Nummirockin lauantai � osa 2

Lemin kovin metallitrio (vai pit�isik� sanoa kvartetti, kun tuntuvat kasvaneen yhdell� basistilla...) Stam1na pisti seuraavaksi hieman iloisemman ja vauhdikkaamman vaihteen p��lle rantalavalla. Lavan edusta oli t�yttynyt jo hyviss� ajoin, ja lis�� porukkaa valui paikalle viel� b�ndin aloitettua. Thrashaus oli heti alusta l�htien tiukkaa, vaikka laulaja/kitaristi Hyrde n�yttikin syyst� tai toisesta esiintyv�n jonkin sortin pilkkihaalareissa (?) No eip� tullut varmasti ainakaan kylm� siin� lauteilla riehuessa. Haalareista huolimatta, tai ehk� niiden takia, Hyrden laulu tuntui joissain biiseiss� hieman hapuilevalta, kun taas jotkut biisit mies veti tyylikk��sti l�vitse.

Joka tapauksessa soitanto upposi heti ensi hetkest� paikallolijoihin kuin Lada avantoon pilkkireissulla. Tutut mellakkabiisit Paha Arkkitehti, Koirapoika ja V�kivaltakunta saivat aikaiseksi j�lleen t�yden r�hin�n lavan edustalla, Erilaisen rakkauden todistaja innoitti puolestaan ainakin joitain reiluun yhteislaulantaan. Setin puolenv�lin j�lkeen lauteille saapui �kki� joku vieras tyyppi joka soitti vain yhden ainoan soolon Hyrden kitaralla, mit��n selitt�v�� spiikkausta tuohon liittyen ei kuitenkaan kuultu. Encoreiksi oltiin s��stelty pari �ss�� hihaan, ja kun sek� Peto rakasti sinua, ett� Kadonneet kolme sanaa olivat soineet saattoi Stam1na poistui paikalta voittajana.

Isolla lavalla suhteellisen pienelle yleis�lle esiintynyt Saksalainen Freedom Call edusti puolestaan perinteist� melodista saksalaista power metallia. Vokalisti Chris Bayn puhdas laulu kajahti komeasti, kovaa ja korkealta, Bayn ja Cedric Dupontin kitaramelodiat noudattelivat tuttuja teutonipolkuja joita kosketinsoittaja Nils Neumann viel� hieman koristeli. Basisti Ilker Ersin n�ytti vuorostaan saksan vastineelta Joey DeMaiolle ja rumpali Daniel Zimmerman soitti juuri niinkuin tilanteessa pitikin. Kappaleiden nimet olivat my�s yht� suurta klishenippua tyyliin; Hunting High And Low, Kings And Queens, Hero Nation...

Freedom Call onkin niit� yhtyeit� jotka jakavat kuulijat voimakkaasti kahtia, joko l�hdet mukaan tai l�hdet pois. Vaikka b�ndi ei ihan ongelmitta istunutkaan t�m�nvuotisen Nummirockin muuhun tarjontaan, toi se muassaan raikkaan tuulahduksen aivan toisenlaisista musiikillisista maailmoista. Olisiko kukaan muu voinut soittaa uskottavasti Queenin We Will Rock Youn kaltaista huudatusta? Tuskinpa. Freedom Call tarjosi tunnin setin hyvin soitettua, hauskaa ja iloista musiikkia, joka varmasti l�ysi omat kuulijansa ja faninsa juhlav�en seasta.

R�min�-lavalla lappeenrantalainen Carcosa otti ja t�r�ytti heti Freedom Callin per��n reilun annoksen todellista voimametallia. Aiemmin kev��ll� uuden Another Second ep:n julkaissut ryhm� ker�si v�litt�m�sti v�ke� lavan edustalle, ja my�s sivummalla n�ytti olevan ihmettelij�it� riitt�miin. Carcosan musiikissa yhdistyv�t moderni rytmillisempi metalli ja asennem�tt� siten, ett� b�ndin musiikillinen linjaus sijaitseekin jossain Velcran, Kornin ja Fear Factoryn v�liss�.

Ensimm�inen asia mink� nytkin pisti merkille, oli laulajatar Gayshan uskomattomalta kuulostava vokalisointi. Gaysha kun pystyy sek� m�risem��n Arch Enemyn Angela Gossow tavoin, ett� laulamaan my�s puhtaita osuuksia � ja n�m� tyylien v�liset loikat tapahtuvat viel� mahdottoman nopeasti. Mik��n vokalisointi ei pysty kuitenkaan pelastamaan huonoja biisej�, mutta eip� Carcosalla ollut h�d�n p�iv�� s�vellysrintamallakaan. Kappaleissa riitti roppakaupalla tarttumapintaa, ja kun soittokin kulki viel� todella hienosti ei narisemisen aiheita j��nyt.

Ter�sbetonista jos mist� tulee mieleen vanha; �jos et ole puolellamme olet meit� vastaan� fraasi. T�m� el�m�� suurempi markkinavoimien keskittym� saapui Nummirockiin levitt�m��n metallitotuuttaan, ja kansa olikin saapunut rantalavan edustalla sankoin joukoin t�t� julistusta kuulemaan. N�m� true metallia (vai pit�isik� sanoa tosi metallia?) v��nt�v�t metallisoturit saivat alkunsa vitsist�, mutta nyt kun ensimm�inen pitk�soitto on julkaistu ja takana seisoo tukemassa viel� er�s suurimmista monikansallisista levy-yhti�st�, alkaa vitsi muuttua totiseksi todeksi.

Metallitotuus-albumilta l�ytyv�t suuret kappaleet Taivas ly� tulta sek� Orjatar saivat vastaansa raivoisat suosionosoitukset, ja saman kohtalon kokivat muutkin rallit �l� kerro meille kaahaus etunen�ss�. Monet kappaleista ovat el�m�ns� velkaa Manowarin ja Hammerfallin kaltaisille suuruuksille, mutta on Ter�sbetonin totuudesta l�ydett�viss� ihan omiakin ev�it�. Toinen pitk�soitto tullee n�ytt�m��n, mihin asti sotureiden ratsuissa riitt�� potkua. Sit� odotellessa taivas tulee ly�m��n tulta yl�puolellamme viel� monen monituista kertaa.

Portugalilainen Moonspell vieraili viimeksi Nummirockissa vuonna 2000, ja kuluneiden viiden vuoden v�liin on mahtunut totisesti paljon. 2001 yhtye julkaisi paria aiempaa albumia selv�sti konservatiivisemman Of Darkness And Hope pitk�soiton, ja kaksi vuotta my�hemmin p�iv�nvalon n�ki viel� laimeampi Antidote. Odotukset keikan suhteen olivat siis eritt�in kahtiajaetut. Toisaalta Moonspellin kova keikkakunto on yleisesti tiedetty, mutta mink�laisen keikan yhtye pystyisi tarjoamaan kahden keskinkertaisen levyn j�lkeen? Kuinka paljon uutta materiaalia kuultaisiin, ent� olisiko luvasssa yht��n vanhempia helmi�? Juhannusp�iv�n iltana, kellon osoittaessa 22.00 spekuloinnin aika oli ohitse ja itse keikka saattoi alkaa.

Runsaiden aplodien saattelemana lavalle ilmestynyt ryhm� pystyi s�hk�ist�m��n ilmapiirin hetkess�, ja vokalisti Fernando Ribeiron ei tarvinnut paljoakaan tehd� saadakseen yleis�ns� mukaan. Heti aloitukseksi tarjottiin viimeisimm�n studioalbumin avauskaksikko In and Above Men � From Lowering Skies, joka edustaakin kyseisen levyn parasta puolta. Soundit olivat alusta l�htien tukevat, kirkkaat sek� selke�t, ja b�ndi pisti esiintymisess� itsens� likoon sataprosenttisesti. N�in yleis� olikin nopeasti k��nnytetty ja juhla saattoi jatkua.

Uutta levy� ei nostettu liiaksi esille settilistassa, ja yhtyeen faneja hemmoteltiinkin vanhemmilla helmill�. Debyyttialbumi Wolfheartilta mukaan oli kelpuutettu ainakin Vampiria sek� Alma Mater, ja Irreligious pitk�soitoltakin soivat yhtyeen �pienoishitti� Opium, Mephisto sek� Full Moon Madness. N�m� olivatkin todellista korvakarkkia b�ndin vanhemmille yst�ville, sill� noita kahta levy� monet pit�v�t yh� Moonspellin parhaimpina. Yhtyeen kokeellisempi vaihe sit�vastoin oltiin sivuutettu settilistaa kasatessa miltei tyystin. Jostain syyst� tyylikk��lt� Sin/Pecado albumilta oltiin kelpuutettu sakkiin mukaan vain Abysmo. Vaikka Sin/Pecado eroaakin reilusti sit� edelt�neist� albumeista, olisi sen rankempia kipaleita voinut helposti ottaa mukaan � vaikka pienell� sovituksella. Samat sanat voi sanoa yhtyeen ehk� kaikkein haasteellisimmasta albumista The Butterfly Effect, joka oltiin j�tetty kokonaan rauhaan.

Keikan viimein p��ttyess� villeihin aplodeihin niin yhtye kuin yleis�kin n�ytti silminn�hden helpottuneelta. Yhtye oli onnistunut uusimaan, ja viel�p� vahvistamaan viimekertaisen taikansa, ja yleis� oli saanut kuulla juuri sit� mit� se oli toivonutkin.

Lue viel� yhteenveto Nummirockin annista t��lt�

Mika Roth