Supertele – voimapoppiralleja ja kitararockia
28.04.2023
Tamperelainen Supertele avasi julkaisu-uransa taannoin itsensä mukaan nimetyllä kolmen biisin EP-levyllä. Kitaran särinää, surinaa ja riffittelyä höystivät niin tarttuvat power pop -melodiat, että pakkohan tekijöitä debytantin takaa oli haastatella. Desibeli.netin kysymyksiin vastailivat yhteen ääneen kitaristi/vokalisti Jussi sekä rummut ja perkussiot hoitava Kalle.
Bändin historia on lyhyt ja nopeasti kerrattu, sillä jäljet johtavat vuoden 2022 alkupuoliskolle, tapahtumasarjan ollessa ”aika High School Reunion -juttua”. Jussi ja Kalle kun ovat tehneet yhdessä musiikkia jo vuosia.
Arvelen käytössä olleen budjetin olleen rajallisen, mutta se huomioon ottaen jälki on kerrassaan mainiota. Vai onko se? Tekisittekö nyt jotain toisin, jos vain voisitte?
- Turhapa näitä nyt on jälkeen päin hirveästi kelailla. Tehdään lisää. Huolimatta meidän kengännauhabudjetistamme, niin kyse on ollut enemmän sitten kuitenkin käytettävissä olevan ajan rajallisuudesta. Tällä kertaa julkaistut kappaleet suurimmaksi osaksi nauhoiteltiin parissa muutaman tunnin sessiossa: Jussi ja Kalle soitti pohjat, joihin Iina hoiteli bassot myöhemmin mittatilaustyönä. Rytmiryhmän tiukkuuteen, joka on aika olennainen asia tämänkaltaisessa musiikissa, auttoi sellainen tosiasia, että Iina ja Kalle muodostavat tamperelaisen surinarokkibändi Kot-katin komppiryhmän.
- Seuraaville äänityksille varataan vähän enemmän aikaa ja päästään vähän kokonaisvaltaisemmin hyödyntämään Kallen studiota ja siihen liittyvää osaamista. Tarkoitus olisi äänittää seuraavalla kerralla koko homma nauhalle, nyt nauha oli käytössä vain masteroinnissa.
Mutta yhtä kaikki kolmen biisin mittainen EP saatiin kasaan ja senhän takia tässä nyt jutustellaan. Sanoisin että musiikki on kertosävetoista ja powerpopilla maustettua kitararockia, mutta mistä bändinne tekemisissä ja musiikissa on omasta mielestänne perimmältään kyse?
- Supertelen musiikissa pohjimmiltaan on kyse leikistä ja hauskanpidosta. Lähtökohtana tekemiselle on power pop, sitä kun on toisaalta vähän vähemmän ehkä myös harrastettu suomen kielellä.
- Hauskaa siis pitäisi olla, ja tuolta voimapopin kaanonista lähtökohtaisesti tämmöiseen leikittelyyn löytyy myös aika kattavasti sellaisia aineksia, jotka nyt meille ovat olleet jollakin lailla musiikillisesti merkityksellisiä, kuten: 60's osaston melodisuutta ja lauluyhtyemäisyyttä (esim. sen yhden liverpoolilaisnelikön vaikutus), punkin energisyyttä, ehkä jopa kahdeksanluvun alun uuden aallon aikalaisjuttuja.
Totta tuokin. En kehdannut arviossa mainita fab fouria, mutta nyt on helppo peesata kun ovi avattiin. Punkin asenne on siellä myös, mutta että kasaria? Hmm, pitänee kuunnella EP:tä lisää. Kolme biisiä ovat kyllä jokainen omanlaisiaan, melodioiden ja surinan vaihdellessa kipparinhattua. Vaan onko tässä jo kaikki, vai vieläkö hihasta löytyy uusia ässiä, suuntia ja aatoksia?
- Sieltä tosiaan löytyy vähän korkeaoktaanisempaa poppenroll-menoa (Nikotiini) ja toisaalta sitten ehkä enemmän sellaista rakenteensa puolesta puhdasoppisempaa pop-biisiä. Biisikynästä todellakin irtoo uutta ja parempaa ässärallia ja niitä olisi tarkoitus äänitellä tässä vielä tänä vuonna.
Tästä päästäänkin siihen, että kuinka isosta biisivarastosta EP:n raidat valittiin ja oliko valinta hankalaa?
- Ensijulkaisua varten päädyttiin varsinaisesti laittamaan kasaan ehkä sellaiset 5–6 uutta biisiä, jotka päätyivät yhteiseen demotteluvaiheeseen asti. Näistä nyt sitten 3 äänitettiin, ajatuksella, että sillä hetkellä mielenkiintoisemmilta tuntuneita piisuja alettiin tekemään ensimmäisenä päältä pois.
Niin, setti on kiistatta mielenkiintoisen värikäs ja lavea, vaikka niitä tietyt linjat samalla yhdistävätkin. Kuinka lähestytte eri biisiaihioita luontivaiheessa ja kuinka päädytte lopullisiin ratkaisuihin?
- Supertele-biisit saavat alkunsa niistä melodisista ja soinnullisista aineksista, mitä Jussin päässä sattuu surisemaan. Lähtökohtaisesti jatkojalostukseen valitaan juttuja ns. ihonkarvamittarilla, ja nykyteknologia tietty mahdollistaa kotidemottelun aika pitkälle, ja tätä myöden vähän pidemmälle vietyjen ideoiden esittelyn myös muille. Näin syntyy biisien runko ja osa sovituksista. Seuraava vaihe on sitten yhteissoitollisempi, ja sisältää yhteisdemotusta, mutta lähtökohtaisesti jutut ovat kyllä tässä vaiheessa tyypillisesti jo melko pitkällä.
Yhteissoitto kunniaa ja samoin bändidemokratia. Ryhmänne on tietysti vasta kehittymässä ja hakemassa muotoaan, mutta kuinka linjaukset ja päätökset hoidetaan nyt ja tulevaisuudessa? Demokratialla vai harvainvallalla?
- Todennäköisesti tullaan liikkumaan kaksi kitaraa, basso ja rummut -kokoonpanolla. Tähän mennessä päätökset on hoideltu lähinnä Jussi ja Kalle -duolla. Soitto-osuuksiensa puolesta soittajilla lähtökohtaisesti kyllä hyvin vapaat kädet sovittaa näitä sitten biiseihin.
Eli valistuksen aika on saapunut myös Supertelen leiriin, mikä on aina positiivinen asia. Haastattelija tyrkyttää biisisuosikeitaan (Poptonia ja Nikotiini), mutta tekijät itse eivät tietenkään laita lapsiaan rakkausjärjestykseen. Entä onko se nyt niin, että rokkibiisissä pitää asiat sanoa kolmessa minuutissa, kuten teidän EP:llä?
- Kun biiseissä tempot kulkevat tuolla 170 bpm -osastolla, niin aika luonnostaan tämmöisessä kamassa yksittäisen biisin kesto tuntuu tosiaan asettuvan sinne 02:30 – 03:00 minuuttia. Mutta eipä siinä, kolme minuuttia on aivan oivallinen mitta voimapop-kappaleelle.
Yhtye ei ole vielä vetänyt keikkoja, mutta kun niitä tulee – ja niitä tulee – niin se on sitten kuuleman mukaan korkeaoktaanista menoa kitaramiekkailulla ryyditettynä.
Mitä seuraavaksi? Onko luvassa lisää julkaisuja, pörinää ja jotain muuta huomioitavaa?
- Aika melodista kamaa pörisee ja on käymässä tälläkin hetkellä, joten eiköhän se ole niin, että äänitellään seuraavaksi entistä parempia voimapoppiralleja, ja pistetään ne pienjulkaisuna pihalle. Ja niitä keikkoja myös.
Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.
- Kiitos Desibeli.netin toimitukselle haastattelukutsusta!
Ja kiitos Supertelen voimakaksikolle. Olkoon rock’n’rollin voima kanssanne aina.
Haastattelu: Mika Roth, kuva: Supertele
