Paul Brannigan & Ian Winwood: Syntymä Metallica kuolema – osa 1
04.12.2013
Metallican ensimmäisen virallisen kirjan ensimmäinen osa vie kalifornialaisen ryhmän pikkuklubeilta maailman estradeille. Suurin osa tarinoista on kuultu jo useaan otteeseen aiemmin, joten avainkysymys kuuluukin: onko opuksella lopulta mitään uutta annettavaa?
Suom. Juuso Arvassalo, Jere Saarainen
Like
Metallica on yksi kaikkien aikojen suurimmista rockyhtyeistä, jonka tarina on kerrottu jo useaan otteeseen myös kirjojen kansissa. Tällä kertaa kyniin ovat tarttuneet Kerrangin entinen päätoimittaja Paul Brannigan, sekä vähintään yhtä suuret kannukset toimittajaurallaan ansainnut Ian Winwood. Kumpainenkin herra on myös yhtyeen suuri fani, mikä ei jää satunnaiselta lukijalta taatusti huomaamatta.
Kirja on kaksiosaisen paketin ensimmäinen ja se kertoo bändin sekä sen jäsenten tarinan alusta aina vuoden 1991 Metallica-albumiin saakka, jonka myötä yhtye tuli räjäyttämään kaikki mahdolliset pankit joka puolella maailmaa. Kuten bändihistoriikeissa yleensä, myös nyt ensimmäiset kymmenet sivut ovat ne mielenkiintoisimmat. James Hetfieldin ja Lars Ulrichin hyvin erilaiset taustat tuodaan ansiokkaasti esiin ja kaksikon keskinäiset jännite onkin kirjan herkullisin vipu, jota vain käytetään harmillisen säästeliäästi. Herrat Mustaine, Hammett, Burton ja Newsted jäävät lähinnä kertomusta täydentävien statistien rooliin, sillä kulissien takana Metallica on ollut ja tulee nähtävästi aina olemaan kahden miehen show.
Hetfieldin vaikea lapsuus ja nuoruus sekä Ulrichin kultalusikan makuinen nuoruus sidotaan yhteen aikakauden ilmiöihin ja tarinat ensimmäisten bändiviritelmien ympäriltä ovat viihdyttävää luettavaa. Bändin siirtyminen Los Angelesista San Franciscoon ja näiden kaupunkien hyvin erilaiset ympyrät osataan myös tuoda eloisasti esiin, kun ”Alcoholica” löytää todellisen kotitantereensa. Hetfield & Ulrich kaksikon vaikea mutta tuottoisa musiikillinen yhteistyö olisi tosin voinut saada huomattavasti enemmänkin valaistusta, sillä esimerkiksi Master of Puppetsin ja … and Justice For All -albumeiden syntyhistoriat ohitetaan hävettävän nopeasti, kun taas parhaimmillaankin lähinnä keskinkertainen Kill ’Em All läpivalaistaan uuvuttavan tarkasti.
Kummallisena on pidettävä myös yhtyeen kiertueiden kuvaamista. Joihinkin kohtiin, kuten Suomessa 14. joulukuuta 1984 tapahtuneeseen Tarvasjoen keikkaan, sentään tartutaan kunnolla kiinni, tosin tuossakin tapauksessa legendan luominen on tainnut ajaa faktojen ohi. Tai sitten Tarvasjoella on tapahtunut jotain sellaista mistä kukaan ei ole kuullut koskaan aiemmin – edes täällä kaukaisessa Suomessa. Ärsyttävää on myös Brannigan & Winwood –universumin luokittelu, jossa Slayer on jumalainen ilmestys, Metallica vain pari astetta näistä jälkeen jäävä ilmiö ja lähes kaikki muu ajan musiikki on silkkaa roskaa, tai vähintäänkin toisen luokan kuonaa. On toki yksi asia ylistää kirjan aihetta, mutta naurettavan dissaamisen soisi jäävän keltaisen lehdistön puuhaksi.
Kirjan jälkimmäinen puolisko kiihdyttää vauhtiaan samaan aikaan kun Metalican musiikista tippuu nopeus ja em. Master of Puppets ja … and Justice For All –albumien syntytarinat kelataan läpi pikaisesti, sillä kirjailijakaksikon silmissä kiiluu jo miljoonia myyneen Metallican hohde. Kyseinen hittikiekko nostetaankin sen verran korkealle jalustalle, että moista ei voi kuin ihmetellä – mitähän positiivista kaksikko tulee keksimään vielä Load / Reload -aikakaudesta?
Syntymä Metallica kuolema –paketin ensimmäinen osa paljastuu nopeasti kasatuksi ja harvoihin uusiin haastatteluihin nojaavaksi kirjaksi, jossa bändin muusikoita kuullaan suurin piirtein yhtä paljon kuin entisiä musiikkijournalistejakin. Opusta voi toki suositella, mikäli hyllystä ei satu löytymään aiempia Metallica-kirjoja ja ryhmän taustat eivät ole hyvin tiedossa, mutta etenkin pitkän linjan faneille näistä kolmesta ja puolesta sadasta sivusta on vähäisesti iloa. Toivotaan että tultaessa bändin kannalta vaikeisiin aikoihin myös kirjoittajat terästävät otettaan ja löytävät sen oleellisen touhottamisen seasta.
Mika Roth
