Haastattelut

Pop-artisti Ministeri

11.01.2020



Niin, onko uusi kappale Ruttonaama kenties eräänlainen tervehdys johonkin suuntaan, vai mistä biisi kertoo?

- Se on alunperin rakkauslaulu. Olin tekemässä sitä hyvin rakkaalle ihmiselle elämässäni ja toisen säkeistön lyriikat luettelevat jopa hänen horoskooppinsa, ravun, ominaispiirteitä. Luin ne suklaapaketista.

Lähteet on hyvä olla kunnossa, tuskin Trumpkaan nojaa lausunnoissaan sen kummempiin taustoihin.

- Sitten ajatus vähän herpaantui ja biisi laajeni jonkinlaiseksi kasvojen pesun ja henkisen itsenäisyyden ylistyslauluksi. Toki nekin on sellaisia asioita, joihin kappaleen alkuperäisenä kohteena ollut ihminen on mua kannustanut.

Entä kuuluuko nimen perään ihan oikeasti sydämenkuva?

Ministeri - Joo! Se on siinä pehmentämässä muuten melko karua nimeä, koska kyseessä on kuitenkin aika nätti kappale ja alkuperäinen tarkoitus oli hyvä. Levy-yhtiöiden jannut jopa taisteli, että se sydän-hymiö saatiin Spotifyhin ja muutamiin muihin palveluihin mukaan. Käsittääkseni se on suoratoistopalveluissa jopa hyvinkin harvinaislaatuinen saavutus.

- En tosin pahastu, jos sitä sydäntä ei muista laittaa. Ihan typerä läppähän se on.

No jaa, sydänten kaltaiset typeryydet voivat myös olla elämän tärkeimpiä asioita. Vuonna 2019 Ministeriltä ilmestyi myös kolme muuta kappaletta, Saasta, Valta ja Tappaja. Sinkkujen niputtaminen EP-levyksi on ollut suunnitelmissa jo pidempään, mutta Ministeri haluaa edetä kiireettä.

- Nämä neljä sinkkua toimivat pelinavauksena ja antavat esimakua Ministeristä artistina sekä musiikillisesti että visuaalisen puolen osalta, varsinkin Instagramin puolella.

Imagon suunnittelu on siis tärkeässä asemassa ja se siirtyi taannoin omista käsistä kuvaaja Eevamaija Virtaselle.

- Ajattelin, että henkilö joka on kuvannut muun muassa Lauri Tähkää työkseen, voisi olla sopiva tuomaan minustakin ulos uusia piirteitä tähän projektiin. Oli alusta lähtien selvää, että alkuun imagoa väritetään eläinten naamoilla ja muulla mystisellä. Hiljalleen on tarkoitus tuoda se ihminen esiin sieltä, mutta ei liikaa. Nyt, kun katsoo sinkkujen kansia julkaistuina, voi kyllä sanoa olevansa tyytyväinen aikaansaannoksiin. Upein kuva on säästetty tietenkin tulevan pitkäsoiton kanteen.

Eli pitkäsoittoa on luvassa ja julkaisun pitäisi osua keväälle. Samalla luvassa on myös ensimmäinen täyspitkä musiikkivideo. Studion puolella työt on tehty lähinnä Ministerin itsensä toimesta kotistudion hämärissä, vain vokaaleja purkitettaessa Ministerin piti turvautua apuvoimiin

- Olin äänittämässä lauluja ystäväni studiossa ja pyysin hänet painamaan rec-nappia. Tosin kaveri sai lopulta keskittyä oluen juomiseen ja psyykkaamiseen, mun juostessa painamassa nappuloita. Oon vähän hektinen työtavoiltani silloin kun innostun.



Ikävämmiksi mielletyt työt on sentään luovutettu muihin käsiin, eli miksaaja Juuso Alamäki Soundhill Oy:stä ja masteroija Petja Virikko Ontek Studiolta saivat vastata omista tonteistaan.

Saatesanojen mukaan Ministeri on siirtymässä estradien puolelle ensi vuonna ja suunnitelmatkin ovat melko mittavia. Voisitko hieman valottaa tulevaisuutta näiltä osin?

- Musta tuntuu, että nykyartistit varsinkin pop-puolella on jotenkin pihalla keikkameiningistä. Julkaistaan kivoja sinkkuja silloin tällöin, haalitaan tuhansia insta-seuraajia ja hashtägäillään itseään artistiksi, mut yhtään keikkaa ei tehdä tai edes ymmärretä mitä kaikkea jonkun kiertueen väsäämiseen tarvitaan.

Maailmoiden eroavaisuus on kuitenkin myös kiinnostusta lisäävä elementti, mikä tuo jälleen kaivattua vaihtelua työtapohin. Promoaminen sen sijaan on osoittautunut kokkareisemmaksi hommaksi ja Instagramissa tapahtuva ”ihmisten nuoleskelu” on jo käynyt vanhaksi.

- Mieluummin lähdetään rakentamaan sitä mainetta, hyvässä ja pahassa, keikkojen ja musiikin kautta.

Keikoille on siis tulossa soittajien lisäksi tanssijoita, performanssiporukkaa ja taustalaulajaa. Toki näitä käytetään vähän tilaisuudesta ja lavan koosta riippuen, mutta päätavoite on ettei Ministerin keikkaa unohda ihan heti.

Ministeri - Levyn julkaisun jälkeen keikkailutahtia kiihdytetään tasaisesti ja tavoite on olla kaikkien musatyylille olennaisten festarien lavoilla kesällä 2021.

Eikä Ministerin tarvitse nojailla lainasiivuihin, sillä jo nyt kasassa on kymmenisen biisiä ja lisää materiaalia on luvassa. Esimerkiksi ensi vuoden ällöttävin kesähitti on jo varastossa, noin Ministerin sanoja lainatakseni.

Minkälainen livebändi tulee olemaan ja kuinka paljon materiaalia sovitetaan uudelleen livetilanteeseen sopivaksi?

- Live-sovitusten viilaaminen on juuri työn alla, joten vaikea sanoa mitä kaikkea muokataan. Luultavasti karsitaan asioita hieman ja tehdään iskevämmäksi, se yleensä toimii keikoilla. Peruskokoonpano tulee olemaan trio-muotoinen: rumpali, synamies/kitaristi ja minä laulan ja väännän nappuloita minkä ehdin. Pääpaino tulee todellakin olemaan sanalla elektroninen. Kitaraa en alunperin halunnut lähimaillekaan Ministeriä, mutta saatiin niin hyvä jätkä mukaan, että oli pakko antaa lupa tuoda live-versioihin kitaraelementtejä, kunhan ne tukevat biisien tunnelmaa.

Jos voisit nyt valita minkä tahansa ministerin viran, niin minkä ruorin ottaisit ohjattavaksesi ja mikä olisi ensimmäinen mahtikäskysi kyseisen ministeriön johtajana?

- Pakko vastata kulttuuriministeri. Mahtikäsky olis tietenkin et nyt helvetti annetaan tukea ja arvoa kaikenkokoisille keikkapaikoille, kun ei tässä maassa voi pian esiintyä muualla kuin Hartwall Arenalla tai kadunkulmassa.

Mitä seuraavaksi? Onko luvassa erikoisjulkaisuja tai muuta vastaavaa?

- Erikoistapaus lähitulevaisuudessa on tuleva musavideo. Käsikirjoitus on todella hyvä ja jos kaikki onnistuu lähellekään suunnitelman mukaan, niin siitä tulee pysäyttävä klippi.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Muistakaa äänestää!

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Eevamaija Virtanen




Lukukertoja: 5138
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös