Warner

Zen Café täyttää jo instituution mitat suomalaisessa popkentässä. Neljäs pitkäsoitto, tukeva jalansija yhtenä kotimaan suosituimmista orkestereista ja alati kasvava Zeniä tunnustavien kahvilan kanta-asiakkaiden määrä. Mitä voisi siis enää toivoa? No, Provinssin päälavalle tie olisi jo avoin, tuskin kuitenkaan Broadwaylle New Yorkiin. Kun tuo Suomen kieli ei välttämättä aukeaisi kotimaan rajojen ulkopuolella. Ja siinä määrin Cafén viehätys perustuu Samuli Putron suomalaista kulttuuria tarkasteleviin sanoituksiin, että tänne jäädään. Romuna -eepee ilmestyi 1997, ensimmäinen keikka oli päivälleen 20.10.1992 (meikäläisen 15-vuotissynttärit, eli merkkipäivä), joten aika tarkkaan 10-vuotisesta orkesterista voidaan puhua. Kivinen on ollut se tie, mutta nyt tähtiä nähdään...Tai jotain siihen suuntaan.

Kuten asiaan kuuluu, bändi kypsyy ikäistyessään ja biisien aiheet seuraavat ihmisten kasvua ja kehitystä. Näin myös Putrolla. Kun 1998 erinomaisella Idiootti -albumilla tilattiin taksia hedonistinen seksitarpeitten tyydytys mielessä, Vuokralaisella taistellaan keski-ikäistymistä vastaan (Aamuisin) , muistutetaan ihmisen olemuksesta ei pelkästään kelloa tottelevana koneena (Ihminen) eikä elo omakotitalossa kahdella lapsella ja loputtomalla pankkivelalla tunnu tippuvan Putrolle. (Vuokralainen). Joitain asioita on kuitenkin paha mennä muuttamaan, ei se syksy ja sen alkamiseen liittyvät koulut ja/tai työt ja naisten hameen helman laskeutuminen ole paljoa muuttunut vuosien mittaan. Tämä on syksy ja nyt! Soitannollisesti levy on melko yllätyksetön, tekstiä ja melko lakonista puhelaulua tukevaa kepittelyä ja koputtelua. Aamuisin rockaa vielä tutulla Zen Café –otteella, samoin groovea ja menoa on rosvo ja poliisi -seikkailussa Tien päällä joka päivä. Sopii niin kotikuunteluun, rokkiluoliin kuin festareillekin. Kokonaisuudessaan levy on kuitenkin aika rauhallinen, melkein voisin sanoa mitäänsanomattomasti. Tai jotain siihen suuntaan...

Minulle kovin hehkutus vuodesta 1995 samalla trio-kokoonpanolla soittaneen yhtyeen urasta keskittyy Idiootti- ja Ua ua -levyjen aikaiseen menoon ja meininkiin, 2001 julkaistu Helvetisti järkeä ei Mies, jonka ympäriltä tuolit viedään -hitteineen iskenyt oikeaan hermoon ja kun sitä sitten kuuli joka puolella...Äh. Taitaa aika samoissa maailmoissa kulkea kuitenkin Vuokralainenkin. Pelottava ajatus herää mieleeni: Olenko niin tottunut Zen Caféen, ettei Vuokralainen onnistu säväyttämään? Toivottavasti ei, en haluaisi ikinä tottua mihinkään. Ei silti, hyvä levyhän tämä on. Putron tekstit antavat niin monille tallaajille samaistumispintaa ja aihetta pohdintaan, että hattua täytyy nostaa. Ei mitään ylenpalttista taivaanrannanmaalailua, vaan ihmisläheistä pohdintaa yhden miehen näkökulmasta. Miltähän Café mahtaa kuulostaa, jos ja kun Putro perheytyy ja alkaa ikääntymään? Vai päättävätkö miekkoset keskittyä perheeseen nuoruuden vimman purkauduttua musiikkiin. Toivottavasti Café ei kuitenkaan menetä skeptistä otettaan ja ala tilittää nuoruuden valokuvien perään haikailuista...pöh. Tai jotain siihen suuntaan...