Johannes Faustus – rock on taidemuoto
07.03.2016
Johannes Faustus julkaisi toisen albuminsa sopivasti joulumarkkinoille, vaikka ryhmän taiderock ei välttämättä räjäyttänyt levykauppojen kassoja. W -albumi osoittautui silti täydeksi viiden tähden teokseksi ja pitihän niihin mysteereihin yrittää saada jotain vastauksia. Desibelin oli tarkoitus haastatella koko yhtyettä, mutta lopulta kysymyksiin vastasivat yhtyeen primus motor, Hemmo Laiho (kitara, laulu), sekä Mika Halme (basso). Näin Antti Ovaska (rummut) ja Rosa Rantanen (laulu, perkussiot) jäivät hiljaisiksi yhtiöhenkilöiksi.
Aloitetaanko ihan perusasioista, eli kuka tämä Johannes Faustus on, mitkä ovat kytköksenne saksalaiseen alkemistiin ja salatieteiden harrastajaan nimeltään Johann Georg Faust, ja miten yhtyeen tie on kulkenut tähän päivään?
Hemmo: - Johann Faust tai Johannes Faustus tai Tohtori Faustus tai ihan vain Faust. Kytkös tiettyyn mitä ilmeisimmin historialliseen henkilöön on löyhä. Yhteys on suorempi tietynlaiseen ylihistorialliseen hahmoon ja legendaan tai voisiko sanoa henkiseen tilaan tai vaikuttavaan voimaan, joka kiteytyy erityisesti kyseisessä hahmossa.
Yhtyettä ei Hemmon mukaan varsinaisesti koskaan perustettu, mutta kun kappalemateriaali oli olemassa ja siitä syntyi pitkän prosessin kautta levy, muodostui bändi siinä sivussa kuin itsestään. 10-luvun alussa käynnistyneet äänitykset jatkuivat vain live-harjoituksilla ja keikkojen ropistessa mittariin Johannes Faustus -yhtye oli muodostunut. Samalla syntyi uutta materiaalia, joka johti jälleen äänityksiin ja näin syntyi W.
Mika: - Bändi tosiaan syntyi vasta ensimmäisen levyn jälkeen, kun Hemmo halusi toteuttaa visionsa myös livenä. Ainakaan minulla ei ollut vielä ekalla levyllä vielä selvää, että liityn samalla bändiin, vaan tarkoituksena oli vain heittää pariin biisin bassot. Myöhemmin halusin sitten kokea myös sen, miltä biisit kuulostaisivat livenä. Ja tulos osoittautui silloin niin onnistuneeksi, että nyt ollaan jo sitten tällä tiellä.
Yhtye julkaisitte loppuvuodesta 2015 mainion albumin, jonka nimeksi oli siunaantunut vain yksi kirjain: W. Tekijät eivät halua avata liikaa sitä, mitä tuo kirjain tarkoittaa tai merkitsee – ehkä se on ilmansuunta, tai sitten ei. Mutta jätetään nimet rauhaan ja siirrytään itse pihviin.
Musiikkiinne ydin taitaa olla rockin sukua, mutta siinä on myös aika monia muitakin lankoja. Postpunkin, siekkarimaisen outoilun väreitä, folkkia, poppia, lo-fistelyä ja vaikka mitä. Kuinka bändin muhkea soundi on saavuttanut nykyisen pisteensä, miten näette sen kehittyneen sitten debyyttialbumin, ja mihin tässä ollaan seuraavaksi menossa?
Hemmo: - Erityisesti 60-luvun lopun ja 70-luvun alun rock-musiikissa kuuluva lokeroimattomuus ja monipuolisuus heijastuu vahvasti JF:n tuotannossa. Rock on meille taidemuoto, ei mikään genre-juttu tai valmis muotti. Silläkin tietysti on merkitystä, että on tullut aika paljon kuunneltua erilaista musiikkia yli tyylirajojen. W:llä ollaan enemmän bändi kuin debyytillä, mikä näkyy myös kokonaissoundissa. Paketti ja paletti on koko lailla valmiimpi. Soundi ei myöskään ole aivan niin 70-lukulainen kuin mitä debyytillä haettiin. Näkisin, että tästä eteenpäin hyvin yhteen hioutunut kitara-basso-rummut -perusta tulee selvemmin esiin niin livenä kuin levyllä. Mahdotonta tietysti sanoa mitään tulevista levytyksistä tässä vaiheessa.
Mika: - Debyyttilevyllä taitaa olla niin, että yhdelläkään biisillä ei soita ihan sama porukka, vaan soittajat ovat vaihtuneet lennosta. Kakkoslevyllä taas ydinryhmä on jo muotoutunut, mikä kuulunee myös levyn soundeissa ja erityisesti biisien live-sovituksissa, jotka ovat jo lähempänä levyversioita kuin ekalla levyllä.
W-albumin tarjoama musiikillinen matka on yllättävä ja mutkia täynnä, mutta Hemmon mukaan kokonaisuus oli jo alusta asti selvillä. Eli jokainen kurvi ja rotko sijaitsee juuri siinä, missä sen pitääkin sijaita. Yksi levyn kantavista teemoista on onni ja sen tavoittelu. Miten siis on - oletteko onnellisia, olemmeko edes kykeneviä todelliseen onneen, ja mitä se onni oikein on?
Hemmo: - Sen kun tietäisi! Ei tässä toisaalta onnettomia olla. Kaikki kappaleet eivät sitä paitsi ole tässä suhteessa välttämättä henkilökohtaisia. Niin tai näin, levyn kantava teema on faustisessa hengessä joka tapauksessa erilaiset pakottavat pyrkimykset muutokseen, irtiotot, tavoittelut kauemmaksi, pidemmälle, muualle ja jonnekin pois. Kun hinku on tarpeeksi vahva, syntyy paradoksaalinen tilanne, ettei mikään koskaan riitä: aina löytyy uusia suuntia ja jotakin uutta ja mukamas enemmän.
Koska bändin nimi on mikä on, niin pakko on myös kysyä, että millä hinnalla sielunne menee myyntiin? Vai joko kaupat on tehty?
Hemmo: - Onhan JF:n tuotannossa ajoittainen okkultistinen henki, toki. Mutta kenelle sitä sielunsa oikein voisi myydä? Ja minkä sielun? Jos jotain myytävää löytyy, niin luulen, että heikolla hetkellä saattaa lähteä aika halvalla. Tai ehkä se on sittenkin niin, ettei mitään myytävää ole enää jäljellä.
Levyä oli tekemässä kahdeksan muusikkoa ja livebändi on tällä hetkellä neljän soittajan kokoinen. Tästäkin syystä kappaleet eivät taivu aivan samoin kuin levyllä, mutta miksi pitäisikään, toteaa Hemmo. Levy on levy ja live on live. Sirkuksen johtajasta ei kellään ole myöskään epäselvyyttä.
Mika: - Vaikka muun porukan vastuu jatkossa jonkun verran kasvaisikin, niin bändissä on kuitenkin oltava joku, joka päättää suunnan ja suuret linjat. Ja Faustuksessa pomon rooli kuuluu luonnollisesti Hemmolle, jonka visioon koko homma perustuu.
Minkälaista kattausta sitten estradeilla on luvassa? Esitättekö vain uusia biisejä, jotain vanhaa - kenties jopa covereita?
Hemmo: - Kun keikkailu mitä todennäköisimmin kesällä jatkuu, niin luvassa on pääasiassa W-levyn biisejä, mutta myös debyyttilevyn kappaleita soitetaan. Varsinkaan yhtyeen nimibiisin soittamatta jättämistä ei voisi edes harkita. Covereitakin ollaan soitettu, joka keikalla vähintään yksi, toisinaan useampikin. Necrocomiconin keikka viime marraskuussa päätettiin Pink Floydin klassikkoon,joka kääntyi suomeksi muotoon "Aseta ohjaimet kohti auringon ydintä". Sitä soitetaan jatkossakin, tuli se sitten kuinka "puskista".
Loistava valinta, tuo Floydin kappale, yksi suosikeistani – ihan oikeasti! Mutta mitä seuraavaksi? Kaksi albumia tehtynä ja lisää luvassa, vai siintääkö horisontissa täysin uudenlaisia haasteita?
Hemmo: - Lisää on luvassa. Kolme on hieno luku. Nyt pitäisi kylläkin vähäksi ajaksi keskittyä W:n promoamiseen. Myös musiikkivideo siintää mielessä.
Mika: - Mutta tetralogia ja kvintologia olisivat ehkä vielä hienompia.
Jos Johannes Faustus olisi rakennus, niin sehän olisi ...
Hemmo: - Jos tiipii lasketaan rakennukseksi, niin tiipii.
Mika: - Tiipii ehdottomasti. Ja tarkemmin vielä sellainen tiipii, joka on tehty kunnon perustuksille, joiden varassa kelpaa poltella rauhanpiippua.
Haastattelu: Mika Roth, ylin kuva: Tommi Kotimäki, muut kuvat: Matti Järvinen
