Klassikko

The Who: Quadrophenia, 1973

20.05.2024



Lokakuussa 1973 ilmestyi The Whon toinen konseptialbumi, kenties edeltäjäänsä onnistuneempi Quadrophenia. Kaikki sen kappaleet ovat Pete Townshendin käsialaa, ja kyseessä on hänen tribuuttinsa modeille, jotka hieman vajaata vuosikymmentä aikaisemmin olivat olleet The Whon keskeisimpiä diggareita. Albumin soundissa keskeisiksi ovat muodostuneet Townshendin syntetisaattorit ja Entwistlen säveltämät puhallinosuudet. Tupla-albumin järjestyksessään toinen ja ensimmäinen vokalisointia sisältävä kappale The Real Me käynnistyy Entwistlen yhdellä otolla nauhoitetulla basso-osuudella. Quadrophenian parhaimmistosta mainittakoon seuraavaksi The Punk and the Godfather, jonka tekstissä päähenkilö Jimmy menee seuraamaan modyhtyeen konserttia.

Tupla-albumin ensimmäiselle levylle sisältyy kolmesta hieman vähemmän tunnetusta, mutta varsin onnistuneesta kappaleesta koostuva osuus, joka muodostuu biiseistä I'm One, The Dirty Jobs sekä Is It In My Head. Myös ykköslevyn päätösraita I've Had Enough yltää lähelle klassikkotasoa. Singleformaatissa Quadrophenialta julkaistiin sen kakkoslevyn avaava rivakka rockrypistys 5:15, jonka lyriikassa Jimmy matkustaa Brightoniin junalla. Brittilistalla 5:15 saavutti sijan 20. Biisistä ehdittiin työstää demoversio ja Townshend sävelsi 5:15:n studiossa kappaleen nauhoituspäivänä.

Biisissä Sea and Sand päähenkilö pakenee elämän realiteetteja rannalle, missä hän muistelee menneisyyteen ajoittuneita modien kokoontumisia Brightonissa. Sea and Sand sisältää vokalisointia sekä Towshendilta että Daltreylta. Kyseessä on eräs Quadrophenian keskeisimmistä kappaleista ja vaikka se jäi julkaisematta singleformaatissa, Sea and Sand saavutti runsaasti radiosoittoa progressiiviseen rockiin erikoistuneilla kanavilla. Kyseessä on yksi neljästä Quadrophenialla julkaistusta kappaleesta, jonka lyriikassa viitataan suoraan modliikkeeseen.

Drowned edustaa albumilla suoraviivaisempaa rocktyyliä. The Who esitti mainittua kappaletta ahkerasti konserteissaan ja Hartwall Areenalla heinäkuussa 2007 todentamassani The Whon konsertissa mainittu biisi kuultiin Townshendin soolonumerona. Bell Boy sisältää Daltreyn vokalisoinnin lisäksi Keith Moonin cockney-aksentilla laulamia osuuksia. Kappaleen teemana on entinen mod Face-Ace, jota Jimmy oli katsonut ylöspäin, mutta joka työskenteli nyt muiden palvelijana samassa brightonilaisessa hotellissa, jonka modit olivat hajottaneet vuonna 1963.



Tupla-albumin päätöskappale Love Reign o'er Me lukeutuu myös sen ydintuotantoon ja on vuosien ajan lukeutunut lisäksi keikkasuosikkeihin. Myös mainittu kappale julkaistiin singleformaatissa ja saavutti Billboardilla sijan 76. ja Cashboxilla sijan 54. Love Reign o'er Mestä laadituissa arvioissa on ylistetty etenkin Daltreyn laulusuorituksia.

The Who konsertoi Quadrophenian tiimoilta tuoreeltaan vuosina 1973–74. Albumin tuotanto on myöhemmin ollut keskeisessä osassa yhtyeen vuosien 1996–1997 kiertueella sekä vuoden 2016 kiertueella. Vuonna 1979 Quadropheniasta työstettiin Franc Roddamin ohjaama elokuvaversio. Sen soundtrack on tupla-albumi, joka sisältää kymmenen originaalilla Quadrophenialla julkaistuista 17 kappaleesta. Kyseessä ovat kuitenkin John Entwistlen kyseisistä biiseistä vuonna 1979 tekemät remiksaukset. Keskeisimmät erot ovat kappaleessa The Real Me, joka sisältää muun muassa eri bassoraidan. Soundtrackin viimeinen levypuolisko koostuu modien suosikkikappaleista, kuten Booker T and The MG's:in Green Onionsista sekä The Kingsmenin garageklassikosta Louie Louie.

Sielukkaasta, puhuttelevasta ja osittain jopa samaistuttavasta kappalemateriaalista koostuvasta Quadropheniasta on muodostunut itselleni The Whon tuotannon keskeisin albumi. Hankin sen ensiksi kasettikopiona vuonna 1991. Kahta vuotta myöhemmin löytyi edullisesti albumin originaali, myös kirjan sisältävä Track Recordsin julkaisema painos ja sittemmin Quadrophenia on päätynyt kokoelmiin myös cd-formaatissa.

Pertti Pulkkanen




Lukukertoja: 541
Facebook
Artistihaku
Klassikoissa my�s