Pienet

Pienet - Maaliskuu 2020

26.03.2020


GEO: Turning Points GEO: Turning Points
Rad Rec

Vuonna 2015 alkunsa saanut GEO on yhtye, jonka kotipaikka l√∂ytyy linjalta Turku ‚Äď Helsinki ‚Äď Pietari, eli v√§limatkat treenikselle ovat kovasti vaihtelevia. Ilmavaa synarockia soittava yhtye on ehtinyt pist√§√§ ulos jo melkoisen nipun sinkkuja, mutta mit√§√§n mittavampia julkaisuja ei historiasta ymm√§rt√§√§kseni l√∂ydy.

Paitsi tietysti nyt, kun neljän raidan ja reilun 16 minuutin mittainen Turning Points esittelee bändin taitoja laajemmassa mitassa. Biisinipun nopeimmin tarttuva ja hanakammin otteessaan pitävä numero on mielestäni Walk on the Moon, vaikka toki sinkkuraidaksi valittu Monsoon at Dawn saa myös rytmin välittymään jokaiseen jäseneen. Rummut, synat ja kuulaaksi efektoitu laulu luovat raidalta toiselle fiiliksen, että 80-luku on herrojen lempiaikakausi, etenkin kun The Bliss nostaa vielä rimaa Neverending Story -koskettimillaan. Tässä seurassa hiljaisempi ja yllättäen akustisella kitaralla kasaan parsittu Colophony pistää aluksi silmään, korvaan ja muihinkin paikkoihin, mutta juuri tuo outo raita nostaa EP:n lopulta osiensa summaa mittavammaksi.

Mika Roth


Harha.: Kertakäyttömielikuvat Harha.: Kertakäyttömielikuvat

Pisteen nimeensä sijoittanut Harha. on oululainen rockyhtye, jonka historia ulottuu vuoteen 2019 saakka. Esikoisjulkaisulla niin tyyli- kuin soundipalettikin viittaavat vahvasti 90-lukuun, sekä Seattlen kaupunkiin.

Kertakäyttömielikuvat on viiden biisin mittainen EP, jolta ei löydy samannimistä kipaletta, mutta syntyvät mielikuvat ovat kaikkea muuta kuin kertakäyttöisiä. Kahden vokalisti-kitaristin ja rytmiryhmän luomassa rockissa on tumma pohjavire ja metallinen loppusilaus, enkä sulkisi pois genrekentästöstä myöskään punkin melodisempia laitoja. Ainesosat ovat siis tuttuja, mutta osien sekoittelu toisiinsa tuottaa vielä jonkin verran haasteita.

Biiseistä nopeatempoisempi Lähtöportit erottuu edukseen niin tarttuvuudellaan kuin kertosäkeellään. Kitarat luovat runsaita mutta ilmavia kerroksia myös Tarve ja Laulu -raidoilla, mutta palaset eivät tahdo loksahtaa paikoilleen. Nipun selvästi lyhin numero, Siltasi, avaa sen sijaan lupaavasti uusia ovia, joten lopputulos kaatuu lopulta positiivisen puolelle.

Mika Roth


Helsinski & BDF: Catch and Release Helsinski & BDF: Catch and Release
Bianca-Pop Music

Elokuvien √§√§niraidat ovat toisinaan melkoista √§√§nikarkkia ja noilla eeppisill√§ j√§ljill√§ seikkailee my√∂s Helsinski yhdess√§ BDF:n, eli Sami Baldaufin, kanssa. Syksyksi on luvassa yhteinen albumi nimelt√§√§n Arktipolis ‚Äď A Soundtrack to an Imaginery Movie ja ensimm√§inen sinkku on maksiluokkainen kolmen raidan annos kuvitteellisen elokuvan √§√§niraitaa.

Elektroninen pop on ääniveistoksille vahva pohja, jolle Helsinski & BDF ovat luoneet kolme toisistaan selvästi eroavaa raitaa. Nimibiisi Catch and Release on joukon tanssittavin osuus, naksuttavan rytmin ja öisten äänimaisemien hehkuessa urbaaneja neon-värejä. Peräti seitsemän ja puoliminuuttinen Kimchilux on puolestaan se eeppinen äänimaisemointi, jonka innoittajina ovat taatusti toimineet ainakin uudemmat Blade Runner ja Tron -leffat.

Elokuvagenrejä on monia, mutta arvelen Arktipolisin olevan ainakin jollain tasolla futuristisen tieteispläjäyksen. Sci-fin perusasioihin kuuluu pitkin avaruusaluksen käytäviä juokseminen, jonka taustalla voi luonnollisesti kuunnella puolestaan Corridor Music -raitaa. Tämä kolmas ja viimeinen numero on samalla kumarrus hiljaisen äänimaisemoinnin puolelle, onhan vähintään puolet alan tekijöistä Brian Enon henkisiä lapsia.

Mika Roth


Kantamus: Mun herkkyys ajaa pahatkin pois Kantamus: Mun herkkyys aja pahatkin pois
Suspected of Arson Records

Oulussa jokunen vuosi sitten alkunsa saanut Kantamus on ahkera julkaisija, jonka uusin kiekko on aina ilon aihe. Allekirjoittaneelle nyt ainakin. Mun herkkyys ajaa pahatkin pois EP niputtaa kasaan viisi raitaa, joilla bändin murskaavan punkin, sludgen ja hardcoren sekoitus saa hampaat rapisemaan pitkin huoneen nurkkia.

√Ą√§rimm√§isess√§ ja vimmaisessa m√§t√∂ss√§ on aina se vaara, ett√§ kuulija p√§√§tyy hyvinkin rakennetussa myllytyksess√§ er√§√§nlaiseen iskuhumalaan, jolloin on jo yksi ja sama, ett√§ mill√§ h√∂yryjyr√§ll√§ litistyt√§√§n kadunrakoon. Kantamus on hallinnut, ja hallitsee edelleen, nyanssien korvaamattoman hy√∂dynt√§misen. Tied√§n ett√§ nyansseista puhuminen saattaa kuulostaa t√§llaisen m√∂yhennyksen yhteydess√§ hieman oudohkolta, mutta juuri niist√§ b√§ndin erinomaisuudessa on mielest√§ni kyse.

Tietysti EP:n yhteydessä tulee mainita Kuka puhuu? -biisiä vahvistaneet saksofonisti Matti Salo ja noisetaiteilija Tyhjä Pää, sekä Hebosagilin Tatu Junno, jonka hellillä vokaaleilla Miten tällaista voi edes olla? sulkee kiekon. Tärkeämpää on kuitenkin se, ettei viidessä raidassa ole ripaustakaan sutta tai sekundaa.

Mika Roth


Kiusa: Kiusa se on pienikin kiusa Kiusa: Kiusa se on pienikin kiusa

Kiusa on helsinkiläinen bändi, jonka historia ulottuu aina vuoteen 2019 saakka. Ensimmäinen EP on neljän kappaleen mittainen annos rämisevää ja punkahtavaa rockia, jolla melodisuus on määräävässä asemassa. Ennen tätä kahteen henkilöön rakentuva ryhmä on ehtinyt jo julkaista mukavasti huomiota saaneen hittibiisinkaltaisen, joten nyt voidaan jo puhua odotuksista.

Neljästä raidasta iskevin on sijoitettu avaukseksi, eikä Lähde pois jää tosiaan kaipaamaan mitään asianmukaisen rupisen kuorensa koristeeksi. Osumaksi on laskettava myös vokaaleja tehokkaammin hyödyntävä Loppu, joka luonnollisesti saa päättää reilun kymmenen minuutin mittaisen EP:n. Lupaavasti tarttuvasta biisistä olisi saanut mielestäni terävämmänkin täsmäiskun, mutta toimii tämä näinkin.

Näiden kärkien välissä Rakkaustarina tuo mukaan oikein koskettimet, vaikka tarinan rakkauteen kännissä toilailu tuokin muutamia pikku ryppyjä. Ulkopuolella napsahtaa puolestaan leukaperiin grungemaisella raskaudella, mitä tulevaisuudessa kannattaisi tutkia kenties rohkeamminkin.

Mika Roth


Kivesveto GoGo: Ei kiinnosta metriäkään Kivesveto GoGo: Ei kiinnosta metriäkään
Rock’n’roll Bullshit Recorsd / Blast of Silence

Tajusin muuten vasta nyt, että Teemu Bergmanoin jo vuonna 2012 perustaman levy-yhtiön nimi on kirjoitettu väärin. Toivottavasti tahallaan, tai mitä väliä silläkään oikeastaan on.

Yhtä kaikki, Kivesveto GoGon tuore EP-levy on yhtiön uusin julkaisu, jolla turkulainen Blast of Silence toimii toisena kustantajana. Kivareiden sinkku Ei kiinnosta metriäkään potkaisi jo alkusyksystä saluunan ovet selälleen, eikä herrain 77-punkki osoita vähäisintäkään uupumuksen merkkiä myöskään uudella vuosikymmenellä.

A-puolen korkkaaja on tietysti nimibiisi, jota komppaa karvan verran raskaampi Sopanen. Kertosäkeen melodia tuntuu karmean tutulta, mutta mitäpä näistä kun myrkky toimii ja jalat sätkii. B-puolen avauksena kuultava Mikään ei ole enemmän kuin ei mikään raapii ainoana kolmen minuutin rajaa, vaikka vauhtimittarin neula ei juuri taivu alemmas. Parhaat paukut on selvästi käytetty A-puolella, mutta jokin Laivaseminaarin kaahauksessa hauskuuttaa, eikä Kivareilta tule onneksi koskaan totaalisia ohilaukauksia.

Mika Roth


Kivireki: Tervanjuoja Kivireki: Tervanjuoja
Komitea

Kivireki on viimeisen puolentoista vuoden aikana julkaissut nipun pikkukiekkoja, joilla herrain akustinen, persoonallinen ja kulmikas stoner on hurmannut. Tuohon kun lisää vielä valkoisen miehen vimmaisen bluesin, niin johan on kaavassa potentiaalia ja potenssia. Alkujaan EP:n piti olla kuuden raidan mittainen, mutta kahtia jaettu paketti tarjoillaan nyt kahdessa kolmen raidan annoksessa, joista tämä on siis ensimmäinen puolisko.

Tervanjuoja avaa pelin bändille ominaisella savuisella räminällä, mutta suuremmat yllätykset on varattu myöhemmäksi. Mika Vainio puhuu haudan takaa -siivu on näet omistettu edesmenneelle konemusiikin gurulle, Mika Vainiolle. En edes väitä tajuavani kaikkea biisistä, mutta ainakin lopputulos on ainutlaatuinen. Voima kumpuaa huomattavasti amerikkalaisemmin kun Valkoista kohinaa päivittää countryn viikonloppuisän ketutukseen ja törmäilyyn, joka kuullun perusteella on melkoinen päänvaiva kaikille läheisille ja kaukaisillekin.

Hieman tuttua, enemmän outoa ja kivireen painoinen lasti hartioilla, joka tuntuu niin ihanan autuaalle. Kaikki hyvin siis Turun suunnalla.

Mika Roth


Luu Kurkkuun: Can’t Live In a Day Luu Kurkkuun: Can’t Live In a Day
Royal Mint Records

Vuonna 2017 Suomen Helsingissä perustettu Luu Kurkkuun julkaisi seiskatuumaisensa itse asiassa jo viime vuoden lopulla, mutta ei anneta pikku asioiden pilata isoa kuvaa.

Kolmihenkinen bändi esittäytyy tällä kahden biisin kiekolla hieman kaksijakoisena, sillä A-puolen Can’t Live In a Day on kuin kerrassaan viehättävä kävelyretki Sonic Youthin käsikynkässä reitillä, jossa nykivä rock soi oikeastaan yllättävän hiljaisena, naislaulusta saa helposti selvän ja maisemaa hallitsee eräänlainen fatalistinen tunnelma. Toiselle poskelle läsähtävä Luu kurkkuun ei nimestään huolimatta ole suomenkielinen veto, vaan tämä reiluun minuuttiin tiivistetty punkrockin kaltainen tunnuslaulu on kiukkuista englanninkielistä polveilua.

Bändi korostaa saatesanoissa monipuolisuuttaan ja kykyään liikkua genrestä toiseen tuosta vaan. Kahden biisin perusteella on haastavaa tehdä sen syvällisempiä analyysejä bändin kyvystä yhdistää kaikkea kaikkeen, mutta onhan tämä ainakin uniikkia ja kontrastinen superkaksari.

Mika Roth


Rajapinta: Jäljet Rajapinta: Jäljet

Rajapinta on aiemmin Väärä-nimellä toiminut yhtye, jolta löytyy noin puolentoista vuosikymmenen mittainen historia. Uudella nimellään esikoisensa julkaissut bändi soittaa suomirockia, jossa eri aikakaudet 70-luvulta aina näihin päiviin saakka sekoittuvat toisiinsa.

Viiden biisin mittainen Jäljet kellottaa päälle 27 minuuttia, eli tässä huidotaan jo lähelle pitkäsoittoa. Lievästi progehtavien biisien rönsyily osaa toistuvasti yllättäää, sillä monin paikoin rajapintaa löytyy niin popin, rockin kuin iskelmänkin suunnille. Etenkin koskettimien taholla tullaan rohkeasti ulos suomirockin perinteisestä laatikosta ja arvaamattomat siirrot tuovat hiukan mieleen niin Noitalinna huraa! kuin suurimmista pop-hileistään riisutun SIGinkin.

Toisaalta esimerkiksi Ihmisen jäljet on niin uuden vuosituhannen mahtiballadia kasaripinkfloydmaisine soundeineen kaikkineen, että genremääritys muuttuu jälleen vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi. Prinikat rintaansa ansaitsee myös rauhallisempi Korttitalo, joka ei suinkaan sorru vaan kasvaa hiljalleen melkoiseksi pop-biisiksi, jonka yhteydessä edes termi ’eeppinen’ ei ole täysin hukassa.

Mika Roth


Taiminen!: Rantojen mies / Perunkirjoitus Taiminen!: Rantojen mies / Perunkirjoitus
Longplay Music Oy

Taiminen! on niin kova jätkä, että nimessäkin täytyy olla huutomerkki perässä. Nyt siis paukkuu ja rämisee, kun mm. Viikate ja ATK -yhteistä tuttu Ari Taiminen ottaa niskalenkin bluesrockista ja viskaa kehään kahden biisin mittaisen kokonelsonin. Eli paremminkin metallisen rockin ja punkkaavan räminän parissa kannuksensa ansainnut herra yrittää käsipohjaa Mississipillä, eikä periksi anneta ennen kuin tajunta pimenee.

Eikä yritys ole lainkaan mutaista, noin negatiivisella tavalla nyt ainakaan. Rantojen mies jopa hivuttaa itsensä niin lähelle groovea, että Taimisen puolipakotettuun lauluunkin saadaan luotua imua. Vieläkin nykivämpää on veivaus Perunkirjoitus-raidalla, jolla pituus lähentelee jo eeppistä kahta ja puolta minuuttia, mutta vaikea tätä valkoisen miehen loihtimaa magiikkaa on täysin tuomitakaan. Amerikan raitille luvataan lisää seikkailuretkiä, joten jään mielenkiinnolla odottamaan minkälainen pohjoisten rantojen Muddy Waters Taimisesta vielä kehkeytyykään.

Mika Roth


Tams: Aikahyppy 2 Tams: Aikahyppy 2

Joensuulainen yhden miehen syntetisaattoriyhtye Tams avasi julkaisuketjunsa kesällä 2018 ja seuraavana vuonna koittikin jo Aikahyppy 1 EP:n aika. Nostalgisen suomipopin äärellä piehtaroidaan tälläkin kertaa, kun loogisesti nimetty Aikahyppy 2 tarjoaa niin ikään viisi biisiä ja karvan päälle 20 minuuttia pääosin melankolista poppia.

Jo alkusyksyst√§ ilmestynyt 247 sinkku n√§ki Tamsin tanssaavan kasarilimudiskon lattialla poikkeuksellisen kohottavissa fiiliksiss√§ ja tuo √§ss√§biisi saa my√∂s avata EP:n. Puhtaan popvalion haastajana kuullaan j√§lkipuoliskolla samaa t√§ydellisyytt√§ hipova On ollut kaikenlaista, jonka soundipakki ja fiilistopografia ovat puolittain Leevi√§, puolittain Alphavillea. S√§rkynyt syd√§n ja menneiden muistelu ‚Äď siit√§ on suomalaiset hitit tehty.

Saatesanoissa pohjustetaan levyn toimivan parhaiten aamukolmelta, kun kyyneleet silmissä huomaat olevasi tanssilattialla yksin ja elämäkin tuntuu kadonneen jonnekin. Kliinisissä kotitesteissä sama tunnemyrskyinen tila pystyttiin kyllä saavuttamaan ihan silmät kiinni ja paikallaan kuunnellen, joten kukin tavallaan.

Mika Roth


Vihan Muna: Free Jazz! Vihan Muna: Free Jazz!
Stupido Records

Aiemmin enemmänkin kulmikasta, äänekästä ja vihaista punkrockia soittanut Vihan Muna on päätynyt luomaan musiikkia hieman erilaisille teksteille tällä erää. Uuden EP:n lyriikat ovat näet peräisin runoilijoilta Tapani Kinnunen, Jarkko Laine ja Eila Kivikk’aho, jonka nimeen siis kuuluu heittomerkki.

Tuoreet kulmat ovat saaneet b√§ndin s√§velt√§m√§√§n mielenkiintoista materiaalia, jossa miehen elon karmeuden taustoittaminen taitaa olla se kantava teema. Tuskaisalla tavalla hidas Mies ‚Äď El√§m√§ ja teot on yht√§ viikonloppuis√§n liturgiaa, yli kolme minuuttia lyhyempi LP-Levy on enemm√§nkin vilkaisu yhteen hetkeen, kun taas Peruuttaja marinoi itse√§√§n ep√§onnistumisen hitaasti upottavassa liemess√§. N√§it√§ kaikkia kappaleita leimaa mustavalkoisen, sodassa turpaansa saaneen ja kaikessa pettyneen Suomen lakonisuus, joka nostaa p√§√§t√§√§n vain satunnaisessa nousuhumalassa.

EP:n sulkeva Se on loitsu jonka avulla muututaan ihmissudeksi meneekin sitten jo lähemmäs radiokuunnelmaa, ja vanhojen trillereiden trailereita, eikä Aito avioliittokaan varsinaisesti vakuuta noisen lähentelyllä. Alku on kuitenkin sen verran komeaa, että kyllä EP:n parissa ensimmäiset 8-9 minuuttia viihtyy. Outoa.

Mika Roth




Lukukertoja: 1637
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs