Last Calls ja Messer Chups (RUS)
21.07.2010
Klubi / Tampere
Pienellä Suomen kiertueella oleva pietarilainen rautalankasurfhorror-trio Messer Chups aloitti Tampereelta ja valjasti lämmittelijäkseen oivallisesti teemaan sopivan paikallisen Last Callsin jonka avaran juureva, tummasti kantrahtava ”raudaton lanka” viritti tunnelmaan hyvällä svengillä ja kehittyneemmällä livesoitolla kuin edellisen kerran kun yhtyeen näki muutama vuosi takaperin. Eteenpäin on menty. Seitsenmiehisen kokoonpanon kolme kitaraa ei tee touhusta varsinaisesti kitaramusiikkia, vaan Jussi Elon koskettimilla ja toisena pääsolistina vakuuttaneen Aku Ahoniemen shakereillä ja moninaisilla perkussioilla oli iso rooli paketin kokoamisessa. Tottakai Konsta Pokkisen enemmän riisitikuilla kuin kapuloilla antama rumputahti ja Tuomas Järvisen läskibasso ovat siellä ytimessä ja kitaroissakin riittää ulottuvuutta kun niistä onneksi toisen pääsolisti Sami Koiviston malli on akustinen.
Siinä missä aiemmin yhtye epäonnistui oli keikkaan upottautuminen silmät auki. Nyt se onnistui hienosti, vaikka lavalla ei varsinaisesti hurjia tapahtunutkaan. Yhtyeen leijaileva kaari ja tumma joskin hengittävä junnaavuus on edennyt sellaiselle tasolle että se riittää vangitsemaan huomion. Ja jos muuten olisi muka ollut tylsää, niin seurattavaa riitti ainakin siinä että mitä kaikkea se Ahoniemi oikein keksii soitettavakseen. Erilaisia lyömiä, heilutettavia, raavittavia ja niin edelleen soittimia riitti aina tarpeen mukaan. Molempien solistien tumma tulkinta sai vielä hyvää tukea taustalauluista. Biisikynäkin vakuutti, sävykkyys oli lisääntynyt huomattavasti.
Selkeästi perinteisemmän rautalanka-kaikuista surffia horror-taustaleffoilla soittava Messer Chups pisti sukat sitten kunnolla pyörimään. Kuvankaunis basisti Zombierella lauloi bassotaiteilun ohella muutamia raitoja, rumpali Chupacabran työskentely oli mukavan hikistä ja ihmisääntä käytettiin muutenkin toimivina kauhuefekteinä zombie-möykästä kirkaisuihin. Eniten huomio soittotyöskentelyssä kiinnittyi silti kitaristi Oleg Gitaraculan kaikuiseen työskentelyyn. Twistaava rautalankasurf kulki jouhevasti niin yhtyeen omilla, hetkittäin jopa leikittelevillä raidoilla, kuin taitavasti käytetyillä standardeilla Jamesbondeista Ghostriders In The Skyn kautta Popcorniin…
Taustavideoissa pyöri sulassa sovussa zombeja, vampyyrejä ja muita haudanhaamuja siinä missä vähäpukeisia neitosia useammalta vuosikymmeneltä. Vaikka show oli välitön ja musiikki tempaisi mukaansa, silti tuntui hetkittäin että yhtye oli jopa hieman hämmentynyt saamastaan positiivisesta vastaanotosta ja vaikka kiitettävästi soittivatkin pidemmän kaavan kautta niin varsinaiset huipennukset jäivät puuttumaan. Silti parhaimmillaan aivan erinomainen yhtye. Toivottavasti yleisö ymmärtää hyvän päälle myös Helsingissä, Turussa ja Muuramen Naamoilla, missä kolmikko tällä erää pyörähtää kulmahampaitaan hiomassa.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
