Selma Juudit Alessandra – arpa on heitetty
03.12.2019
Selma Juudit Alessandran historia on lyhyenlainen, sillä esikoissinkku Spring Song ilmestyi vasta kesän kynnyksellä. Yhtyeen ytimen muodostavat laulaja-säveltäjä Selma Juudit Alessandra Savolainen, pianisti-säveltäjä-mastermind Artturi Rönkä, sekä upea kiteeläislähtöinen komppipari, basisti Joonas Tuuri ja rumpali Jesse Ojajärvi. Jäsenistö on tuntenut toisensa jo Sibelius-Akatemian jazzosastolta ja yhdessä he ovat soittaneet suunnilleen vuodesta 2015 lähtien.
Aluksi luomummin luoneen yhtyeen kaavaan tuli ”syntikoita ja muita härveleitä” pari vuotta sitten, minkä jälkeen albumia on hiljalleen työstetty. Materiaali on Selman pääosin Pariisissa 2016-2017 vaihto-opiskelujen aikana kirjoittamaa ja tekstittämää, muun bändin osallistuessa sovitustyöhön. Kasteessa kiekko sai nimen Rubicon Songs, mutta miten tuo Julius Caesarin kuuluisaksi tekemä joki liittyy teihin ja lauluihinne? Onko arpa nyt tavallaan heitetty?
- Arpa on tosiaan heitetty! Sanontahan on aika dramaattinen ja eihän tästä esikoisalbumin julkaisusta ole paluuta menneeseen. Nimi viittaa myös albumilla kuultavien kappaleiden teemoihin ja päätökseen eteenpäin menemisestä, oli suunta sitten mikä tahansa.
Saatesanoissa musiikkityylinne kuvataan termihirviöllä: "nostalginen & kokeellinen indie hybridi", mutta tuohan ei varsinaisesti vielä sano oikein mitään. Omaan korvaani tarttui ainakin taidepop, jazzahtava vapaus ja svengaava nostalgia, mutta toisaalta myös dream popin utuiset taivaat ovat lähellä. Kuinka itse lähtisitte purkamaan musiikkinne perintötekijöitä?
- Mmmmmm, musta tuo "nostalginen ja kokeellinen indie hybridi" on osuva! Monet ovat sanoneet bändin soundin vievän jonnekin 70- ja 80-lukujen maastoon ja kokeellisuus tulee esille erityisesti kappalemuodoista, jotka ovat aika rönsyileviä. Indie siksi että tää on todellakin täysin itsenäinen tuotanto niin taiteellisesti kuin taloudellisestikin ja hybridi siksi että vaikutteet tulevat monesta suunnasta. Se on kuitenkin totta, että me kaikki tullaan jazzskenestä ja soitetaan tätä pop-epämuodostumaa niin kuin soitetaan ja monet pop-puolen ihmiset kuulevat sen jazzin musassa tosi vahvasti. Sitten taas "jazzarina" tuntuu että tästä on jazz kyllä tosi kaukana! Mutta ehkä kukin saa itse päättää mitä tää on. Bändin soundikin on hiljalleen muotoutunut ja jotkut referenssit saattaakin tulla jostain aika erikoisista yhteyksistä. Muutamina mainittakoon David Bowie, Sergei Prokofiev ja Julia Holter. Mutta vaikutteet eivät ole tietoisia tai itseisarvoisia, vaan tämä musa on just sellaista miten me se kuullaan. Sitten jälkeenpäin on voinut jäljittää että "hei nää soinnut on ihan kuin Prokan pianosonaatista".
Toinen jalkanne siis svengaa ja toinen tunnelmoi, mutta kuinka tasapaino löytyi albumille ja kuinka oikeat kappaleet sekä biisijärjestys jäsentyivät?
- Levystä tuli väljästi konseptuaalinen ja monet biisit rullaa toisensa perään. Suosittelenkin kuuntelemaan semmosena deep-listening-kokemuksena alusta loppuun! Tää löyhä juonellisuus rakentui jo ennen kuin mentiin studioon, kun soitettiin tässä biisijärkässä yksi keikka ja todettin että "hei täähän toimii!". Levy alkaa vähän eksyksissä olevista ja sekavista tunnelmista, mutta sitten löytyykin kauhun kautta tasapaino ja riehakkuus arkipäiväiseen elämään ja lopulta palataan kotiin.
Kokonaisuus asettui jo studiossa kohdilleen ja sessioiden jälkeen uuttakin materiaalia on jo syntynyt, eli tulevia julkaisuja odotellessa. Bändidemokratiasta puhuttaessa käy selville, että Selma johtaa yhtyettä ja hoitaa käytännön asiat, mutta musiikista ja sen eri puolista ryhmässä on aina tilaa keskustella. Entä kuinka paljon annatte arvoa ns. ulkopuolisten mielipiteille vai pysyvätkö ohjat tiukasti omissa käsissä?
- Albumin tuotanto on pitkälti Selman sekä Markus Kärjen käsialaa, joka myös äänitti ja miksasi albumin. Markus on ollut bändin viides jäsen, mitä tulee levyyn ja tää on ihan huikea työnäyte häneltä. Sitten meillä on kaikilla vakikorvia, joille voidaan lähettää musaa kuunneltavaksi, kun apua on kaivattu. Siitä suurkiitos asianosaisille!
Soitinarsenaali on myös toisinaan melko yllätyksellinen, ja esimerkiksi upeaa Rhodes-pianoa ei koskaan voi kuulla liiaksi, vaikka raskaan mööpelin painoinen instrumentti onkin haastava roudattava. Joonaksen tyylillä soittama kontrabasso ansaitsee myös maininnan, bassottelun antaessa alapäälle aina arvokasta svengiä ja imua. Hieman kummallisempi lisä ovat analogisyntetisaattorit, joiden mukanaoloa perustellaan soundin lämmöllä, inhimillisyydellä ja retrolla ajattomuudella.
Entä kuinka vaikeaa oli pistää stoppi kaikelle maustamiselle? Sitähän voisi periaatteessa hioa ja muokata loputtomiin levyä, kuin Brian Wilson Smile-kiekkoaan konsanaan, mutta eihän siinäkään sitten hyvin käynyt...
- Hyvä kysymys! Ehkä siinä kohtaa, kun alkoi tuntua että "ehkä vois sittenkin äänittää kaiken uudestaan ja tehdä kaiken alusta" niin sitä tajusi että levy alkaa olla valmis. Albumi on siis äänitetty kolmen päivän sessiossa livenä ja sitten jatkettu useilla syna- sekä laulupäälleäänityksinä. Mutta se on hankala prosessi hyväksyä, että nyt tämä oli tässä. Onneksi näitä biisejä voi soittaa livenä ihan miten huvittaa.
Niin, tästä päästäänkin luontevasti keikkatilanteeseen, jossa Selma Juudit Alessandran jäsenet päästävät kuuleman mukaan jazzmuusikkoutensa vapaaksi. Eli materiaalia soitetaan aavistuksen riisutummin, mutta villimmin ja vapaammin. Vakautta tuo vastaavasti kiinteä kokoonpano, eihän albumillakaan ollut kuin yksi vierailija – Selman rakas ystävä Karin Mäkiranta näet laulaa kiekon avausraidassa nimeltään Rubicon Song, sekä levyn päättävässä biisissä Back Here.
Melkein päästiin haastattelu läpi, ennen kuin kysyn tämän: kuinka uskoisit isäsi Jarmo Savolaisen, kymmenen vuotta sitten edesmenneen ja kansainvälisesti kenties kaikkien aikojen menestyksekkäimmän suomalaisen jazzmuusikon, suhtautuvan musiikkiinne ja tähän levyynne?
- Isi olisi taatusti ylpeä! Isänkin musiikissa oli usein kuultavissa jännittävä kirjo erilaisia vaikutteita todella omintakeisella tavalla, niin luulen että hän diggailisi tällaista sekasikiötä. Toki levyn aiheet ovat aika synkkiä, kun monet albumin biiseistä ovat ikään kuin huutoja hänelle ja hänen poismenolleen.
Entä mitä seuraavaksi? Onko luvassa lisää sinkkuja, musiikkivideoita, yhteistyöviritelmiä, tai muuta erikoista?
- Seuraavaksi on tulossa levynjulkaisukonsertti Helsingin Korjaamolla 7.12. Keikka on tuplajulkkari marraskuussa kakkoslevynsä julkaisseen Bowman Trion kanssa. Illasta tulee eeppinen, erityisesti Joonakselle, joka soittaa kummassakin bändissä.
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Anni Porrasmäki
