Haastattelut

DICK – entistä rohkeammin ja pidemmälle

25.05.2017



Valtaosa levyn kappaleista on syntynyt aikavälillä 2009-2014, ja vanhimman biisin (Night Flyer) rytmit ja soinnut olivat kiekkoa työstettäessä jo 10 vuoden ikäisiä. 14 äänitetystä biisistä puolet päätyi levylle, joten jäikö joukosta pois jokin kappale, jonka aiot ehdottomasti julkaista tulevaisuudessa vielä tavalla tai toisella?

- Kaksi alunperin levylle suunniteltua kappaletta on julkaistu eri henkilöiden miksaamina. Balladi Parallels on kuultavissa DICKin soundcloud- tilillä ja pop/rock pala S.Y.N.C DICKin Facebook- sivuilla.

Levyn krediittien mukaan olet soittanut levyllä rumpuja, kitaraa, koskettimia ja laulanut, sekä tehnyt muuta. Mitä tuo muuta, eli "stuff", pitää sisällään?

DICK - Stuffilla tarkoitan erilaisia elektronisia ja akustisia perkussioita, ääniefektejä, virtuaali-instrumentteja, sampleja sun muita soundeja joita levylle on siroteltu. Stuffilla voidaan myös tässä tapauksessa tarkoittaa studiota (tai DAWia) instrumenttina muiden joukossa. Saatoin esim. kopioida jonkin kappaleen taustalauluraidan, soittaa ja äänittää sen väärinpäin, tuplata ja liittää lopulta johonkin kohtaan jotain toista kappaletta. Näin saa luotua mielenkiintoisia efektejä ja soundeja.

Kaikkien soittimien äänittäminen oli kuuleman mukaan tavallaan vaikeaa, mutta haasteista suurin oli tekijän mukaan studiossa laulaminen. Tulkinnat kuitenkin toimivat ja levyn biisikatras on mielenkiintoisen monipuolinen ja yhteneväisempi kuin esikoisella - ainakin allekirjoittaneen mielestä. Omaan korvaan Woman, Night Flyer ja Hand in Hand kuulostavat herkullisimmilta, viimeksi mainitun vaatiessa eniten aikaa, mutta mikä on itse tekijän mielipide? Tuliko biiseistä sellaisia kuin pitikin ja löytyykö joukosta ehdotonta suosikkia, ja kenties jotain kappaletta joka on kaikista mukavin esittää livenä?

- Biisestä tuli aikalailla sellaisia kuin pitikin, mutta Hand in Hand kävi läpi rankan leikkausprosessin miksausvaiheessa. Nyt kappale on ehkä hieman "turboahdettu" mutta kestää paremmin loppuun asti. Dangerous Dreams -albumin kappaleet ovat poikkeuksellisen melankolisia ja tunnelmallisia, mikä toimii hyvin levyllä, mutta on erittäin vaikeaa toistaa livenä. Etenkin kapakkaympäristössä missä yleisö mitä todennäköisemmin kuulisi mieluummin esim. Sweet Home Alabaman To See Angelsin sijasta. Kun esiinnyimme nelihenkisenä rokkibändinä, taisi Woman olla yksi kohokohdista yhtyeelle kuin myös yleisöllekin.

Kolme vuotta sitten ilmestyi esikoinen, mutta missä DICK on kolmen vuoden päästä, jos asiat sujuvat kuten haluat?

- Jos asiat menevät kuten toivon, olen kolmen vuoden päästä tuottanut ja julkaissut levyn mikä noteerataan laajemminkin musiikkimedioissa. Tähän tarvitsen tottakai apua ja julkaisijan tai levy-yhtiön. Varmaa on ainakin se, että levy tulee ja että se on taas edeltäjäänsä parempi sekä soitannollisesti että tuotannollisesti.

Entä miltä lähitulevaisuus näyttää? Joko uutta julkaisua on suunnitteilla, entä nähdäänkö DICK estradeilla ja jos nähdään, niin missä muodossa?



- Tällä hetkellä treenaamme kitaristi Toni Rintalan kanssa uusista ja vanhoista kappaleista koostuvaa akustista settiä. Kun hallitsemme materiaalin duona, pyydän mukaan muita soittajia koristelemaan kakkua. Joka tapauksessa tulevaisuus tarkoittaa DICKille uuden musiikin tekemistä. Saan suurimmat kiksini levyjen tekemisestä, äänittämisestä ja biisijärjestyksien miettimisestä. Kappaleet uudelle kokonaisuudelle on jo kirjoitettu.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Dangerous Dreams- levyn kansitaiteet ja kappalekohtaiset illustraatiot on maalannut kuva-artesaani Niina Helimaa. Uudet viralliset sivut löytyvät puolestaan täältä.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Niina Helimaa




Lukukertoja: 4294
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös