• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

The Everglades - Farkkuasteikolla kevyesti alaspäin levenevien ja napakasti istuvien rokkifarkkujen välimaissa

Turkulainen The Everglades on jo muutaman vuoden ajan levittänyt itse lanseeraamaansa ”Fockpopin” ilosanomaa. Desibeli.net otti yhtyeen pihteihinsä sähköpostin välityksellä, uhreina olivat laulaja-kitaristi Alex, kitaristi Lauri ja basisti Ilmari.

Kerrotteko ensin The Evergladesin historiasta? Mitä tähän päivään mennessä bändin leirissä on tapahtunut?

Alex: Bändin lähtökiihdytys on ollut hidasta, johtuen erinäisistä palvelusjaksoista puolustusvoimissa ja mä olin kolme vuotta Englannissa. Nyt on vasta alkanut löytyä aikaa todella tälle hommalle. Yhdenlainen uusi startti oli vuosi sitten, kun vokalistina toiminut veljeni lähti bändistä ja mä aloin hoitamaan sitä pestiä. Se oli jokseenkin rankka tilanne, vieläkin tulee huono fiilis jos sitä ajattelee, mutta se oli silloin pakko tehdä ja nyt on hommat liikkeellä taas uudella draivilla. Pari demoa ollaan ehditty tekemään: eka oli ihan hyvä ja toinen melko paska. Kummatkin tosin sai ihan hyvän vastaanoton. Tämä uusi äänite onkin sitten helvetin hyvä. Nyt odotellaan, miten se otetaan vastaan.
Lauri: Bändin leirissä on pystytetty teltat ja pistetty pannu tulelle. Välillä tosin pitäis jonkun sekoittaa, ettei pala pohjaan. Koti-ikävästä ei myöskään ole tietoakaan!

The Evergladesilta on hiljattain ilmestynyt uusi promo-sinkku. Oliko teillä levyä tehdessänne mielessä jotain referenssilevyjä, tunnelmia, tai vaikutteita?

Alex: Kyllä mulla on yleensä aika selkeä käsitys siitä, miltä meidän biisien pitäisi kuulostaa. Tätäkin tehdessä kuunneltiin eri levyjä ja mietittiin yhdessä Rajamäen Jaakon kanssa, että mitä soundia lähdetään hakemaan. Jaakolle kuuluukin suuri kiitos tämän lätyn soundista. Jaakko löysi tosi hyvin sen mitä haettiin ja voidaan olla tyytyväisiä lopputulokseen. Itselle se on vaikea tehdä eroa sen välillä mikä on omasta mielestä hyvää musiikkia ja toisaalta sen, mitkä soundit sopivat meille. Siinä Jaakko oli suureksi avuksi vähän ulkopuolisena. Masterointiin Jaakko ehdotti referenssiksi The Raconteursin Broken Boy Soldiers–albumia ja mä olin, että vittu, sehän on yks kovimmista levyistä muutaman viime vuoden aikana, eiköhän se käy!
Lauri: No biisit ovat mielestäni keskenään aika erilaisia, että mitään yhteistä fiilistä niistä ei nyt ehkä saa väännettyä. Nauhoitettiin kummatkin biisit yhden Rajamäen Jaakon johdolla sen ja sen co. studiossa täällä Turussa. Nauhoitusmeininki oli lähtökohtaisesti aika orgaaninen ja mielestäni lopputulos silti hyvä. Usein halvalla tehdystä orgaanisen kuulosesta meiningistä voi meinaan tulla aika paskaa. Meidän onnistumisesta kaikki kiitos Jaakolle.
Ilmari: Mun mielestä tärkeimpiä juttuja koko soundissa oli, että siinä on jotain tarttumapintaa. Meidän nauhoittamamme musiikkimme ei saa muistuttaa suppoa, joiden valmistamisessa kuitenkin kaiketi pyritään maksimaaliseen huomaamattomuuteen.

Millainen on biisinkirjoitusprosessinne?

Alex: Aina se oikeastaan lähtee jostain fiiliksestä. Mä tarviin aina sen kuuluisan 5% inspiraatiota, jotta pääsee alkuun. Jos saa sen helvetin hyvän yhden ”linen” päähänsä, niin yleensä loppu biisi kirjoittaa itse itsensä: sen jälkeen tiedän jo tarkalleen millainen säkeistö, c-osa tai kertsi tässä biisissä on. Mun biisinkirjoitus ei oo mitenkään vakiintunut tiettyyn muotoon. Välillä tulee sanoja, välillä melodioita, viime aikoina ei mitään. Mielenkiintoista on ollut tehdä myös biisejä Ilmarin valmiisiin sanoihin. Se on ihan oma maailmansa. Lähtökohta on niin erilainen. Siinä on ehkä helpompi päästä alkuun kun on jo jotain, mistä saa kiinni. Yleisesti mulle biisinkirjoitus on aina elämää suurempi tapahtuma: jokaisen biisin täytyy olla ehdoton hitti. Mulla päätyy paljon varmasti ihan keskinkertaisia biisinalkuja roskakoriin, kun ei tunnu siltä, että tässä on nyt uus Bridge Over Troubled Water. Muutenkaan en oo sen suhteen mikään Elton John, että säveltäisin mikroaaltouunin ohjekirjasta 20 minuutissa levyllisen biisejä. Toisaalta en myöskään asu miehen kanssa.

The Everglades tulee Turusta. Millaisena näette Turun tämän hetkisen musiikillisen tilanteen? Löytyykö The Evergladesille hengenheimolaisia….?

Alex: Kyllä mä voin aidosti sanoa, että Turku on poprockin pääkaupunki. Täällä pörrää todella monta hiton hyvää nousevaa bändiä tällä hetkellä ja vielä useammalla on ainakin juuret täällä. Lisäksi yleisö Turussa on aktiivista ja pienempienkin bändien tekemisiä seurataan tarkasti. Common Tones, Traffic Island ja The Friend ovat kaikki aivan vitun kovia bändejä, jotka voin onnekseni sanoa myös olevan ystäviämme. Diggaillaan avoimesti toisiamme ja koitetaan samalla tehdä kaikki hiukan paremmin kuin kaveri…
Lauri: Kyllä täällä ihan hulluna kaikkia hyviä rokki/poppibändejä on. Välillä tuntuu, et on jopa vaikea erottua, mutta toisaalta kyl siitä enemmän hyötyä on että on tämmönen ikään kuin skene josta ponnistaa. Täällä on perinteisiä poppikeikkojen järjestäjiä (kuten Lappiksen FOTM), jotka antaa uusillekin bändeille mahdollisuuden päästä soittamaan. Sitten ollaan itsekin järkätty Fock ´til You Pop-nimistä klubia muutamia kertoja, johon just niitä enemmän tai vähemmän hengenheimolaisia on yritetty buukata. Ollaan aika paljon kaveerattu täällä monienkin bändien kanssa, mut ehkä erityisesti sellaisten kuin: Common Tones, Traffic Island, The Friend, jotka kaikki on rehellisesti sanoen sika kovia bändejä. Haluttaisiin ajatella, että meillä on vähän niin kuin tämmönen semi kollektiivi, eli ryypätään silloin tällöin kimpassa, käydään toistemme keikoilla ja yhteisiä treeniksiä jne.
Ilmari: Tällä hetkellä Turussa ainakin riittää livemusiikkia, omaa musiikkiaan esittäviä bändejä on valehtelematta 20-30 joka viikko. Valitettavasti välillä myös määrä korvaa välillä laadun... Paikallisena erikoisuutena on ehkä se, että kukaan ei ole valmis maksamaan livemusiikista juuri mitään. Turussa on oikeasti pakko pitää keikkojen liput muuta maata halvempina, että porukka vaivautuu paikalle. Tässä on puolensa: Keikalle lähtemisen kynnys madaltuu, mutta monia kiinnostavia bändejä ei välttämättä kiinnosta tulla tänne.

The Evergladesin musiikista löytyy paljon yhtymäkohtia 60-luvun kitarapoppiin. Mitä mielikuvia tämä teissä herättää? Koetteko että esim. retro-sanan käyttäminen teidän tapauksessa on perusteltua?

Alex: Kaikenlainen musiikin kuvailu erilaisin sanakääntein on jo menettänyt niin merkityksensä, että mä en ainakaan enää pysy kartalla. Mitä nyt sitten on retro? Tai indie? Ja jos r´n´b:tä soittaa Rolling Stones ja Beyonce, niin aika vaikeeta sitäkin on kovin kuvaavaksi termiksi sanoa. Mutta mä oon ainakin herkän nuoruuteni kuunnellut nimenomaan 60- ja 70-luvun rockia, joten olisi se varmaan outoa, jos se ei kuuluisi meidän musiikissa. Joidenkin mielestä sen aikakauden bändeihin liittyy tarpeetonta hypetystä; että ne nyt vaan olivat bändejä bändien joukossa, mutta mä voin mielelläni ilmoittautua siihen ylihypeen. The Beatles oli maailman paras bändi. Nuff said.
Lauri: Mun mielestä retro on johonkin asti jees ja kait mekin ollaan johonkin asti jees.
Ilmari: Nykyäänhän retro voi tarkoittaa vaikka Retropopia ja ysärin juurille haikailua. Farkkuasteikolla me olemme ehkä kevyesti alaspäin levenevien ja napakasti istuvien rokkifarkkujen välimaissa, ainakaan vyötärönreuna ei ole yli navan.

Millainen työnjako teillä on bändin sisällä?

Lauri: Alex teki ennen biisejä, mut nykyään se on keskittynyt suomen opiskeluun. Sit Immu tekee sanoja ja Miksu joskus biisejä. Minä en bändin kannalta tee juuri mitään, paitsi pidä henkeä yllä. Muut on aina välillä vähän hankalia tyyppejä.
Ilmari: Alex visioi ja katsoo päältä, Lauri kertoo, miten asia kannattaisi hoitaa, minä tuherran omiani ja keikkakitaristimme Lasse juo muiden kaljat. Sillä aikaa Miksu onkin jo pakannut auton tai tehnyt soundcheckin kaikkien soittimien osalta.

Mielipiteenne musiikin jakelusta verkossa? Oletteko koskaan ladanneet laittomasti musiikkia verkosta?

Alex: Oon mä joskus silloin, kun se oli helpompaa. Nykyäänhän se on melko rajoitettua jo. MySpace ja YouTube palvelevat hyvin netissä musiikin osalta, sieltä löytyy lähes kaikki. Mä olen itselleni perustellut musiikin lataamista netistä sillä, että se on hyvä tapa tutustua uuteen musiikkiin: kun lataa pari biisiä artistilta, niin voi tehdä päätelmän, kannattaako levy hankkia. Toisin sanoen, koskaan netistä lataaminen ei ole mulle korvannut levyn ostamista. Levyjen ostaminen on hauskaa ja mä haluan saada fyysisesti sen levyn hyllyyni. Siinä on jotain hienoa edelleen. Netti tarjoaa hyviä mahdollisuuksia kaikille pienemmillekin bändeille jakaa musiikkia, joten siinä mielessä se on hyvä juttu. Se nyt vaan on nykyään arkipäivää ja kysymys onkin lähinnä, miten se saadaan palvelemaan kaikkia artisteja ja kuluttajia mahdollisimman hyvin.

Lauri: En ole ladannut, mut toisaalta kait se on joka tapauksessa tulevaisuus. Seuraava kysymys.
Ilmari: En myöskään ole koskaan ladannut mitään, mutta verkon kautta tulee kyllä tutustuttua ja pidettyä antenneja pystyssä moniin suuntiin.

Jos The Everglades saisi päiväksi haltuunsa valtakunnallisen radiokanavan, niin mitä tapahtuisi?

Alex: Mä luulen, että mä olisin meistä laiskin pyörittämään levyjä, joten ehkä haastattelisin itse itseäni. Musiikista mä toivoisin, että radiossa soitettaisi enemmän niitä muutaman vuoden takaisia biisejä: radioilla yleensä soi ainoastaan se uusin Rihanna ja sitten yks Eppu Normaali, mutta ei mitään siltä väliltä. On paljon mainioita biisejä muutaman vuoden takaa, joita ei soiteta ollenkaan. Se on jotenkin sellaista harmaata aluetta kun ei oo päivän polttava hitti eikä”klassikko”.
Lauri: Tuntien The Evergladesin toimintatavat, väittäisin ettei tapahtuisi aika pitkään aikaan mitään. Sit lopulta Alex haluais soittaa radiossa meidän biiseistä Man of The Momentin tai William Shatnerin ja Miksu ei suostuisi siihen. Sitten joku niistä kuitenkin soitettaisiin, kun Alexilla on veetto-oikeus.
Ilmari: Taloudenhoidon puolesta saisimme kanavan ainakin konkurssiin jo yhdessä päivässä. Luultavasti päivä alkaisi hervottomalla paskanjauhannalla ja mauttomilla kaskuilla, mutta muutaman nuottiöljypullon jälkeen lähetyksessä ruvettaisiin pohtimaan vakavia ja parantamaan maailmaa.

Missä asioissa näkisitte että bändinne täytyy vielä kehittyä?

Alex: Mun mielestä merkittävin juttu olis se, että unohdettais kaikki muu ja keskityttäis tähän bändiin sata prosenttisesti. Me kaikki tällä hetkellä kulutetaan ihan vitusti liikaa energiaa kaikkeen turhaan paskaan. Pitäis vaan tehdä musiikkia ja löytää siihen enemmän resursseja. Ja tehdä lisää hyviä biisejä.
Lauri: Livemeiningissä ehkä kaikkein eniten. Meil on ihan riittävän hyvät palikat, mut jotenkin ne aika harvoin loksahtaa just prikulleen paikalleen. Sitten ei myöskään saada ottaa itteämme liian tosissaan, koska siitä ei ikinä seuraa hyvää ja lopuksi ois hauska nähdä, et jos meille ikään kuin tarjottaisiin mahdollisuus homman viemiseen seuraavalle tasolle (niin kuin joku oikea levy/Suomen kiertue), niin osattaisiinko/uskallettaisiinko me tehdä se.

Millainen yhtye The Everglades on elävän yleisön edessä?

Lauri: Ööh, viittaa edelliseen kysymykseen. Eli me ollaan mun mielestä aika hyvä livebändi, mut voitais olla vielä selvästi parempi. Kun opittais vielä soittamaan ja laulamaan oikein ja kuulisti. Kaverimme Lasse Toimi on nyt viime ajat ollut live-meiningeissä kitaristina, että se kyllä periaatteessa hallaa super-hyvin sekä laulamis- että soittamistouhut.
Ilmari: Mun mielestä livesoittaminen on sen verran vaikea ala, että siitä ei suoriudu erinomaisesti koko maassa kuin muutama bändi. Vähänkin herkemmässä musiikissa elävä esiintyminen on aika julma ja anteeksiantamaton juttu. Omasta mielestäni olemme kuitenkin oppineet välittämään biiseistämme livenä jotain ekstraa suhteessa nauhoitettuihin otoksiin. Ainakin yleensä.

Mitä supersankari/sarjakuvahahmoja muistutatte ja miksi?

Alex: Ainakin olemme Fantastic Four.
Lauri: Alex muistuttaa Stephanie Forresteria (hiustyylit), Immu Putte Possua (luontainen varovaisuus/viisaus), Miksu Mikki Hiirtä (koska se on useimmiten oikeassa) ja mä myöskin Putte Possua (koska olen meistä ainoa hiukan ylipainoinen). Ei me ainakaan mikään Fantastic Four olla.

Missä olette viiden vuoden kuluttua?

Alex: Californication-sarjassa oli mahtava hahmo, renttujuoppo kirjailija Hank Moody, jonka elämää voisin replikoida: yhden maailmanluokan hitin jälkeen hengaan Kaliforniassa ja jetsettaan kokkareilla. Tai toisaalta voisin olla antamassa haastattelua Desibeli.netille ”vaikeasta kolmannesta albumistamme”. Siinä kohtaa olemme kaikki kasvattaneet parrat, muutettu maalle ja levyn tuottaa Lil´ Wayne, joka on ”uusi Timbaland”!

Lauri: Toivottavasti Alex pääsee YleX:n X-raatiin arvioimaan muitten biisejä. Se tarkoittaisi, et ollaan itsekin saatu jotain arvostusta jostain.
Ilmari: Ehkä lahkomme on vihdoin silloin saanut tuulta purjeisiinsa: Fockpop for Girls and Believers!

haastattelu: Jari Jokirinne, kuvat Ilari Laamanen ja The Everglades