Komulainen & Leppänen: Turun U:n historia ja Suomen Talvisota 1939-1940
14.08.2009
U-liike suomalaisessa tilanteessa oli todella uutta, vaihtoehtoista toimintaa. Mutta sen juuret ovat ikuisessa, optimaalisessa päänsäryssä, jota ovat poteneet edistykselliset taiteilijat kautta kulttuurihistorian. Villon, Rabelais, Shakespeare olivat u-miehiä; Emiliano Zapata, Giuseppe Garibaldi, Tomase di Campanella olivat u-miehiä; Baudelaire, Nerval, Hörderlin; Apollinaire, Satie, Klee… inkat, irokeesit, hopit, buddhat, zen-ukot, jazz-miehet, Chaplin, Keaton, W.C. Fields, Marx-veljekset (myös Karl).
(Markku Into, 1979)
Matti Komulainen ja Petri Leppänen ovat tehneet melkoisen kulttuurityön kokoamalla yhteen suomalaisen ja nimenomaan turkulaisen undergroundin historiateoksen. Sammakon julkaisema U:n aurinko nousi lännestä – Turun undergroundin historia todistaa viimeistään ettei 1960-luvun lopulla läpimurtonsa tehnyt vastakulttuuri ole enää U:ta vaan kelpaa jo sinne kansakunnan kaapin päälle. Se kaikki säpinä ja kuhina mitä teoksessa ei mainita, se se vasta onkin sitä todellista undergroundia se. Tai kuten M.A. Numminen tiivistää u-perinteen jatkumisesta: Underground elää, mutta se on tyystiin toisenlaista kuin meidän U:mme. Nyky-U on itse asiassa todellista undergroundia, koska se ei ole julkista. Tapahtumat järjestetään vain pienissä, suljetuissa piireissä, eikä julkisuutta asialle haluta.
U-liike oli ennen kaikkea vastaveto pysähtyneeksi ja konservatiiviseksi koetulle valtakulttuurille. Sille oli ominaista osoittaa mikä systeemissä oli vialla sen sijaan että se olisi yrittänyt korjata vikoja. U teki niin sanotusti täsmäiskuja kulttuurin ja yhteiskunnan kipupisteisiin. Tärkeää oli myös huumori, jonka avulla murennettiin systeemin arvovaltaa. (Sivu 125).
Suomen Talvisota 1939-1940-ryhmään vahvasti painottuva teos kulkee järkevästi ensin kansainvälistä kulttuurivallankumousta avaten ja vallankin amerikkalaisia U-hahmoja valaisten Jerry Rubinista Allen Ginsbergiin Frank Zappaan ja esitellen underground-lehdistöä. Suomeen siirrytään avaamalla suomalaista kulttuuria ja ilmapiiriä ennen kotimaista U:ta. Poliittinen aktivismi ja kotimaisen rock-musiikin ensiaskeleet ovat avaamassa tietä kustannusliike Tajolle ja Aamurusko-julkaisulle, joita seuraa kulttuurin moniottelija M.A.Nummisen ja runoilijoiden Jarkko Laine ja Markku Into johtama Suomen Talvisota 1939-1940 –yhtye, jonka ensimmäinen ja samalla ainoa levytys Underground-rock kantaa harteillaan myös ensimmäisen todellisen suomalaisen rock-levyn viittaa.
Suomen Talvisota 1939-1940 oli paljon enemmän kuin pelkkä rockyhtye. Se oli eräänlainen musiikkia ja teatteria sekoittava happening-ryhmä, jonka kiertävään kokoonpanoon kuului vaihtelevasti noin neljätoista taiteilijaa. Nimen alla julkaistiin myös Aamurusko-lehteä ja toimitettiin Maanalaista menoa-radio-ohjelmaa. Esiintyvän ryhmän päämääränä oli hämmentää ja järkyttää yleisöä esitelmin, lauluin, kuvin ja performanssein. (Sivut 146-147)
Harro Koskisen Sikamessias ja muut sika-teokset, vastapainona helsinkiläinen u-toiminta Sperm-yhtyeineen, underground-sarjakuva ja Markku Innon romaani U löytävät työn jatkajia Turusta Maanalainen Painikoulu-ryhmän myötä ja Aamuruskon tiellä jatkavat mm. Wäinön kannel ja Koivu ja Tähti. Myös kotimaan legendaarisin rock-festivaali Ruisrock pohjaa u-toimintaan. 90-luvun lopulla syntyy Turun runoliike, jonka toiminnassa on selkeää u:ta. Viimeinen osa kirjaa kartoittaa u:n perinnön jatkajia musiikin saralla Juice Leskisestä ja Epuista aina Turun Romantiikkaan ja Niko Toiskallioon asti.
Kaiken kaikkiaan undergroundin kaltaisen pienimuotoisen ja kirjaimellisesti maan alla tapahtuvan kulttuuritoiminnan taltioiminen historiankirjan kansien väliin on haastavaa. Siksipä Komulaisen ja Leppäsen keskittyminen nimenomaan turkulaiseen u:hun, ja ennen kaikkea siihen juuri silloin kun sillä oikeasti oli käänteentekevää merkitystä suomalaiselle kulttuurille, on perusteltua. Laajasti länsimäisen kulttuurin vastakulttuurikehitystä tarkasteleva teos onkin oikein onnistunut kokonaisuus jota voi suositella kaikille kulttuurista kiinnostuneille.
Teksti: Ilkka Valpasvuo
