Rollcage – viisihenkinen rock-pommikone

Rollcage on pääkaupunkiseudulta ponnistava perinteistä rockia veivaava viisikko. Yhtyeen taru alkaa vuonna 2006, kun veljekset Jarkkis (basso) ja Jussi Toivanen (kitara) päättävät perustaa siihen asti miesten aikaa vieneiden projektikokoonpanojen tilalle pysyväluonteisen, 60- ja 70-lukujen rockmusiikista vaikutteensa ammentavan yhtyeen. Rumpuihin saadaan Ville Sjöblom, jonka kanssa Jussi on soittanut jo aiemmin, ja näin syntyy Rollcagen esiaste Beltbag. Trio käy kuitenkin nopeasti liian pieneksi miesten tarpeisiin: ison soundin työstämiseen tarvitaan lisää tekijöitä. Avuksi tulee Jaakko Teittinen, joka nappaa toisen kitaristin paikan ja yhtyekin muuttuu Rollcageksi.

Nelikkona Rollcage löytää oman soundinsa: röyhkeästi kahden kitaran voimin hyökkäävän, tanakan biitin tukeman ja jalkansa syvälle perusrockin ruokamultaan tunkeneen, perinteisyydestään huolimatta yllättävän voimakkaan soinnin. Yhtye ei kuitenkaan ole vielä valmis, vaan vielä tarvitaan keulakuva. Kokeilujen jälkeen mikrofonin varteen tarttuu Matias Taivainen, joka omalla panoksellaan rikastuttaa jo yhteen hitsautuneen yhtyeen sointia. Vuonna 2008 Rollcage aloittaa keikkailun ja seuraavana vuonna yhtyeen annista saadaan ensimmäiset levymuotoiset todisteet, kun nelibiisinen Beltbag Sessions 2009 -demo ilmestyy ja vakuuttaa jämerällä otteellaan. Desibeli.netin kysymyksiin vastailivat Rollcagen viisihenkisen rock 'n' roll -pommikoneen perustajaveljekset.

Jarkkis ja Jussi, miksi soitatte bändissä?

Jussi: Valitsimme nuorisomusiikkiyhtyeessä soittamisen, koska emme kunnolla osaa mitään muuta eikä meitä mikään muu juuri kiinnostakaan. Tämä touhu on aivan helvetin hauskaa.

Jarkkis: Elämästä puuttui sellainen myrkyllinen hienhaju ja kaikki oli liian siistiä ja jeppistä. Viski-illan tuoksinnassa päätettiin broidin kanssa perustaa rockpumppu omien esikuvien tyyliin.

Teillä on yhteistä soittokokemusta ainakin kymmenen vuoden ajalta erinäisistä projekteista ja Rollcagekin soittaa niin hyvin yhteen, että voisi epäillä teidän aina tehneen tätä. Loksahtivatko palaset yhtyeessä kohdalleen kuin itsestään?

Jussi: Silloin kun yhtye kasattiin, tarkoituksena oli heittää nuo muut projektit mäkeen ja keskittyä vain yhteen juttuun ja viimeisen vuoden aikana homma on edennyt siihen, että kaikille on muodostunut yhtyeessä oma roolinsa ja työskentely hoituu nyt todella sujuvasti.

Jarkkis: Yleensä tarkasti soittavia bändejä katsotaan vähän nenänvartta pitkin, ikään kuin sellainen ei voisi olla rockuskottava tms. Mitä helvettiä? Mulle oli alusta asti selvää, että haluan ympärilleni soittajat, jotka hoitavat hommansa mallikkaasti. Alussa vähän etsittiin yhteistä säveltä, mutta Jaakon ja Matiaksen bändiin liittymisen jälkeen tuntuu, että kaikki toimii niinkuin pitääkin.

Onko teillä jotain muuta soittokokemusta kuin Beltbag/Rollcage?

Jarkkis: Porukalta löytyy soittokokemusta sellaisista yhteyksistä kuin Valvomo, Need For Treatment, M. Heavenly, Sami Saari, Janita jne. eli suhteellisen laajalla skaalalla on tullut soiteltua.

Ilmeisesti nimenomaan treenikämpällä vietetty aika ja runsas keikkailu on luonut yhtyeen soundista sekä tiiviin että ilmavan?

Jussi: Näinhän se menee. Asiaa auttaa se, että kaikilla yhtyeessä on roolinsa. Biisit tehdään yhteisymmärryksessä mutta niiden omilla ehdoilla, jotta lopputuloksena olisi mahdollisimman hyvä ralli. Keikkoja saisi toki olla enemmänkin mutta eiköhän se ensi vuoden puolella korjaannu.

Jarkko: Rollcage haluaa ennen kaikkea olla keikkapumppu, jonka keikoille tullaan viihtymään ja unohtamaan arkihuolet. Ja tähänhän ei päästä ellei keikkailla. Ei auta, vaikka bändissä olisi viisi virtuoosia, jos kaikki ei pelaa samaan pussiin.

Teillä on aika selvät vaikutteet tuolta 60- ja 70-luvuilta, mutta miten onnistutte kuulostamaan siltä kuin itse olisitte samasta ajasta?

Jussi: Oon niin fakkiutunut tähän yhteen musatyyliin etten yksinkertaisesti osaa soittaa tai säveltää eri tavalla. Uusin levy himassa taitaa olla vuodelta 1986 ja sieltähän ne vaikutteet tulevat. Tarkoitus on päivittää sitä vanhaa soundia uudelle yleisölle. Tuntuu että jengillä on nykyään ikävä kunnon rokkia eikä näitä kertakäyttöisiä yhden hitin ihmeitä, joita tulee kaiken maailman tosi-tv-ohjelmista sun muista.

Jarkko: Mun koko soittoinnostus lähti AC/DC:n Who Made Who -kasetista, jonka vanhemmat toivat Englannista. Sen jälkeen tuli kausi jolloin mankassa ei soinut mikään muu kuin Iron Maiden. Steve Harris oli se jamppa, jonka takia tuli valittua basso soittimeksi. Sitten on soinut tasaisesti kaikki Anthraxista Rushin kautta Museen. Taidan kuulua tähän musiikillisesti kaikkiruokaisten sukuun. Jussille en ole kertonut diggailevani myös esim. Tears for Fearsista (hieno yhtye! -toim.huom.). Toisaalta kai kaikki bändin jätkät taitavat olla aika avarakatseisia musiikin kuluttajia. Paitsi Jussi, joka on tätä nilkkabootsiosastoa.

Jussi: Mun buutsit on varrelliset, ja kohta löydät ne hanuristasi!

Miten veljeskemia toimii yhtyeessä? Tästähän on rockin historia täynnä epäonnisia esimerkkejä. Meinaatteko välttää Oasiksen tai muiden veljespumppujen kohtalon jollain keinolla?

Jussi: Eihän me oikeasti olla veljeksiä, Jarkkis löytyi aikoinaan kolmostien varrelta levähdyspaikalta ja me poimittiin se kyytiin... Siitä asti homma on kuitenkin toiminut hyvin!

Jarkkis: Joko me ei tosissaan olla veljeksiä tai sitten ollaan liian yksinkertaisia, mutta homma on pelannut hyvin. Ehkä ollaan molemmat sen verran sopivasti vittumaisia jätkiä, että kumotaan toistemme negatiiviset varaukset.

Mitä tarkoitatte demonne saatteessakin mainitulla isolla soundilla? Jussi: Se tuottaa kuulijalle saman fiiliksen kuin isolohkon tai Harley Davidsonin moottorin ääni. Lahkeet tutisee ja kylmät väreet juoksee pitkin selkäpiitä. Uskottava soundi, joka palvelee musiikkia.

Saatekirjeenne perusteella teillä vaikuttaisi olevan jokin suurempi suunnitelma Rollcagen suhteen?

Jussi: Kyllä, mahdollisimman äkkiä pois päivätöistä! Se porukka, joka on keikoilla käynyt, on selkeesti tällaisen musiikin puutteessa. Luulenpa että kysyntä ja tarjonta kohtaavat jossain vaiheessa. Kun ei muuta osaa eikä halua tehdä, ei vaihtoehtoja hirveästi ole.

Jarkkis: Tässä kun ei mitään ensirakastajia enää olla, niin vähän näytönpaikka alkaa omalle kamalle olla. Tästä meiningistä se on mulla lähtenyt ja tähän sitä on hyvä alkaa päättää. Keikkoja olisi mukava heittää ympäri Suomea ja miksei maailmaakin.

Minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia teillä on?

Jussi: Tällä hetkellä silmissäni loistaa joulukinkku sinappihöystöllä. Siitä nautinnosta päästyäni keskitynkin taas Rollcage-materiaalin tekemiseen, keikkoihin ja homman eteenpäin viemiseen. Vuonna 2010 rytisee, kun pommikoneemme iskee ympäri Suomea pudottaen tonneittain rock 'n' rollin ilosanomaa!

Jarkkis: Ensi vuonna on tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon keikkaa, ehkä pitkäsoittokin. Se on ainakin varmaa, että Rollcage kokoontuu viikottain punomaan treenikselle likaisia juoniaan.

Teksti: Jani Ekblom, kuvat: rollcageband.com