Pienet

Sinkut - Tammikuu 2024

15.01.2024


Annie Strayfield: Pilvet tuulettoman taivaan Annie Strayfield: Pilvet tuulettoman taivaan

Kunnioitettavan mittaisen musiikillisen historian omaava Annie Strayfield on rouheaa hard rockia soittava kotimainen artisti, jonka musiikki rakentuu melodisuuden peruskiville. Musiikkinsa itse kirjoittava ja julkaiseva Strayfield on koonnut ympärilleen myös yhtyeen, joten menevien biisien esittäminen onnistuu myös keikkatilanteissa ja ainakin Pilvet tuulettoman taivaan -sinkulla muhevan välitön bändisoundi tempaa oitis kuulijan kainaloonsa.

Bluesrockin alkulähteiltä virtaava sinkku ei jää selittelemään asioita puhki, vaan alle neljään minuuttiin puristuva siivu ylistää ymmärtääkseni elämän arvaamattomuutta. Voit toki jäädä kammarisi perälle ja pelata varman päälle, mutta siinä valuvat mahdollisuudet ja itse elämä hukkaan. Kertoja näkee jo kurjet taivaalla, joten ei muuta kuin luottamaan omiin voimiin, sillä ne ovat yhtä vastustamattomia kuin horisontissa siintävä kevät. Rock’n’roll soi villinä, vapaana ja eloisana, suuntansa silti muistaen. Voimaannuttava hard rock -siivu onkin mitä mainioin herätys uuteen aikaan. Eiköhän kääritä hihat ja toteuteta tänä vuonna unelmia.

Mika Roth


Botsbwana: ACHTUNG! Botsbwana: ACHTUNG!

Ja seuraavaksi astumme muutaman askeleen sivuun ja suoritamme myös pienen aikamatkan. Botsbwana on näet monesta muusta yhteydestä ja yhtyeestä tutun Janne Tolsan metalli/EDM -projekti, joka syntyi kuulemma joskus ysärin lopulla. Ensimmäinen virallinen julkaisu tapahtui kuitenkin vasta loppuvuodesta 2023. Tolsa suoritti arkistolöytöjä ja ensimmäinen muun maailman kuultavaksi päätynyt Botsbwana-herkku kuullaan kauniilla saksan kielellä.

Ysäri saattaa aiheuttaa monelle jysäriä, etenkin näin ysärisenä EDM-mättönä, mutta Tolsa on ainakin kiteyttänyt jotain oleellista (menneen) ajan hengestä. ACHTUNG! junttaa diskoista metalmachinemuzakkia, vokalisti Julma J. tekee mitä on tehtävissä rammsteinmaisen jyrän edessä ja Zachary Hietala kiskoo kitarasta komentavaa herrariffiä teutonisen taivaan ylle. Alla muhii menevä melodiakulku, komppi laukkaa kuin robottiheppa ja teräslevyjen niitit kiiltelevät uuden uutukaisina. Toinen puoli aivoistani huutaa kivusta ja toinen nauttii, joten kyllähän tätä lisääkin kuulisi – mitä olisi elämä ilman ysäririskiä?

Mika Roth


Ethel Suspense: Monday Ethel Suspense: Monday

Helsinkiläinen indierockin, folkin ja americanan juurilta musiikillista innoitusta itselleen ammentava Ethel Suspense julkaisi debyyttialbuminsa Then, Here, Now syksyllä 2020, mutta kyseinen kiekko ei osunut kohdalleni. Kolme ja puoli vuotta myöhemmin Ethel Suspense katkaisi julkaisutauon mainiolla Monday-sinkulla. Herkullisen miellyttävä ja sopivan wilcomainen siivu toimi samalla porttina esikoisalbumin ihanaiseen maailmaan.

Monday on elämän pirskahtelevaa kauneutta tihkuva biisi, jolla kahden ihmisen välinen melankolisuus saadaan soundaamaan mykistävän upealta. Surumielisyys on suomalaisen mielenmaiseman olennainen osa, joten kun lauletaan maanantailta tuntuvasta sunnuntaista ja suhteen hitaasta kylmenemisestä, niin ollaanhan siinä olennaisten asioiden äärellä. Lapsteel soi, kaihoa ladotaan säkeistöihin ja asioita ei puhuta puhki. Melodia kantaa ja finaalia kohden äänimaisema vain kasvaa ja kehittyy, lopulta tietysti haipuakseen.

Mika Roth


FM2000: Tahintie 54 FM2000: Tahintie 54

Yllätyin kun huomasin, että FM2000-orkesterin edellisestä pitkäsoitosta on päässyt kulumaan kuusi pitkää vuotta. Kyseessä taitaa olla tähän mennessä pisin julkaisutauko, joten Hubba Bubba Rehab ansaitseekin jo jatkoa. Eikä meno ole tietenkään aivan kuten ennen, jos nyt pohjan kantavat palkit koostuvatkin yhä tutuista sekometallin aineksista. Asenteen henki haiskahtaa punkilta, taustan lisääntynyt elektronisuus oireilee taas uudesta ja erilaisesta askelmasta kokeellisuuden loputtomassa porraskäytävässä.

Tuttuun tapaan kummista kohtauksista ja mielikuvista koostuvasta tekstistä ei löydy yhtä tiettyä tarinaa – tai ehkäpä jokainen voi ja saa piirtää pisteiden väleihin haluamansa viivat. Lyriikoissa voimaa osataan kammeta esiin yllättävistä nurkista, käänteistä ja taitoksista, saman hengen koskiessa musiikkia. Elektronisempaa taustaa näet rikastetaan monin tavoin, mutta soundimaisemaa ei tuupata täytteillä tukkoon. Oman uniikin lisänsä tuo rytmipuolen tempoilu ja peräti minuutin mittaiseksi venyvä johdanto, jonka lopussa ei odotakaan tuttua äänipommia. Tervetuloa siis takaisin, FM2000, olitte jo kovasti kaivattuja ainakin tällä suunnalla.

Mika Roth


Garden of Stone: Hymn of a Dead Man Pt.1 Garden of Stone: Hymn of a Dead Man Pt.1

Tamperelainen vuonna 2023 perustettu Garden of Stone soljuu, saatekirjeen sanoja mukaillakseni, sulavasti melankolisen rockin ja raskaan rockmetallin välisissä vesissä. Kummaltakin puolen virtaa poimitaan palasia, mutta Garden of Stone ei varsinaisesti leimaannu mihinkään tiettyyn, yhteen suuntaan pysyvästi. Ei ainakaan debyyttisinkkunsa perusteella. Jatkoa on tulossa EP:n muodossa, joten nuori yhtye on matkallaan ehtinyt kunnon vauhtiin.

Kitaramelodia osuu jo mallikkaasti kohdilleen, eikä kahden kepin yhteistyössä ilmene ongelmia, mutta kovasti mainostetut ”naamaasulattavat riffit” jäävät vielä puuttumaan, tai sitten naamani on vain normaalia vastustuskykyisempi. Vokalistilta luontuu niin pehmeämpi ilmaisu kuin tiukempikin puristelu ja siirtymät on saatu tuntumaan luontevilta. Raskaassa tulituksessa on viehätyksensä, mutta melankolisessa väännössä piilee myös huima määrä potentiaalia. Tästä se lähtee, joten toista osaa ja muuta jatkoa odotellessa.

Mika Roth


Gates Open: Gates Open Gates Open: Gates Open

Seinäjoki-Orivesi -akselilta operoiva Gates Open kertoo olevansa blackened death/thrash metal bändi. Kuvaus on harvinaisen onnistunut, ja lähemmäs neljän minuutin mittainen metalliannos iskeytyy voimalla takalaitaan asti. Tällä hetkellä bändi operoi duomuotoisena, mutta oletettavasti jäsenistöä tullaan rekrytoimaan, jotta keikkailukin voidaan aloittaa. Historia ulottuu alkuvuoteen 2023 ja Gates Open on kolmas lohkaisu tulevalta esikoisalbumilta.

Huomio kiinnittyy välittömästi todella tuhtiin soundimaisemaan, jossa rytmipuolen tuhti juntta & runtta takoo ilmat pihalle. Kaksikon yhteinen historia ulottuu kuuleman mukaan vuoteen 2007 asti, ja tuon myös huomaa metallipyörteen pakottomasta vedosta. Tekijät tietävät mitä haluavat ja kuinka sen saavuttaa. Biisin sisäisissä maailmoissa melodisuus ja brutaali voima käyvät omaa vääntöään, vuonojen maan sinfonisen sivumaun silatessa lopputuleman. Katseet kohti tulevaa debyyttipitkäsoittoa, sillä nyt jytisee lupaavasti.

Mika Roth


Hauraus: Kevätsade Hauraus: Kevätsade

Hauraus on nimenä loistava valinta, etenkin tässä musiikin tyylikenttien rosoisemmassa kulmauksessa. Emon, screamon ja post-hardcoren väleistä puristuvaa musiikkia esittävä orkesteri prässää päälle voimalla, mutta Jeton, Jimmy ja Miska ymmärtävät olla likistämättä vuoden ensimmäistä virallisesti julkaistua kappalettaan hengiltä. Tarina ei kerro, josko vuoden takainen FOUR SONGS EP on saamassa jatkoa, mutta aineksia olisi.

Kovin jenkkityyppinen mättö kulkee periaatteessa pitkin suhteellisen tuttuja maisemia. On nopeampaa vallitusta ja huutomyrskyä, johon on kuitenkin kudottu mukaan stemmahuutoja ja lähinnä kitaran välittämää melodisuutta. Rynnäkkö, vyörytys, rynnäkkö – kaava on tuttu aina pieniä hengähdystaukoja myöten, mutta jokin saa biisin toimimaan tehokkaammin kuin ainakin kymmenen muuta tusinasta. Jäinkin kaipaamaan vain jotain vielä selvempää kulminaatiopistettä, joka olisi seisahduksen lisäksi summannut koetun tehokkaammin. Askel eteenpäin olisi myös soundin jalostus persoonallisemmaksi, mutta perusasiat ovat jo hyvin hallussa.

Mika Roth


Iisakki: Ja kaikki on hiljaa Iisakki: Ja kaikki on hiljaa
Newhouse Records

Iisakki on yhden ihmisen mittainen musiikillinen ilmiö, jonka Maa huutaa -sinkku jäi elämään muistoissa. Hiljaisimman mahdollisen folkin äärellä huutoa ei kuultu silloin, eikä myöskään nyt. Tässä välissä Iisakki julkaisi toisen pitkäsoitonkin, mutta pandemian aikojen tuotos ei osunut harmillisesti Desibeli.netin kohdalle.

Vaan uusi raita osuu ja kovaa, vaikka biisi onkin tämänkertaisen koosteen hiljaisimpia numeroita. Ääni on voimaa, muutenkin kuin vain äänenpaineella mitattuna. Iisakki soittelee rautalankaa kauniin verkkaisesti, pidätellen, kantapäillään seisten ja silti kappale kulkee eteenpäin metsäisen puron lailla. Kaikki on kohdillaan, paikallaan, kuitenkin liikkuen ja muuntuen alati. Melankoliaa voisi leikata ilmasta, suru jää silti uupumaan kuvasta, jonka keskiössä on hetken kauneus. Hiljaisuuden lohduttava ja ajaton kauneus on sielultaan sukua iskelmällekin, vaan tänään tuokin lasketaan eduksi ja kaiken kruunaa taipuisa melodia.

Mika Roth


Jimstrrr: Small Money (feat. Jugis) Jimstrrr: Small Money (feat. Jugis)
DRS

Ärriä jonoon pistävä Jimstrrr viskoo uudella sinkulla ilmoille modernia suomirappia svengaavilla soundeilla. Artistinimen takaa löytyy Hämeenlinnaa edustava Jimi Lehti, jota tällä sinkulla avittavat sanavalmis Jugis, sekä tuotantopuolella häärivä KAAMOS. Yhdessä ryhmä on kasannut siivun, jolla luulisi pikkurahojen leijailevan iloisesti.

Raha pyörittää maailmaa, sille ei voi pieni ihminen mitään, mutta Jimstrrr rikkoo rappareihin usein liitettyä myyttiä loputtomista rahakasoista. Nyt pikkurahat ovat tiukassa ja parillakin kympillä tapahtuisi ihmeitä – jos jostain vain löytyisi muutakin kuin kolikoita. Hymy pysyy silti ainakin toisessa suupielessä, eikä satunnaisen valuuttavajeen sallita painaa elon muita barometreja alaspäin. Iloluonteisuus pitää pintansa ja Jimstrrr osaa kääntää miinukset plussiksi positiivisa viboja hehkuvan kappaleen kulkiessa kadun valoisampaa puolta. Pinnat hauskoista mausteista, puhallinta, akustista kitaraa ja nostattavaa rytmiä ei ole koskaan liikaa.

Mika Roth


Leija Lautamaja: Kun rakkaus iski minuun Leija Lautamaja: Kun rakkaus iski minuun
Leija Organs Records

Leija Lautamaja on lauluntekijä/artisti, jolla on mielenkiintoinen historia bändisoittamisessa. Lautamajan musiikilliset juuret ovat eteläpohjalaisessa pelimanniperinteessä ja Alavuden pikkukylien rock-hengessä, jonka myötä tekemisessä on omanlaistaan siunattua hulluutta ja arvaamattomuutta. Uusi sinkku on Lautamajan tulkinta Wislawa Szymborskan runosta Kiitokset ja samalla se on ensimmäinen maistiainen tulevalta debyyttialbumilta.

Jouhevasti etenevä biisi on lajitunnistuksen kannalta haastavampi tapaus. Harmooni puskee pelimannia tupaan, mutta retroisen popin ja suomalaisen outorockin perintöä on vähintään yhtä paljon seassa. Pistetään tuohon päälle vielä diskopaljeteilla koristeltua elektronista pomputusta, haitaria ja kasassa onkin sellainen paistos, ettei sitä ihan heti pilkota. Rakkaus on sotkenut kertojan nupin, kaikki menee nurinkurin ja sama hilpeä kaaso vallitsee nuottien puolella. Jouhikko soi, haitari maalaa ja rytmi hakkaa – mutta lempeästi. Ainesosien listaus saattaa vaikuttaa vaaralliselta, mutta reseptin avulla on syntynyt todellinen yllättäjä.

Mika Roth


LILBRO: Euforia LILBRO: Euforia
PME Records

LILBROn superpehmeä ja extrakimmoisa r’n’b ui reilu vuosi sitten mielen perukoille. Tuolloin Valmiina himaan -sinkku osoitti rauhallisemmankin soundin toimivan, kunhan vain usko omaan tekemiseen pysyy lujana. Nyt LILBRO on liikkeellä omin voimin ja nimensä veroinen Euforia vajoaa entistä syvemmälle samettisiin soundiuntuvamaailmoihin. Vähemmän on enemmän, niin sanoissa kuin soundeissakin.

Rakkauden voima on ehdoton, mutta uskollisuuden kaltainen ulottuvuus tuntuu usein puuttuvan modernin ajan ihmissuhdesokkeloissa seikkailevilta onnen etsijöiltä. Tuosta epävarmuuden varmuudesta kertoo Euforia, jonka kertoja ymmärtää olevansa täysin verhoilla vuoratussa tilassa. Et tiedä mitä minkäkin kankaan takana on, etkä ehkä lopulta välitäkään. Unenomainen tunnelma on puolittain painajaista, kun jopa onni on vain saman toistoa. Mitä on rakkaus, kun toisessa vaakakupissa on helpommin saavutettava euforia?

Mika Roth


Mikko##kele!: Suomenmaa Mikko##kele!: Suomenmaa

Mikko##kele! on nimenä sitä kaliiberia, että kyllähän se keräsi huomiota. Kyseessä on Project Rutinski -bändin kitaristin ja basistin sooloprojekti. Hetkinen, kahden hengen sooloprojekti? Hmm, biisi nyt ainakin on yhden henkilön kulmasta kerrottu tarina pohjoisesta, kaukaisesta ja kummallisesta paikasta nimeltään Suomenmaa. Mikko Vilen ja Ville Haapanen kertovat kappaleen olevan puhdas kunnianosoitus suomalaista sisukkuutta kohtaan, eli ainakaan tahallista ironiaa ei pitäisi olla mukana.

Harvoin tulen hehkuttaneeksi musiikkivideoita sinkkukoosteissa, koska mielestäni musiikin on pystyttävä seisomaan ilman kuvan tukea. Nyt on kuitenkin pakko vinkata, että katsokaapas tämän biisin video ja nauttikaa karun isänmaamme kauneudesta. Edes matkailunedistämiskeskus ei olisi voinut tilata parempaa. Niin, se musiikki. Suomenkielistä raskaampaa rockia, jossa iskelmä on aina lähellä ja lyriikoissa ei voida mennä överiksi edes silloin kun huudetaan täydellä voimalla: ”Perkele!” Mahdotonta selittää aukottomasti, kun itsekään ei ymmärrä sydämensä kiihtynyttä sykettä tätä kuunnellessa. Melodia on väkevä kuin koski, raskaampi mättö iskee heinäkuisen helteen voimalla ja lopussa yllä loistaa pohjantähti. Tietysti.

Mika Roth


Mörkölinja: Valmis maailma Mörkölinja: Valmis maailma

Mörkölinja on nimenä voittavaa luokkaa, vai mitä? Kyseessä on tamperelaistuneen, Kuusankoskelta lähtöisin olevan Marko Sirénin sooloprojekti. Tummaahan herran musiikki on edelleen, mutta rauhallisemmin ja akustisin soundein, herkin käsin. Äänessä ei ole juuri muuta kuin mies & akustinen kitara, vaan eipä kokonaisen maailman rakentamiseen juuri tässä ja nyt muuta kaivatakaan. ”Rakennan maailman valmiiksi, tai sitten en” – artistia lainatakseni.

Lyhyissä saatesanoissa blueshenkistä kappaletta työnnetään hellästi lähemmäs Kauko Röyhkän henkeä. Mikäpäs siinä, mutta huomautan myös Röyhkän vaikuttuneen osaltaan mm. herrojen Cash, Reed ja Cave tekemisistä. Eikä tässä nyt lainailla suoraan, vaan tähyillään ennemminkin luotoisten saarten välistä pilkistävälle ulapalle. Tuon herrakatraan valvovien silmien alla Sirén suoriutuu työstään mielestäni miltei moitteetta, eikä edes neljän minuutin mitta tuota ongelmia. Jännite ei ainoastaan kestä minuuttien painoa, vaan väittäisin niistä viimeisen puolentoista olevan jopa tiiviimmän ja väkevimmän.

Mika Roth


Samuel Shipway: Kesäkuu Samuel Shipway: Kesäkuu

Samuel Shipway on artistinimi, joka ainakin allekirjoittaneen mielestä vihjailee kantajansa taipumuksesta romanttisuuteen. Eikä tuota kirjata miinukseksi, sillä maailma kaipaa aina niin aitoa rakkautta kuin hyvyyttäkin. Tällä erää rakkauden ihmettä lähestytään suomenkielisen ja modernimman poprockin kautta, eivätkä mahtiballadienkaan kultaiset niityt lopputulemasta niin kaukana ole. Sinkku on toinen lohkaisu Shipwayn kevääksi luvatulta debyyttialbumilta.

Juuri nyt suvi on mitä kaukaisin asia, eivätkä asiat kulje biisin lyriikoissa aivan parhain mahdollisin tavoin. Kesäkuu onkin surumielinen rakkauslaulu, jossa yhden tarinan loppu on jo miltei saavuttanut kertojansa. Surumielinen kauneus kiedotaan pianomelodiaan, vokaalien kaiku korostaa yksinäisyyden uhkaa ja pehmein mahdollinen tuotantojälki kultaa loputkin pinnat. Rapahtavat osuudet tuovat moderniutta, mitä myös naksuva rytmipuoli edustaa. Kesäkuu on maailmoiden väliin jäävä ihme, joka kestää juuri ja juuri painovoimansa.

Mika Roth


The Postres: Everybody Knows The Postres: Everybody Knows

Riffistä kitararockia grungeisessa hengessä paiskova The Postres on joko perässä tai edellä aikaansa. Moinen nousi välittömästi mieleen, kun kuulin yhtyeen debyyttisinglen ensi kertaa. Tässä on sitä alkuperäisimmän ja alkuvoimaisimman Nirvanan henkeä, jota kaupallisuus ei ollut vielä koskettanut ja jossa yhä kyti mm. Dinosaur Jr. -tyyppinen noisehtavampikin kitararockin rönsyilyhenki. Vaan voiko moinen elää 20-luvulla?

Debyyttijulkaisu on tietysti vasta alkupiste, ensimmäinen repäisy ja suunnan raivaaja, mutta Everybody Knows omaa siinä määrin tartuntapotentiaalia, että oksat poikki ja puoli Yukonia perään. Kaikki lähtee riffistä, joka tipahtaa kuin taivaan lahjana kuulijan niskaan. Seuraavaksi lastiin nostetaan kyytiin melodia, jonka tarttumisluokka on parhainta mahdollista ja satsi viimeistellään asianmukaisen rupisella soundilla. Pintoja ei hierota rikki, mutta rosoa riittää ja säröstä löytyy. Mikään tässä kaavassa ei ole millään muotoa uutta tai ihmeellistä, vaan siitä huolimatta kaava toimii. Kyse on perusasioista, jotka on sisäistetty täysin.

Mika Roth


Tomy Laisto: This Summer (feat. Derek Sherinian) Tomy Laisto: This Summer (feat. Derek Sherinian)

Tomy Laisto on monesta raskaammasta bändistä tuttu kitaristi, joka esittää soolona tunnelmallisempaa materiaalia. Tai sellaisen vaikutelman kuulijoille antaa ainakin tulevan soolodebyyttialbumin ensimmäinen sinkkulohkaisu. Mittaa This Summer -raidalle kertyy päälle viisi minuuttia, eikä siinä ole sekuntiakaan turhaa mukana. Tähtivoimaa sinkulle tuo metallin raskassarjalainen Derek Sherinian, joka vastaa kaikista kuulluista koskettimista.

This Summer viistää kertaalleen todella läheltä erästä huomattavasti kuuluisampaa biisiä, mutta tuo aavemaisesti ohikiitävä hetki kääntyy siunaukseksi, antaen kappaleelle lisää persoonallista nostovoimaa. Ydin on kuitenkin toisaalla, tekstissäkin vilahtelevassa väistyvässä kesässä, lämmön katoamisessa ja uuden aikakauden läheisyyden ymmärtämisessä. Hivenen surumielinenhän tämä tunnelmallinen, hidas, folkahtava sekä sielultaan progehtava siivu on, mutta jotenkin hymyilevällä ja rakentavalla tavalla. Kesä on tullut päätökseensä, vaan ehkäpä sekin on vain yksi tarvittava askel elämän suuressa kääntöpyörässä.

Mika Roth


Ulterror: The Greater Sublimations of Cosmic Panic Ulterror: The Greater Sublimations of Cosmic Panic

Vuonna 2019 perustettu kajaanilainen mustanpuhuvaa teknistä death metalia soittava Ulterror on valmistautumassa debyyttipitkäsoittonsa julkaisuun. Tulevan kiekon ensimmäinen sinkku on pitkällä otsakkeella ja koukeroisella muodolla siunattu metallijyräys, jonka tarina on sanalla sanoen toismaailmallinen. Saatetekstissä nostetaan rohkeasti esiin kauhun isoisän H. P. Lovecraftin nimi, eikä suotta. Mieli nyrjähtää sijoiltaan, inhimillisen ymmärryksen heikot seinämät murtuvat, vaan kuinka musiikki selviää tekstin esittämästä haasteesta?

Brutaali ja deathin sukuinen raskasmetallinen runko kyllä murjoo, runnoo ja riuhtoo, mutta tarinassa ilmenevä Nekrokosmoksen Silmä olisi voinut saada puhuttelevammankin muodon. Rytmiryhmän nakutus ja kitaroiden jatkuva raasto kuulostavat kyllä ’oikeilta’, mutta lovecraftmaiseen kauhuun olisi tarvittu mielestäni vielä jotain enemmän. Vokaalien lievä efektointi on jo askel oikeaan suuntaan, samoin kuin ensimmäisen rynnäkön jälkeen koettava väliosankaltainen, mutta jäikö tämä sittenkin vielä hiukan lyhyeksi?

Mika Roth


Underwater Sleeping Society: In Unison Underwater Sleeping Society: In Unison
Alakulttuuritalo

Underwater Sleeping Society on todellinen konkari kotimaisen kitarapoprockin saralla. Uusimman sinkun lupaillaan heijastelevan myös kaikuja aina vuoden 1999 debyyttisinkku Give Upista, joten puheet ovat ainakin kovat. Puhaltimet, kielisoittimet ja rummut tekevätkin kiistatta rakennustöitä bändille ominaisella tavalla, kudosten limittyessä toisiinsa ja suodattuessa toisistaan. Kerroksia riittää, ryppyjä ei niinkään.

Kuulaasti lähemmäs kuutta minuuttia soiva In Unison aiheutti alkuun lieviä paniikin tuntoja, sillä en tahtonut saada mielestäni ’biisistä kunnolla kiinni’. Tilanne ratkesi vasta kun lakkasin yrittämästä rystyset valkoisina ja aloin vain kuuntelemaan musiikkia nuottien takaa, mikä on toisinaan helpommin sanottua kuin tehtyä. Taisin alitajuisesti haluta pitää siivusta hivenen liikaakin, sillä en ole juuri kuullut bändiä viimeiseen plus 15 vuoteen. Lisää on kuitenkin luvassa, sillä tulevaa pitkäsoittoa lupaillaan ja In Unison on jo sen kolmas sinkkulohkaisu. Kauniisti kiertyvä kappale on kehiensä arvoinen kokemus ja USS osoitti huiman voimansa, jälleen kerran.

Mika Roth


Varjola: Arvoton Varjola: Arvoton

Varjola esiintyi Desibeli.netin sivuilla viimeksi loppuvuodesta 2018, tumman kitararockin viistellessä tuolloin vielä selvemmin metallisia maisemia. Sittemmin yhtyeeltä on ilmestynyt kymmenkunta pikkujulkaisua ja soundi on hiljalleen kehittynyt, ehkä jopa asettunut, tosin mistään AOR-tahnasta on turha ryhmän yhteydessä puhua. Joulukuussa julkaistu Arvoton jatkaa ketjua, joka on tuonut yhtyeelle jo mukavasti kaistaa niin radion kuin verkonkin puolella.

Arvoton on loukatun ja kivuissaan kärvistelevän ihmisen kimpaantunut huudahdus vasten kylmän maailman kasvoja. Elämä on ollut kertojalle poikkeuksellisen kovaa ja haastavaa, vaan se ei ole lannistanut tai murtanut sitkeää sielua. Tuo peräänantamattomuus saa julistuksen kuulostamaan kaiken rankkuuden keskellä jotenkin positiiviselta. Soundimaisema on iso, todella valtava, mutta vokaalit erottuvat ja taustan tapetoinnitkin pelaavat kaikki bändin eduksi. Mittava siivu kulkee kerta toisensa jälkeen komeammin radallaan ja kestää haastavampaakin tehotoistoa.

Mika Roth




Lukukertoja: 1292
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s