Spontaanimpi ja hiomattomampi Echo Is Your Love
13.05.2016
Echo Is Your Love julkaisi alkuvuodesta 2010 Heart Fake -albumin, joka erosi hieman yhtyeen aiemmasta tuotannosta. Tuon jälkeen bändistä ei sitten kuultukaan paljoa, ennen alkuvuodesta ilmestynyttä DNA/Six-Month Night -sinkkua. Desibeli haastatteli Echojen Mikkoa ja Neaa menneistä, nykyisistä ja hiukan tulevistakin asioista.
Heart Fake ilmestyi siis jo vuonna 2010. Miltä tuo albumi tuntuu nyt ja mitä näiden vajaan kuuden vuoden aikana on oikein tapahtunut?
Nea: - Heart Fake oli mukavan erilainen nauhoitus kokemus. Jyri laulatti minua ja sai ääneni kuulostamaan hyvältä. Aiemmin oli nauhoitettu suunnilleen suoraan vaan enkä edes tiennyt miten olisin voinut kuulostanut erilaiselta. Samalla oli voimakas lopun ajan tunne. Olin viimeisilläni raskaana ja lauloin "this is the last show where I let your hand go".
Mikko: - Heart Fakea lähdettiin tekemään hieman erilaisella asenteella: otettiin tuttavani tuottaja Jyri Riikonen (nauhoittanut myöhemmin mm. J. Karjalaista ja Sielun Veljiä) mukaan luotsaamaan erityisesti laulunauhoituksia. Levylle tuli pitkään treeniksellä pyörineitä kappaleita, jotka oli treenattu "siloitelluiksi", ehkä tahattomastikin. Toisaalta levyllä kokeiltiin rohkeasti jotain juttuja, mm. ääniteltiin biisien eri osuuksia eri tiloissa, treeniksellä ja studiolla, nauhoitettiin c-kassumankalla instrumentteja, rakenneltiin biisejä erilaisista palasista jne, mikä enteili tuloillaan olevaa, spontaanimpaa lähestymistapaa.
Levyn valmistuttua yhtye eli aikansa vaikeassa välitilassa. Tommin siirtyminen Yhdysvaltoihin töihin, ja uuden basistin, Antin, liittyminen ryhmään vei aikansa. Lisäksi useammat jäsenet saivat tahoillaan perheenlisäystä, jolloin arjen kiireet verottavat väistämättä bändin aikaa. Oliko yhtye tällä välillä hajonneena, tauolla, vai kytikö Echojen liekki jatkuvasti siellä hiilloksessa?
Nea: - Missään vaiheessa ei ole oikeasti ollut sellainen olo, että tämä on ohi. Miltei 20 vuoden jälkeen on mahdoton lopettaa. Ollaan keikkailtu silloin tällöin. Venäjälläkin käytiin. Uusia kappaleita on syntynyt, mutta lauluja niihin ei niinkään. Minulla ei ole ollut aikaa eikä inspiraatiota luoda uutta ja vanhat laulut ovat tuntuneet kuluneilta. On täytynyt löytää itselle uusi tapa tehdä.
Mikko: - Bändi ei ole koskaan lopettanut tai ollut tauolla. Toiminta on vain välillä ollut todella hidasta. Itselläni kyti aina haaveissa uusien biisien nauhoittaminen. Koska keikkailu tuli vaikeammaksi, pidin biisien nauhoittamista siten tärkeämpänä.
Mikon mukaan uusista biiseistä on lukuisia bändidemoja, ainakin pitkäsoiton verran. Alkuvuodesta 2016 kaksi näistä biiseistä julkaistiinkin sitten sinkkuna, ja tuore DNA/Six-Month Night -seiskatuumainen on kahden raidan maistiainen. Enteileekö tämä nyt uutta albumia ja jos niin koska voimme odottaa kiekkoa markkinoille?
Nea: - Minulla häviää kaikki tekemisen ilo, heti jos aletaan puhua dead lineista. Meillä kaikilla on muut työmme ja velvollisuutemme, joissa on ihan tarpeeksi pakkoa. Nautin musiikin tekemisestä eniten, kun se on rentoa eikä siinä ole mitään tavoitteita. Sen pitää syntyä luonnostaan. Minulle riittäisi se, että käydään soittamassa ja saan kuunnella hölmöjä juttuja. Keikoilla on kiva käydä, koska saan kuunnella niitä juttuja pidempään, mutta levyjen julkaiseminen tuntuu jotenkin turhalta. Kuka kaipaa enää yhtään enempään materiaa? Kaikesta tästä huolimatta, jotain on kaiketi tulossa.
Mikko: - Voisimme melko helposti julkaista toisen sinkun parista uudesta biisistä, mutta ehkä pidämme kuitenkin biisejä varastossa ja julkaisemme sen uuden pitkäsoiton "tässä kohtapuolin".
Tyylillisesti tunnutte siirtyneen hieman lähemmäs vanhempaa materiaalianne, oliko siirros harkittu vai päteekö tilanteeseen ajopuuteoria?
Mikko: - Ehkä kuuden vuoden hidastelu kirkasti sen ajatuksen, että tahdomme tehdä spontaanimpaa musiikkia. Hiomattomuus pitää asiat kiinnostavina. Nopeasti ensimmäisestä treenikerrasta nauhalle. Neil Young –raikkaus.
Nea: - Irti päästäminen oli se herätys, minkä avulla uutta laulua alkoi syntyä. Sellainen hiomattomuus ja luonnollisuus. Pois täydellisyyden tavoittelusta. Sellaista se aluksi olikin. Aikoinaan soitettiin ensimmäinen keikka yksien treenien jälkeen. Oli onni, että uuden sinkun kansien kohdalla painohommat menivät täysin pieleen. Väärä paperi ja leikkausvarat väärät niin, että tekstejä ei kunnolla näy. Niin kannetkin kuvastavat hyvin halua tehdä ilman mitään tavoitteita.
Allekirjoittaneen mielestä A-puolen DNA kolisee hiukan post-punkisti, mutta Mikon mielestä kolina ja kirskuna on samaa kuin ennenkin. Kipaleen nimi tosin viittaa New Yorkin ryhmään ja ehkäpä se sittenkin on eräänlainen paluu juurille.
Ja niistä juurista puhuttaessa. Julkaisitte vähintäänkin jo eräänlaiseksi pikkuklassikoksi luokiteltavan Paper Cut Eyen 12 vuotta sitten ja tuntuu, että tekemisiänne on siitä lähtien verrattu kyseiseen albumiin. Onko tuo rasittavaa, vai onko vain mukavaa, että bändillä on takanaan jo ainakin yksi legendaariseksi luokiteltava pitkäsoitto?
Nea: - En ikinä kuule mitään kommentointia musiikistamme, joten ei tarvitse mistään rasittuakaan.
Mikko: - En ole tiennyt, että levy olisi jonkinlainen pikkuklassikko. Itse en uskalla kuunnella sitä lainkaan. Ehkä levyllä on kaikista rohkeimpia soitannollisia juttua, mitä olemme koskaan tehneet, mikä olkoon sen meriitti. Levy on kuitenkin tehty onnettomassa tilassa, jossa silloinen basisti Vellu oli lähdössä bändistä, uusi rumpali Riku juuri tullut bändiin, ja biisit oli jo sävelletty ennen Rikun liittymistä. Levy piti lopulta vain saada ulos, jotta saatiin menneisyys karistettua pois. Mitään kovin suurta harkintaa ei harrastettu minkään soitannollisen ja sovituksellisen ratkaisun kohdalla. Ehkä se juuri kuuluu levyllä, hyvässä ja pahassa.
Kyllä. Uskon että asia on juuri näin, sen verran voimallinen ja positiivisella tavalla hiomaton kiekko on kyseessä. Desibelinkin livearvioissa on usein jo ehditty toteamaan, että olette raudanluja livebändi. Olette käsittääkseni heittäneet viime aikoina myös keikkoja, joten minkälainen ryhmä olette lauteilla armon vuonna 2016, ja onko estradeilla luvassa jotain ihan uutta?
Nea: - Kesällä soitetaan ainakin Sidewayssissä. Se vähän jännittää, kun emme ole yhtään makeita. Että ehkä sinne pitää jotenkin naamioitua. Todennäköisesti ollaan vaan ihan yhtä vaivaantuneita kuin aina.
Mikko: - Luulen, että bändi soittaa hyvin ja kuulostaa itseltään. Bändi on aikuismaisen rento eikä tässä iässä kovin kiinnostunut siitä, mitä siltä odotetaan. Uskon, että bändiä pidempään seuranneet ovat kuitenkin arvostaneet sitä, että olemme soittaneet paljon uusia biisejä.
Takana on jo pitkä ura, mutta onko edessänne odottamassa vielä pidempi tie - ja mihin se mahdollisesti vielä voisi viedä? Stadioneille, Baltiaan, Malesiaan vai minne?
Nea: - Pitkät kiertueet ja isot keikat on varmaan meidän osalta tehty. Minua kiinnostaa eniten Baltialla ja Venäjällä soittaminen. Siellä on aina ollut hyvä soittaa ja yleisö on vapautuneesti mukana menossa. He tuntuvat oikeasti haluavan kuunnella meitä. Sellaisissa paikoissa on kiva soittaa.
Mikko: - Parasta tässä bändissä on varmaan se, että ei ole mitään odotuksia eikä paineita tehdään yhtään mitään yhtään missään aikataulussa, mitään tai ketään miellyttäen tai aikakauden suuntauksia noudattaen. Keikkojen soittaminen tuntuu hyvältä, uusien biisien tekeminen ja livekuntoon saaminen tuntuu hyvältä. Odotan seuraavaa levyä ja kesän keikkoja. Jokainen ymmärtää olla haaveilematta suuresta suosiosta. Soittaisin silti missä tahansa, milloin tahansa. Toivottavasti pääsee vielä jonkinlaiselle kiertueelle.
Jos Echo Is Your Love olisi rakennus niin se olisi...?
Mikko: Kesämökin venevaja. Vinossa, vanha ja arvoituksellinen.
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Jemina Rouhiainen
