Hilamaa & Varjus: Ennen Elvistä
14.05.2012
Elvis ja aikalaisensa tekivät amerikkalaisesta popmusiikista mielenkiintoisen mustien ja valkoisten perinteiden sekoituksen. Vuosisadan ensimmäistä puoliskoa käsittelevä kirja muodostaa tarinan siitä, miten Elvikseen päädytään seuraamalla näitä erilaisia musiikillisia linjoja.
Johnny Kniga
Elvis Presley on rockin kuningas, sanotaan, mutta aivan tyhjästä ei tämäkään kuninkaallinen syntynyt. Ennen lanteistaan ja äänestään kuuluisaksi tullutta laulajaa ehti Yhdysvalloissa vaikuttaa viiden vuosikymmenen ajan erilaisia populaarimusiikillisia virtauksia, joita ilman Tupelosta ei olisi noussut ainakaan aivan samanlaista Elvistä.
Heikki Hilamaan ja Seppo Varjuksen kirjoittama Ennen Elvistä. Jazz, blues ja country 1900-1956 pureutuu nimensä mukaisesti niihin populaarimusiikin aikakausiin, jotka tulivat mahdollistaneeksi Elviksen tähden syttymisen. Elviksen aikainen amerikkalainen pop-musiikki oli melkoinen sekoitus mustaa ja valkoista perinnettä. Kirja onkin jaettu näitä kahta eri puolta kartoittaviin osiin.
Mustat juuret kattaa kolmesataasivuisesta teoksesta kaksi kolmasosaa, joten on ilmeistä missä rockin pohja on. Osio esittelee eri tyylejä ja niiden tekijöitä kaikkine sivuaskelineen Tin Pan Alleystä jazziin ja bluesiin ja swingistä rytmi & bluesin kautta aina sähköbluesiin asti. Valkoisella puolella liikutaan cajunista valkoiseen gospeliin, lännen- eli countrymusiikin eri variaatioista bluegrassiin ja folkista valkoiseen rock'n'rolliin.
Aihe on laaja, mutta Hilamaa ja Varjus selviävät sen esittelystä mainiosti. Kaksikko on onnistunut luomaan hajanaisestakin aineistosta sulavasti etenevän tarinan, jolla on selkeä päätepiste (ehkä juuri siksi). Syväluotaavia analyysejä ei tarjota, vaan teoksen pääanti on keskeisten vaikuttajien ja heidän työnsä esittelyssä. Lähestymistapa on henkilökeskeinen, mutta pääosassa on musiikki.
Vaikka teos on pintapuolinen, ei se ole aivan noviiseille. Voisi ehkä sanoa, että Hilamaa ja Varjus kirjoittavat ihmisille, jotka ovat jo kuulleet esim. tarinat Robert Johnsonin ja paholaisen kohtaamisesta. Onnistunut ratkaisu, koska kaksikko ohittaa hyvällä omallatunnolla monta ehkä ikonista, mutta varsin kulunutta ja aina toistettua juttua. Sen sijaan ihmetellään esimerkiksi sitä, miksi Robert Johnson muistetaan paremmin kuin Lonnie Johnson. Tuttujen, menestyneimpien, nimien lisäksi käsittelyyn nouseekin monta jo unohtunutta tekijää.
Mitään mullistavaa teoksessa ei ole, mutta se toimii hyvänä (ja ainoana?) suomenkielisenä yleiskatsauksena aiheeseen, jonka vaikutukset heijastuivat myös Suomeen. Kattavan, mutta sopivasti annostellun tietomäärän ja hyvin kulkevan kerronnan parasta terää vie pienoinen viimeistelemättömyys. Lyönti- ja kielioppivirheet tuntuvat kuitenkin pieneltä vajavaisuudelta hyvän lähdeluettelon omaavassa, intohimolla kasatussa kirjassa.
Jani Ekblom
