Tampere Punk Fest - lauantai
09.06.2018
Kuivaamo/Tampere
Yöunien jälkeen jälleen kohti Lielahden Kuivaamoa. Ehdin paikalle juuri sopivasti, sillä Juggling Jugulars avasi lauantain ”huomenta” kommentein. No niin, onhan se klo 15.30 aamu ainakin festariaikataulutuksella. Bändi on varmaan Suomen ja koko Euroopan positiivisin liveakti, ei vähiten laulajansa Arjan ansiosta. Suunsa on kuin Hangon keksi vaikka biisien aiheet on useinkin jotain ihan muuta kuin iloisia. Jos bändin levyt olisi paremmin hallussa niin keikoista saisi takuulla vielä enemmän irti. Tälläkin bändillä alkaa olla 30 vuotta uraa takana ja sehän näkyy ja kuuluu kaikessa.
Lisää pappaosastoa oli tulossa heti perään. Pieksämäeltä kotoisin oleva Klimax on erittäin vetreä vanhus. Taannoin Desibelissä arvostelemani pitkäsoiton biisit oli edustettuna sopivassa suhteessa vanhemman materiaalin kanssa. Melodioilla kyllästetyt punk-rallit yhdistettynä äärettömän tiukkaan soittoon toimii kuin tauti. Salaa mielessäni toivoin, että soittaisivat Raportti Stutthoffin ja kas sieltähän se kajahti ilmoille. Kaikki 80-luvun kehäraakit eivät elä tekohengittäen, onneksi.
Soittojen lomassa on tarjolla muutakin oheistoimintaa. Pöytäjalkapalloa, levydistroja ja muutakin. Hetken kuuntelin millaisia kysymyksiä Festin pääkiho Jukkeli esitti Punk Quiz –tietovisaan osallistuneille. Jopa yhteen kysymykseen tiesin oikean vastauksen…eikun kahteen. Takaisin musiikin pariin.
Ongelman 77- ja uusiaalto –vaikutteinen soitanta oli ennestään vierasta, mutta tämä keikka herätti mielenkiinnon. Mitään varsinaisesti uutta eivät tarjonneet, mutta vanhalla hyvällä kaavalla saa edelleen toimivaa musiikkia aikaiseksi. Punk Lurex on myös tahkonnut pitkän pätkän ja pudottanut OK:n nimestään pois vuosien saatossa. Musiikkinsa on kyllä ok, tai oikeastaan paljon enemmän. Poppiin punkkia oikealla suhteella annostelevat tamperelaiset ovat saaneet sympatiapisteitä aina. Levynsä eksyvät kyllä hävettävän harvoin soittimeen. Tämäkin keikka oli, sen mitä siitä näin, raikas ja miellyttävä kokemus. Korvat saivat sopivasti lepoa kaiken räimeen keskellä.
Sitten taas korvakäytäville kyytiä kun pohjoisen tuulahduksen tarjosi Vivisektio, jonka 80-luvun horjuva anarkopunk on vain kaukainen muisto. Vauhti oli tapissa ja biisit soitettiin putkeen. Bändi alkaa lähestyä hardcoren ydintä. Intensiivinen 20 minuutin setti sisälsi Marionetti –biisin, joka on 80-luvun peruja. Laulu hoituu nykyisin vain naisvoimin, kun Tumppi ei ole enää mukana. Siinä mielessä ollaan palattu lähtöruutuun.
Latinotunnelmaa oli seuraavaksi tiedossa kun Espanja/Itävalta –akselilta tuleva Suicidas sulostutti sisälavalla energisellä punkillaan. Tämä bändi on tuttu Puntala-Rockista jokusen vuoden takaa eli ei päässyt puskista yllättämään. Hyllyyn voisi sopia muutakin kuin yksi seiskatuumainen tältä mainiolta ryhmältä.
1981 on yksi kotimaisia suosikkejani. Tämäkään esiintyminen ei tuottanut pettymystä. Brittiläinen anarkopunk on ollut suuri vaikute kun tätä bändiä on kasattu. Se kuuluu kaikessa. Itselleni varsinkin Omega Tribe, joka muuten esiintyy Puntala-Rockissa tänä kesänä, tulvii tajuntaan 1981:n musiikkia kuunnellessa. Tasapainoinen esiintyminen ja upea Dancing kruunasi hoidon. Puhelinseksin suuri kansansuosio oli yllätys, mutta minähän olen muutenkin pihalla mitä nykynuoriso diggailee, eh. Toisaalta ymmärrän suosion kun keikkaa seurasin. Melodiaa, biiseissä tarttuvia koukkuja ja päälle vetoava naislaulu. Siinä sitä reseptiä suosiolle.
Puolasta oli paikalle saapunut Moskwa, jolla on myös kilometrejä paljon takana 80-luvulta lähtien. Vanha itäblokki –henki jotenkin kumpusi sieltä soitosta ja kaikesta muustakin. Laulaja taisi kertoa keikan alussa, että ovat aikoinaan eläneet kommunismivallan alaisuudessa. Räväkkää hardcorepunkkia, johon kaipaisi lisää sävyjä. Japanilainen Vanishing oli kaikkine rock-kliseineen aika mielenkiintoinen buukkaus punk-festareille. Okei, oli siinä punk-vaikutteet mukana ja settiin kuului Anti-Nowhere Leaguen hitti So What. Mutta en minä lämmennyt vaikka vauhtia ja vaarallisia tilanteita tuntui riittävän.
Omalta osaltani nämä bailut päätti espanjalainen Accidente. Myöhäisherännäinen olen tämänkin bändin suhteen, mutta mikäs kiire tässä. Hienoa elämänmakuista punkkia ilman uhon häivääkään. Ja niitä melodioita unohtamatta, aah. Biisejään en vielä tunnista, mutta se ei kuuntelunautintoa onnistunut latistamaan. Latinoilla kaikesta paistaa ilo ja into eikä Accidente tee tähän poikkeusta. Antoisa vajaa tunnin setti jätti hyvän maun suuhun. Voimat ei enää riittäneet Mob 47:lle, mutta tämä ryhmä on aiemmin nähty niin harmitus ei ollut niin valtava. ”Mankelia” tuli kaiketi tuutin täydeltä.
Tampere Punk Fest ansaitsee varmasti paikkansa alan toimijana. Toki maantieteellisesti tämä ja Puntala-Rock sijaitsevat kylki kyljessä. Olisi ihan paikallaan, että esimerkiksi Kuopio saisi oman alan festarin. Iso kiitos Jukkelille ja muille järjestäjille.
Pääset tästä takaisin festivaalin perjantaihin
Teksti ja kuvat: Jouko Lehtinen
