16.07.2005
Laulurinne/Joensuu
Lauantai koitti suorastaan ennen kokemattoman aurinkoisissa merkeiss� ja keskip�iv�n helle vaikuttikin kovasti my�s musiikkivalintoihin. Ison telttalavan korkannut Marko Nybergin johtama
Husky Rescue solistinaan Reeta-Leena Korhola ei eteerisen leijailevine kahvilapoppeineen oikein tuntunut sopivan helteeseen ja aika nopealla tsekkauksella tulikin siirrytty� vauhdikkaamman musiikin pariin. Pikkuteltassa Cleaning Women veti oma kilikalikeitostaan nautinnollisesti, mutta varjo ja hirve� tungos ei nyt oikein ollut se juttu.
L��ke l�ytyikin lopulta rentolavalta, jossa auringon porotus ja uusi b�ndituttavuus Natural Vibrations veiv�t voiton telttatarjonnasta. Rentolavan biitsi, j�rvi ja juureva dub-henkinen reggae saivat jengin valtaansa heti alkuun. Tumma��ninen naislaulaja Wilja Rosenberg toi reggaeen persoonallisen vivahteen. Djembet ja huilut kuorruttivat kokonaisuutta makoisalla tavalla. Pumppu on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia nimi� Suomen reggae-rintamalla. Tunnin keikka oli vauhdikas ja tasokas aloitus festivaalipaahteeseen.
Apocalypticaa tuli kuunneltua vastarinteest� ja vaikka metalli ei t�m�n festaripartion kohteisiin kuulukaan, t�ytyy nostaa hattua sellistien komeille ja jylhille melodioille. Huolimatta porottavasta s��st� fiilis oli parhaimmillaan - niin, apokalyptinen.
Auringossa k�llimisen j�lkeen suuntasin taas pikkutelttaan, jossa ven�l�inen punk-nelikko Tarakany paahtoi aika perusmeuhkaavaa punkrockia, jossa oli kuitenkin sen verran tiukkaa puhtia, ett� yleis�n keskelle saatiin pieni, mutta sit�kin hikisempi pitti aikaan. Solistin hypyt ja potkut olivat toki n�ytt�vi�, mutta jotenkin mit��n sen erikoisempaa ei t�st� Ven�j�n tunnetuimman punkyhtyeen soitosta irronnut. Luulisi ett� melkein viidess�toista vuodessa b�ndi saisi t�t�kin tarttuvampaa materiaalia aikaan.
Seuraavan Rentolavan paikan sai v�hemm�n sympaattinen Ruudolf. Jossain oudoissa fiksaatioissa p��tin tsekata sovinistista t�rky� ja ala-arvoista huumoria viljelleen hiphop-kundin setin. Biitsill� istuskelu voitti kuitenkin nopeasti tasottoman lavamenon, korvia ei silti voinut sulkea. Maamme-laulua raiskattiin pariin otteeseen ja gimmoista heitettiin juttua jatkuvasti. Soundeissa ei juuri l�ytynyt kehuttavaa tai monipuolisuutta, eik� r�p�ytyksess� yht��n ideallista asiaa. Keikassa ei suoraan sanottuna ollut mit��n hyv��. Vai onkohan sit� vain liian vanha tai liian tosikko kuuluakseen Ruudolfin ymm�rt�jiin?
Yhdysvaltalainen Agnostic Front ker�si isoon telttaan hooceen yst�vi� suoraan rekkalavan Scalping Screenin vastaavanlaista m�tt�� tarjoavalta keikalta. Aggressiivisen n�k�isi� olivat herrat ja samanmakuista my�s soitto. Brutaalia tulitusta. Nykib�ndin solistin Roger Miretin liike oli vikkel�� ja hiki lensi niin soittajilta kuin yleis�lt�. Silti, kaikesta etuk�teishehkutuksesta huolimatta raaka jyr�ys oli kyll� sen verran tasapaksua ja vihaista touhua, ett� kovin pitk��n en setti� jaksanut seurata. Festareilla pit�� seurata omia halujaan; mit� j�rke� sinne on l�hte� ik�v�� pit�m��n?
Samaan aikaan pienemm�ss� teltassa Sister Flo oli jo p��ssyt hyv��n vauhtiin. Rokkienerginen, Jannen urkuja ulvottava, mutta samalla tutun pehme� poppis tarjoili l�hiaikojen keikoilta tutun Tragician�s Hat -levyn hitit, muutaman aiempien levyjen kaunokaisen ja uuden, Hyvink�� -nimisen biisin. Paikka, josta ei ole l�mpimi� muistoja, siin� biisin teema. Kyseisest� v�h�vetisest� ja keskustakortteleja vailla olevasta kaupungista on entisen� asukkaana luonnollisesti sek� hyvi� ett� huonoja muistoja, mutta enp� sinne kyll� en�� muuttaisi. Saksofoni oli j�lleen Siskoilla mukkana, samoin Jannen ja Jarnon taputukset ja apurumpalointi. Mik� kaikkein valoisimpana asiana j�i mieleen oli se, kuinka aktiivisesti ja innokkaana joensuulaisyleis� osallistui riihim�kel�isviisikon keikkaan teltassa kello kuusi. Voi siis sanoa b�ndille kasvaneen ihan oikeaa fanilaumaa...
J�lleen p��llekk�isyytt� ja valintaa... Rentolava voittaa. Muutaman vuoden hiljaiseloa viett�nyt oululainen The Blaster Master nostatti jengin nopeasti iloiselle mielelle ja tanssin hetkutukseen. Skata ja reggaeta rennolla otteella tarjoillut b�ndi sopi mit� parhaiten auringon paisteeseen ja yhteis�lliseen tunnelmaan. Tasa-arvoa ja ajatusta rytmikk��sti laulanut Zakke Cuba sai v�lill� mukaansa rennompien vokaalien Andy Sutelan. Puhallinsektio ja koskettimet nauttivat suurta roolia lavalla, mutta samoin teki ��rimm�isen positiivinen fiilis yleis�n joukossa. Polvet nousee ja lantio keinuu, ei t�st� rytmimusiikki paljon parane. Huimat ablodit vetiv�t b�ndin takaisin encorelle, eik� jengi olisi antanut kovin nopeasti periksi encoren j�lkeenk��n.
Rennot meiningit jatkuivat alkuillasta rannalla. Quintessencen j�senten sivuprojektiksi nimetty Q-Continuum esitti tyynt�, eteerist� ja kaunista acid-jazzia hieman vauhdikkaammilla soul- ja funk -rytmeill� t�ydennettyn�. Vetobasuuna oli itse rytmin valtias, jota seurasivat muut torvet, perussoittimet sek� Emma Salokosken hieno ��ni. Groove sai jengin hyv�lle tuulelle, tanssimaan j�rveen, biitsille ja nurtsille sek� chillailemaan rennosti illan jatkaessa kuumaa huumaa.
Seuraava tarkastettu kohde oli jenkkikopla Maroonsia paikkaamaan palkattu brittil�inen Blak Twang. Lavalla liikehti Tony Rotton toisen mikkimiehen kera, taustalla soitteli deejii. Meininki oli noin nopeasti tsekattuna aika perusr�p�ytyst�. Mit��nsanomatonta. Mik��n yleis�menestys yhtye ei ollut, sill� iso teltta loisti tyhjyytt��n...
Jos oli iso teltta tyhjill��n brittien aikana, oli Aavikon rekkalavakeikkaa seuraamassa enn�tystungos. Joutuikin ihmettelem��n, miksi elektrotrio oli laitettu soittamaan ainoana esiintyj�n� Monster Magnetin kanssa, joka ker�si p��lavan eteen kaikki rokkarit ja raskaan v��nn�n yst�v�t. Rytmi-ihmiset taas tunkivat ahtaaseen paikkaan ison teltan viereen. Ja jos oli v�ke�, niin oli kyll� keikkakin kovaa kamaa. Parhain hehkutus nousi odotetusti Viitostiest�, mutta kyll� Aavikko otti yleis�ns� tasaisesti alusta loppuun.
Sitten p��esiintyj�n pariin. Oliko Detroitin viisikko rautaa vai ei? T�m� oli l�ht�kohta DKT/MC5:sen keikkaa odotellessa, eli onko Kramer retkueineen vedossa, vai maistuuko homma turhanaikaiselta menneiden hetkien fiilistelylt�. Onneksi vastaus oli edes jossain m��rin kyll�, sill� kyll�h�n vitonen rokkaa yh�. Tai oikeastaan Ilosaaressa esiintyi MC3 plus kaksi vahvistusta, sill� kitaristi Kramerin ohella mukana olivat alkuper�isj�senist� basisti Michael Davis ja rumpali Dennis Thompson. Nuoremmat vahvistukset eli laulaja (Mark Arm?) ja kakkoskitaristi hoitivat hommansa kunnialla, etenkin solistin el�imellinen antaumuksellisuus vakuutti.
Parhaimmillaan moottorikaupungin vitonen oli rankemmissa rokituksissa kuten Animal ja tietysti Kick Out The Jams. Muutamissa kohdin Kramerin sooloilulle isosti tilaa antanut show meinasi menn� Pori Jazz -tyyliseen el�kel�ismiesten munanseisotusvingutteluun, mutta onneksi soolot pidettiin j�rkeviss� rajoissa. Pitk�aikaisista faneista ja muuten vaan uteliaista koostunut runsas yleis� palkittiin ihan kelpo esityksell�, jossa oli kosolti nostalgiaa. Ei luonnollisestikaan ihan menneiden aikojen m��riss� vaarallisuutta, mutta silti ihan kelpo r�imett�. Eli jos nyt ei ihan karkaistua ter�st�, niin ei nyt umpiruosteessakaan...
Illan p��tt�j� ja ainut p��lavalla tsekattu pumppu oli Zen Caf�. Vaikka Putron, Nylanderin ja Parkkosen keikkoja on vuosien saatossa tullut n�hty� lukuisia, on niist� aina v�littynyt erityisen koskettava tunnelma. Viime aikoina on kuitenkin ollut havaittavissa kyynisyyden potentiaalista kasvua ja todellisen suomalaisen harmaan mielen esiintuloa. Vaikka itseironinen kyynisyys onkin aina ollut Zen Caf�n ominaismuoto, oli se ennen sympaattisella ja tasapainoisella asteella. T�ll� hetkell� sek� b�ndi ett� biisit kuvastavat l�hinn� keski-ik�istyvien miesten ahdistusta, el�m��n kyll�stymist�, keskittymist� dokailuun ja sen seurauksiin. Zen Caf� on ahdistuksen ja morkkiksen purkutila, jossa mustat vaatteet ovat ottaneet paikan kukkaseppeleilt� ja shakkiruutupuvuilta.
Varsinkin keikan alkupuoli aiheutti pienoisen ahdistustilan; onko el�m� todella n�in kamalaa, ovatko kaikki ihmissuhteet tuomittu petturuuteen, kuolemaan, yhteen iltaan tai kaatok�nniin. En�� masennusmusiikki ei ollut suodatuskanava omille ahdistustiloille, vaan sai s��lim��n toivottomuuden kokonaisvaltaisuutta. Onneksi setin loppupuolella n�ytettiin niit� pieni� hienoja asioita, joita t�m�kin b�ndi maailmassa n�kee. Ihminen kertoi, ett� usko ihmisyyteen ei ollut kokonaan kadonnut. Harri puolestaan vaikutti hieman v�kin�isesti esitetylt� suurimmalta hitilt�.
Illan viimeist� biisi� edelsiv�t aidontuntuiset spiikit, jotka yrittiv�t todistaa tunteiden olemassaolosta. Olet todella kaunis sai mukaansa huumaavat ilotulitukset ja festivaalikansa unohti angstisen perisuomalaisuuden, ihasteli hurmioituneena taivasta ja kiitti niin vierustoveriaan kuin kaikkia mahdollisia muitakin tahoja. Eritt�in kaunis ja koskettava p��t�s hienolle festivaalip�iv�lle.
Ja t��lt� l�ytyy Ilosaaren sunnuntai.
Teksti: Nelli Korpi ja Ilkka Valpasvuo, kuvat: Valpasvuo ja Markus Pulli
