Heavy Metal Weekend VII - osa 2
10.09.2005
Tori/Salo
Kevyesti punaisella värillä itsensä kuvittanut G.O.R.E. otti seuraavaksi haltuunsa puistolavan. Yhtyeen nimestä ja punaisen värin käytöstä kasvojen seudulla voisi päätellä, että kyseinen pumppu soittaisi verta ja suolenpätkiä pursuavaa teurastaja-gorea. Yllättävää kyllä asianlaita ei ole kuitenkaan lainkaan tuollainen. G.O.R.E. on nähkääs puhdas vanhan liiton thrash-bändi, eikä sen musiikista voi vetää linjoja oikein muualle kuin 80- ja 90-luvun thrash- ja äijämetalli bändeihin. Jos nimiä pitää tiputella, niin ainakin Pantera ja Sepultura on hyvä mainita kuvan selkeyttämiseksi.
Osa bändin rankkoja riffejä pursuavista biiseistä oli suorastaan timanttisen kovia, mutta harmillista kyllä seasta löytyi paljon heikompaakin huttua. Näin keikka kulkikin eteenpäin vähän nykien. Hetkittäin juntta toimi ja niskanikamat tapailivat rytmiä, mutta pari biisiä sai taas vuorostaan vilkuilemaan lähinnä kelloa, samat jutut kun oltiin kuultu jo toisissa siivuissa – ja paljon paremmin esitettyinä. Kokonaisvaikutelma jäi kuitenkin reilusti positiiviseksi, ja kun yhtyeessä riitti soittotaidon lisäksi yllin kyllin näkemystä, tullaan G.O.R.E.:sta kuulemaan varmasti vielä lisää.
Salolainen Mental Transformation näytti nauttivan selkeästä kotikenttäedusta täräyttäessään keikkansa käyntiin telttalavalla. Ensinnäkin yhtyeen keikan alkua odotti jo valmiiksi hyvä joukko yleisöä, ja toisekseen väkeä virtasi paikalle lisää nopeasti kun setti oli käynnistynyt. Rankasta viikinki-metallista vuosien varrella kohti primitiivisempää blackia liukunut viisihenkinen bändi repi kaiken mahdollisen tilaisuudesta irti. Yhtye ilmestyi lavalla kantaen komeita ja – yllätys, yllätys – mustia lippuja, jotka loivat mielleyhtymiä lähinnä Sauronin ja Sarumanin suuntaan. Pienen asettelun jälkeen soitto sai alkaa, ja tästä eteenpäin metalli pysyi mustana ja siniseksi maalattu laulaja aktiivisena.
Esiintyminen oli muuten asiallisesti hallussa, mutta laulusta ei tahtonut saada juuri mitään selvää. Välillä piti arpoa jo ihan laulukieltäkin. Muuten suomea ja englantia sekaisin käyttävä yhtye veti ihan kelvollisen keikan, ja etenkin kitarat murisivat sekä purivat oikein mukavasti. Pitkin keikkaa yleisön sekaan viskatut pehmolelut ja loitsurullat (?) vain lisäsivät entisestään oudon kafkamaista tunnelmaa.
Tänä kesänä uuden levytys-sopimuksen itselleen napannut, ja ensi vuoden alkupuolella seuraavan pitkäsoittonsa markkinoille täräyttävä Hellbox pisti raskasmetalloiden puistolavalla. Vaikka päivänvalo jatkuvasti väheni, piti laulaja Hellvis Perversley aurinkolasit sitkeästi päässään, ja muutenkin herrain vääntö oli mustuuteen taipuvaista vanhan kunnon Venomin hengessä. Kaikkein raskainta ja likaisinta mahdollista rock'n'rollia tylyyn thrashiin, deathiin sekä mustempaan metalliin naittava musiikki ei tuntunut löytävän riittävästi kuulijoita, ainakaan herra Perversleyn mielestä, ja niinpä vokalisti innostui kutsumaan yleisöään mm. "retardeiksi". Nerokasta, kyllä kansa puolellenne asettuu kun vaan jaksatte vittuilla niille tarpeeksi...
No joo. Pienestä kiukuttelusta huolimatta bändin soitto kulki kuitenkin vakaasti kuin juna. Vaikka kappaleiden tunnelmat sekä äänimaailmat eivät juuri eronneet toisistaan, pystyi yhtye puhaltamaan esitykseensä riittävästi voimaa. Yhtenä hetkenä hurjasti ympärilleen tuijotellut, pian taas itsekseen naureskellut kitaristi Evil Hellman sekä soittonsa lisäksi lähinnä hiusten heiluttamiseen keskittynyt basisti Hell D. Satansson (näitä nimiä...) jaksoivat riehua lauteilla koko setin ajan, eikä Perversleykään komeine mikkitelineineen todellakaan paikallaan pysytellyt. Hyvä keikka joka olisi toiminut jossain kunnon heavy-baarissa vielä varmasti muutamaa astetta paremmin.
Illan hitaasti hämärtyessä päälavalle kapusi Before The Dawn, joka näin samalla päätti muutaman kuukauden mittaiseksi venähtäneen keikkataukonsa. Melodista tummempaa metallia soittava yhtye sai vedettyä estradin edustan nopeasti täyteen väkeä, josta alkoi lähteä jo ihan mukavasti ääntäkin. Eturivien meuhkaus näytti irroittavan erityisesti laulaja/kitaristi Tuomas Saukkosesta hymyä, mutta yhtyeen kokenut norjalainen keikkabasisti Lars Eikind aka Lars Eric Si (Winds, Eikind, Khold) ei tyytynyt näin vähään. Herra yrittikin innostaa pitkissä välispiikeissään kansaa entistä pitelemättömämpään menoon, ja menestys oli ainakin osittainen.
Kokoonpanoltaan jälleen reilusti uudistunut Before The Dawn kuului ennakkoon kolmannekseen jolta odotin eniten, ja bändi täyttikin vaivatta siihen asettamani odotukset. Mikäli jättää huomiotta aivan liian lyhyen settiajan, ei keikasta jäänyt pahaa sanaa sanottavaksi. Hyvät soundit, onnistunut biisilista sekä ammattimaisen vahvasti esiintynyt orkesteri takasivat positiivisen lopputuloksen synnyn. Eipä tässä voikaan enää muuta kuin toivoa, että bändi saisi pian seuraavan kiekon markkinoille.
Jo aiemmin luotettavaksi liveaktiksi osoittautunut Dauntless piti myös jälleen kutinsa. Bändihän esiintyi myös viime vuonna Heavy Metal Weekendissä, jolloin sen osuus oli niinikään teräksen vahva. Tällä kertaa Dauntlessin rivistöistä puuttui sairaspetiin juuttunut soolokitaristi, mutta tämä ei jäljelle jäänyttä nelikkoa juurikaan haitannut saati hidastanut. Niinpä ryhmä tarjosi runsaslukuiselle yleisölleen tuhdin paketin death/thrash metalliaan, joka oltiin viimeistelty rankoilla kitaroilla ja raaoilla vokaaleilla. Toisen kitaran puuttuminen karsi kappaleista luonnollisesti ylimääräisiä koukeroita ja hienouksia, mutta tämä pystyttiin osittain korvaamaan lisääntyneellä voimalla sekä suoruudella.
Dauntlessin räiske näytti äänestä ja eleistä päätelleen kelpaavan erinomaisesti paikalla olijoille, ja bändi itsekin tuntui saavan vain lisää potkua soittoonsa tästä. Sitä paitsi reipas liikunta niin lavalla kuin sen edustalla oli muutenkin hyvästä, sillä lämpömittarin neula alkoi laskeutua jo lähelle +10 astetta. Kiprakat sääolosuhteet eivät silti jähmettäneet soittajia, vaan kyyti oli kylmää lähinnä kuulijoille.
Telttalavan viimeisenä esiintyjä kuultiin Access Beyond nimistä yhtyettä, joka reilun kahden vuoden iästään huolimatta onnistui kuulostamaan jo suhteellisen persoonalliselta. Käytän tässä sanaa ”suhteellisen”, sillä englanninkielisen rockahtavan melodisen tunnelmametallin alalla noita yrittäjiä riittää näinä päivinä pilvin pimein. Bändin aiemmin tänä vuonna julkaisema The Window mini nosti odotuksia jo ennakkoon, mutta pienistä enteistä huolimatta yksikään sen kipaleista ei osoittautunut vielä puhtaaksi ässäksi.
Tasokkaat ja näppärästi tarttuvat biisit tuntuivat toimivan livenä studiota paremmin, ja ne saivat tukea myös kunnon lavaesiintymisestä. Vokaaleista vastanneen Andyn johdolla Access Beyond tarjosikin yleisölleen ykkösluokan keikan. Kun kaiken kukkuraksi äänipuolellakin oli kaikki kuosissa, saattoi orkesterin esiintymistä pitää kaikin tavoin onnistuneena. Biiseistä Prisoner (meniköhän nimi lainkaan oikein?) ja pari muuta joiden nimiä en muista, kuulostivat todella lupaaville. Ryhmällä onkin selvästi eväitä isojenkin biisien tekoon, joten siltä voinee odottaa vielä paljon.
Puistolavalla festivaalit pisti puolestaan pakettiin viime vuonna Heavy Metal Weekendin avannut Mondo Bizarro, jonka raaka ratarock erosi hieman loppuillan muiden bändien musiikista. Rockin pyhä kolminaisuus tiivistyi jälleen tässä triossa tiukkaan kitara-basso-rummut kolmioon. Yhtye olikin valehtelematta monta sataa prosenttia paremmassa vedossa kuin aiemmin keväällä, jolloin näin sen nyt jo edesmenneellä Stella Star Clubilla.
Bizarron setin aikana päälavalla meuhkasi koko illan päättänyt Silentium, mikä luonnollisesti karsi hieman yleisöä, mutta hyvin kuulijoita raskaampikin rock silti keräsi. Tällä kertaa keikka toimi myös soundillisesti todella hyvin, ja vokalisti/kitaristi Woffekin vaikutti jo suorastaan innostuneelta loppusetistä. Setin viimeiseksi biisiksi oltiin varattu jälleen Last Rock´n´Roll Song. Tuon ankkuriosuuden lisäksi erityisesti Disaster niminen, mukavan groovaava rockpala jäi mieleen tällä kertaa. Herrain räiskeestä jäi muutenkin oikein hyvä mieli, ja näihin riffeihin ja tunnelmiin oli hienoa päättää tämänkertainen Heavy Metal Weekend.
Tästä pääset Heavy Metal Weekendin ensimmäiseen osaan.
Mika Roth
