Black Twig – ilman tarpeeksi hyvää genremääritelmää
11.10.2010
Nelikko lähestyy olemuksellaan rockin perustaa, noisea, kenkiä ja 60-luvun täydellisintä popmusiikkia.
Vuonna 2008 aloittanut, nykyisin nelihenkisenä toimiva Black Twig julkaisi alkusyksystä omakustanteena ensimmäisen EP:nsä. Vastustamattomasti klassisia popmelodioita garageen ja surinaan naittava Swans et Tea ei sisällä kuin neljä biisiä, mutta jokaisella on oma tapansa lähestyä olemuksellaan rockin perustaa, noisea, kenkiä ja 60-luvun täydellisintä popmusiikkia. Improvisoitua folk-pop-henkistä psykedeliamusiikkia varten perustettu yhtye osoittaa jo ensimmäisellä julkaisullaan, kuinka hienosti se osaa tiivistää esiin olennaisimman ilmaisustaan.
Swans et Tean parinsadan kappaleen painos ei tule leviämään jokaiseen niemennotkoon, mutta todennäköisesti se on yksi vuoden 2010 muistettavimmista kotimaisista esikoisjulkaisuista. Black Twigin laulaja-kitaristi Aki Pohjankyrö, bassotaiteilija Janne Markkanen, rumpali Aleksi Peltonen ja kitaristi Janne Vainikainen vastailivat kaikki desibeli.netin valokeilakysymyksiin, joten annetaan ääni yhtyeelle itselleen.
Mikä on Black Twig?
Aki: Black Twig on nelihenkinen yhtye, joka aloitti virallisesti tällä nimellä vuoden 2008 loppupuolella. Jäsenet ja soittimensa osoittavat, että aika perinteisellä kokoonpanolla mennään, mutta yritetään saada tästä irti uusiakin sävyjä. Janne V. ja Aleksi hoitavat myös taustalauluja. Kosketinosuuksia jaetaan kitaristien ja rumpalin kesken. Basistilla on kehämodulaattori.
Onko teillä aiempia yhtyeitä tai virityksiä, ja jos on, miksi perustitte uuden yhtyeen?
Janne V.: Aikaisempia bändejä ja virityksiä on muutamia, ja ne ovat pääsääntöisesti olleet toisistaan tyylillisesti hyvin poikkeavia. Olin ennen liittymistäni Black Twigiin tavannut Akin ja Aleksin kerran ja kuullut joitain heidän demo-äänityksiään. Pidin niistä paljon. Liityin, koska Black Twig on sellaista musiikkia mitä kuuntelisin muutenkin kotona, ja siinä soittavat ihmiset tuntuivat olevan samalla aaltopituudella ja lisäksi mukavia.
Janne M.: Onhan noita bändejä ollut, mutta ei tämän tyyppistä musiikkia, joten miksipä ei?
Aki: Ei mitään suurempaa. Olen tehnyt nuorempana konemusaa ja joitakin improvisaatio- sekä noiseprojekteja on ollut. Black Twig sai alkunsa, kun aloin ystäväni Jarnon kanssa kasaamaan bändiä, jonka puitteissa halusimme toteuttaa jonkinlaista aika hiljaa soitettua impro-folk-pop-psykedeliamusiikkia. Ensimmäisenä mukaan tuli Janne M. ja myöhemmin erinäisten rumpalikokeilujen jälkeen Aleksi. Projekti alkoi kuitenkin mennä hieman eri suuntaan kuin aluksi kuvittelimme, ja Jarno jäi yhteisellä päätöksellä pois. Vuoden 2010 alussa Janne V. – johon törmäsimme sattumalta – liittyi mukaan. Emme aktiivisesti etsineet toista kitaristia, mutta siitä oli ollut puhetta, joten päätimme kokeilla. Janne V. sopii bändiin ja on tuonut paljon lisää musiikkiin ja livetilanteisiin.
Aleksi: Aikaisempia bändivirityksiä on vuosien varrella ollut teinivuosien punk-kokoonpanoista melankoliseen poppiin, mutta tämä on ensimmäinen projekti joka tuottaa edes jossain määrin tulosta. Minulla on myös oma sooloprojekti nimeltä Emmele. Olin ilman bänditoimintaa usean vuoden asuessani Lahdessa, ja takaisin Helsinkiin tullessani rupesin etsimään bändiä jonka kanssa soittaa. Black Twig vaikutti mielenkiintoiselta, joten otin yhteyttä ja loppuhan on historiaa.
Levynne saatteen mukaan vaikutatte kaikki eri paikkakunnilla, miten tämä heijastuu teidän tekemisiinne?
Aki: Helsingissä me kaikki vaikutetaan ja treenataan, mutta ajateltiin että kotikaupungit on kohteliasta kirjoittaa esiin.
Janne V.: Tosiaan kaikki meistä ovat asuneet Helsingissä jo pidemmän aikaa. Se, että jokainen on alunperin kotoisin muualta, kuuluu, jos ei musiikissa, niin ainakin puheessa.
Janne M.: Ehkä Pyhtää tuo musaamme kantriviboja?
Aki: Syvähyvinkäältä on noussut mm. Raptori.
Puhutte saatteessa 60-luvun garagehelinästä, kenkiintuijottelusta ja pop-surinasta. Tästäkö on Black Twig tehty?
Janne V.: Edellämainitut genret ovat ehkäpä Black Twigin pääainekset, mutta sopassa on mausteena lukemattomasti muutakin. Vaikkapa hieman krautrokkia tai aavistus blackmetalia.
Janne M.: Blackmetalia en itse ole vielä musastamme löytänyt, mutta melkein kaikkea muuta. Tuntuu että tuo määrittelyiden antaminen on pakollinen paha, jonka mieluiten jättäisi tekemättä, mutta ihmisille pitää antaa jotain referenssejä, jotta kiinnostuisivat kuuntelemaan.
Aleksi: Surina kaikessa muodossaan on aina hyvä! Vastaan yleensä kysyttäessä genren olevan lähinnä "psykedeelinen pop" tai vaihtoehtoisesti "käy kuuntelemassa ja lokeroi itse". En myöskään koe löytäväni blackmetal-vaikutteita musiikistamme, paitsi covereista.
Aki: Oman musiikin sanallinen kuvailu on aina vaikeaa. Tarpeeksi hyvää genreluonnehdintaa ei ole vielä tullut vastaan, ja muutenkin luokittelut ovat aina rajoittavia ja rajaavia. Käytännössä niiltä ei kuitenkaan voi välttyä: määritelmiä halutaan ja niitä tunnutaan annettavan musiikille vaikka väkisin. Kyse on kai jonkinlaisesta mielikuvamarkkinoinnin pakosta.
Jos määritelmistä pitäisi valita vain yksi, mikä se olisi ja miksi?
Janne M.: Noista kolmesta valitsisin speedmetalin.
Aki: Pop-surina? Rock-surina? Surina?
Aleksi: Pop-surinahan herättää mielenkiinnon!
Janne V.: On hyvin vaikeaa löytää täysin tyydyttävä lokero, jonne bändin voisi survoa, kun musiikki on niin monen genren yhdistelmää. Jos joku yhdistelmärock-määritelmä olisi, niin sinne. Pop-surinakin käy. Itse yleensä vastaan kysyttäessä vain, että "indierock". Huono termi, mutta tilanteesta pääsee kaikki osapuolet helpolla.
Onko teillä musiikillisia esikuvia? Minkälaista musiikkia kuuntelette?
Aleksi: Kuuntelen kliseisesti sanoen aika laidasta laitaan musiikkia, mutta jos jotain esimerkkejä joutuu mainitsemaan, olen lähiakoina kuunnellut paljon lo-fi indiepoppia kuten esim. Robert Church And The Holy Communitya, Kurt Vileä yms.
Janne V.: Lunttasin Last.fm:stä, että eniten olen viimeisen vuoden aikana kuunnellut Guided by Voicesia, Daniel Johnstonia, Wirea, Sonic Youthia ja The Vaselinesia.
Aki: Bändi on ainakin osittain sulautuma kaikkien siinä soittavien mieltymyksistä. Mitään suoraa pastissia ei olla tekemässä, ei haluta kuulostaa hiilikopiolta. Kyse on ehkä ennemminkin tiettyjen tunnelmien kommunikoinnista (tai sen yrityksestä). Kuuntelen aika aktiivisesti uudempaa ja vanhempaa kiinnostavaa musaa. Luettelen kuusi juuri nyt ensimmäisenä mieleen tulevaa: My Bloody Valentine, Current 93, Six Organs of Admittance, The Clientele, Sonic Youth, Pearls Before Swine. Aleksin mainitsema Kurt Vile on myös todella hyvä.
Aki on merkitty jokaisen biisin tekijäksi, kertoisitko biisintekoprosessista?
Aki: Sävellän biisit useimmiten kotona akustisella kitaralla. Esittelen treeneissä yleensä enemmän tai vähemmän valmiita aihioita, joita sitten sovitetaan yhdessä. Välillä palaset loksahtavat heti kohdalle, välillä biisi käännetään muutamankin kerran ympäri.
- Ennen tein ensin kitarapohjat, joihin sitten yritin sovittaa lauluja. Nykyään myös laulut ohjaavat aika paljon soinnutuksia. Tämä toimii mielestäni luontevammin ja ehkä synnyttää melodisempia biisejä.
- Alkuaikoina meillä oli enemmän sampleri- ja kosketinsoitinjuttuja, mutta jostain syystä ne ovat jääneet hieman syrjään. Ehkä niitä voisi taas kaivaa esille.
- Mikään diktaattori en koe olevani, vaan muut saavat suhteellisen vapaasti rakentaa omat kuvionsa. Yleensä biisin suunnasta keskustellaan yhdessä ja katsotaan mihin se voisi mennä, mikä toimii, mikä ei toimi, jne.
Miksi muut eivät osallistu biisintekoprosessiin tai miksi muita ei ole merkitty biisintekijöiksi?
Aki: En tiedä! Muut eivät tuo niin paljoa biisejä? Tai tuovat mutta niiden työstäminen pysähtyy syystä tai toisesta? Basistimme Janne M. on tuonut muutamia pohjia mutta ne ovat vielä työn alla. Janne V.:llä on myös kiinnostavia biisiaihioita, mutta nekin ovat vielä jalostamatta. Janne V.:llä ja Aleksilla on myös omat sooloprojektit.
Janne V.: Ehkäpä joskus tulevaisuudessa muidenkin nimiä vilahtelee biisintekijöinä. Sinänsä siihen ei ole mitään estettä. Itse olen ainakin nykytilanteeseen tyytyväinen, koska Akin biisit ovat hyviä ja bändi toimii demokraattisesti. Biisit muovautuvat sovitusprosessissa hyvinkin paljon, ja siihen osallistuu jokainen jäsen.
Janne M.: Itse myönnän olevani äärikriittinen omien ideoiden kanssa, joten siihen se usein tyssää.
Aleksi: Komppaan muita! En myöskään koe oman tyylilajini soveltuvan Black Twigille joten en niitä siten treenikselle tuo. Ja biisien tekoprosessi toimii vaivattomasti ja hyvin näinkin.
Olette keikkailleet jonkin verran. Millainen Black Twig on lavalla?
Janne V.: Lavalla on hauskaa ja monesti aika jännittävää. Joskus aika intensiivistäkin. Toivottavasti jotkut katsojatkin ovat sitä mieltä! Soittaessa ollaan melko spontaaneja, eikä virheitä ei ole tapana liikaa vältellä, ja kaikenmoiset suunnittelemattomat sattumukset ovat aina tervetulleita.
Janne M.: Voin tietysti puhua vain omasta puolesta, mutta täydellä energialla hoidetaan keikka kuin keikka, paikasta ja yleisöstä riippumatta.
Aleksi: Kunhan ensijännitys laantuu on Black Twig mielestäni hyvin energinen. Myös soitosta nauttiminen näkyy kuulemma meistä.
Aki: Kannattaa tulla katsomaan, ei me vain kenkiä tuijoteta.. Ehkä sähläystä vois vähentää, mutta jotkut tykkää siitä että mennään äärirajoilla.
Millainen on Black Twigin tulevaisuus?
Aki: Odottelemme millaista palautetta juuri julkaisemastamme EP:stä tulee. Se nauhoitettiin kolmessa nopeassa illassa, mutta toisaalta antaa aika rehellisen kuvan noista biiseistä. Uutta materiaalia syntyy hyvällä tahdilla ja se kuulostaa tietenkin paremmalta kuin vanha. Toivottavasti saadaan soittaa lisää hyviä keikkoja ja ensi vuonna uusi julkaisu ulos.
Janne M.: Eli toivottavasti valoisa!
Aleksi: Toivottavasti saamme julkaistua uutta materiaalia kesään mennessä.
Janne V.: Katsotaan mitä se tuo tullessaan. Ainakin lisää keikkoja ja uusia julkaisuja!
Teksti: Jani Ekblom
Kuvat: Mauno Pasanen (livet) & Black Twig
