Pienet

Pienet II – Tammikuu 2009

31.01.2009


'Avafrost: Avafrost: Frost Giants Way

Jossain mustan metallin ja kalmakkaan kuolotuksen risteyksen tienoilla lienee lahtelaisen Avafrostin ihannetila, jota orkesteri tavoittelee uusimman kiekkonsa kolmella kappaleella. Primitiivisiä mustuuden voimia manataan esille tyyliin nähden yllättävänkin teknisen soiton avulla, joka kaikesta huolimatta palvelee mainiosti tarkoitusta. Yhtye saakin luotua paikoin erittäin mielenkiintoista räiskettä jossain siellä genreloosien väliin jäävällä ei-kenenkään-maalla. Rääynnän eri sävyjä esittelevä vokalisointi sopii pakettiin kuin risti hautuumaalle, mutta muuten soittopuolella tyydytään tarpeettoman usein välimallin ratkaisuihin. Kappaleet pohjautuvat selvästi kunnianhimoisiin näkemyksiin, jotka eivät kuitenkaan tunnu saavuttavan täyttä potentiaaliaan. Pientä – ja miksei vähän isompaakin – kansalaisrohkeutta kaivattaisiin, jotta visiot täyttyisivät. Soundit ovat olosuhteisiin nähden ilahduttavan kirkkaat mistä plussat lahtelaisille.

Mika Roth
'Beyond Beyond Verge: 1st Attempt

Beyond Verge on pari vuotta kasassa ollut salolaisryhmä, joka on julkaissut vastikään esikoisdemonsa. Kiekon neljä raitaa ovat melodisen, teknisen ja modernin metallin suuntaan kallistuvaa rutistusta, josta on vedettävissä joitain suuntaviivoja Pohjois-Amerikan suuntaan. Vokalistin käheä huutolaulu edustaa kuitenkin perinteistä osastoa, eli mistään puhtaasta metalcoresta tässä ei ole kysymys, vaan enemmänkin esikuvat löytyvät räkäisen thrashin sekä uuden aallon rockmetallin puolelta. Kappaleissa on mukavasti ideaa ja myös soundit toimivat, mutta sovituspuolella bändi on päästänyt itsensä liian helpolla, sillä kappaleissa olisi rahkeita huomattavasti rohkeampiinkin ratkaisuihin. Overrunedin kohdalla punainen lanka on jo löytymässä, mutta luultavasti ryhmä tarvitsee keikkakokemusta ennen kuin oma tyyli ja bändisoundi todella löytyy.

Mika Roth
Chaos Injected: Demo 2008

Moderni melodinen death metal kärsii näinä päivinä vakavasta ylikansoitusongelmasta, mutta siitä huolimatta lahtelainen Chaos Injected yrittää sinnikkäästi saada jalkansa mahdollisimman monen oven väliin näiden kenttien kautta. Ponnekas huutolaulu, nopeat kappaleet sekä kuusimiehisen orkesterin tiukka yrittäminen vievätkin joukkiota jo pitkälle, mutta vielä jää matkaa taittamatta. Teknisesti kaikki on jo osapuilleen kunnossa, mutta se suuri taiteellinen visio sekä bändin oma soundi jäävät yhä hämärän peittoon. Nopeista siivuista löytyy kyllä mainioita ideoita, mutta karsimisen jalo taito on edelleen kehittymässä, joten kappaleet eivät nouse kokonaisuuksina vielä ideoidensa tasolle. Pieni veljeily perinteisemmän melodisen metallin kanssa tehostaa The Last Sentencen kohdalla iskua ja kappale nouseekin selvästi kiekon kohokohdaksi. Lisää treeniä, keikkoja ja kilometrejä.

Mika Roth
'Crow´s Crow´s Flight: Crow´s Flight

Vajaan vuoden ikäinen Crow´s Flight on siitä poikkeuksellinen ryhmä, että sen miehistössä vaikuttaa kolmen eri kansakunnan edustajia. Suomi, Sveitsi ja Alankomaat eivät ole aiemmin tietääkseni luoneet metalliliittoja, mutta Crow´s Flightin melodisen metallin perusteella näin olisi voinut tapahtua jo huomattavasti aiemminkin. Ryhmän perinteinen metalli kuulostaa hämmästyttävän keskieurooppalaiselta, eikä olisi lainkaan vaikeaa kuvitella kuulevansa tällaista soittoa esim. Wackenin metallikekkereiden isolla lavalla. Sveitsiläinen vokalisti Crow omaa upean äänen, jossa voi kuulla metallin suuruuksien kaikuja ja kuusimiehinen bändi puhaltaa esimerkillisesti yhteen hiileen. Kun vielä kappalemateriaalikin on pääosin ensiluokkaista on orkesterille helppo povat menestystä – jos ei välttämättä ihan pohjoisilla leveyksillä, niin ainakin keskeisemmässä Euroopassa.

Mika Roth
'Diaz Diaz Jr.: Scatter The Ashes

Helsinkiläis-tamperalaisen Diaz Jr. orkesterin viides vuosi käynnistyy komeasti viidennen omakustannekiekon voimin. Reilun vuoden takainen Below oli selkeä askel eteenpäin ja miltei yhtä suuri harppaus oikeaan suuntaan on myös Scatter The Ashes. Neljän kappaleen mittainen voimannäyttö on komprommisitonta rockin ja metallin voittokulkua, jossa voi havaita pieniä jälkiä myös popahtavasta punkista. Kappaleet puserretaan läpi hirmuisella otteella ja vielä kovemmalla asenteella, vaikka vauhti tuntuukin aavistuksen hyytyvän puolen välin jälkeen. Avauskaksikko Trails To Nowhere – Between Right & Wrong pistää puntariin sellaisen lastin äijäenergiaa, ettei ukommasta väliä. Suurimmaksi osaksi tulos on ehtaa priimaa, mutta A Change of Heartilla yritetään jotain mikä ei vielä onnistu, sillä raastinrautamainen pinta ja herkkyys eivät välttämättä pelaa yhteen vaikka tekijänä olisi itsensä Lemmy. Diaz Jr. on silti – jälleen kerran – arviopinon kärkikaartia.

Mika Roth
'Dismay: Dismay: Seclusion

Melkein neljä vuotta on ehtinyt kulua siitä kun Dismayn edellinen demo Raining Red päätyi käsiini. Yhtye, kuten koko metallimaailma, on tuona aikana käynyt läpi muutoksia ja niinpä uudistunut kokoonpano kurottelee kolmannella demolla hieman uusiin suuntiin. Dismay pohjaa edelleen työnsä kuolometallin oppeihin, mutta kuten saatteessakin todetaan, sekaan on eksynyt myös muita sävyjä. Mainitun suomalaiskansallisen melankolian olen valmis allekirjoittamaan, sillä lisääntynyt melodisuus, synkkyys ja paino ovat tunnusomaisia monille kotimaan orkestereille, mutta mainostetut black-vivahteet ovat lähinnä mausteenomaisia väriläiskiä. Näistä eri paloista ryhmä on kasannut rohkeasti kokonaisuuden, joka kuulostaa huomattavasti edeltäjäänsä valmiimmalta. Ulottuvampi vokalisti, idearikkaampi kolmen kitaran ja koskettimien käyttö sekä selkeä oma visio nostavatkin ryhmän kurssia kummasti. Ryhmä on selvästi pääsemässä jyvälle joten sopii toivoa, että seuraava kiekko valmistuisi ennen vuotta 2013.

Mika Roth
'Eturintama: Eturintama: Väärinymmärretty!

Suomeksi laulettua rankempaa metallia äärimmäisen thrashin ja paikoin melkeinpä punkmaisen asenteen voimin. Näillä eväillä käy päälle Eturintama jonka neljäs demo jatkaa tutuilla linjoilla. Vahvat mielleyhtymät Mokoman suuntaan nousevat jälleen esiin kuten vuoden takaisella Kadotettu kiekolla, mutta nyt selvät lainailut ovat jo sulautumassa yhtyeen oman tyylin sekaan luontevammin. Avauksena kuultava Riivattu on vajaaseen neljään minuuttiin puristettu dynamiittiannos, jonka tasolle muut raidat eivät yllä lainkaan. Ongelma ei niinkään ole taidoissa vaan tyylissä, sillä bändi pyörii edelleen aivan liian pienellä alueella. Etenkin Kivuntuoja on miltei pastissi ryhmän aiemmista töistä. Lisää persoonallisuutta ja rohkeampaa otetta niin eiköhän se siitä lähde.

Mika Roth
Frontlines: Demo I

Frontlines pamauttaa tiskiin neljän biisin mittaisen läpyskän, joka on komea taidonnäyte groovaavan metallin voimasta. Vahvat Pantera -vaikutteet paistavat selkeinä touhusta läpi kuten myös ryhmän suuri omistautuminen työllensä, mutta kun yhtälö toimii ei moisesta tarvitse naputtaa turhaan. Kukin kiekon neljästä kappaleesta on nimetty vain yhdellä sanalla ja tuo sama konstailemattomuus jatkuu niinikään nimien tuolle puolen. Frontlinesin demo on ensisijaisesti tiukka kokonaisuus, josta on vaikea irroittaa ja nostaa esille mitään tiettyä kappaletta. Rahdun päälle 20 minuuttia kulkee kerta toisensa jälkeen kuin huomaamatta, kun järkälemäiset siivut jauhavat tannerta tomuksi. Tällaisessa asennemetallissa fiilis ja tarttuvuus ovat äärimmäisen tärkeitä ja juuri noilla osa-alueilla oululaiset ovat vahvimmillaan. Tiukkaa paahtoa alusta loppuun saakka ja live-tilanteessa luultavimmin suorastaan vaaralliseksi äityvää mäiskettä, suosittelen.

Mika Roth
'GhostTide: GhostTide: Two Wrongs Make One Right

Porilainen GhostTide perustettiin vuonna 2007, mutta ryhmän miehistöllä on jo runsain mitoin kokemusta aiemmista bändiprojekteista. Kokemus myös kuuluu positiivisena voimana bändin debyytillä, jonka kuusi raitaa ovat tasaisen vahvoja näyttöjä. Englanninkielistä modernia death-sukuista metallia rykivä ryhmä lähtee esikoisella kokeilemaan rohkeasti rajojaan mikä kertoo lujasta itseluottamuksesta. Melodiset fiilistelykohdat, lähestulkoon progehtavat osiot ja vokaalien runsas kirjo puhtaasta laulusta lausunnan kautta örinään, rakentavat yhdessä maailmaa jossa melkein mikä tahansa on mahdollista. Välillä meno on kuin parhaallakin jööttepori-retkueella ja pian tunnelmoidaan jo eteerisissä hard rock taivaissa. Erityistä kiitosta on annettava soundeista, jotka ovat idearikkaita ja yllättäviä. Se mikä tuntuu olevan edelleen hetkittäin hakusessa on sisäinen synergia, sekä sitä kautta bändin omin soundi, sillä hetkittäin soittoa vaivaa vielä pieni sieluttomuus.

Mika Roth
Kummituskansio: Haudatut

Kummituskansio ei suotta nostata odotuksia demonsa saatteella. Harvoin artisti kuvaa itseään ”rennonpaskaksi perusrämpyttelijäksi”, jonka musiikki on ”jäpäkkää” mättöä joka on väsätty autallin nurkassa. Liekö kyse silkasta peloittelusta, sillä rupisen pinnan alta paljastuu ihka oikeita ajatuksia, kirkkaita ideoita, sekä joitain todella napakoita koukkuja. Tyyliltään Kummituskansion metalli on jonkinlainen deathin, thrahsin, punkin ja jopa blackin sekoitus, johon suomeksi huudetut vokaalit tuovat vielä oman vivahteensa. Lyriikoissa käsitellään oikeasti kiinnostavia asioita ja viisi kappaletta ruhjotaan reilun 13 minuutin tiiviiseen pakettiin, eli tiivistäminenkin on hallussa. Autotalliolosuhteista johtuen soundit jättävät toivomisen varaa ja raskas paahto kaipaisi myös lisää väriä, mutta näistä puutteista huolimatta Kummituskansio on kiinnostava ja raikkaan uniikki tapaus.

Mika Roth
'Scarecrow: Scarecrow: Hangman – promo 2009

Horrorpunkretkue Scarecrow on julkaisemassa toista pitkäsoittoaan, jota mainostetaan mainostetaan etukäteen neljän biisin, intron sekä tarpeettoman pitkän outron mittaisella promolla. Juoni on pysynyt tismalleen samana kuin debyyttialbumi Deadcrowlla, eli Misfits on edelleen SE yhtye, johon Scarecrow luottaa ja uskoo esikuvana. Vauhti on hirmuinen ja kappaleisiin on jälleen pyritty upottamaan koukkuja sekä pieniä yksityiskohtia, jotka saavat luotua eloa päällisin puolin aluksi ehkä jopa yksiulotteiselta vaikuttavaan räiskeeseen. London After Midnightin kaahauksessa bändi osuu kunnon kultasuoneen, mutta Gasmask Girlin kaltaisia täyteraitoja ei soisi löytyvän enää pitkäsoitolta. Scarecrow on puskenut kuitenkin jo niin monta vuotta eteenpäin, että siltä voisi odottaa jo pientä tyylillistä variaatiota, mutta tämän näytteen perusteella sellaista on vielä liian aikaista odottaa.

Mika Roth
'Sotaleski: Sotaleski: Tulikaste

Sota on kaunis, sota on hienoa... Sodasta, sotimisesta, napalmista, ydintuhosta, sekä monista muista aiheeseen liittyvistä asioista meille tarinoi viiden asekuntoisen miehen muodostama Sotaleski, joka tosin ei ole nähtävästi aivan täysin tosissaan sotahurmiossaan. Ovat luoteja vilisevät tekstit sitten osittain huumoria tai ei, itse musiikki on suoraviivaista punkvetoista suomirockia, jota voinee kutsua myös jonkin sortin metalliksi. Kitara on näinollen kuningas ja ensimmäisellä kotimaisella toteutetut lyriikat huudetaan täysin palkein ilmoille. Tyylipisteitä ei hamuta, eikä niitä myöskään saada. Parhaimmillaan tällainen matalaotsainen lanaus lienee nousuhumalassa siinä yhden promillen tuolla puolen, koska Sotaleski ei todellakaan uppoa joka päivä nikottelematta.

Mika Roth
'StarshagS' StarshagS: s/t

Helsinkiläinen Starshags on julkaissut vuodesta 2001 lähtien huimaavat seitsemän omakustanne-EP:tä, eli rauta ei ole päässyt pahemmin jäähtymään näiden seppien käsissä. Yhtye laskee sijoittuvansa jonnekin The Cult – Guns´n´Roses – Danzig kolmion sisälle, mikä onkin erittäin osuva kuvaus bändin musiikista. Tummasävyinen ja vähän metallin kanssa flirttaileva rock putoaa herroilta luontevasti, kokemuksen kuuluessa kaikessa positiivisena voimana. Tukevan melodiset, tarttuvat ja hanakasti etenevät kappaleet ovat jokainen päälle neliminuuttisia ja parissa kohdin mukaan hiipii venyttelyn tuntu, mutta muuten StarshagS pitää mainiosti langat käsissään. Groovaavat siivut rullaavat painollaan eteenpäin ja kun seasta löytyy Libationin kaltaisia helmiä, voisi seuraava looginen askel olla kokonaisen pitkäsoiton julkaisu, sillä bändi on valmis siirtymään jo seuraavalle tasolle.

Mika Roth




Lukukertoja: 7760
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s