Pienet

Sinkut II - Helmikuu 2021

15.02.2021

ADNIL: Nuorallatanssija

ADNIL -esiintymisnimen takaa löytyy 19-vuotias salolainen muusikko Linda Smirnova. Nuoresta iästään huolimatta hän on saavuttanut jo jonkin verran menestystä television puolella, ja nyt on koittanut soolouran aika. Tyylilajiksi ainakin tälle esikoissinkulle on valikoitunut tummasävyisellä rockilla maustettu pop, jossa vokaalit kohoavat selvästi valokeilaan.

Hieman alle neljään minuuttiin puristettu kipale on nopeamman puoleinen, päävokaalikoukun esittäytyessä jo alkusekuntien aikana. Raskaasti rokkaavat säkeistöt vilauttavat pientä Within Temptation -korttia, mutta kertosäkeen nouseva sekä laskeva melodia siirtävät kipaletta vuorostaan iättömämpiin maisemiin. Taustalla soittava yhtye tahtoo jäädä kirjaimellisesti taustalle, mutta takoo samaan aikaan ehkä tarpeettomankin raskailla käsillä. Näin melodiselle ja ilmavalle laululle ei ole luotu riittävän suurta vastavoimaa, mutta sille ei ole suotu toisaalta myöskään aivan riittävästi tilaa. Itse sävellys toimii ja lyriikoiden puolella ADNIL osaa väistää klisheet, mistä kumarrus kirjoittajien suuntaan.

Mika Roth

Blayann Babes: I

Blayann Babes on Anne Vänttisen parivuotias sooloprojekti, jonka esikoissinkku Find Me jäi mieleen nimenomaan tummista soundimaailmoistaan. Popin tarttumapinnat ja grungen varjoisuus värittävät myös uutta kappaletta, jonka nimi on yksinkertaisesti I.

Viiden minuutin mitta on sinkulle aina haastava, mutta Blayann Babes rakentaa kappaleensa rauhassa ja kiireettä. Alkuun riittää pelkkä kitaran hiljainen kuvio ja laulu, jota vasta reilun minuutin jälkeen ryhdytään tukemaan varoen. Basson hitaat nuotit ja taakse haivutetut rummut saavatkin pysyä visusti taustalla, kun kirkas valokeila keskittyy lauluun ja sanoihin, joissa kertoja ruotii itseään. Kuka minä oikeasti olen tämän hymyn takana, mistä kaikessa lopulta on kyse? Kiperät kysymykset esitetään, eikä niihin tarjota valmiita vastauksia, ainoastaan tuskaisaa ja pitkää vokalisointia, jossa ei edes tarvita sen kummempia sanoja aina. Lopun raskaampi ote on jo parin askeleen päästä heavyrockista, mutta biisin rauhallisuutta ei mikään uhkaa – onneksi.

Mika Roth

Fan Theories: Love Is What Is Left

Helsinkiläinen Fan Theories ehti äänittää uuden sinkkunsa jo lähes vuosi sitten, mutta maailman muututtua nopeasti viivästyi sinkun julkaisu lopulta seuraavan vuoden puolelle. Love Is What Is Left on toiveikkuutta uhkuva biisi, joka tahtoo valaa uskoa rakkauden ja kaiken positiivisen voittoon, jos tilanne tuntuukin joskus täysin päinvastaiselta. Muodoksi on valittu tanssittava ja raskaasti melodisuuteen nojaava synapop, jossa virtaviivaisuus korvaa tarpeettomiksi koetut kulmat ja kurvit.

Bändin kappaleet syntyvät kuuleman mukaan silloin, kun muiden on aika kömpiä yöpuulle. Fan Theoriesin kohdalla tämä on johtanut kiistatta sangen kuulaiden syntetisaattoripilvien syntyyn, mutta kaikenlaisen koleuden niistä puhaltaa pois lämmin laulusoundi. Eikä kyse ole vain soundista, sillä vokaalit saatetaan maailmaan mitä pehmeimmin – suorastaan rakastaen. Love Is What Is Left ei ole kuitenkaan mikään ylisokerinen siivu vaaleanpunaista rakkausunelmakakkua, vaan ihka oikea pop-biisi, joka vieläpä rakentuu toimivien koukkujen ympärille.

Mika Roth

Grandefinale: Samaa ilmaa

Grandefinale on suomenkielistä pop-rockia soittava yhtye, joka ei pelkää luottaa tarvittaessa syntetisaattorin vocoder-efektiin. Ikää ryhmällä ei ole vuottakaan, eli koko sen olemassaolon ajan pandempia on riehunut maailmalla, ja tuo kuuluu myös vahvasti sinkulla. Samaa ilmaahan me kaikki tosiaan hengitämme ja kyseisestä faktasta on saatu uutettua ainekset tarttuvaan poprock-biisiin.

Biisi hyppääkin välittömästi kuskin paikalle, kunhan lyhyt pohjustus on saatu alta pois. Rockin puolelta on omaksuttu rosoisuus, popista on napattu tarttuvuus ja kertosäkeen ensimmäisen kerran tipahtaessa on jo selvää, että tässä on hitti kasassa. Naisvokalistin ääni istuu paikalleen, sähkökitara pääsee riittävästi esiin ja vocoder saa ujuttaa omaa koukkua kainaloon jo reilun minuutin jälkeen. Lyhyt ja seesteisempi väliosa on juuri paikallaan, jonka jälkeen taas mennään kohti poprock taivaita raketin kyydillä. Okei, kaava on vanha ja tuttu, mutta turha tässä on muotoseikoista narista, kun biisi käy kaikilla sylintereillään ja se on luotu nostattamaan fiiliksiä ja uskomaan parempaan huomiseen.

Mika Roth

Hyväri: Jos sä et ois siinä

Hyväri, eli Alex Hyvärinen, luo herkin käsin poppia, jossa rosoisuus kohtaa sydämen lämmön ja urbaani betoni sitä kehystävät vihertävät puistot. Jos sä et ois siinä -sinkku on herran ensimmäinen soolotyö popin saralla ja kipale kertoo tietysti jo nimellään, että nyt kiitetään läheistä ihmistä täydestä sydämestä.

Kasvu tuo aina mukanaan haasteita ja hirmumyrskyn noustessa päässä on hyvä, että on joku jolle kertoa tunnoista, toiveista, peloista ja ehkä joskus jopa iloista. Urbaaneilla soundeilla pelataan rohkeaa peliä, mutta näpit eivät kärvähdä edes rytmipuolen nykivyyden kanssa. Hyväri voittaa puolelleen puhtaalla sydämellään sekä sillä, kuinka kertosäe jää jo ensikerrasta toistumaan päänuppiin. Prinikan rintaansa ansaitsee myös Hyvärin kanssa biisin kirjoittanut ja sovittanut Juho Raja, joka on osannut kiteyttää ja rajata oleellisen vain reiluun kolmeen minuuttiin.

Mika Roth

Jankkari & Augüst: Maailmanmuuttaja
Young Diamond

Toisinaan näitäkin sinkkuja tulee onneksi edelleen vastaan. Jankkari & Augüst osuu näet jotenkin keskelle kaikkea tuttua, eikä silti kuulosta suoranaisesti miltään aiemmin tehdyltä. Saatesanoissa duon sinkusta puhutaan vanhan ajan henkeä huokuvana, mutta samaan aikaan myös modernina iskelmäpoppina, jonka kylkeen voisi nitoa vieläpä allergisia reaktioita helposti aiheuttavan ’hipsteri’-sanan.

Okei. Lähdetään purkamaan tätä ainesosiin. Akustinen kitara, haitari ja leppoisaakin leppoisempi rytmipuoli ovat kaikki kohdillaan. Kaihoa on ladattu säkeistöihin kahmalokaupalla ja laulun melodisuus hyväilee korvia, ilmassa on myös folkin kotoista pullantuoksua. Entä se iskelmäpuoli? Biisin muoto on kieltämättä mitä perinteisin, mutta monipuolinen soitinkaruselli pitää pyörät pyörimässä ja 70-lukulainen soundimaailma hohkaa polaroidien rusehtavaa värimaailmaa. Rentoa ja rauhoittavaa musiikkia, joka ei edes yritä olla mitään elämää suurempaa – ja juuri siten biisi saavuttaa oman pienen poptaivaansa. Kiitos siis duolle kauniista hetkestä, jonka jälkeen maailmaa on taas rahdun helpompi sietää ja muuttaa.

Mika Roth

Juhana Suninen: Valmis rakkauteen
Halavausic

Juhana Suninen on Suomen Kansallisoopperan kuorosta ja lauluyhtye Virtuoson riveistä tuttu viihdetenori, joka tulkitsee musiikkia laajalla spektrillä. Suninen jäi jo mieleen Halavamusicin hienosta Askeleita Jouluun -levystä, jolla upeaääninen herra onnistui ujuttamaan lattarirytmitkin luontevasti mukaan joulun viettoon. Soolodebyyttisinkulla Karibian paiste korvaantuu Andrea Bocellin tulkintoja heijastelevalla rakkauslaululla, joka julkaistiin tietenkin ystävänpäivänä.

Valmis rakkauteen on siis oikea ja aito rakkausballadi, jonka soundeissa ajattomat palaset asettuvat kuin luonnostaan paikoilleen. Rakkaushan on maailmaa pyörittävä voima, jonka arvoa ei voi koskaan riittävästi korostaa ja kohottaa. Suninen laulaa vahvasti ja lämmöllä, mutta hän osaa myös käyttää äänireserviään säästeliäästi, eikä tulkinta aja viestin edelle. Tulkinnan herkkyys ja ilmavuus saavat mainion vastavoiman saksofonista, joka nousee soittimista varovasti eteen. Rehellisesti kaunis ja koskettava kappale.

Mika Roth

Nallekarkit: Aikuisten leikki

Nallekarkit kävi läpi melkoisia muutoksia koronavuonna ja vuoden 2021 yhtye soundaakin hieman erilaiselle, kuin vaikkapa Murheiden kaatopaikka -sinkun rouhean suomikitararockin aikainen Nallekarkit. Mutta makujahan on monia, myös nallekarkkipussissa. Aikuisten leikki -sinkun saatesanoissa puhutaan jopa discopoprockista, mutta itse pistäisin tuon d-sanan vielä aika isoihin lainausmerkkeihin, vaikkei se mikään ruma sana olekaan.

Entä mitä ne aikuisten leikit sitten ovat? Nallekarkkien tapauksessa siirtymä lasten leikkipuistoista, kirkonrotista ja pussauskopeista nuoren aikuisuuden toilailuihin ei ole niinkään mittava. Kulkuvälineet vaihtuvat, samoin lauantaipussit bisseihin, mutta sama kisailu ja sekoilu on perussäännöiltään kovin tutun tuntuista. Eikä isojen lasten leikeissä mitään vikaa ole, vaan kasvaneen leikkikentän ilot otetaan vastaan avosylin ja aiempaa rohkeammin loikin. Napakka rokkibiisi, pistesaldoa nostaa kertsin kosketinvahvisteinen koukutus ja siihen päälle täysillä vetävä naisvokalisti – kyllä minäkin voisin jo hippaleikkiin liittyä.

Mika Roth

Niina Maria: Ystävyyttä näin jaloo

Soul ja r’n’b ovat musiikkityylejä, jotka eivät koskaan ole varsinaisesti olleet kaukana valtavirrasta, mutta ne ovat viime vuosina kokeneet ansaitun renessanssinsa. Tarpeettoman usein uutta soulia luovat artistit turvautuvat kuitenkin moderniin säksätykseen, elektroniikan voittaessa orgaanisuuden ja soundien ajaessa itse viestin ohitse. Onneksi on myös Niina Marian kaltaisia artisteja, jotka antavat soulin lämpimän samettisen soundin hallita valtakuntaansa luonnollisella otteella.

Kaiken sanotun jälkeen on hyvä todeta, ettei Ystävyyttä näin jaloo -kappale ole mikään suoraan päivitetty versio 60-luvun tapahtumista. Em. r’n’b kaikuu simppelin biisin soundeissa, joissa nykyinen ja mennyt kohtaavat sopuisasti toisensa. Balladimaisen kappaleen rytmin keinunnassa voi puolestaan aistia dubin ja skan aurinkoisen leppoisan alkuvoiman, enkä sulkisi modernin raukean jazzinkaan vaikutteita pois kuvasta. Tällä biisillä Niina Maria on kuitenkin rauhallisissa vesissä ja yksinkertainen rakkauden ylistys lämmittää kuin kaunein hymy, ihanin muisto tai suurimpaan tarpeeseen yllättäen saatu halaus.

Mika Roth

Norseman: Horizon

Siitä on kulunut miltei 14 vuotta, kun viimeksi kuulin eeppistä metallia soittavasta Norsemanista mitään. Debyyttialbumin jälkeen meni ensin nurin levy-yhtiö ja sitten sen suurempi into jatkaa toimintaa, kunnes vuonna 2020 koitti viimein aika koota rivit uudelleen. Seuraava pitkäsoitto on kuulemma nimeltään Immortal Superminor ja sen ensimmäiseksi sinkuksi on valittu tunnelmallinen heavyballadi.

Horizon ei siis lähde mihinkään sen kummempaan sankarilaukkaan, mutta metallin vaikutus kuuluu soundeissa, lyriikoissa ja kaikessa siinä mihin viitataan, mutta jota ei vielä päästetä irti. Tietysti puolivälin jälkeen koittaa raskaampi rutisteluhetki, jolloin komea kitarasoolo puristetaan aina vain mahtavammaksi äityvän taustan päälle, mutta vokalisti pitää visusti tyylinsä kasassa. Nyt tunnelmoidaan eikä taistella. Melodia tihkuukin kaihoa ja melankoliaa sellaisella pohjoisella sydämellä, että tulevalta sopii odottaa jotain eeppistä.

Mika Roth

Pike Zither: Not Your Merchandise

Tamperelainen Pike Zither luo kuuleman mukaan toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän progehtavaa kamaa, mutta rockaavuudesta ei koskaan tingitä. Uuden sinkun kohdalla progen ja rockin rajoja pusketaan rohkeasti yhä kauemmas ja kauemmas, kellottaahan sinkkuraita lähes kahdeksan minuutin ajan. Eikä aihekaan ole sieltä helpommasta päästä, sillä Not Your Merchandise on kannanotto ihmiskaupan hirveyksistä.

Aihe on siis massiivinen kuten on biisikin ja suuremman tarinan kaaret on helppo havaita kipaleen kulkiessa radallaan. Ensimmäinen reilu kolme minuuttia kuljetaan nopeammassa rock-junassa, kunnes koittaa melodisen suvantovaiheen aika. Hiljaisuuden muureilta palaillaan verkalleen takaisin, kitaran koukeroiden toimiessa sanojen korvaajana. Teemaa hyväillään, toistetaan, heijastetaan, mutta alun vääntöön ei enää palata, sillä biisi saa lopulta haipua hiljaisuuteen kuviotaan toistaen. Ei mikään perinteisin sinkkuraita, mutta ehkäpä aihe ansaitsee tällaisen ravistelevamman muodon, jotta viestit saavuttavat riittävän monet korvat.

Mika Roth

Runoen Collective: Rakkaus

Runous on loputon inspiraation lähde, kun on aika hakea innoitusta musiikkiin. Suorin tie on tietysti vain säveltää jo valmiiksi olemassa oleva runo ja tulkita se uudestaan, kuten Runoen Collective tekee. Rakkaus on Edith Södergranin teksti, jonka ympärille Juha Granlund ja Jatta Pihlajaniemi ovat luoneet hienon sävellyksen. Sovituksesta annetaan krediitit koko viisihenkiselle Runoen Collective -yhtyeelle, vaan onko sävellys tekstinsä mittainen millään tavoin?

Suomalaisen runouden merkkihenkilöksi jo aikaa sitten kasvanutta Södergrania on tulkittu tietysti monen monituiseen otteeseen, mutta kevyesti jazzahtava ja silti raikkaan popfolkahtava sävellys tekee mielestäni kunniaa alkuperäiselle teokselle. Pääosassa ovat vokaalien lisäksi piano, rumpujen ja basson jäädessä taustalle. Merkittävä on myös puolivälissä loistoon nouseva huilu, joka reagoi sanoihin kuten pitääkin. Lopun kasvattelu menee jo melkein ylitse, etenkin kun itse en koskaan ole kokenut kyseistä runoa niin voimakkaaksi. Mutta niinhän se menee: jokainen kuulee runon tavallaan.

Mika Roth

Samae Koskinen: Suudellaan
Kaiku Recordings

Muutoksen ikuiset voimat ovat muovanneet myös kokeneemman laulaja/lauluntekijän maailmaa, siinä missä koko muutakin olevaisuutta. Samae Koskinen avaa uuden luvun julkaisuhistoriassaan sinkulla, joka on mitä selvin rakkauden ylistys. Antaa vaikka joka ainoan talon sortua ympäriltä, mutta rakkauden voimaa ei mikään materialistinen vastoinkäyminen voi voittaa, jos kaikki vain on kuten pitääkin.

Suudellaan on nopea, tarttuva ja suoraan sanottuna häpeilemättömän tanssittava numero, jolla Koskisen stadionkelpoinen poprock nousee yhä korkeammalle ja korkeammalle, rakenteiden kiertyessä ja täyttyessä joka kierroksella. Tietenkin soundit on jälleen kerran ruuvattu kohdilleen, mutta vaikka joka ikinen tornin murikka on tarkoin aseteltu paikoilleen, tuntuu lopputulema silti samaan aikaan jotenkin sattumanvaraiselta ja yhdessä hetkessä kuin itsestään syntyneeltä. Näin se 20-luku on saatu avattua myös Koskisen leirissä ja oletettavasti jatkoa on luvassa, joten sitä odotellessa.

Mika Roth

Scure: 1000 kuolemaa
3rd Rail Music

Sanotaan että helvetissä pettureille ja selkään puukottajille on varattu ihan oma paikkansa, jossa voi sitten pohtia tekemisiään ikuisuudesta ikuisuuteen. Hyvinkääläisen rap-artisti Scuren uuden kipaleen nimeen on löydetty innoitus itsensä William Shakespearen lausahduksesta, että pelkurit kuolevat tuhat kertaa ennen kuolemaansa, kun taas rohkea kuolee vain kerran. Scure onkin kerännyt vimmaa biisinsä päätähuimaavat määrät, minkä ansiosta vajaassa neljässä minuutissa lähetetään monen monituita sanaluotia matkaan.

Kertoja on siis petetty, mutta jos puukkoa onkin saatu selkään, niin ainakin samalla tiedetään olevan petollista tekijää korkeammalla, kun asioita tarkastellaan laajemmasta kulmasta. Äärimmäisen minimalistinen tuotanto nojaa niukkaan soundipalettiin, jolloin sanat todella jysähtävät tuulilasiin rivi kerrallaan. Taustan hetkittäinen eteerisyys muodostaa väkevän kontrastin huippunopeasti ladotuille teksteille, ja taustahuudoista vastaavalle Liskomiehelle pitää nostaa vielä erikseen hattua.

Mika Roth

Sisko: Ulappa
Kärmes-Levyt

Sisko on tamperelainen pop-artisti, jonka tummanpuhuva musiikkimaailma ihastutti jo viime vuoden lopulla. Tuolloin ilmestynyt Kadotaan-sinkku oli ensimmäinen lohkaisu tulevalta debyytti-EP:ltä ja nyt on vuorossa toinen maistiainen. Reippaammin etenevä Ulappa on syntetisaattoripoppia yhtä kaikki, mutta tarkempi iän määritys onkin sitten hankalampaa, sillä kuulaissa äänimaisemissa ei ole mitään tiettyä elementtiä, joka sitoisi kipaleen oikeastaan mihinkään aikajatkumoon.

Iättömäksikin kutsuttavan biisin aihe on kuuleman mukaan vapautuminen, mutta jokainen kuulija voi päätellä itse kuinka vapauttava tämä voi olla ja mistä oikeastaan edes puhutaan. Ulappa aukenee edessä ja sen taakse lie matka käyvän, mutta silti taaksejäänyttä luvataan muistella. Melankoliaa ja kaihoa kiertyy uuden kynnyksen eteen, eli kaikki ei olekaan niin yksinkertaista sitten lopulta. Päämelodiaan olisi voitu luottaa enemmänkin ja vokaalit tahtovat upota tälläkin erää kovin syvälle pumpuliin, mutta ehkä Ulapassa on kyse juuri tuosta katoamisesta omalla tavallaan.

Mika Roth

Skeleton Shortage: The Guillotine

Tamperelainen Skeleton Shortage nimeää sinkkunsa saatesanoissa kaikki neljä Seattlen grungesuuruutta vaikutteikseen, joten siltä osin flanellit laskeutuvat luonnollisesti kohdilleen. Viitisen vuotta vanhalta ryhmältä on jo aiemmin ilmestynyt EP-levy ja uuden sinkun yhteydessä haaveillaan jopa keikkailusta. Nimikin on mainio, sillä sen tarkoituksia voi jokainen arvailla vapaasti, vaan kuinka timmissä terässä on herrain The Guillotine -sinkku?

Lähes viisi minuuttia mittaa tahtoo sanoa, että vauhti ei missään vaiheessa varsinaisesti päätä huimaa. Jos jokin tietty yhtye pitäisi grungen jäteistä ottaa verrokiksi, niin Pearl Jam lienee se lähimmäs osuva nimi, tosin Skeleton Shortagen ote on rahdun rokimpi ja enemmän Euroopan suuntaan osoitteleva. Alku on hieman takkuista, mutta viimeisen kahden minuutin aikana vauhti ja massa saavuttavat pisteen, jonka myötä biisi puskee itsensä maaliin nousujohteisesti. Jos jotain muuttaisin kaavassa, niin väliosalle olisi voinut antaa enemmän tilaa, eikä kontrastin lisääminen mäiskeen ja fiilistelyn välille olisi myöskään pahasta. Kyllä tällä terällä jo aika moni asia saadaan pilkotuksi.

Mika Roth

Sunset Painters: Something Beautiful

Sunset Painters avasi julkaisu-uransa viime vuonna, mutta kokemusta jäseniltä löytyy jo yllin kyllin aiemmista projekteista sekä yhtyeistä. Tunnelmallisen rockin messiaiksi julistautuva ryhmä ymmärtääkin jo mitä selvimmin progehtavan rockin salat, minkä lisäksi asiansa osaavat soittoniekat upottavat melodisuuteen voimaa. Ei tässä nyt mitään uutta Totoa koota, mutta ei amerikkalaisten perintöä myöskään millään tavoin aliarvioida, jos nyt soundit ovatkin muutaman asteen rosoisemmat.

Something Beautiful on viiden minuutin mittainen rockin pikkujättiläinen, jolla yhtye maalailee eeppisen kokoisia maisemia ja tunnelmia rikkaalla väripaletilla. Yhtäältä vokalisti Janne Kauppi pyrkii ilmaisemaan itseään varoen, sanoja korostaen, toisessa hetkessä laulu nousee täydessä voimassaan kaiken ylle ja tunnelmapurren purjeet pullistelevat täysinä. Matka hiljaisesta hetkestä heavyrockin ryskeeseen voikin olla mahdottoman lyhyt, ryhmän kerätessä nopeasti iskuvoimaa soittoonsa. Itse jäinkin kaipaamaan asteen seesteisempää fiilistelyä johonkin mutkaan, sillä nyt hyvät fiilarit jäävät hiukan jalkoihin.

Mika Roth

Teddy: Lamput sammuu
Sick Boogie Recordings

Teddy on 22-vuotias rap-artisti, jonka matka on kulkenut Savosta Helsinkiin. Tänä keväänä Teddy aikoo julkaista tupla EP-levyn, joka jakautuu Älä koske mun puuroon ja Nalle -osuuksiin. Materiaalin jako kahteen on kuitenkin perusteltua, sillä levyistä toinen edustaa hyökkäävämpää laitaa, toisen keskittyessä tunteikkaan nallekarhun herkempään puoleen.

Veikkaisin Lamput sammuu -sinkun kuuluvan jälkimmäiseen joukkoon, sillä r’n’b -vivahteisen kertosäkeen pehmeys ja raukeus saavat lamput kieltämättä himmenemään. Säkeistöissä Teddy syytää tekstiä kunnon rivivauhdilla, selkeyden kuitenkaan millään tavoin kärsimättä. Tarinointi pyörii nukkumaan menemisen ympärillä, kun yhtäältä väsyttää ja toisaalta päässä pörräävät ideat pitäisi saada houkuteltua paperille. Soundeissa rauhallisuus ja pehmeys ovat niin ikään perusarvoja, joille kaikki rakentuu. Tämän kaksijakoisen rakenteen ansiosta biisi leijuu hieman irti kaikesta, kun nopeat tekstit, melodinen kertsi ja pienelle liekille ruuvatut soundit kasvattavat pottia.

Mika Roth

Tin Sky: I Am

Tin Sky on kotimainen duo, joka luo erittäin eteeristä ja hieman metsäisen folkin suuntaan kallistuvaa ambient-musiikkia. Taustojen ei saisi antaa vaikuttaa musiikin kuunteluun ja sen synnyttämiin tunnereaktioihin, mutta tässä tapauksessa suon itselleni erivapauden. Vuonna 2020 perustettu duo sai alkunsa vokalistin toipuessa syöpähoidoista ja lähes saman tien äänitettiin tämä hyytävän eteerinen kappale.

I Am leijailee jossain avaruuden rajoilla vain reilun kolmen minuutin ajan, mutta jo tuossa lyhyessä, tarpeettomankin nopeasti ohikiitävässä hetkessä Tin Sky ehtii luomaan lähtemättömän muistijäljen. Kappaleen rakenteet ovat harvat, valo suorastaan loistaa sen lävitse, kun muutamat syntetisaattorisoundit ja hiljaiset ihmisen lauluäänet kutovat kokoon jotain paljon osiaan mittavampaa. Hiljaisuus on alati lähettyvillä, mutta jokin näissä harvoissa äänissä ja niiden keskinäisissä asetelmissa saa toivon kumpuamaan rinnasta. Minä olen, minä yhä ja edelleen olen. Kiittäkäämme kaikki elämää.

Mika Roth

Tommi L.: A Cruise Around The Small Town Streets

Tommi L., eli Tommi Luostarinen, oli soolona viimeksi esillä vajaa vuosi sitten, kun Last Night of These Times of My Life -sinkku ilmestyi. Tuolloin paremmin räyhäkkäästä rockista tuttu mies osoitti laulun, akustisen kitaran ja huuliharpun riittävän mainiosti tarinan kertomiseen. Tällä erää huuliharppu puuttuu joukosta, kun yhtä ytimekkäästi nimetty sinkku kulkee nopeammin startista maaliin.

Akustinen siivu on paljas ja tinkimätön, saatesanoissa heitetään mahdollisesti kuvaavana terminä ilmoille alt-country, mutta yhtä hyvin tämä voisi olla supernopeaa trubaduurikamaa pienen pienellä folk-country kulmalla. Niin tai näin, vokaalit kantavat ja akustinen kitara saa nopeampaa kättä, mutta biisin pieni sielu pidetään puhtaana ja kauniina. Teksti painaa vaakakupeissa tietenkin tällä erää eniten ja tarinankerronnan sukulaisuus mm. erääseenkin Springsteeniin ei takuulla haittaa, kun tekstiä alkaa todella kuuntelemaan. Tässä siis jotain pientä ja kaunista kaikille pienten kaupunkien katuja tahkoaville sieluille, jotka jo odottavat seuraavaa kesää malttamattomina.

Mika Roth

Lukukertoja: 2871