Pienet

Vinyylikooste – kevät/kesä 2014

08.07.2014

D-Beatles: s/t
Räkälevyt

Turkulainen D-Beatles on jo tällä esikoisellaan vakuuttavassa vedossa. Seiskatuumaiselle ahdetut kahdeksan kappaletta ovat puhdasta hc-punkkia, eikä ryhmä jää tuleen makaamaan vaan raastaa kipaleet halki, poikki ja pinoon pikavaihteella. Julistavat lyriikat uhkuvat asennetta ja tuo sama horjumaton ote heijastuu myös seiskan äänimaailmaan, jonka riipivästä ja diskanttivoittoisesta silppuamisesta on turha etsiä kompromisseja. Ryhmän ehdottomuus onkin sen vahvin ase, mutta samalla myös se tekijä, joka tulee taatusti karkottamaan suurimman osan potentiaalisista kuulijoista D-Beatlesin ympäriltä. Mikäli kantaaottava ja lyriikoiltaan tyly hc punk sattuu kuitenkin olemaan kuppisi käynyttä teetä, kannattaa tähän uuteen tulokkaaseen ehdottomasti tutustua.

Mika Roth

Eyewitness: Putin E.P.
Räkälevyt

Alkujaan Eyewitness yhtyeen Putin EP julkaistiin jo vuosi sitten, mutta talven ja kevään tapahtumien valossa kiekko on poikkeuksellisen ajankohtainen, joten käsitellään kiekko siinä missä muutkin.

Kuusibiisisen seiskatuumaisen anti on jaettu tasan kahdelle puoliskolle, kappaleiden ollessa kautta linjan nopeita ja suorasukaisia seiskaseiskapurkauksia. A-puolen vahvin siivu on Kulutushysteriaa, jonka räyhäyksessä on mukana ovelia ja teräviä koukkuja. Raskain pointti kuullaan kuitenkin vasta puoliskon päättävällä God Save the Putin -vetäisyllä: ”Ennemmin vaikka kuolen / kun Putinin per**ttä nuolen”. Keikkoja kokoonpanon ei tarvinne tämän jälkeen heittää idässä, mutta hyvähän se on mielipiteensä esiin tuoda. Fasismi ja rasismi saavat muillakin raidoilla kyytiä, mutta aivan vastaavia ässiä ei löydy enää b-puoliskolta, vaikka yritys kovaa onkin. Olisiko seuraavaksi aika tehdä biisi tai pari Ukrainan ja Krimin nykyisestä tilanteesta?

Mika Roth

Frogskin / Lähdön aika -split
Rusto-Osiris

Tässäpä vasta splitti, joka saa pään painumaan ja tumman mullan maistumaan suussa. Sludgen ja hidastetun hc-metalin hämäristä höyryistä keuhkonsa täyttänyt Frogskin takoo splittisinkun puoliskolla yhden ainoan kappaleen, mutta massaltaan Itse on murskaavampi kuin monet kokonaiset metallilevyt yhteen tiivistettyinä. Ensimmäisellä kotimaisella ulkoistettu annos hitaasti kirskuvaa metallia pörisee ja poraa, mutta ei lopulta täytä niitä lupauksia joita ensimmäinen puoli minuuttia ehtii jo antaa. Vellotaan, vellotaan, eikä päästä oikein mihinkään.

Onko siitä jo lähes kymmenen vuotta, kun Lähdön aika ensi kertaa kaikui kammiossani? Niin se aika vain rientää, mutta vuosikymmen on tosiaan kulunut debyytti EP:n julkaisusta. Maailma on edelleen loppumassa ja finaalia säestetään sludgen/doomin voimin, jonka yhteydessä voitaneen heittää ilmoille myös termi ”hc”. Hiljaisuus kaikkialla ei ole biisinä mikään kiistaton mestariteos, mutta ryhmän jalostuneessa soundissa ja neurosismaisessa voimassa on puolensa.

Mika Roth

Huminoida: Intoxicating Spring
Out of Range

Ahdistavia genreloosheja onnistuneesti väistelevä Huminoida vakuutti allekirjoittaneen parin vuoden takaisella Whiter-albumillaan, joka kirjaimellisesti hipoi täydellisyyttä. Painopisteet ovat kuluneiden kolmen vuoden aikana hieman muuttuneet, mutta Huminoida poppaa edelleen elektronisesti ja etsii paratiisiaan läheltä Gary Numanin juuria.

Intoxicating Spring on kuuden raidan kokonaisuus, jolla on kuitenkin oikeastaan vain neljä kappaletta. A-puolen Ruptures on vain lyhyt instrumentaalisilta The New Springs ja Aerial Demons -biisien välissä, eikä B-puoliskon keskelle sijoitettu Even Shorter Spring ole kuin lyhennetty versio A-puolen avaajasta. Vinyyli-EP:n mitassa tämä lähestymistapa palvelee kuitenkin tarkoitusta, sillä kyseiset ”välisoitot” rytmittävät levyä ja korostavat neljän varsinaisen kappaleen painoa.

Puoliskojen taistelussa B vie selvän voiton, sillä niin tanssilattioille suunnattu Electrocute kuin menneitä aikoja seesteisemmin heijasteleva Half Light ovat kuin uusia alkuja, joista Huminoida voi jatkaa tuoreille laduille. Nämä raidat osoittavat kiistatta, että vaikutteet on nyt sulautettu soundiin, joka yhdistää parhaat puolet 80-luvun tummasta synapopista ja 10-luvun kehittyneestä teknologiasta. Ensi vuoden puolelle luvattu seuraava pitkäsoitto saattaakin saada tästä välijulkaisusta aivan uudenlaisen nousukiidon.

Mika Roth

Katakombi: s/t
Omakustanne

Katakombi on mainio nimi yhtyeelle, etenkin kun ryhmän musiikki on deathin makuista ja mullan katkuista doomia. Taannoisessa Desibelin haastattelussa yhtye valaisi tyylinsä syntyvän kappaleiden sivutuotteena ja tämä biisikeskeinen lähestymistapa on voimissa myös tuoreella kolmen biisin mini-LP:llä. Kolme raitaa ja karvan päälle 26 minuuttia, nämä numerot kertovat jo paljon itse musiikista.

A-puolen täyttävä Väärä kuu on kuin musiikillinen vastine ensimmäisen maailmansodan aikaiselle taistelulaivalle. Mammuttimainen järkäle on periaatteessa kaikilta mitoiltaan yliammuttu, mutta samanaikaisesti se huokuu jylhää arvokkuutta. Raita olisi ehkä puolta pienempänä käyttökelpoisempi, mutta eihän tässä ole lopulta kyse järjestä vaan järjettömyydestä. B-puolen kahdesta raidasta Liejuhaudan vanki huokuu pahuutta ja onnettomuutta kuin John Carpenterin parhaat elokuvamusiikit konsanaan, mistä kiitos kuuluu pitkälti Olavin synille. Bändin kultaisin oivallus onkin juuri koskettimien yhdistäminen näin persoonallisella tavalla perinteiseen kitara-basso-rummut kolmioon.

Mika Roth

Kiljuvelka-70: Tottele! EP
Kiljutuotanto/Rämekuukkeli

Kiljuvelka-70 ”hurmasi” vajaat neljä vuotta sitten kollega Leskisen, kun yhtyeen Ihmis-saastaa ja pohjasakkaa debyyttimini-LP ilmestyi. Tuhti punkpohjainen hc ja raskas metalli yhdistyvät nyt kuuden uuden raidan voimin, joilla avainsanoja ovat vauhti, voima ja särö. Postin hellässä huomassa lähes kuuntelukelvottomaksi naarmuuntunut vinyyli ei ole paras käyntikortti millekään bändille, mutta ne palat jotka ovat kuunneltavissa paljastavat, että vauhti on kova ja iskuissa voimaa. Etenkin B-puolen avaajana maisemaan kajahtava Kansanmies, tai sen palat, toimivat kuin junan vessa.

Mika Roth

Scarecrow: Amores De Vampiros
82 Records

Scarecrow on tehnyt pitkän päivätyön, sillä yhtyeen esikois-EP ilmestyi jo kaksitoista vuotta sitten. Aika ei ole kuitenkaan hionut ryhmästä rosoa pois, ennemminkin kuluneiden vuosien vaikutus on ollut päinvastainen, sillä Scarecrow vuosimallia 2014 on äänekäs, vaarallinen ja haastava.

Kauhumetallin ja räkäisen punkin hämärissä operoiva ryhmä on puristanut itsestään ulos neljä uutta siivua, joilla kuolo korjaa ja vanha vihtahousu poikineen on vauhdissa. A-puolen herkuksi nouseva Son of Satan ja toisen puoliskon avaava Jesus, Lucifer and Me ynnäävät ryhmän vahvuudet mainiosti. Scarecrow saakin punkkinsa rullaamaan ja metallinsa maistumaan näillä mainioilla raidoilla, jotka jättävät kaksi muuta numeroa suvereenisti varjoonsa. La Maritza on nätti laina ja MetalScum jaksaa naurattaa pari kertaa, mutta kun vasara ei osu kohdalleen niin mitä siinä voi tehdä.

Epätasaisen The Terror -kiekon jälkeen bändi piti julkaisutaukoa neljän pitkän vuoden ajan, mikä katkesi vasta viime vuonna ilmestyneeseen Flesheaters III levyyn. Uutukaisella on omat ongelmansa, mutta toivoa sopii että Amores De Vampiros ennakoi uuden, aktiivisemman vaiheen jatkumista, sillä Scarecrown kaltaisia orkkia kaivataan rikastamaan kotimaamme musiikkikenttiä.

Mika Roth

Sotavamma: Stressiyhteiskunta
Svart

Neljä siivua roisia hc-punkkia seiskatuumaisensa kummallekin puolelle paiskannut Sotavamma hallitsee perusasiat. Biisit toistavat uskollisesti punkin tuttuja kuvioita, särötaso kiekolla on tapissa ja kipaleiden aiheet käsittelevät yhteiskunnan epäkohtia sekä kaikkia niitä asioita, joista ei puhuta Kokoomusnuorten tapaamisissa.

Muoto ja perinne ovat siis hallussa, mutta jokin Sotavamman kaavasta tuntuu yhä puuttuvan. Biiseissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta toisaalta mikään ei erota niitä genren muista yrittäjistä ja etenkin sovituksellisesti bändi valitsee kerta toisensa jälkeen suorimman reitin pisteitten A ja B väliltä. Näin ehdoton meininki vaatisikin itse kappalemateriaalilta huomattavasti enemmän, tai sitten punkin pyörä pitäisi keksiä jotenkin uudestaan. Köyhyysraja ja raivohullusti polkeva Raiskattu osoittavat että bändi on parhaimmillaan dynamiittinen paketti, mutta vahvuuksia pitäisi pystyä hyödyntämään huomattavasti paremmin kuin nyt.

Mika Roth

Tii Nakujalka: s/t
Joteskii Groteskii

Tii Nakujalka sai kiitosta kollega Ekblomilta viime vuonna ilmestyneellä splitti EP:llään, jonka toisena puoliskona toimi Haistelijat. Tällä kertaa Tii Nakujalka on liikkeellä täysin omin voimin ja seitsemän raidan mittainen 12 tuumainen vinyyli on varustettu seitsemällä kipaleella. Tamperelainen trio jatkaa seikkailujaan noiserockin, rämisevän post-hardcoren ja punkahtavan rockin tienoilla, kuulumatta kuitenkaan selvästi minkään genren varjon alle.

Noin 24 minuutin mittainen annos räminää ja heikkoja soundeja ottaa aikansa, mutta pitkässä juoksussa etenkin B-puolen avaukseksi sijoitettu Tähän jäin ja kiekon päättävä Mutanttilapset pureutuvat hiljalleen tajunnan alempiin kerroksiin. Bändin ongelma (tai vahvuus, näkökannasta riippuen) on jatkuva kiire, joka saa aikaan klaustrofobisen olon. Tuntuu kuin mistään musiikillisesta aukosta ja väliköstä ei ehditä ajoissa, eikä soitinten luomasta äänimassasta saa aivan kunnolla otetta, vaikka kaikki on periaatteessa jatkuvasti käsien ulottuvilla. Näin yhtye pogoaa jatkuvasti kaaoksen rajamailla ja biisien parhain voima jää näin käyttämättä hyödyksi – tai sitten kokonaisuus vain vahvistuu tästä työskentelytavasta. Kuten todettua, kolikolla on kaksi toisistaan hyvin poikkeavaa puolta myös nyt.

Mika Roth

Traumat/Kökkötraktori: Elävänä koomassa –split live EP
82 Records

Traumat oli edellisen kerran esillä Desibelin sivuilla, kun yhtyeen Toinen näytös -albumi ilmestyi yli viisi ja puoli vuotta sitten. Splitille päätyneet kaksi biisiä jatkavat kuitenkin eteenpäin kuin päivääkään ei olisi kulunut välissä, eli pellemiljoonamaista, punkahtavaa suomirockia väännetään edelleen. Petetyt jyrää mainiosti, mutta suvantovaiheen hienoudet ovat kadonneet keikkaolosuhteissa kun voima on korvannut herkkyyden. Noustaan on sisartaan vahvempi ja livetilanteessa toimivampi ralli, joka vain parantaa vauhtiaan loppua kohden. Meno loppuukin kuin seinään juuri kun lämmöt on saatu ylös.

Niinikään Hyvinkään Check Innissä äänitetty Kökkötraktorin osuus on myös kahden siivun mittainen. Soundien puuroisuus ja diskanttisuus nostavat haastetta, mutta edes kova yritys ei saa Luodut toisillemme -rallia epäonnistumaan. Tarttuva koukku, vahva melodisuus ja rosoinen ote – siinä se kun kaikki tarvittava on kasassa. Viimeinen mahdollisuus rällää enemmän mutta hukkaa pointtinsa jonnekin räimeen sekaan, vaikka kitarasoolo komea onkin.

Mika Roth

Lukukertoja: 4631