Pienet

Sinkut - Tammikuu 2021

21.01.2021


Black Twig: Devils Please Be Gone Black Twig: Devils Please Be Gone
Soliti

Luulin jo Black Twigin pistäneet pensselit santaan ja rukkaset naulaan, mutta niin vain klassista kitarapoprocksurinaa suosiva yhtye palaa takaisin julkaisukantaan lähes viiden vuoden mittaisen tauon päätteeksi. Ajat ovat saattaneet muuttua, mutta Black Twig soundaa pitkälti samalta kuin vuoden 2016 Blaze On A Plain -pitkäsoitolla.

Uran alun noisevivahteet ovat ainakin tällä sinkulla kadonneet jo miltei tyystin horisontin taa, mitä nyt kitarasoundin surinassa voi halutessaan aistia vielä tarkoin sijoiteltuja ja harkittuja häiriöääniä. Devils Please Be Gone luottaa kuitenkin heti ensisekunneista lähtien mukavasti kaartelevaan melodiakulkuunsa, jolle koko neljä ja puoliminuuttinen teos rakentuu. ’Maallinen gospel-laulu’ onkin loistava alustus helmikuun lopulla ilmestyvälle Was Not Looking for Magic -pitkäsoitolle. Tervetuloa takaisin Black Twig, teitä oli jo kovasti ikävä.

Mika Roth


Bluesmies (feat. Ben Granfelt): Chilli länsi Bluesmies (feat. Ben Granfelt): Chilli länsi

Lähes tarkalleen vuosi sitten turkulainen genremonsteri Bluesmies tyhjensi pajatson ja laittoi veren kohisemaan korvissa, kun Kerro vielä nimi bailasi blues hukassa. Kahdeksanhenkinen bändi antaa jälleen rokin paukkua sekä torvien töristä, kun big rock band haaveilee villistä chillistä lännestä. Kitaraa kurittaa porukan vahvistuksena Ben Granfelt, vaan minkälaiset enchiladat näin runsaista aineksista syntyy?

Tulisuutta voisi rockia suosivassa genresoosissa olla enemmänkin, mutta sivussa nautittava soundisalaatti on kiistatta värikäs, maukas ja rohkeaksi liikkeeksi luokiteltava. Vokalistin kulmikas tyyli jakaa taatusti mielipiteitä, mutta ei jätä toisaalta ketään kylmäksi. Väliosan viiden sentin funkkaukset vaikuttavat ensikosketuksessa halvoilta, eivätkä koskettimet pääse briljeeraamaan riittävästi, mutta toiston kautta tehot löytyvät ja bändin juna puksuttaa kohti auringonlaskun länttä. Chilli Länsi voisi olla chillimpi, kun kerran kaikki tarvittavat aineksetkin on jo haalittu tiskille.

Mika Roth


Egokills: Utopia Egokills: Utopia
My Fate Music

Kymppivuotisiaan pian viettävä Egokills on päättänyt jättää dystopiat viime vuoden puolelle, joten kuinka muuten kääntää pursi kohti kirkkaampaa huomista kuin biisillä nimeltään Utopia. Eivätkä muutoksen tuulet ravistele ainoastaan otsikkoa, sillä Utopia soundaa aivan uudenlaiselta Egokillsiltä, mikä on tietysti ollut tarkoituskin alun alkaen. Tuottajana on häärinyt enemmänkin pop-kontakteista tuttu Olli Anttila, mutta eivät hippimetallistit valtavirrankaan mukaan ole tyystin loikanneet.

Jos pitäisi käyttää vain yhtä sanaa, tämä biisi on ’rock’. Se murisee, rämisee ja möyryää, ollen kuitenkin samaan aikaan keveä sekä toiveikas. Mikäli kuvaavia sanoja saa käyttää enemmän, olisi seuraavaksi kutkuttavaa ottaa esiin grunge-kortti, koska varjoja suosiva soundi on selvästi sukua Seattlen suurille. Vasta tämän jälkeen nostaisin esiin biisin popahtavan päämelodian, joka muuten jää äärimmäisen nopeasti soimaan takaraivoon. Egokills tekee jonkinlaista irtiottoa, mutta kuulostaa samaan aikaan täysin itseltään, sekä mikä tärkeämpää: luonnollisella tavalla raikkaalta.

Mika Roth


Erakossa: Unelmia (ei toimistohommia) Erakossa: Unelmia (ei toimistohommia)

Erakossa iski punkrockräp-kirveensä keskelle voimavirtanippua vajaa kaksi vuotta sitten, kun Lopputekstit-pitkäsoitto ilmestyi. Ja se tälli tuntui pitkään. Koronavuosi 2020 sujui useampia sinkkuja julkaistessa ja nyt luvataan jo kokonaista kokopitkää. Käärmeennahka-albumi tulee ilmestymään tammikuun lopulla ja Leevi and The Leavingsin klassisen Unelmia ja toimistohommia -kappaleen eräänlainen jatko-osaksikin katsottava sinkku on rohkea siirto, mahdollisesti turhankin kunnianhimoinen.

Konttori on paikka ikkunakaltereilla. Sielt√§ on p√§√§st√§v√§ pois ‚Äď ainakin viikonlopun ajaksi, kunnes maanantaiaamu koittaa j√§lleen kerran ja suolakaivos kutsuu. L√§ht√∂idea on loistava ja Erakossa hallitsee tiukan bileraidan rakentamisen, mutta jokin t√§ss√§ nyt m√§tt√§√§. Onko se G√∂stan pitk√§ varjo, joka olisi kannattanut pit√§√§ poissa, vai ett√§ nyt taitaa olla liikaa kamaa survottuna reiluun kahteen minuuttiin? Kymmenen pistett√§ rohkeasta leiskautuksesta, joka tosin p√§√§ttyy mielest√§ni ei-niin-kauniiseen alastuloon. Saksan ja It√§vallan tuomareilta saattaa silti irrota kahdeksantoista ja puoli pistett√§, kun kerran bailataan rockr√§p-vaihde silm√§ss√§.

Mika Roth


Heea: Turvavälii Heea: Turvavälii
Musakonttori

Ajankohtaisesti nimetty Turvavälii on helsinkiläisen laulajan ja esiintyjän, Heean, debyyttisinkku. Heea on kuitenkin kaikkea muuta kuin kokematon, sillä hänellä on vankka tausta ooppera- ja musikaalimaailmassa. Kokemusta löytyy useammankin kaupunginteatterin produktioista, minkä lisäksi hän on kuulunut myös Savonlinnan oopperajuhlakuoron riveihin. Turvavälii on kuitenkin täysin uudenlainen avaus, ja vaikka Heea on jo aiemmin esittänyt pop-covereita, on Turvavälii uusi sävellys.

Oopperan saralla kunnostautuneeksi vokalistiksi Heea osaa pitää ns. oopperamaiset maneerit näkymättömissä, eli nyt mennään popin sääntöjen mukaisesti biisi edellä. Turvavälii onkin hiljaisen, modernin, urbaanin ja elektronisesti sävytetyn popin valioyksilö, jossa tärkeintä on intiimi ilmaisu ja kappaleen oikealla tavalla pienenä pitäminen. Aihe on ikiaikainen, eli rakastumisen vaarallisuus, sillä jos avaa sydämensä avaa myös suojauksensa, noin raadollisesti ajateltuna. Kertoja on selvästi kahden vaiheilla ja kaipaa turvaväliä, mutta samalla mahdollisuuksien loputtomuus kutkuttaa.

Mika Roth


Jontte Valosaari: Sä et tunne mua Jontte Valosaari: Sä et tunne mua
Playground Music Finland

Jontte Valosaari ei ymm√§rt√§√§kseni ole julkaissut pitk√§soittoa sitten vuoden 2013 Haastajan, mutta sinkkuja herralta tuntuu tipahtelevan tasaisen harvakseltaan. Vajaan kahden vuoden takainen Yksin, mutten yksin√§inen osoitti Valosaaren taitavan yh√§ modernin popin salat, ja my√∂s nyt tuottajan postia on hoitanut Kalle ‚ÄĚKashwell‚ÄĚ M√§kipelto.

Ilmavan ja eloisan biisin soundit ovatkin kieltämättä kohdillaan, ja jälleen kerran rajat modernin popin ja ns. iskelmäpopin välillä ovat vaikeasti nimitettäviä. Ovelasti termejä pyörittelevän tekstin voi ymmärtää parillakin eri tavalla, eikä puhekielen käyttö vaikuta lainkaan päälle liimatulta. Yhtäältä Sä et tunne mua -kappale on mitä selvin kannanotto ennakkoluuloja vastaan, mutta toisaalta se voi olla myös kädenojennus toista kohden aivan erilaisessa kontekstissa. Niin tai näin, isosti soiva ja runsasta kaikualaansa hyödyntävä kertosäe on se kohta, jossa biisi joko tarttuu tai ei. Kyllä tätä pitkäsoittomitassakin voisi vallan mainiosti kuulla.

Mika Roth


Kolorado: Unelma Kolorado: Unelma

Mennyt vuosi on ollut monille vaikea ja haastava, joten yksi musiikin teht√§vist√§ ‚Äď jos moisia mill√§√§n taiteenlajilla sen kummemmin edes on ‚Äď on tuoda valoa ihmiskunnan arkeen. Tuosta kulmasta tarkasteltuna Koloradon AOR-vetoinen kevytrock on kuin t√§ydellinen l√§√§ke t√§h√§n ep√§t√§ydelliseen aikaan. Nyt n√§et ollaan h√§peilem√§tt√∂m√§n hyv√§ntuulisia ja voittamattomia, sellaisella positiivisella tavalla siis.

Entä kuinka luodaan täydellisyyttä hipova AOR-hitti? Kaavan ainesosat vaikuttavat vaarallisen/vakuuttavan tutuilta. Otetaan kaksi kourallista Totoa, saman verran Rocky-elokuvien soundtrackeille kuolemattomaksi muuttunuttta Survivoria ja veivataan kaikki Roxettelta lainatussa kulhossa. Eikä tietenkään unohdeta ripotella pintaan modernimpia synarock-rouheita. Lopputulos? Pääriffi on täyttä taikaa, valmistustavan salat hallitaan mitä ilmeisimmin suvereenisti ja soundit ovat tietenkin kohdillaan. Raivostuttavan vastustamaton ja suunnattoman nostattava menopala, josta kannattaa vain digata puhtain sydämin pilottipeililasit päässä ja Top Gun -paita päällä. Mitä sillä on väliä, mitä muut ovat touhusta mieltä.

Mika Roth


Kuun Pimeä Puoli (feat. Plu!): Käärme Kuun Pimeä Puoli (feat. Plu!): Käärme

Onko tilanne tosiaan se, että jokaisen parisuhteen suojaisassa puutarhassa on mustasydäminen ja petollinen käärme piilossa. Liero ja kiero matelija, joka kylvää riitaa, epäluuloa sekä inhoa? Tuota pohtii Kuun Pimeä Puoli uudella sinkullaan, jolla feattaamaan on kiinnitetty syna-taituri Plu! Onko aiemmin ärhäkkää rockmetallia suosinut Kuun Pimeä Puoli siis loikannut synapopin puolelle aitaa?

No ei nyt sentään, sillä oikeasti Käärme on tuhti rock-biisi, jota vain tuetaan nyt hieman totutusta poikkeavin keinoin. Ja omasta puolestani synien pulputus kitaroiden takana on tulkittavissa käärmemäiseksi supatukseksi, yhdestä kulmasta pohdittuna. Se kun on jotain jota et varsinaisesti kuule, mutta joka kuitenkin on siellä taustalla kiskomassa naruista. Väliosassa vauhti tipahtaa ja nahka luodaan uudestaan tuosta vaan, mikä antaa svengaavalle ja vaaraa uhkuvalle raidalle lisävoimaa. Vaarallista, uutta myrkkyä, jota voisi nauttia toisenkin annoksen. Ja vaikka kolmannen, kiitos.

Mika Roth


Kylätie: Pohjanmaalle Kylätie: Pohjanmaalle
Syys Records

Melko kansallisromanttisen nimen itselleen ottanut Kylätie on Seinäjoelta kotoisin oleva artisti, jonka raitilta löytyy ainakni iskelmävivahteista poprockia. Ensimmäinen sinkku on rakkauslaulu ja ylistys omien lapsuudenmaisemien vetovoimalle, joka ei ole koskaan lakannut vetämästä kertojaa taka puoleensa. Etelästä tuttuihin maisemiin palaava kertoja näkee tietysti kaiken lievästi väritetyin lasein, mutta eikö niin tee meistä jokainen vastaavassa tilanteessa?

Pohjanmaalle on kuin pala perisuomalaista kansallismaisemaa keskell√§ periamerikkalaisen countryn preerioita ‚Äď tai toisinp√§in. Ilmaisussa on kiistatta selv√§√§ iskelm√§n taikaa, vaikka pohjat onkin valettu modernihkon poprockin aineksilla. Kertojan ajaessa autolla kohti kotiaan on helppoa n√§hd√§ teiden vierill√§ aukenevat peltoaukeat, melodisen kitaran piirrelless√§ knopflermaisia kuvioitaan ja taustalaulajien hymistess√§ juuri oikeissa kohdissa. Nostalgiaa, pehme√§√§ kitarasoundia ja t√§sm√§lleen oikeat sanat oikeassa j√§rjestyksess√§.

Mika Roth


Lunar Holmen: Story Lunar Holmen: Story

Lunar Holmen iski t√§ysin puskista melkoisen √§ss√§n p√∂yt√§√§n, mutta onhan herra toisaalta ansioitunut elektronisen rockin saralla jo aiemminkin. Lunar Holmen on n√§et Joonas Holm√©nin elektroninen persoona, joka aiemmassa el√§m√§ss√§ tunnettiin nimell√§ Lunar Hippo. Nyt Lunar on kuitenkin jotenkin uudelleensyntynyt, tai ainakin perint√∂tekij√∂iden j√§rjestyst√§ on hieman muokattu. Kuulostaako h√§mment√§v√§lt√§? Ei h√§t√§√§, niin kuulostaa itse biisikin ‚Äď ja silti pid√§n siit√§.

Story on vokooderilla, tai jollain sen tapaisella vokaalien muokkaussysteemillä, värittynyt raita, joka muistuttaa kovasti elektrorockin alkuajoista. Muodon osittainen kömpelyys on arvatenkin tarkkaan harkittua, eikä retroinen soundimatto toisaalta peitä sitä tosiasiaa, että kaiken ytimessä on jokaisella pytyllä puksuttava rockbiisi. Toukokuuksi luvattua Kreissack-pitkäsoittoa promoava sinkku onkin kuin nuoren Front Line Assemblyn ja Depeche Moden yhteentörmäys, jossa kukaan ei jäänyt eloon, mutta kaikki palasivat takaisin elektrozombeina.

Mika Roth


Moongas: X For a Face Moongas: X For a Face

Kuusta taitaa aikanaan löytyä monenlaisia kaasuja sun muita eri olomuodoissa ilmeneviä mineraaleja, mutta Moongas ei seikkaile ulkoavaruuksissa vaan on psykedeelistä, progehtavaa ja toisinaan myös hieman jazzahtavaa rockia luova trio. Sinkun harvoissa saatesanoissa korostetaan rumpali Francesco Raimondin italialaisuutta, mutta kyllä basisti Matti Stenvall ja kitaristi/vokalisti Antti Väärälä ansaitsevat myös tulla mainituiksi tämän lähes seitsemänminuuttisen sinkun ansiosta.

Aiemmin ainakin yhden sinkuran julkaissut trio vie musiikkiaan rytmi edellä, kimurantin ja svengaavan soiton luodessa mielleyhtymiä vaivattomasti Primusin suuntaan. Tosin Moongasin vinous ja kummallisuus ovat omanlaistaan, pohjoisen notkean kankeuden päästessä aina jotenkin niskan päälle. Biisihän kyllä rymistelee ja puksuttaa eteenpäin kuin tyhjää vain, mutta samalla rattaissa on soundillista tomua ja ruostetta, joka pitää kaiken turhan siisteyden loitolla. Hämmentävää, kiinnostavaa mutta hämmentävää.

Mika Roth


Mustan Kuun Lapset: Matkalainen Mustan Kuun Lapset: Matkalainen

Maailma muuttuu ja muuttaa, kuten tavataan sanoa. Kotimainen pitkän linjan metallibändi Mustan Kuun Lapset on julkaisemassa seitsemättä albumiaan helmikuun lopulla, ja tuleva Kruunu-levy on täysin akustinen. Matkalainen on tulevan kiekon ensimmäinen sinkkulohkaisu, jolla muuntunut paletti esitellään laajemmin. Voiko metallia siis tehdä käyrätorvin, suurin kelloin ja jouhikkoa sahaamalla?

En kiist√§ ettenk√∂ olisi h√§mmentynyt ja yll√§ttynyt siirrosta, jonka Mustan Kuun Lapset tekee, mutta lyhyen totuttelun j√§lkeen uudistunut tyyli ja ilmaisu tuntuvat istuvan ryhm√§n pirtaan loistavasti. Matkalainen on synkk√§ kappale, jonka p√§√§henkil√∂ ‚Äď tai hahmo ‚Äď on ymm√§rt√§√§kseni itsens√§ viikatemies. Aiheen on siis vanha kunnon kuolema, sen v√§ist√§m√§tt√∂myys ja toisaalta v√§ltt√§m√§tt√∂myys, jotta ikuinen kierto voi jatkua, sek√§ tietysti kaikki n√§ihin liittyv√§t, toisinaan hyvinkin ristiriitaiset tunteet. Upea biisi toimikoon vakuuttajana siit√§, ett√§ vain uudistumalla voi v√§ltt√§√§ kuolon ennenaikaisen kopsautuksen.

Mika Roth


Nununu: Kiire Nununu: Kiire

Elektronisen popin urbaanilla ja modernilla laidalla taiteileva Nununu oli viime vuonna peräti kolmeen otteeseen esillä Desibeli.netin sivuilla. Kierroksista jokainen jäi mieleen tavallaan, mutta kesällä ilmestynyt Miten voisin muuta taitaa olla allekirjoittaneelle sinkuista rakkain. Tai oli ainakin siihen asti, kunnes kuulin Kiire-kappaleen ensi kertaa.

Kiire, jatkuva ajan käsistä karkaaminen, päälle painavat deadlinet, vilkuilet kelloa ja luurin näyttöä, kiire. Mikä voisi summata osuvammin nykyihmisen tik-tak-tik-tak -elämän kiroja sekä siunauksia, kuin tuo yksi valtaisa sana. Kiire. Nununu käyttää elektronista settiään vähäeleisesti, biisillä itsellään ei ole kiire, lämmin laulu on oikeastaan peräkkäin sijoitettuja, hiljaisesti lausuttuja sanoja, kaikki on ahdasta ja tilavaa samaan aikaan. Koukut rakentuvat päällekkäisistä soundeista, jyrnyttävien koneiden jauhaessa omissa sykleissään, mutta enempää ei nyt(kään) tarvita. Tälle biisille kannattaa antaa aikaa.

Mika Roth


Revengine: Temporary Revengine: Temporary
Ruined Entertainment

Taannoin Desibeli.netin haastateltavanakin viivähtänyt eteläpohjanmaalainen rockmetalliryhmä Revengine lupaili juttutuokion aikana uusien tuulien puhaltavan bändin leirissä isomassakin mittakaavassa. Tietysti syksyn puolella ilmestynyt Depressm-sinkku jo antoi jotain osviittaa, mutta silti Temporary pääsi yllättämään niin tyylillään, soundeillaan kuin rakenteellakin.

Lähemmäs viittä minuuttia kellottava kappale on rauhallinen, mutta samaan aikaan jotenkin raskaalla askeleella taivaltava, vaikka mitään järisyttäviä elementtejä ei mukana olekaan. Biisiä voisi kutsua jopa eräänlaiseksi balladiksi, sillä keskiössä ovat sähkökitarasta irrotetut, hajanaiset ja pääosin särisevät äänet, sekä vokalistin paremminkin lausumat kuin laulamat rivit. Tunnelmallisuus on pahaenteistä, rauhallisuus uhkuu uhkaa, näennäinen seesteisyys on samaan aikaan kaunista ja kylmäävää. Eli toisin sanoen: mitä upein, poikkeuksellinen ja erilainen kappale. Askelmerkit tulevaa kolmatta pitkäsoittoa silmällä pitäen tuntuvat olevan vaarallisen hyvin kohdillaan.

Mika Roth


SeRoosa: Horros SeRoosa: Horros

Persoonallista soolouraa luovan SeRoosan edellisestä sinkusta on kulunut jo lähemmäs vuosi, mutta lahtelaisen rap-artistin Isä-sinkku on yhä tuoreessa muistissa. Kuten tuolloin myös nyt SeRoosa kulkee genrejen välivyöhykkeillä, soundillisen moderniuden ja tarinallisen tummasävyisyyden määrittäessä kokonaisuuden harmaita rajoja.

Horros voidaan n√§hd√§ reaktiona kuluneen vuoden hulluuteen ja sen luomaan uuteen uljaaseen maailmaan, mutta ongelmia tihkuvat lyriikat ovat tietysti monitulkintaisempiakin ‚Äď jos niin vain valitsee. Kappaleen tyylillinen minimalismi on miltei brutaalia, harvojen ja valittujen soundien sek√§ jippojen rakentaessa usvasta keh√§n melodian ymp√§rille. Vokaalit esitet√§√§n selke√§sti, ja silti kertoja astuu samaan aikaan hieman sivuun soundien kolkon maailman edest√§. Kyseess√§ on herk√§sti saavutettu tasapaino, jonka ansiosta Horros kasvaa osiaan vavahduttavammaksi kokemukseksi.

Mika Roth


Silvernite: Danger Zone Silvernite: Danger Zone

Mikä oli parasta 80-luvussa? Jos suomalais-kreikkalaiselta Silvernite-yhtyeeltä kysyisi asiaa, niin vastaus olisi luultavasti: kaikki. Kultaisella ja kuumeisella 80-luvullahan mopo lähti keulimaan etenkin musiikin saralla, kun synia tungettiin jokaiseen mahdolliseen ja mahdottomaan paikkaan, eikä muovisuudelle ollut olemassa ylärajaa. Tai ainakin se osa kasarista on jäänyt elämään jälkipolville.

Silvernite on julkaisemassa kokonaista konseptialbumia, jonka yhteydessä tarina ilmestyy tietysti myös sarjakuvana, kuinkas muutenkaan. En lähde tässä kuitenkaan sen kummemmin ruotimaan intergalaktisen turpasaunan kiemuroita, vaan keskityn musiikkiin. Kasarihardrockia, synarockia ja melodisia koukkuja, joista on helppo löytää niin Totot, Def Leppardit kuin Foreigneritkin. Biisin jännite kohoaa ja kohoaa, kunnes kolmen minuutin tuolla puolen jokainen lasikatto on jo antanut periksi. Kelpo melodia, asenteikas naisvokalisti ja riittävästi sähkökitaraa kiippareiden päälle, niin kyllähän se kulkee kuin Miami Vicen kyttäkaksikko Crockettin Ferrarilla.

Mika Roth


Tammela 33100: Iankaikkisesti Tammela 33100: Iankaikkisesti

Tammela 33100 on julkaisemassa helmikuussa uutta albumiaan, joka ainakin tässä suunnassa on kovasti odotettu tapaus. Kolmen vuoden takainen Valoa kohti on kasvanut vuosi vuodelta, joten mitä kaikkea tuleva Muistan vain astuneeni sumuun -pitkäsoitto tuleekaan tarjoamaan? Sinkuksi valikoitu Iankaikkisesti on herkkä pop-balladi rakkaudesta, mutta nyt normaalit mustat ja valkoiset ovat muuttuneet harmaan lukuisiksi sävyiksi.

Iankaikkisesti soi hiljaisena ja sopuisana, se on sovitettu herkin käsin ja näin itse lyriikoille lankeaa merkittävä osa huomiosta. Ja silti, samaan aikaan äärimmäisen pienin vedoin ja harvoin painopistein luotu sovitus on kappaleen toinen tähti. Sovitus antaa pianon, kielisoitinten ja jousien varata itse kunkin itselleen juuri sopivan palasen, mutta tarpeeton rönsyily pidetään tiukasti kurissa. Tasapaino on saavutettu niin musiikillisesti kuin tekstissäkin, joten jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.

Mika Roth


TANELi: Nakna TANELi: Nakna

Häikäilemättömän tanssittavaa ja silti riittävän katu-uskottavaa rockia luova TANELi on kahden pitkän linjan tekijän, Daniel Jakobssonin ja Taneli Tulkin musiikillinen yhteentörmäys, jonka ilmaisu iskee sekä tunteisiin että lanteisiin. Laulukielenä palvelee toinen kotimainen, jota osataan käyttää sulavasti sekä sujuvasti. Debyyttisinkun syvempää syntyhistoriaa ei lähdetä avaamaan, joten puhukoon musiikki omasta puolestaan.

Kolmen minuutin mittaan puristettu Nakna pistää heti alkusekunneissa groovekoukkua kainaloon, bassolinjan veivatessa edestakaisin. Minuutin kohdilla isosti soivat kitarat tulevat kuvaan mukaan hetkeksi, kun kertosäkeen vasarat hakkaavat aikansa, minkä jälkeen siirrytään taas vaanimaan hiljaisempiin asemiin. Taustalla voi havaita myös pientä kosketinjippoa, joka jää onnistuneen loppurytinän myötä kummittelemaan mieleen, kuten toimivilla koukuilla on tapana. Ensimmäiseksi sinkuksi Nakna haiskahtaa jo napakympiltä, joten nyt kannattaa pistää nimi ylös ja odotella mahdollista jatkoa saapuvaksi.

Mika Roth


Timo Lassy & Teppo Mäkynen: Calling James (live) Timo Lassy & Teppo Mäkynen: Calling James (live)
We Jazz Records

Antakaa saksofoni ja kunnon rumpusetti, eikä muuta sitten tarvitakaan. Ei ainakaan, jos soitinten äärelle asettuvat Timo Lassy & Teppo Mäkynen. We Jazz -festivaalilla purkkiin pistetty livenumero ennakoi We Jazz Recordsin ensimmäistä vuoden 2021 julkaisua, joka tulee olemaan duon tupla-albumi. Mikä parhainta, tuon helmikuussa ilmestyvän laitoksen tulee myöhemmin saamaan jopa vinyylinä, mutta keskitytään nyt ensin sinkkuun.

Jazz on siis homman nimi, duo on kombon muoto ja Calling James kellottaa päälle kuusi minuuttia, eli kyseessä ei ole aivan perinteinen sinkura. Kummalliseksi tilanteen tekee myös se, että neljän minuutin kohdilla koittaa valeloppu, jonka jälkeen kuumeinen soitto jatkuu vielä lähemmäs kaksi minuuttia, kunhan kone lähtee uudelleen käyntiin. Yhdestä kulmasta tarkasteltuna tämä on sopivan pienesti soivaa, mutta samaan aikaan briljeeraavaa sekä taitavasti naksuvaa. Rummut ja saksofoni vääntäytyvät loistavasti toistensa ja rytmin mukana. Huh-huh!

Mika Roth




Lukukertoja: 928
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs