Petrozzan tarvinnut kuin antaa pieni vihje ja nyrkit olivat oitis ilmassa aina miksauslavan sivuille ja niiden takaisiin riveihin saakka. Kansa oli siis valmiiksi latautunutta ja erinomaisessa iskussa oli my�s itse orkesteri, joka otti ensimm�isest� Tuska-visiitist��n kaiken mahdollisen irti.
Kreatorin levyjen nimet ja erityisesti niiden lyriikat ovat aina kertoneet omaa kielt��n yhtyeen maailmankuvasta sek� n�kemyksist�. Aivan kuin sattuman kautta setti avattiin nelj�n eri albumin nimibiisill�, joiden aikana Kreator sai l�p�isty� melkeinp� jokaisen kuulijan syd�men. Nyky-yhteiskuntaa kritisoiva Violent Revolution, y�ss� liikkuvista tappavista (ihmis)hirvi�ist� kertova Pleasure To Kill, uskontoja � ja erityisesti niiden sokeaa seuraamista � kritisoiva Enemy Of God sek� rikkoutuvasta ja v�kivaltaisesta mielest� aiheensa ottanut Extreme Aggression valottivat kukin tahollaan Kreatorin sanallista sanomaa, itse musiikin ollessa puhdasverist� ja alkuvoimaista thrash metallia parhaimmillaan.
T�ll� kertaa showta ei jatkettu mill��n ulkomusiikillisilla erikoiskikoilla, kuten esimerkiksi vuosi sitten Metalcamp festivaaleilla, vaan sanoma porattiin kuulijoiden kalloihin silkan musiikin voimin. V�lill� Petrozza piti lyhyit� puheenkaltaisia, joissa herra muisti kiitt�� yleis���n ja kertoa muutamia totuuksia metallin ylivertaisuudesta, ja mit� pidemm�lle keikka meni sit� tihe�mm�ksi tunnelma kutoutui. Kyll� se saksalainen vaan osaa.
Ison teltan viimeinen b�ndi lauantaina oli Diablo, jonka sijoittaminen p��lavaa pienemm�lle estradille aiheutti vakavaa ruuhkautumista teltan sis�ll� sek� sen ymp�rill�. B�ndi olisikin v�kim��r�n perusteella kuulunut kiistatta isolle estradille, mutta positiiviselta kantilta katsottuna tunnelma p��si ainakin tiivistym��n tyystin uudenlaisiin mittoihin, kun keikkaa tuli katsottua kylki kyljess�.
T�p�t�ysi teltta mylvi jo ennen keikan alkua rytmikk��sti �Diablo! Diablo! Diablo!� ja kun Nyg�rd, Utriainen sek� kumppanit kapusivat lamppujen alle, taistelu tuskalaisten syd�mist� oltiin jo k�yt�nn�llisesti katsoen voitettu. Tamperelaisten ei tarvinnutkaan t�m�n j�lkeen muuta kuin leipoa jo valmista taikinaa is�nn�n ottein, mink� nelikko my�s riemulla teki. Read My Scars, Damien ja Mimic47 (jonka kohdalla Nyg�rd totesi h�mment�v�sti: �Jokainen meist� on oman el�m�ns� Kari-Pekka Kyr��) ovat jo monesti kuultuja ja suosituiksi havaittuja ralleja. Yll�tt�v�� oli kuitenkin se, ett� uuden Icaros albumin kappaleet nousivat suosiossa jo v�hint��n edelt�jiens� tasolle. Living Dead Superstar ja Icaroksen nimibiisi saivat vaivatta suuren kuoron tuekseen ja kun setin p��tt�v� Into the Sea p��si vauhtiin syttyi telttaan Nyg�rdin pyynn�st� kymmeni� sytk�reit�. Diablo onkin t�ll� hetkell� kiistatta Helsingin suosituin tamperelaisyhtye.
Kun festarin perusrunko koostuu deathia ja thrashia pienin variaatioin soittavista yhtyeist�, voi kohtalaisellakin luovuudella erottua edukseen. Jos taas omaper�isyys on sit� luokkaa kuin Irlannin Primordialilla, ollaan suuruuden portailla. Illan p��esiintyj�n l�mmittelij�n� yhtye oli oikeutettu my�s telttapaikkaan, mist� oli heid�n j�nnitteiselle, loputtomista nostatuksista ja iskev�st� huudatuksesta koostuvalle musiikilleen suuri etu. N�in my�s The Coffin Shipsin kaltaisten kappaleiden surumielinen pohjavire s�ilyi. Enin osa setist� oli otettu kuitenkin viime vuoden To the Nameless Dead -albumilta, jolta kuultiin mm. As Rome Burns sek� p��t�ksen� komea Heathen Tribes.
Keski�ss� oli tietenkin Alan Nemtheangan raivoisa tulkinta; muusta yhtyeest� esiin pyrki voimakkaammin vain rumpali Simon O�Laoghairen vakaa ty�skentely, joka avitti kappaleet eeppisiin korkeuksiinsa. Vaikka n�iss� olosuhteissa Fields of the Nephiliminkin setti olisi voinut p��st� paremmin oikeuksiinsa, ansaitsi Primordial paikkansa, ja osoitti olevansa yksi n�in� p�ivin� suuruuttaan el�vist� metalliyhtyeist�.
Vaikka death-pioneeri Morbid Angelin
merkitys onkin jo pitk��n ollut enemm�n historiallinen kuin akuutti, kohdistui heihin illan p��esiintyj�n� odotuksia: yhtyeen edellisen Suomen vierailun j�lkeen David Vincent on palannut laulajan ja basistin paikalle, t�ydent�en yhtyeen (l�hes) klassisen kokoonpanon. Muovipaitainen Vincent hoitikin kaiken esiintymisen, sill� yhtyeen sielu, Floridan p�rr�p�� Trey Azagthoth tyytyi vinguttamaan kitaraansa vaihtelevissa haara-asennoissa.
Morbid Angelin setti� luonnehtikin keskittyminen olennaiseen: yhtye latasi p�tev�n biisin toisensa per��n, ja vaikka mukaan mahtui my�s yksi uusi biisi, mukiinmenev�sti toiminut Nevermore, oli paino uran alkup��ll�: esimerkiksi Altars of Madness -debyytilt� kuultiin ainakin Evil Spells sek� Lord of All Fevers & Plague. T�t� l�hestymistapaa ei voi paljoa moittia, sill� soundipuoli oli kunnossa, ja yhtye soitti kiitett�v�ll� innolla. Siksi, huolimatta hiljalleen yltyneest� sateesta, valtaosa yleis�st� jaksoi yli tunnin kest�neen setin loppuun asti, palkintona klassikkobiisit Where the Slime Live ja God of Emptiness.
Perjantai
Lauantai osa 1
Sunnuntai
Teksti ja kuvat: Mika Roth ja Mikko Heimola
