Marko Aho, Antero Gustafsson, Kalle Vanhapelto: Jaetut retket, kerrotut tarinat

Jokaisella bändillä on aikansa, jopa rollareilla ja biitleksillä. Aivan samoihin sfääreihin ei yltänyt Pekka Myllykoski & Jytäjemmarit, mutta vuosina 2004–2011 ryhmä julkaisi mukavan määrän suomenkielistä musiikkia. Toisinaan lopputulema oli enemmän kantria, toisinaan taas hivenen jotain muuta. Paineettomana sivuprojektina käynnistynyt PMJJ katosi lopullisesti tästä maailmasta, kun kantritohtori Myllykoski siirtyi ajasta ikuisuuteen, mutta musiikki jäi seisomaan. Jytäjemmarien trio muistelee menneitä ja kertaa tapahtuneet positiivisesti historialleen hymyillen.

Maaseutumusiikki.fi

Pekka Myllykoski & Jytäjemmarit syntyi siis alkujaan hauskanpitoon enemmänkin tähtäävänä sivuprojektina, kun Myllykosken pääasiallinen bändi Freud, Marx, Engels & Jung ei pitänyt kantritohtoriksikin tituleerattua vokalistia kiireisenä. ”Kesätyöorkesterina” toiminut combo operoi nelikkona, mutta ei juurikaan esiintynyt estradeilla, vaan satsasi göstamaiseen tapaan levyjulkaisuihin. Tasaisen epätasainen aktiivisuus leimasikin toimintaa, jota jäljelle jäänyt kolmikko nyt muistelee lämmöllä.

Hahmona Myllykoski on sitä joukkoa, joka herättää voimakkaita mielikuvia suurimmassa osassa musiikkia edes jollain tavoin seuraavista ihmisistä. Boheemi taiteilija, hieman viinaan kallellaan oleva muusikko vai silkka juopporenttu? Näkökulmia on monia, mutta Jytäjemmareiden kolmikolle Myllykoski oli rakas veli, puolittainen oppi-isä ja omia teitään kulkenut arkifilosofi. Tietenkin he joita ei ole kastettu kantrin virtaavissa vesissä, eivät välttämättä pysy kaikissa hienouksissa mukana, mutta ug-countryn ja outlaw countryn viestit välittyvät kyllä musiikin voimin.

Näissä kohdin onkin hyvä nostaa esiin kirjan soundtrackina julkaistu Sattumia ja pohjasakkaa – Pekka Myllykosken sekalaiset seikkailut Maaseutumusiikin maailmassa -albumi, joka saapui arviokirjan kyljessä, mistä kaunis kiitos. Albumilla kuullaan Myllykosken ja eri jytäjemmareiden yhdessä luomaa musiikkia, joka julkaistiin muiden nimikkeiden alla. Soittajat ovat siis osittain samoja, mutta orkestereiden nimet ovat: Dortmunder, Maaseutumuusikot, M ja Rytmijäte sekä The Additional Musicians.

Itse kirja kulkee kuten musiikkikirjoilla on tapana. Tapahtumat kerrataan pääosin kronologisesti, asiat todetaan tapahtuneiksi ja toisinaan tarjotaan hieman risteäviä näkemyksiä, sillä kirja on rakennettu kuin valtaisan pitkä keskustelu. Yksi saattaa muistaa jonkin asian hieman toisin kuin joku toinen. Tuossa keskustelussa eniten on äänessä ovat Aho ja Gustafsson, mutta ääneen pääsevät myös muut henkilöt, sekä erityisesti Myllykoski, jonka haastatteluita, mielipiteitä ja sutkautuksia on käyty läpi pieteetillä.

Kirjan herkullisinta antia on mielestäni levyjen tekoon liittyneet mökkileirit ja niiden (inho)realistinen kuvaus, joissa musiikki on toki merkittävässä asemassa, mutta hyvä syöminen, juominen, saunominen ja kortinpeluu muodostavat vähintäänkin kaksi kolmasosaa aktiviteeteista. Päiväkirjoja ja päiväkirjamaisia muisteluita lukiessa välittyy etenkin kaiken kotikutoisuus ja rento orgaanisuus, jossa renkaanheiton tulokset olivat toisinaan kuumottavampia kuin äänitetyt raidat. Tietysti lääkintääkin harrastetaan ja mm. stout-tyyppisiä oluita suositaan, mutta niin vain musiikkiakin syntyy, ja sehän on lopulta tärkeintä tässä kaikessa. Vai onko?

Levytetyn musiikin lisäksi nelikko ehti hääräämään monien muiden kanssa ja jopa fiktiivinen radiokuunnelmakin saatiin melkein julkaistua. Luonnollisesti radion tai netin aalloille suunnattu tarina sijoittui villiin länteen ja vaikka sitä ei ymmärtääkseni ole koskaan julkaistu, on tuotot luettavissa nyt näiden kansien välistä. Samoin auki on kirjoitettu Teppo Nättilän ohjelmissa tapahtuneet vierailut, joista ainakin yhdessä taitelija Myllykoski taisi olla tarpeettoman kovassa ylikunnossa.



Jaetut retket, kerrotut tarinat on täydestä sydämestä ja vilpittömin mielin kirjoitettu kirja, jossa yhden bändin historia, sisäiset avaruudet ja ainutlaatuiset kemiat pyritään hahmottelemaan mahdollisimman rehellisesti. Levytetyt biisit ruoditaan yksityiskohtaisen tarkasti ja puhutaanpa niistäkin käännösraidoista, joille ei sitten saatu julkaisulupia.

Pekka Myllykoski & Jytäjemmarit ehti julkaista neljä pitkäsoittoa, kolme EP-levyä ja saman verran sinkkuja. Desibeli.netissä albumeista ehdittiin arvioida kaksi viimeistä, joista kenties enteellisestikin nimetty Viimeinen boheemi tuntuu saavan tarpeettoman kovaa kritiikkiä jopa tekijöiltään. Toki levy tehtiin tiukalla aikataululla, mutta kun raitojen seassa on Jos vain osaisin laulaa kantria (lailla Pekka Myllykosken) ja Jumala-blues, niin ei nyt nipoteta joka ainoasta soundillisesta vibasta. Rock elää rosoisuudesta ja autotallin sisältä ne parhaat ug-soundit löytyvät.

Bändin virallisten julkaisujen lisäksi eri otsikoiden alla julkaistiin muutakin musiikkia, joista etenkin Simolle hilloo! EP-levy on jäänyt syyttä vähemmälle huomiolle. No, nythän sitä saa ostaa Maaseutumusiikki.fi -osoitteesta, joten siitä vain tukemaan pientä kotimaista firmaa.

Kirjan loppu on tietysti hieman alakuloinen, koska Myllykosken kuolema pitkän taistelun päätteeksi oli tarpeettoman ennenaikainen. Elämä kuitenkin jatkuu ja viimeiset sivut on viisaasti omistettu kaikelle sille, mitä tuon jälkeen on tapahtunut. Mies on poissa, mutta musiikki elää. Ja vaikka suomenkielinen kantri ei ole välttämättä mikään kultakaivos, saa rakkaus lajiin yhä monet jatkamaan eteenpäin.

Mika Roth