Pienet

Sinkut II - Maaliskuu 2022

23.03.2022

Avaruusjoonas: Haikara
PUSKISTA

Avaruusjoonas avasi musiikillisen uransa komeasti, kun Varas sijoitti popin alkupartikkeleita hiukkaskiihdyttimeen ja ampui ne elektronisiin pilviin. Lopputulos oli tietysti jotain aivan muuta. Joonas Oravan sooloprojekti on edennyt kolmannen sinkkunsa virstanpylväälle ja vauhdikas, elektroninen sekä kaikenlaisia genreluokituksia väistelevä pop hyökyy jälleen päälle kuin tsunami.

Kertoja on herännyt yöllä, uponnut sen jälkeen omiin ajatuksiinsa, eikä uni enää tulekaan. Ajatukset muodostavat pyörteen, jossa elämä on virrassa surffaava pala paperia. Mitä jos, mitä jos ei, mitä tein, mitä jätin tekemättä? Kiperien kysymysten, peilikuvan kanssa keskustelun, sisäisten syytösten ja epävarmuuden ristituli kuvataan inhorealistisesti ja kun kappaleen lopussa koittaa viimein lyhyt rauha, saattaa se olla symboli vapauttavan unen saapumisesta – tai kenties vastaus vain löytyi tämän kaiken keskellä.

Mika Roth

Crimson Day: Crimson Day

Tamperelainen Crimson Day oli viimeksi esillä Desibeli.netissä, kun ryhmän Order of the Shadows -albumi ilmestyi. Elettiin vuotta 2015 ja ryhmä totesi ykskantaan soittavansa heavy metalia, ilman sen kummempia etuliitteitä. Samoilla linjoilla mennään edelleen ja tuore sinkku on harmillisenkin ajankohtainen katsaus maailman menoon. Sota on jälleen kerran synkentänyt taivaat, eikä tuohon sotaan edes tarvita sen kummempaa syytä – petoksen vipuvoima on ikuinen.

Crimson Day puhuu siis asiasta, mutta saarnaamaan tässä ei onneksi ryhdytä, ennemminkin kuulijat saavat itse piirtää viivat pisteiden väleihin. Naisvokalistin komeasti kajahtava ääni osuu kohdilleen, samoin säästeliäästi käytetyt sinfoniset elementit, jotka vain korostavat tärkeimpiä kohtia, eivätkä jyrää niitä alleen. Kertosäkeeseen päästessä melodinen koukku on täydessä terässä ja silloin isku joko osuu, tai sitten ei. Niin tai näin, tämä on esimerkillisesti rakennettu heavy metal -kappale, joka ei nojaa vain tekstiinsä.

Mika Roth

Elektrus Erektus & Alamaailma: Vladimir
Skithund Records

Tuimemman elektronisen laidan edustajat Elektrus Erektus ja Alamaailma ovat yhdistäneet voimansa, koska Euroopassa soditaan jälleen kerran. Sotatoimien käynnistyttyä päättivät suomalaisen industrialin törkyturvat (tämä oli suora lainaus) julkaista oman näkemyksensä asioista. Biisin nimi on Vladimir ja siitä voi sitten jokainen tehdä johtopäätöksensä, että kuka Vladimir se siellä bunkkerissa istuu.

Aihe on totaalinen ja raskas, eikä biisikään ole mistään höyhensarjasta, vaan leijuu lyijynraskaana kaiken yllä. Vladimir lipuukin päälle kuin likainen industrial-tankki, joka jauhaa telaketjuillaan kaiken inhimillisen tomuksi ja tuhkaksi. Vokaalit kuiskataan – mutta niin lujaa, että kuurokin kyllä ymmärtää sanoman. Rytmi jyrää, soundikeitos äityy aina vain kaoottisemmaksi ja raskaammaksi, kunnes on aika pistää lappu luukulle juuri ennen kolmen minuutin täyttymistä. Vladimir on totaalinen kokemus, useammallakin tavalla, kuten olemme saaneet viimeisten viikkojen aikana huomata. Onneksi meillä on yhä ilmaisunvapaus.

Mika Roth

Elias Gould: En tiennyt ennen
PME Records

Monessa mukana oleva Elias Gould julkaisi itsensä mukaan nimetyn debyyttialbumin vuonna 2019, mutta sinkkuketju ulottuu aina 10-luvun puoliväliin asti. Horisontissa siintää toinen pitkäsoitto ja siltä lohkaistaan nyt toinen sinkku, jonka Gould on itse säveltänyt. Sanoitus on syntynyt puolestaan kirjailija/toimittaja Ronja Salmen kanssa. Vastaavan tuottajan tuolilla istuva Riku Mattila tuo tahollaan kokemusta ja näkemystä palapeliin, jonka osat vaikuttavat synnyttävän melkoisen potretin syksyksi luvatulla albumilla.

Teksti on kuin tavallisen kaduntallaajan pohdintaa, joka ei oikein tiedä paikkaansa ja tilaansa tässä maailmassa. Elämä jatkuu ja asiat kulkevat eteenpäin, mutta oma sydän ei tunnu vain paikkaantuvan koetuista kolhuista. Biisi on siis kuvaus loppuneen rakkauden savuavista raunioista, josta on kuitenkin turha etsiä katkeruutta ja syytöksiä. Mennyt muistetaan lämmöllä ja samaan aikaan kertoja ihmettelee, että mitä oikein tapahtui. Tahdoit jatkaa ilman minua, toteaa kertoja ja näin tärkeät kysymykset jäävät iäti vastaamatta.

Mika Roth

Herra Epsilon: Helsinki

Herra Epsilon on keväällä 2019 perustettu suomirock-yhtye, jonka rajoja rikkova tyyli ammentaa vaikutteita useamman eri genren puolelta. Nähtävästi Helsinki on ensimmäinen virallinen julkaisu ja samalla se tasoittaa tietä tulevalle Tuhat faktaa ja tarinaa -debyyttipitkäsoitolle, jonka pitäisi ilmestyä kesäkuussa. Orkesteriin kuuluu peräti seitsemän jäsentä ja mukana on ihka oikea torvisektio, eli isosti mennään soundin puolella.

Mistä on siis Helsinki tehty? Mikäli jokin aikakausi pitäisi nimetä, niin selvimmin esiin työntyy 70-luvun lopun rikkaat poprock-soundit. Tuskinpa Kate Bushin Wuthering Heights tulee vahingossa mainittua lyriikoissa, vaikka musiikki onkin lähempänä klassisen rockin rikasta kirjoa, tyyliin Dr. Feelgood ja E-Street Band. Koskettimet saavat lujittaa perustuksia kautta matkan, vokaalien ja taustavokaalien nivoutuessa yhteen em. puhaltimien kanssa. Olisin jopa pelannut rohkeamminkin torvia, sillä reippaasti rullaavan rocksiivun kylkeen olisi mahtunut toinenkin moinen vapaata rock’n’soul soundia.

Mika Roth

Horse Attack Sqwad: Alejandro
Överdog

Hevostelut sikseen, sillä Horse Attack Sqwad, tuo suomalaisen grime-rapin pioneeriyhtye, ei anna raudan jäähtyä. Siinä missä moni on viettänyt karanteenia bunkkerissa vanhoja akkareita lukien, on hevosista innostunut grime-remmi pistänyt musiikkia pihalle. Viime vuonna julkaistiin kolmas albumi, minkä lisäksi sinkkuketju on pitkä ja vankka. Tulevan neljännen pitkäsoiton pohjustus alkaa nyt ja ensimmäiseksi sinkuksi on nostettu Alejandro.

Reiluun kolmeen minuuttiin on saatu ahdettua ääriään myöten täyteen tunnetta, ja mistäs muusta nyt olisi kyse kukin kostotarinasta. Nopeasti ja tulisesti etenevä siivu pelailee lattarisoundien ja -vaikutteiden kanssa, mutta nostalgiasta tässä on turha puhua. Huippumoderni kipale naksuu, loikkii ja vaihtaa välillä lyriikkaraviin, kun tekstiä pitää saada mahtumaan enemmän rajattuun tilaan. Viimeisen minuutin aikana akustinen kitara pääsee sooloilemaan eteen ja kun estradi pidetään satunnaisia efektejä mukaan laskematta muuten karsittuna, niin kyllähän tämä nostaa odotuksia hevosmaskilaisia kohtaan.

Mika Roth

J. Vehkala & Quomat: Unelma

Ajan hampaat ne ovat vaan armottomia. Siitäkin on jo vilahtanut melkein seitsemän vuotta, kun J. Vehkala & Quomat oli viimeksi esillä Desibeli.netissä. Ryhmän itsensä mukaan nimetty EP-levy ränttätänttäsi Peitsamon ja Status Quon hengessä, eikä vuosikymmeniä sitten toimivaksi havaittua kaavaa ole lähdetty sen kummemmin muuttamaan, koska kone toimii.

Rokkikitara saa siis soida leppoisan säröisesti, ja mitä paljastuu konepellin alta? Tämähän on Status Quon vanha hitti Ol’ Rag Blues, jonka itsensä Peitsamo on kääntänyt suomeksi. Olemmeko siis asian ytimessä, vai menneisyyteen juuttuneessa maailmanpyörässä, joka vain jauhaa ympäri ja ympäri ja ympäri? Alkuperäinenhän on tunnetusti aina alkuperäinen, mutta leveä haara-asento ja tiukka usko tekemiseen kantaa kummasti kohti unelmia (ja neljättä sointua). Mitä muutakaan sitä tässä tilanteessa voisi enää tehdä? Pinnat komeasti soitetuista kiippareista, sekä reippaasta asenteesta kautta linjan.

Mika Roth

Jarmo Kukkonen: Kavantsaari
Lil’ Beast Records

Kitaravetoista poprockia luova Jarmo Kukkonen on kuvataiteilija ja musiikintekijä, jonka debyyttisoolosinkku liikkuu hyvinkin ajankohtaisissa aiheissa. Kavantsaari on luovutetun Karjalan alueella oleva taajama, johon Kukkosella on vahvoja sukusiteitä, ja näin on syntynyt tunnesilta toiseen aikaan ja paikkaan. Tuolloin, kuten myös nyt, ihmisten piti paleta venäläisten sotajoukkojen tieltä pois, ja tuosta tuskasta on kummunnut tämä kappale.

Kukkosen tausta kuvataiteilijana heijastuu ainakin vahvoissa tilannekuvauksissa, joita voisi kutsua jopa maalauksellisiksikin. Kuolema korjaa satoaan, lapset katsovat kuinka ajan suuri lehti kääntyy ja kaikesta saadaan silti koottua jotain ymmärrettävää. Hiljaisen väliosan kohdilla tunnelma on lähes harras, mutta eihän tuossa voi mitenkään hyvin käydä, ja pian ollaan jo evakkotiellä väkijoukoissa. Saman lohduttoman kohtalon yllä roikkumisen voi tuntea kappaleesta, joka ei tosin pysty luomaan yhtä väkevää musiikillista kokemusta. Donets-joki, Vuoksi, tai vaikka mahtava Mekong – vain nimet vaihtuvat tuttujen tarinoiden taustoilta.

Mika Roth

Jimi Python: Disco Mundo
Alakulttuuritalo

Jimi Python on sama asia kuin elektronista musiikkia luova Ville Aaltonen, joka on tunnettu tuottaja/viulisti Helsingin suunnilta. Monessa muussakin mukana oleva Aaltonen luo tämän nimikkeen alla elektronista tanssimusiikkia, jossa kiiltelevä futuristisuus ja kromiset elektropinnat ovat itsestäänselvyyksiä. Sinkun saatekirjeen ensimmäisellä rivillä ehditään jo mainita Blade Runnerin soundtrack, jota eräskin Vangelis oli tekemässä.

Puhtaaksi replikoinniksi Disco Mundo ei kuitenkaan äidy, vaikka suhde kreikkalaiseen elektromestariin läheinen onkin. Iloisesti yli viisiminuuttisen sinkuran hytke ja jytke on eräänlainen yhdistelmä 70-luvun elektronista, kenties hivenen krautistakin innoittunutta tasaista etenemistä, jota tasapainotetaan modernimman discon välkkyvällä keveydellä. Vahvan rytmin päällä kulkee alati äänilinjoja, joiden sooloilu ja kaartelu täydentävät lähes tyystin instrumentaalina esitettävän siivun pintoja. Hypnoottisuus, trancemaisuus ja elektroninen psykedeelisyys ovat myös maininnan arvoisia juonteita, vaikka ne eivät vielä täyteen kukkaan puhkeakaan. Virkistävää säksätystä ja futuristista maalailua, jonka seurassa viihtyy.

Mika Roth

Minna Tuuliainen: Näkymätön

Laulaja/lauluntekijä Minna Tuuliainen oli viimeksi esillä Desibeli.netissä reilu kaksi ja puoli vuotta sitten, kun Koralli-sinkku ilmestyi. Tuolloin Tuuliainen oli vasta musiikillisen uransa alussa, mutta folkahtavan popin vahvuus vaikutti ja vakuutti. Tässä välissä on ilmestynyt vain kaksi sinkkua, joten Näkymätön on artistin neljäs virallinen julkaisu. Sen verran tulevastakin on tiedossa, että huhtikuun lopussa on tulossa EP-levy Näetkö valon ympärilläni?

Tällä erää Tuuliainen liikkuu laveammissa ja elokuvamaisemmissa äänimaisemissa, tyylin sijoittuessa jonnekin popin ja eteerisemmän post-rockin tienoille. Raskautta soundissa ei juuri ole, mutta helmojaan laahaavaa surumielisyyttä löytyy tekstistä sitten senkin edestä. Kappale kertoo ihmisestä, joka on tavallaan muuttunut näkymättömäksi. Laitapuolen kulkijasta, joka on kuin ilmaa kaikille ’hyville ihmisille’, ehkä itselleenkin. Ajankohtaisessa kappaleessa on draamaa ja tragediaa, joka herättää toivottavasti ajatuksia.

Mika Roth

Puhelinseksi: Vieraita toisillemme
Svart Records

Puhelinseksi jalosti melodisesta punkrockistaan jotain niin pistävää ja katkeransuloista, että alkuvuoden 2020 Sydänkohtaus tanssilattialla -debyyttialbumi pitää vieläkin pintansa. Tuolloinhan yhtye osasi ovelasti upottaa punkkiinsa mm power popin tarttumavoimaa ja uuden aallon kohtalokkuutta, vaikka muoto pysyi selvästi punkin puolella. Karanteeniaikaa on vietetty studiossa ja Vieraita toisillemme -pitkäsoittoa luvataankin tulevaksi suveksi.

Uuden pitkäsoiton ensimmäinen sinkku jatkaa tutuilla urilla ja kaihon vetovoimaa on upotettu tähän raitaan urakalla. Rakkaus ei ole vielä jättänyt taloa, mutta tulevaisuus näyttää uhkaavalta. Kaksi ihmistä on kasvanut erilleen, eikä auta vaikka kuinka ponnistellaan paikkuutöissä. Epätoivo heijastuu myös melodiasyöksyyn, joka etenkin kertosäkeessään vie satunnaista kuulijaa kuin litran mittaa. Diskanttinen kitaravalli on ehdoton, mutta naisvokalistin särkymisen rajoilla liikkuva ääni murtaa vahvan vallin. Taas sattuu hyvällä tavalla.

Mika Roth

Pääsky: Tulikärpäset
X-Youth Gone Wild

Pääsky on tamperelainen folkrock-yhtye, jonka musiikissa on raikasta suoruutta ja kimuranttia mutkittelua. Tai ainakin Tulikärpäset-sinkun perusteella matka pisteestä A pisteeseen B suoritetaan huomattavasti mielenkiintoisempaa maisemareittiä pitkin. Biisi on päivitetty versio vanhasta kappaleesta, mutta nykyisen kokoonpanon näkemys on riittävä peruste tälle.

Puhuin alussa mutkikkuudesta, joka Pääskyn tapauksessa tarkoittaa periaatteessa yhteensopimattomien palasten yhteen survomisesta siten, että lopputulos yllättää loistavuudellaan. Biisi loikkaa pariinkin kertaan sivuun, kuin jahdattu jänis, mutta osaa seurata jälkiään kuin kokenein kettu. Tekstin konnat ja käärmeet voivat olla metaforia, samoin teot ja tekemättömyydet. Kukin kuulija päättäköön, mutta tässä biisissä on svengiä. Huomaankin tapailevani mukana sanoja, banjo helkkyy komeasti ja käärmeen saapumista alleviivaava trumpettikin sotkee kuvioita innostavasti. Olisiko tämä nyt vähäeleisempää barokkifolkpoppia?

Mika Roth

Saa kiljua: Sunnuntaiaamu

Napakkaa punkrockia melodia edellä veivaava Saa kiljua on niitä yhtyeitä, jotka olivat mainiossa vauhdissa ennen kuin maailma pysähtyi pandemiaan. Syksyn 2020 Sun syys EP-levy nosti edelleen panoksia ja nyt orkesterin debyyttialbumia luvataan syksyksi 2022. Saatesanoissa puhutaan musiikillisesta puuhamaasta, jossa punk ei kuole koskaan, vaan kuinka tuossa ihanassa paikassa sujuu Sunnuntaiaamu?

Sinun tulee pyhittää lepopäiväsi, sanotaan isossa kirjassa, ja tässä tapauksessa se tarkoittaa krapulan pois lepäilyä ja edellisen illan muistilabyrintin ratkomista. Rouheasti soiva biisi pitää kiinni raskaasta soundistaan, mutta osaa myös notkistua saranoistaan sen verran, että Weezerin nimeä ei aivan turhaan mainita saatekirjeessä. Kertosäe vie ja kun viimeinen minuutti kolmesta pääsee käyntiin, on yhtye jo mainiossa vauhdissa. Hetkessä elämistä se sunnuntaiaamun kanuunakin kaiketi on, kun pitää taas kartoittaa, että mitä tapahtuikaan ja missä oikeastaan edes olen. Pitää vain kääntää kasvot aurinkoon.

Mika Roth

Saattohoito79: Mä en haluu mitään muuta
Arctic Noir Records

Saattohoito79 on rempsakkaa punkrockia soittava yhtye, jonka ilmaisu on yleensä räväkän puoleista. Toisinaan myös uuden aallon rockin murikkaisemmilla puolilla viihtyvää, tosin ilman nostalgiarasitusta. Amorin nuolet saavuttavat jokaisen meistä tasaisin väliajoin, ja niinpä myös uuden sinkun kannessa on komeasti sydän – tosin haljenneena ja taitaa toinen puolisko olla hiukan jäässäkin, eli taas eivät ole suunnitelmat menneet ihan niin kuin piti.

Suomen harmaimmasta kaupungista, eli Kouvolasta, kotoisin oleva ryhmä ei kuitenkaan ryve itsesäälissä, vaan julistaa ennemminkin tunteen väkevyyttä. Näin vaikka lempi on painunut selvästi jo horisontin taa, ilman pienintäkään lupausta paluusta. Eikä tämä ralli ole lainkaan hullumpi, sillä alle kahteen ja puoleen minuuttiin on saatu ladattua huippuenerginen kaipuupommi. Muistot ja yhden tähden pullo ovat sentään jääneet jäljelle, joten niillä nyt pärjää jonkin aikaa. Ja onhan meillä aina punk.

Mika Roth

Sami Heikkilä: Kannustinlaulu

Laulaja/lauluntekijä Sami Heikkilä on jälleen tehnyt kaiken mahdollisen uudella sinkullaan, mitä myös kansikuva toistaa. Tällä erää Heikkilä on löytänyt biisin, joka syntyi jo vuosikymmen sitten, mutta jumittui pöytälaatikkoon. Mystinen biisi pohjustaa tietä tulevalle Yökiitäjä-pitkäsoitolle, jota tullaan kuuleman mukaan paljastamaan sinkku kerrallaan.

Kannustinlaulu on kuin moderni matka halki öisen lännen. Kuskin paikalla saattaa olla Johnny Cash, jota nuori David Lynch ohjeistaa: mitä vähemmän näytät, sitä enemmän kerrot. Kaihoa voisi leikata ilmasta, kun kertoja tietää jäävänsä kaivatuksi, mutta minkäs teet: kohtalo on jo kirjoitettu ennalta. Dramaattista kyllä, hivenen psykedeelistäkin helkkyvien kitaroiden ansiosta, mutta cowboy pysyy hevosensa selässä loppuun asti. Kuka lopulta kannustaa ja ketä, ovatko äänet sisäisiä, vai mistä tässä on oikein kyse? Kuulijalle jätetään kaikki lukot ja kasa avaimia, sekä lapio ja kartta, josta eivät X-merkit lopu kesken.

Mika Roth

Sami Ontermaa: Me ollaan me
Ässä Records

Sami Ontermaa oli esillä Desibeli.netissä pari vuotta sitten, kun Kulkea-sinkku antoi modernin rockin ja kotoisen iskelmän lähteä villisti paritanssiin. Samoilla linjoilla liikutaan uudella sinkulla, joka on ylistys parisuhteelle. Elämä heittää, mutta muistetaan vaalia rakkautta.

Aihe on siis mitä merkittävin ja vaikka arki saattaa joskus näyttäytyä vain suorittamisen haasteratana, niin kaikessa on puolensa. Muodoksi biisille on valikoitunut hieman kasaristi soiva ja hard rokkaava melodia, joka kertosäkeessä lähtee häpeilemättömästi tarttumaan kiinni. Olisiko tämä nyt suomalainen versio heartland rockista? Niin tai näin, unelmiin uskotaan ja niihin satsataan, koska yhdessä me ollaan me. Näin kirjoitettuna tuo kuulostaa tietysti kornisti itsestään selvältä, mutta Ontermaa saa puhallettua biisin purjeet täyteen ilmaa.

Mika Roth

Selkä & Issias: Sit tulit sä

Heleää suomenkielistä poprockia esittävä Selkä & Issias on yhtye, jolta on ilmestynyt kaksi pitkäsoittoakin. Vuoden 2017 Välilevy sai jatkoa kaksi vuotta myöhemmin, kun Noidannuolia ilmestyi. Okei, tajuan vitsin ja onneksi ainakin tämän sinkun kohdilla ollaan päästy jo kiropraktiikasta eteenpäin, sillä Sit tulit sä -sinkku on puhdas rakkaustarina ilman sen kummempia selkä- tai jäsenkipuja.

Vanhanaikaisesta poprockista voi haistaa kuusarin tuoksun ja ysärin toiveikkuuden. Soitinpaletti on rehevä, eikä barokkipopinkaan ilmoille viskely vallan tavatonta ole, koska tekijät ovat selvästi oivaltaneet draaman painoarvon. Teksti on suora rakkaustarina, jossa pari kohtaa, elämä muuttuu ja pian kaksi onkin muuttunut kolmeksi. Eikä kaikki tietenkään ole silkkaa ruusuilla tanssimista, mutta kertojan silmissä asiat eivät voisi olla enää tätä paremmin. Mikäli soittajat ja kirjoittajat eivät osaisi asiaansa näin rautaisesti, voisi lopputulema olla kornia unelmapoprockia, mutta onneksi kaikki kääntyi tässäkin tarinassa lopulta parhain päin.

Mika Roth

Team Play: Keep Me In The Dark
Soliti

Team Play kertoo jo otsikollaan, että yhteistyössä on voimaa. Tämä korkealentoisesti uransa käynnistävä yhtye on Minja Koskelan ja Tapio Viitasaaren muodostama pop-duo, jonka debyyttisinkku liikkuu eteerisissä tunnelmissa. Saatesanoissa puhutaan goottipopista ja folkista, mikä ei ole lainkaan harhaanjohtavaa, sillä nyt mennään vahvasti tunnelma edellä. Kauniisti yhteen pelaavat mies- ja naislaulu, sekä näiden rinnalla tunnustellen kulkeva piano –ainekset ovat tutun turvallisia, mutta tällä erää dramaattisuutta ei pilata yliyrittämisellä.

Team Playn merkittävin vahvuus löytyykin mielestäni soundista, jossa vokaalien herkkyys ja haavoittuvuus saavat loistaa, mutta taustan äänimaisemointi on silti tasavertaisessa asemassa niiden kanssa. Balanssin löytäminen on taatusti vaatinut työtä, mutta omaan korvaani rakkauden tuskissa kärvistelevä Keep Me In The Dark on täydellisyyttä hipova pop-balladi. Ote on herkkä, sanat tarkoin punnittuja, kun käsi ojentuu kohti toista ja kaiken kruunaa hauras soolo-osuus, joka kiitää niin kovin nopeasti ohitse. Tiimissä on voimaa.

Mika Roth

Uraaniputki: Oksat pois!

Uraaniputki on muutaman vuoden ikäinen rock-pumppu, joka on luonut uraa Oulun seudulla. Sinkkuja ja napakasti nimetty Kauheeta paskaa. EP (piste kuuluu nimeen) on julkaistu vuoden 2019 jälkeen. Uuden sinkun genrenkaltaiseksi tarjotaan autotallimähinää, vaan ollaanko nyt romupihan tallissa vai luksuskaarojen isossa säilytyskompleksissa?

Sanoisin totuuden löytyvän jostain puolivälistä, sillä vaikka soundissa on takovaa kolhoutta ja raskasta möyhyisyyttä, niin ääripäät vältetään. Viisihenkisessä bändissä neljä jäsentä osallistuu lauluun ja tällä erää liidilaulajaksi on valikoitunut myös rumpuja paukuttava heppu. Normaalia kielisoitinvyörytystä väritetään satunnaisilla puhaltimilla ja biisin puolikaoottisessa tunnelmassa on hyvää sielunveljetmäisyyttä. Biisi hajoaa melkein osiinsa joissain kohdin, mutta runnova tahti pitää paketin kasassa, ja näin Oksat pois! ansaitsee huutomerkkinsä. Aluksi jäin kaipaamaan jotain selkeää ja jäsentävää irtiottoa johonkin kohtaan, mutta ehkäpä tällainen spiraalimainen syöksy kohti betonia on juurikin se sopivin muoto Uraaniputkelle.

Mika Roth

VUOLA: Under Above Orion Venus Loves
V.R. Label Finland

VUOLA on psykedeelinen rock-projekti, jonka takaa löytyy lounaissuomalainen rumpali, tuottaja ja studiopäällikkö Jussi Vuola. Musiikillista historiaa löytyy jo yllin kyllin erilaisista yhtyeistä, mutta varsinainen sooloura käynnistyy vasta Under Above Orion Venus Loves -sinkun voimin. Eikä tässä vielä kaikki, sillä kevääksi luvataan Alouv-pitkäsoittoa. Mainittakoon tässä yhteydessä myös se, että sinkun ja albumin tuotot tullaan lahjoittamaan Ukrainan sodan uhreille, Unicefin keräyksen kautta. Eli nyt jokaisella on mahdollisuus osallistua hyvään asiaan.

Vaan kuinka on itse musiikin laita? Ensimmäisellä rivillä mainittu psykedeelisyys ilmenee progehtavan rock-teoksen perusluonteessa, joka tuntuu ennemminkin virtaavan luonnollista uomaa, kuin olevan mitenkään pakotettu. Puolivälissä kuultava kitarasoolokin asettuu kuin itsekseen paikoilleen, viipyilevän mieslaulun ja rikkaan äänimaiseman täydentäessä toisiaan. Tämä on rauhallinen kappale, joka löytää harmonian hetken kauneudesta ja äärettömyydestä, eikä sen tarvitse varsinaisesti mennä minnekään, vaan piirtää ainoastaan suuren kaaren, joka sulkeutuu lopussa ympyräksi.

Mika Roth

Lukukertoja: 2652