Flophouse Phonics – valoisamman rockin tiellä
26.11.2019
Helsinkiläinen Flophouse Phonics on kuusihenkinen rock-orkesteri, jonka taannoin ilmestynyt The Phonics EP antoi kunnolla monoa takalistoon. Bändin liekehtivä boogierock ja actionmättö olikin energiatasoiltaan sitä luokkaa, että pakkohan herroja oli haastatella pikkukiekon tiimoilta, ja vähän muistakin asioista.
Flophouse Phonics sai alkunsa, kun joukko teini-ikäisiä muusikonalkuja päätti, että soittotaidot ovat toissijainen asia omaa rock-tarinaan luodessa. Ensimmäiseksi peruskiveksi nimetään Teemu Ahlfors, joka ryhtyi kasaamaan alkuperäistä bändiä korkeiden toiveiden ohjaamana. Bändin nimi on kieltämättä hieman oudohko, mutta syntyhistoria selitti tämänkin puolen, koska ensimmäisenä harjoitustilana toimi rakkaaksi hökkeliksi tituleerattu autiotalo, jonka sähkösopimus oli mallia ”voimassa toistaiseksi”.
- Alussa kokoonpano oli suurimmillaan kymmenpäinen, ja ympärillä pyöri vielä useampi keikkamuusikko. Talo ei kestänyt luovuutta kahta kesää pidemmälle ja kokoonpano vakiintui soittotaidollisiin suorittajiin. Ensimmäiset keikat painettiin seitsemänhenkisellä orkesterilla, jonka jälkeen pidettiin määrittelemätön tauko. Uuteen nousuun mukaan liittyi musikaalisesti lahjakkaampia yksilöitä ja toiminta muuttui totisemmaksi.
Ja näin olemme saapuneet tähän päivään, tai vuoteen nyt ainakin. Julkaisitte taannoin EP-levyn The Phonics, jolle on sijoitettu neljä kivenkovaa siivua. Em. miehistömuutosten takia EP kasattiin täysin uudesta materiaalista. Kappaleet saivat muotonsa nopeasti noin puolen vuoden sisään, tuottaja (The Backstabbersin) Jesperi Mommon rakentavan mutta tarvittaessa myös rankan piiskauksen alaisena.
Julkaisitte myös splitin viime vuonna The Skoogie Boysin kanssa. Tarkoittaako tämä pienkiekkojen suosiminen sitä, että viiden vuoden takainen Everlasting Weekend -albumi ei tule saamaan jatkoa?
- Ei lainkaan. Olimme splitin aikaan valmistelemassa seuraavaa levyä Holiday Highliner, jonka kappalemateriaali oli pääpiirteissään jo valmiina. Prosessi jatkuu nyt EP:n ja Lapila-splitin jälkimainingeissa. Aikataulu julkaisun ja sitä edeltävän studiokohelluksen osalta on vielä avoinna.
Tuoreen EP:nne päätösraita, (God Knows) I'm a Loverboy, on melkoinen siivu musiikillisesti, mutta mitä ihmettä haluatte sanoa sanoituksella? Ja kuinka vahvasti kieli on ollut poskessa, kun tekstiä on tehty?
- Tämän lyyrisen mestariteoksen luomisvaiheessa oli erittäin vahva "paluu juurille" -ajatus. Läpikäyty parisuhteen päättyminen siivitti tekstiä alkuaikojen teinimäiseen uhoon omista mahdollisuuksista rakkauden saralla. Eihän kypsä aikuinen pysty tällaista vakavalla naamalla sanomaan, joten itseironiaa oli paljolti mukana.
Toinen allekirjoittanutta alati puhutteleva siivu on Solid Ground, jolla bändinne actionrock boogaa mielestäni samaan aikaan rullaten ja runtaten. Olivatko biisin karmit välittömästi selvät ja mistä keksitte viskata sekaan saksofonia ja kapakkapianoa?
- Saksofoni ja kosketinsoittimet ovat olleet alusta asti läsnä, ja fonisti Juho Makkosen alati parantunut soittokunto mahdollisti torven laajemman käytön. Kosketinsoittajamme sivuun siirtymisen takia tuottajamme soitti raidalle räyhäkkään reumapianon.
Entä kuinka rockinne juonteet noin muuten ovat saaneet kehittyä? Seassa on niin perinteistä kuin modernimmaksikin miellettyä maustetta, eri vuosikymmenten sekoittuessa toisiinsa, mutta kuka on kauhan varressa?
- Yhteisöllinen sekoilu on aina ollut yhtyeemme tärkein elinvoima, mutta kappaleista on vastannut pääsääntöisesti Teemu yksin. Musiikilliset vaikutteet ovat tulleet orkesterin jäsenten rakkaudesta musiikin kehitykseen 60-luvulta tähän päivään. Eddie Vedderin sanoin kappaleet ovat saapuneet perhosten lailla, ilman sen suurempia pinnistelyitä, ja kaikki mikä on läpäissyt seulan, on päätynyt repertuaariin tyylilajiin katsomatta.
Tyylillisesti olette mielestäni suoristaneet melkoisesti kurveja sitten viime vuotisen splitin. Oliko siirtymä tietoinen ja mihin suuntaan soundillinen kehitys teitä seuraavaksi vie?
- Nauhoitetun tuotannon osalta ajallinen jatkumo on ollut hieman vääristynyt. Kun tuli aika tehdä Lapila-splittiä, sille valikoitui raitoja, joita olimme soittaneet, mutta jotka eivät löytäneet albumikokonaisuutta ympärilleen. Tärkeimmäksi muodostui saada keikat päättävä All Slowing Down kaikkien kotikäyttöön. Yleisesti ottaen musiikillinen anti on pyörinyt valoisamman rokin ympärillä, ja hyväksi havaitulla tiellä on mielekästä jatkaa. Nykymusiikin ahdingon myötä on tullut tarve soluttaa sekaan enemmän rosoa.
Suoraviivaiseksi ja rosoiseksi voi kutsua myös Solid Groundin musiikkivideota? Kuinka video syntyi ja onko luvassa lisää audiovisuaalista herkkua lähiaikoina?
- Tänä vuonna Lapila Recordsin tuotantobudjetti oli hassattu ei-niin-eheyttäviin virkistyspäiviin, joten päätimme koostaa kahdessa päivässä arkistomateriaalista koko perheen rokkenroll-lyhytelokuvan. Tällä kertaa saimme ympättyä yllättävän paljon ryyppäämistä ja ympäriinsä kuseskelua kolmeen ja puoleen minuuttiin, yhdistämällä albumin teeman visuaaliseen antiin. Tuotantohetkellä tämä oli mielestämme linjassa edeltävän scifi-örvellyksen ja rantasekoilun kanssa. Aikaisemmat ja tulevat videot on ohjannut Herbert Smith ja Dirty Bums, jonka kanssa yhteistyö tulee jatkumaan.
EP:n kansikuvaksi on valikoitunut perkussionisti Jukka Kartalan ottama kuva New York Cityn Bowery Flophousesta jossa majaa pitivät kodittomat ja/tai alkoholistit. Sattuma ohjasi valintaa, joten tässä ei ole nähtävästi mukana mitään tietoista piiloviestiä.
Alkujaan painos piti ottaa kolmella vaihtoehtoisella kannella, mutta moiset suunnitelmat jäivät sittemmin sivuun. Vaihtoehtoisia versioita halajavat voivat yhä tutustua muihin kansiversioihin Youtuben ja Soundcloudin kappalekohtaisista kuvauksista.
10-luku on pian taputeltu, joten mitä odotatte uudelta vuosikymmeneltä ja mikä oli 10-luvussa parasta teidän kannaltanne?
- Kliseisesti sanoen parasta on ollut retket, matkalla tavatut ihmiset, Archie Cruzin sekoaminen, soittamisen riemu, yhteisöllisyys ja edelleen vahvana palava tekemisen halu. Tuleva vuosikymmen tuo meille tullessaan lisää samaa: uusia seikkailuja, hämmentäviä keikkoja ja mielenkiintoisia heräämisiä.
Tulevan Holiday Highliner on siis yhä työn alla ja keikkoja luvataan tehtäväksi, vaikka laajan henkilöstön kalenterien synkronoiminen antaakin haasteita.
- Yhteistyörintamalla olemme tehneet linjauksen, että emme lähde superbrändien mannekiineiksi tai sijoittamaan nigerialaiskirjeisiin.
Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.
- Radio Rock on paskaa, Ginger Baker on kuollut, mutta onneksi Flophouse Phonics elää!
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Vesa Sivonen
