Zen Café: Laiska, tyhmä ja saamaton
Julkaistu: 29.03.2005
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Warner
Minä en enää pidä Zen Cafésta. Tämä trendi alkoi viimeistään vuoden 2002 Vuokralaisella, vaikka jo edellinen levy Helvetisti järkeä piti sisällään monia kyllääntymiseeni johtaneista elementeistä. Näitä ovat hetkittäin jopa Mamban mieleentuovat sovitusratkaisut, musiikin rauhoittumisesta johtuva huumorin puutteen aiheuttama patetia... Rokkaavammalla kaavalla ei sitä hymyä välillä kaivannutkaan. Jotenkin myös biisikynä tahtoo kulkea liiaksi kangistuneita ja hyväksi koettuja kaavoja pitkin. Luovan tauon jälkeinen Laiska, tyhmä ja saamaton kärsii oikeastaan pitkälti samoista piirteistä, vaikka muutoksiakin kuulee.
Sehän on selkeä juttu, että Samuli Putron biisit tunnistaa aina Zen Caféksi. Jos ei pelkistetyn pohtiva soitanto tuo valoa päähän, niin Putron töksäyttelevä, miltei puhuva laulu viimeistään sytyttää kahvilan neonvalot tuikkimaan. Myös laulunaiheet ja käsittelytapa on sitä vain ja ainoastaan tämän kolmikon pyörittelemää krapulapohdintaa. Jotenkin kovin Turkulaiseen, edellisen baari-illan jälkeen katuvaisena uutta elämää aloittelevaan pohdintaan sukelletaan heti uneliaalla Uudenvuodenpäivällä. Sitä vanhaa kunnon rokkia kuullaan selkeästi levyn eniten pilkettä sisältävällä Tahdon halvan naisen -rykäyksellä. Onhan se selkeä juttu, että niille tuleville keikoillekin tarvitaan niitä iskusävelmiä, joita kansa huutaa mukana ja jotka teemaltaan sopivat humalahakuiseen hoilotukseen. Pisteet Cafélle, tätä kyllä tullaan kuulemaan hiukan joka jukeboksista ja pimenevien kesäiltojen kansanjuhlilla.
Rytmiryhmä Kari Nylanderin ja Pete Parkkosen vakuuttavan vaihtelevaa työskentelyä on ilo seurata Särkylääkkeiden nykivissä tahdeissa, itse aihe ja Putron laulu sitten aiheuttaakin enemmän päänsärkyä. Parhaiten trio löytää ilmaisunsa tarttuvan ytimen Taivas on kirkas ja napakka -kappaleen isoon asuun pukeutuvilla orkestraatioilla ja junnaavilla kielillä. Tässä tulkinnan miltei kyyninen tunteettomuus vetoaa hyvin, koska sovitukselliset ratkaisut yhdistävät toimivasti jylhyyden ja kepeyden. Wahwahilla funkkaileva Rakastunut taas lähentelee jo edelläkirottua Mambaa, hipsutteleva Pistät avaimen lukkoon nostaa fiilistä kuulaudellaan. Seuraava biisikolmikko, leirinuotiotunnelmoiva Elämä moukaroi, ystävän naista jahtaava särisevä baari-rallatus Moi ja seesteisen letkeä kelailu Nollapiste eivät sen kummempaa, takuuviihdyttävää Caféa enempää tarjoa. Putron sanoitusten itsevarmuuden puutteesta kärsivä kertojahahmo käy pikkuhiljaa ärsyttämään. Ikään kuin tämä kansa ei ilmankin osaisi rypeä omassa huonoudessaan ja epävarmuudessaan. Ilmankos sitä ei koskaan päästä edes jalkapallon arvokisoihin. Ainakaan miehisillä vahvuuksilla...
Äidin näkökulmaa lapsen heikkouksista jauhava nimibiisi kasvattaa edellä mainittua ärtymystä, mutta kun se kerran myy, niin ymmärtäähän tämänkin paatoksen. Onneksi loppulevy tarjoaa vielä muutaman miellyttävän hetken. Kouluaikoja nostalgioiva Hontelot pojat hymyilyttää sekä soitollaan, aiheellaan että sen tulkinnalla. Sen kummempaa lisäarvoa kilkutuskolmikko Cleaning Womenin hillitty taustasoitanto ei tähän anna, mutta 2000-luvun Kolmannen Naisen manttelinperintään tämä biisi sopisi hyvin. Ehkä yksittäinen kohokohta on jätetty viimeiseksi. Kaihoisa ja unelias Vanha opettaja ihastuttaa sekä rauhallaan että tarinan taaksepäin katsovalla tyyneydellä. Vaikka itse olen itseni juonut, ei katkeruudesta ole tietoakaan. Paljon on siis sitä vanhaa ja hyväksi koettua, mutta uusiakin piirteitä trio on omaksunut. Muutamista valloittavista hetkistä huolimatta jätän silti Laiskan, tyhmän ja saamattoman muiden ylistettäväksi. Vanhan opettajan taidan kyllä vielä pyöräyttää soimaan...
Zen Café
Samuli Putron töksähtävästi tulkitsemat suomalaisen sielunelämän kuvaukset soitetaan kansalle milloin rockaavalla, milloin hempeämmällä kaavalla. Vuonna 1992 perustettu turkulaistrio on yksi vuosituhannen vaihteen keskeisimpiä suomirockin tekijöitä.
Samuli Putro - laulu ja kitara
Kari Nylander - basso
Pete Parkkonen - rummut
Kotisivut: www.zencafe.net
(Päivitetty 31.07.2007)
Kommenttien keskiarvo:
Zen Café on voimissaan uudella Laiska, tyhmä ja saamaton -levyllään. Sanoitukset ovat suoraan elävästä elämästä. Tosin Vuokralaisen Puuenkeli (pedofiliasta) sekä Ensimmäinen (sadisti-hullu -poikaystävästä) koskettivat, mutta toisaalta vieroittivat hardcorefaninkin.
Zen Café is all about yleisön laulattaminen, kännilaulut, sinappiset pikaruoat takilla, kengät niin fyysisessä eteisessä kuin kuvainnollisessakin.
Moi -biisin "jätetään taksi kadulle" -kohta tuo orgastiselta sillä hetkellä tuntuvan kännipaneskelun niidenkin korvien ulottuville, jotka eivät tällaisesta eläimellisestä käytöksestä tiedä mitään. Biisin loppuhan kertoo siitä, kuinka hiivitään ties mistä päin maailmaa kohti kotia. Tähän ei ole muut pystyneet, toim. huom.
Kyseisen pändin hienouksia väsyksiin saakka toistaneena ymmärrän hyvin myös kritiikin. Älykkörockiahan tämäkin on, eikä mitään Klamydiaa. Senkin tähden Laiska, tyhmä ja saamaton -levyn paras kipale nimibiisin ohella on Taivas on kirkas ja napakka, jota monet ovat äityneet kritisoimaan "tyhmistä sanoista" ja onkin todettava, että vaikka kyseinen kipale on laulatusbiisi, se saa kaiken anteeksi.
Jo kielikuva "piha ilman sadettajaa" saa muutamilta löysät housuun ja verenpaineen tuhanteen. "Mitä sekin tarkoittaa?", inisevät Popedafanit. Siinähän sitten.
Tältä levyltä - toisin kuin Zen Cafén muilta levyiltä - ei löydy yhtään huonoa biisiä. Se on hämmentävää jopa hc-fanille.
Tämä asianlaita on pakko selittää Putrolla. Omien biisien tulkitseminen livenä sujuu toisilta, toisilta taas ei. Livetulkinnan kokenut kuulee sen saman elämän poltteen ja kyynisyyden alta häilyvän janon myös myöhemmin levyltä.
Vaatii useampaa kuuntelua ja mieluiten korvanapeista.
En yrittänytkään mitään arvostelua, tämä nyt oli vain tällainen hullun päähänpisto.
Uskaltaisikohan sen jo sanoa? Nooh, menkööt: 'Laiska, tyhmä ja saamaton' on Zen Cafén paras levy.