Oasis: Be Here Now, 1997
05.12.2016
Oasiksen kolmas täyspitkä on turpea, pöhöttynyt ja suuruudenhullu projekti, jossa esiintyy runsaasti kokaiinia. Harmi, sillä levystä olisi saanut myös paljon, paljon paremman.
11. elokuuta 1996. Oasis esiintyy Knebworthin puistossa uransa suurimmalla keikalla 125 000 ihmiselle toista iltaa peräkkäin. Debyyttialbumin julkaisusta ei ole edes kahta vuotta. Näiden suurkeikkojen jälkeen järkevä bändi olisi tietenkin vetäytynyt omiin oloihinsa pohtimaan, mihin tästä voi enää mennä. Oasiksen ratkaisu oli jatkaa hektistä kiertämistä, hajota (jälleen) jossain päin Pohjois-Carolinaa - ja aloittaa uuden albumin työstö.
Tarinan lukuisista järjettömistä käänteistä kenties kaikkein järjettömin on se, että omaan kuolemattomaan kaikkivoipaisuuteensa kokaiinin roimalla avustuksella uskonut Noel Gallagher halusi painua äänitysstudioon alle kuukausi bändin hajoamisen jälkeen. Vaikka homma oli lähtenyt lapasesta jo demovaiheessa Mustiquen yksityissaarella toukokuussa 1996 Johnny Deppin ja Kate Mossin kanssa bailatessa, lopullisesti kaikki järki projektista katosi studion uumenissa.
Tuottaja Owen Morris on jälkikäteen paljastanut, että joku oli onnistunut pilviunssin sijaan haalimaan levytyksiin saman verran (noin 30 grammaa) kokaiinia. Creation Records -levy-yhtiön pomo Alan McGee kertoi vierailuistaan studiossa, että tuottajaa myöten kaikki olivat sekaisin kuin seinäkellot - ja Morris oli sentään vastuussa projektista.
Musiikki soi studiossa helvetillisen kovaa, minkä voi tänä päivänäkin kuulla My Big Mouthin noin 40 kitararaidalla (joiden seasta ei vielä remasteroidussa versiossakaan erota esimerkiksi bassoa). Bändi sai lopulta kenkää kuuluisalta, kaiken nähneeltä Abbey Road -levytysstudiolta, koska musiikki soi liian kovalla. Ironiamittaria väräyttäviä faktoja.
Megasuosiossa myös bändin taustajoukot kadottivat järkensä. Internet oli vasta alkutaipaleellaan, mutta levy-yhtiö päätti alkaa vainoharhailla laulujen vuotavan yleisön korviin ennen julkaisua. Promofirma Ignition halusi pitäytyä matalan profiilin markkinoinnissa: julisteita tv-mainosten sijaan. Koska julkisuutta ei voinut tuolloinkaan hallita, tästä antihypestä seurasi vain kahta pahempi hype, joka keskittyi lähinnä salaperäisyyteen levyn ympärillä.
BBC:n radiokanava sai soittaa kolmen biisin sampleria sillä ehdolla, että juontaja puhuisi laulun päälle jottei sitä voitaisi kotona nauhoittaa omaan käyttöön. Levy-yhtiössä tarkisteltiin puhelimia keltaisen lehdistön salakuuntelun pelossa. Promokasetteihin sisältyi sopimuspykälä, jonka mukaan toimittajat eivät saaneet keskustella albumin sisällöstä kenenkään kanssa.
Jotain kukkuu-taudin poskettomuudesta kertoo myös 100 000 dollaria maksanut kansikuvasessio, jossa hotellin uima-altaaseen upotettiin Rolls Roycea parin päivän ajan. Varsinkin, kun auto näyttää levyn kannessa kuin kuvankäsittelyohjelmalla lisätyltä. Tai se, että Magic Pie -laulun nimi syntyi kun Noel Gallagher etsi riimisanakirjasta mikä rimmaisi sanan 'I' (minä) kanssa, ja päissään luki magpien (harakka) väärin. Parasta tarinassa on se, että itse laulussa se ei lopulta edes kuulosta riimiltä.
Vanhempi Gallagher mokasi albumin niin monella tasolla, että jälkikäteen sille voi jo nauraa. Pohjimmiltaan kolmen minuutin pop-kappaleita oli venytetty poskettomasti jo demovaiheessa, ja levyllä on lisäksi yliannostus kaikkia mahdollisia ääniä ja soittimia. Esimerkiksi 36-henkinen orkesteri soittaa All Around the Worldilla, joka on lähes 10-minuuttisena edelleen brittien kaikkien aikojen pisin listaykkönen. Lisäksi Liam Gallagherin uran kenties parhaat laulusuoritukset jäivät pölyttymään albumille, joka oli ainakin jossain vaiheessa eniten divariin viedyin levy briteissä.
Kaiken kukkuraksi oli kyse monien bändien kompastuskiveksi koituvasta, perinteisesti vaikeasta kolmannesta albumista. Noel Gallagher on jälkikäteen todennut, että he lähtivät Be Here Now -kiertueelle maailman suurimpana ja mahtavimpana orkesterina - ja kiertueen loputtua olivat pudonneet ulos "mestareiden liigasta". Tyypilliseen tapaansa hän tähdensi lausuntoaan: "Mutta hiton hauskaa meillä oli."
Be Here Now tappoi myös brittipopin, joskaan en ole täysin varma oliko siinä veriteossa mitään pahaa. Pulp ja Blur jatkoivat joka tapauksessa hyvän musiikin julkaisemista - ja kymmenet trendin mukana nousseet keskinkertaiset bändiviritykset häipyivät historian lisälehdille - jos sinnekään. Samalla se oli myös Oasiksen alkuperäisjäsenien Paul "Bonehead" Arthursin ja Paul "Guigsy" McGuiganin joutsenlaulu: molemmat katsoivat viisaammaksi häipyä kesken seuraavan albumin äänitysten.
Kaikesta huolimatta Be Here Now ei ole huono albumi. Mutta se olisi voinut olla paljon, paljon parempi. Noelin syntilistaan lisättäköön vielä hänen perisyntinsä: tälläkin ajanjaksolla syntyneistä lauluista noin puolet olivat oikeita valintoja albumille. Siksi tuoreen juhlapainoksen yhteydessä julkaistut "jämäraidat" antavat perspektiiviä tähänkin levyyn. Esimerkiksi sinkkujen b-puoliksi piilotetut Stay Young, Angel Child ja vasta nyt julkaistu If We Shadows olisivat tasapainottaneet Be Here Now'n keskitempoista kitaravyörytystä aivan eri tavalla.
Tällaisenaan albumi on kuitenkin ennen kaikkea rajattoman itseluottamuksen voimannäyttö, olipa kyse korskeasta ja pöyhkeilevästä soitannosta tai Liam Gallagherin musertavan hienoista laulusuorituksista. Lähes väkivaltainen luunmurskaajahylkiö (I Hope, I Think, I Know) ja haavoittuva enkeli (Don't Go Away) mykistävät vielä parikymmentä vuotta myöhemminkin lauluroolien ääripäinä. Isoveli Noel yhdistelee puolestaan tarttuvissa pop-sävellyksissä esimerkiksi hip hopin rumpuluuppeja ja elektronisia hälyääniä kitaravalleihin.
Tuhannen tarinan Be Here Now kuuluu Noel Gallagherin "suosikkeihin", mitä tulee haukkumisaiheisiin. Pettymystään lievittääkseen hän päätti editoida tai "uudelleenajatella" albumin avausraidan D'You Know What I Mean? Juhlapainoksen hieno, maltillistettu versio paljastaa alkuperäisen turvotuksen alta soittimia, joita siinä ei huomannut olevankaan - ja samalla se avaa tirkistysreiän siihen, mitä albumi olisi voinut olla.
Rehellisyydestään vuosikymmenet turpaansa ottanut Gallagher kertookin juhlapainoksen kansivihossa aikoneensa uudelleenkäsitellä koko levyn, "mutta en sitten jaksanutkaan". Joku toinen sanoisi vain tehneensä yhden biisin ihmisten iloksi kuultavaksi - ja kääntäisi tämän voitokseen. Gallagher sen sijaan jättää ihmiset kysymään: miksi meidän pitäisi olla kiinnostunut tästä, kun et sinäkään ole? Toisaalta, maailma olisi tylsempi paikka ilman Noel Gallagheria.
Kirjoittaja löysi Freddie Mercuryn kuolemaan hiipuneen musiikki-innostuksensa lopullisesti uudelleen kuultuaan Be Here Now -levyn kakkossingle Stand By Men Kiss FM:n kuuntelijalistan kärjessä. Hän ei ole vienyt omaa kappalettaan albumista divariin. Tätä tekstiä kirjoittaessa hän on kuunnellut 71-minuuttisen albumin useammin kuin sinä luultavasti koskaan. Ja on yhä hengissä.
Heikki Väliniemi
