Ari Väntänen: Michael Monroe (päivitetty)
31.10.2014
Mitä on rock’n’roll?
Michael Monroen päivitetyssä elämäkerrassa kysymykseen annetaan monta osuvaa vastausta. Tässä niistä yksi joka kertoo olennaisen itse artistista:
”Kolmannessa biisissä Makke oli aivan hiessä, ilman paitaa spagaatissa lattialla turpa veressä, ja ne oli treenit. Mä tsiigasin, että vau, kyllä mä tän jätkän bändissä haluun vetää.”
Like
Ari Väntäsen kirjoittama Michael Monroe -elämäkerta ilmestyi jo alkujaan vuoden 2011 lopulla tehden onnistuneesti, vaan ei liian alleviivaavasti, kunniaa aiheensa siihenastiselle taipaleelle. Koska Matti Fagerholmina syntyneen rock-tähden ura on kuitenkin ollut viime vuosina jyrkän nousujohteista, on koittanut aika päivittää jo alkujaan mittavaa opusta. Tuore laitos onkin tuhti paketti viihdyttäväksi luettavaksi jalostettua tietoa, jonka äärellä viihtyy mainiosti, kiitos sujuvan tekstin, sekä runsaan ja värikkään kuvituksen.
Kuten Desibelin Otto Suuronen jo alkuperäisen laitoksen arviossa totesi, kirja ei keskity juuri Hanoi Rocksiin, vaikka Monroe kyseisen bändin vokalistina sinkoutuikin kansainväliseen pientähteyteen. Ennen aikojaan jäihin pistetyn yhtyeen osuus jää koko kirjasta lopulta alle neljännekseen, vaikka Hanoi Rocks koki toisen, ja erittäin menestyksekkään, elämän 00-luvulla. Toisaalta onhan se Hanoiden tarina nyt käyty läpi jo muissa yhteyksissä niin monesti, kun taas Secret Chiefs, Jerusalem Slim ja Demolition 23 ovat unohtuneet monilta musiikkihistorian aaltojen taa.
Monroen elämän nousut ja laskut esitetään sen verran mukaansatempaavasti, että lukija kokee todella olevansa niin Lontoon kurjuudessa, New Yorkin huumassa Hell’s Angelsien naapurina, kuin Kiikalan perämetsien musertavassa hiljaisuudessakin. Väntänen on käyttänyt Monroen haastatteluiden tukena liutaa muita ääniä, joista etenkin vanha luottotoveri ja basisti Sam Yaffa on tainnut päästä erittäin lähelle Monroen sielua. Rockin kuuluisia vokalisti/kitaristi pareja noudattaen Monroen välit Andy McCoyn kanssa ovat sen sijaan olleet aina vaikeat, mutta onneksi suurempi loanheitto jää puuttumaan, vaikka pientä piikkiä ilmassa onkin. Herrat ovat toisilleen vain kuin tuli ja vesi, eikä aina ole edes varmaa kumpi on se kumpi.
Päivitetty laitos ulottuu kesään 2014 saakka, joten lukijat pääsevät mukaan Monroen Ruisrockin keikan kyljessä vietetyille 50-vuotis juhlille, joiden spektaakkelimaisuus taisi hakea vertaistaan. Voice of Finland -ohjelman vakinaama on viime vuosien aikana muuttunut myös kuin varkain koko Suomen Mikeksi, ja pääsipä itsensä mukaan nimetyn räjähtävän rockbändin pomo Linnan juhliinkin, mitä harva punkkari on saavuttanut. Kaikkien tunnustusten, Emmojen ja muiden palkintojen kruunuksi miehelle lanseerattiin vieläpä oma korusarja Kalevala Korun toimesta.
Merkittävintä Monroen 10-luvussa on kuitenkin ollut musiikillinen elpyminen, joka käynnistyi vuoden 2011 Sensory Overdrive -albumilla. Spagaatteja edelleen taivuttelevan vokalistin uuteen bändiin rekrytoidut kitaristit Ginger ja Steve Conte osoittautuivat moottoreiksi, joiden avulla Monroe, Yaffa ja rumpali Karl Rosqvist löysivät nopeasti yhteisen sävelen, tai oikeastaan nipun erittäin vahvoja ja tarttuvia säveliä.
Gingerin poistuttua bändin vahvuuksista sooloilemaan sisään astui hetkeksi Backyard Babiesin toinen ydin ja The Hellacoptersin legendaarinen perustajajäsen Dregen. Vaikka näyttävän kitaristin kausi bändissä päättyi keväällä 2014, niin ikään oman soolouran johdosta, hakee Monroen ryhmän tuorein albumi Horns and Halos vertaistaan kotimaisen rockin historiasta. Kirja (tai sen tämä laitos) päättyykin nostavissa tunnelmissa, sillä Monroe on betonoinut asemansa kansakunnan virallisena rock’n’roll petona, eikä mikään näytä muuttavan tilannetta tulevaisuudessa. Edessäpäin tie jatkuu silmänkantamattomiin, kuten Väntänen lopussa osuvasti toteaa.
To be continued…
Mika Roth
