Rokumentti

Rokumentti on ensimmäistä kertaa järjestetty kolmipäiväinen (11.-13.11) rockelokuvafestivaali. Tarjolla olleiden audiovisuaalisten teosten lisäksi viikonlopun teemaan yhdistyivät niin ympäri kaupunkia olleet rokumentti-seminaari, livevedot, kuin maksuttomat dvd-näytöksetkin. Elokuvien esityspaikkana toimi juuri tilansa yleisölle avannut elokuvateatterikeskus Tapio.

Minkä henkisistä elokuvista oli sitten kyse? Kuten toisen järjestäjätahon, Digitaalisen elokuvateatterikeskuksen kehittämishankkeen nimestä voi jo päätellä, kyse ei ollut pelkästään filmivetoisen materiaalin esityksestä. Toki tarjolla oli klassisempaa rock-elokuvapuolta, joihin lukeutuvat mm. Johnny Cashistä kertova Walk the Line ja Stacy Peraltan skeittauksen murrosaikoja kuvaava Dogtown and Z-boys. Mutta kyllä, tarjolla oli myös dvd-formaattiin pakattua aistiärsykettä: ajankohtaisesti merkittävää Nightwishin End of Innocencea, paikallisempia hehkutuksia Rockbridge-projektin tiimoilta ja mm. Kotiteollisuutta dokumentoiva, jossain määrin yllätykselliseksi muodostuva Rai rai!

Karkeasti jaoteltuna puolet näytetyistä elokuvista oli tämän vuoden julkaisuja, ja toinen puolisko jo hengittämään päässeitä rockelokuvaelämyksiä. Elokuvafestivaalin sivuilta voit käydä vilkuilemassa mitä muuta missasit jos et paikalla ollut.

Perjantainahan sitä aloitettiin, ja ensimmäisiin näytöksiin lukeutui vastikään Mahlanjuoksuttaja -albuminsa julkaisseen bändin dokumentti. Pauli Hokkasen Kymmenen vuoden yksinäisyys - dokumentti Absoluuttisesta Nollapisteestä valottaa orkesterin luonnetta ja mennyttä kulkua. Vajaan tunnin pätkässä kuljetaan bändin matkassa läpi Suomen, pomppien välillä alkuaikojen taltioinneissa ja ajatuksille tilaa antavissa henkilöhaastatteluissa. Meininki on juuri sitä mitä odottaa saattaa: Paljon ei ole aika ulkonäköä lukuunottamatta muuttanut meininkiä soittamisen iloa kuluttavampaan suuntaan. Keikkapalkkiolla ostetaan 46 ässäarpaa. Huoltsikoilla panostetaan pajazzoihin. Sympaattista meininkiä kerrassaan.

Pätkään sisällytettynä kuullaan ja nähdään viisi livevetoa. Vasta valmistuneen leffasalin meiningissä tuoksahti hienoinen kliinisyys, mutta itse tila oli sen verran pieni että fiilikset säilyvät tarpeellisen kotoisina - mitä Absoluuttinen Nollapiste vaatiikin. Rouheista kotivideomeininkiä ja semmoisenaan oivallista.

Kotiteollisuutta dokumentoiva Rai Rai! sai esitystilakseen ison kakkossalin. Isona yllätyksenä ei tullut se, etteivät aivan kaikki halukkaat mahtuneet dokkaria katsomaan. Yleisön osalta aiheelle vihkiytyminen veti pohjat täyden salin lisäksi myös kolmannen aistikanavan bonuksena. Autenttiseen fiilikseen virittäytyminen tuoksahti salin ilmassa leijuvana promillepilvenä.

Itse dokumentti rikkoo rock-tähteyden glamourhenkistä pintaa isomman kerran. Faniensa irvikuvaisina peilikuvina esiintyvän Kotiteollisuuden julkisuuskuva osoittaa reaalisuutensa ankaralla kädellä. Rock-elämä asettaa tietyt ehdot toiminnalle, jonka muuttaminen haluamaansa suuntaan onkin vaikeampaa. Kotiteollisuuden kohdalla tätä ei ainakaan helpota sen itsestään luoma kuva. Vaikka viina on hauskaa ja dokumentin kommellus näyttää ulkopuolisesta hauskalta, käy haastattelujen kautta ilmi toisenlainenkin todellisuus. Kiertue-elämään kytkeytyvä ryyppääminen näyttäytyy normina, jota levyn myyntiin tarvittava glamourin luominen edellyttää. Itseironia ja huumorin ylivienti ovat ainoat asiat, joka pitää linjan raiteillaan. Ja veljeys. Bändin sisäinen kiinteys.

Keikkaputken jälkeinen arki kuvastuu palautumisvaiheena, jossa realiteetit iskevät melkoisen kontrastin päälle. Todellinen vastuuntunto ottaa tilaa. Noh, mitä dokumentti sitten lopulta tarjosi yleisölle? Takuuvarmasti sitä mitä se olikin tullut hakemaan. Kiertuepäiväkirjoista tuttua kohkausta. Joltiinsakin siinä määrin, että vähäsen toiston tuntua jo oli.

Maininnanarvoiseksi osoittautui myös maailman ensi-illassa ollut Rock Makers. Dokumentti kuvaa Rockbridge-konserttien muodossa tapahtunutta rock-kulttuurivaihtoa suomalaisten ja venäläisten välillä. Lopullinen paketti on koostettu useamman Petroskoin reissun taltioinneista. Sopuisassa hengessä valaistuksi kulttuurikohtaamisen kehykseksi osoittautuu kaaoksessaan vertailukohtia hakeva todellisuus - ainakin täkäläiseen kulttuuriin verrattuna. Rajaa ylitettäessä ironiseksi tarkoitettu: "siirtäkää kelloja tunti eteenpäin ja 30 vuotta taaksepäin" -heitto kuvaa varmasti mainioisti kohdattavaa kulttuurista muutosta.

Muutaman keskushenkilön kautta kuvattava maailma näyttää oivasti sen, miten yhteisen kielen puutteessa musiikki voi luoda yhteisyyttä hyvinkin erilaisten kansojen välille. Kaikessa epäjärjestyksisyydessään ja heittelehtivyydessään dokumentti tekee oikeutta todellisuudelle, joka todellakin näyttää organisoinnin tehostusta kaipaavalta. Silti kaikki menee nappiin - vaikkakin saattaa ottaa oman aikansa!

Jep, tässä yleistasolle vietyjä ajatuksia muutamasta nähdystä pätkästä. Parhaat läpät löytyvät vielä dokumenttien sisältä ja siksi ne oli varmaan tarpeellistakin jättää vielä pimentoon, sinun nähtäväksesi. Mtv-sukupolvelle on annettava vaihtoehto. Kaupallisen puolen tarjoama tasapaksu musiikkivideomassa ei voi olla edityksen kärki. Näiltä lähtökohdilta tarve Rokumentille oli kova. Ihmistä aliarvioivien musiikkivideoiden vastaisen kampanjan uusin väylä, dvd ja mediatekniikan laajeneminen tulevat juuri oikeaan aikaan.

Oli oheistapahtumineen oikein mukavata. Että kannattaa tulla ensi vuonna kauempaakin.

Jukka-Pekka Litja