28.09.2005
Klubi/Tampere
Viimeinkin! Kesällä 2004 meikäläisen käsiin päätyi Torniolaisen nuoren rock-yhtyeen Moses Hazyn omakustanteinen ep. Jo tämän näytön pohjalta olin vakuuttunut, että tämän kuusikon haluan kokea livenä. Pankin räjäytti seuraava äänite Again, jolta edelleen irtoaa yhtyeen tarttuvimmat rallit. Nyt odotellaan jo yhtyeen seuraavaa äänitettä, josta kuultiin maistiaisia kevätsinkun muodossa. Keskiviikkoisella Klubilla yksi odotus päättyi: Tänä syksynä isosti keikkailevien Utuisten Moosesten keikka yhdessä muiden rokkiaktien kanssa antoi mitä lupasi. Riehakasta, mutta tunnelmoivaa, groovea mutta sopivan räkäistä, tanssittavaa, muttei nöösiä...
Mutta olihan Klubilla toki muitakin esiintyjiä. Tamperelainen Rock Royale oli melko mainio tuttavuus. Musiikillisesti homma meni groovessa, mutta hiukan mahtipontisessa Zeppelin-rockissa, jossa tiluteltiin ja vinguteltiin wahwahilla, tunnelmoitiin hikisesti ja oltiin symppiksiä. Kitaristi-laulaja Johnny Seed etenkin kannusti yleisöään hyvin, vaikka ”onko hyvä meininki” –tyylinen kysely onkin aika huono läppä. Ainakin yhtyeen lähipiirillä sauhusivat kengät kovasti. Basisti Chris Leen ja rumpali Ville Docin työskentelyä oli ilo seurata, etenkin rumpalointi vakuutti. Ihan kybällä show ei vielä vakuuttanut, mutta odotellessa Mooseksia toimi hyvin.
Hiukan samoilla musiikillisilla linjoilla suomenkielellä operoiva Ruotomieli on myös ihan bändi paikallaan, jos haetaan enemmän hard rockiin ja bluesiin kallellaan olevaa esiintyjää. Mooseksien Joonas Karjalaisen koskettimilla vahvistettu veivaus kulminoitui vahvasti laulaja-kitaristi J. Aslakin karheaan tulkintaan ja poseeraavaan esiintymiseen. Bändiä oli ihan mukavaa kuulla, mutta hirveän innostavaa settiä viisikko ei tahkonnut. Ehkäpä sitä oli enemmän sen groovemman rokkipotkun tarpeessa. Jossain toisessa yhteydessä Ruotomieli voisi olla oikein mainio kokemus.
Moosekset täräyttivät heti alkuun sinkkubiisin Keep The Change ja rouhean Virginia Pengin. Vastapainona baarin puolella kulkeneelle tylsälle Chelsea-Liverpool –fudismatsille Riku Rousun johdattama rokkikuusikko oli kuin adrenaaliruiske perseeseen! Pekka Tuomen saksofonin tuuttauksilla, Joonaksen grooveilla sormioilla , rytmiryhmä Siven/Kurkisen mukaansatempaavalla tahdinpidolla ja Rousun ja Niskakosken kitaroilla juokseva soitto vaihteli tiukista rämistelyistä Judas Of Todayn kaltaisiin letkeämpiin keinutteluihin. Tanssijalat veivät nopiasti mukanaan, vaikka ihan täysi hurmos ei vielä tällä keikalla ollutkaan hommassa mukana. Ehkäpä yleisön niukkuus vaikutti tunnelmaan? Joka tapauksessa, noin ensi kertaa nähdyksi esitykseksi oikein hyvä. Tässä kun vielä saadaan hiukan lisäkuuntelua, pari keikkasessiota lisää, sana leviämään ja Moosekset samalle keikalle vaikkapa Damn Seagullsin kanssa, niin juhlat ovat katossa! Kahden biisin encore oli tänäänkin ansaittu, vaikka lempparibiisini Suck My Elbow kaipaisi vielä sitä yleisön mukanahuutamista kertosäkeeseen... Myös huuliharpun käyttöä voisi olla enemmänkin. Mutta löpinät sikseen; tälläkin toteutuksella Mooseksien keikka oli mukavasti poukkoilevaa, juurevaa rokkikaahausta parhaimmillaan!
Menkäähän kattomaan!
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
