Mew: And the Glass Handed Kites

Sony BMG

Mew tekee musiikkia molemmille aivolohkoille. Mew tekee musiikkia tyt�ille ja pojille. Mew haluaa kumota musiikillaan myytin tunteen ja �lyn vastakkaisuudesta. Mewin And the Glass Handed Kites -albumissa riitt�� kuuntelijalle paljon pureksittavaa, ennen kuin voi ottaa kantaa siihen, ett� onko Mewin progressiivisuus itsetarkoituksellista kikkailua, vai tukevatko ratkaisut kappaleiden sis�lt��.

Ilmassa on ollut havaittavissa jo jonkin aikaa merkkej� uudenlaisesta progressiivisest� rockista, joka ei ole vain 1970 -lukulaisen hippimystiikan j�ljitely�, tai yliviritettyjen studiorobottien soitannallista masturbaatiota. 1980- ja 90 -luvuilla musiikillisia raja-aitoja venyttiv�t omiin suuntiinsa ansiokkaasti mm. Sonic Youth, Dinosaur Jr., ja Pixies. Viime aikoina suurin vaikuttaja on ollut Radiohead, joka k��nsi kelkkansa suosionsa huipulla ja ryhtyi taideorkesteriksi. Saman suuntaista kehityst� jatkaa nyt Mew uudella albumillaan. Siin� miss� Radioheadin proge k�pertyi paranoidisuudessaan sis��n p�in, ovat Mewin musiikilliset r�nsyilyt kuitenkin alisteisia lyyriselle melodisuudelle ja iskeville nostatuskoukuille. Mew osaa olla pop ja progressiivinen samanaikaisesti, mink� piti olla t�ysin mahdotonta. Se mik� vanhan liiton progessa oli maskuliinista on j�tetty rauhaan. Virtuoosimai! set soolot on korvattu tiukalla yhteispelill�, tunteellisuudella ja jopa naiviutta hipovilla melodioilla. Jonas Bjerre laulaa falsetillaan kuin mikkihiiri merih�d�ss�, joka her�tt�nee naisissa �idilliset vaistot. Miehet voivat keskitty� tahtien laskemiseen ja nerouden punnitsemiseen.

And the Glass Handed Kitesin kaappaleet on miksattu 14 kappaleen taukoamattomaksi saagaksi, joka k�tkee sis�lleen paljon informaatiota. Kaksi kappaletta nousevat hittipotentiaalisuudessaan kuitenkin muiden yl�puolelle: melankolisesti jyt��v� Apocalypso, sek� heti per�ss� seuraava Special, jossa on ainesta Am I Wry? No:n kaltaiseksi hitiksi. Levyn kappalej�rjestys on kasattu oivasti, eik� se pyri noudattamaan klassista draaman kaarta, vaan siirtyy luontevasti tunnelmasta toiseen. Mewin neoproge on tuoretta ja edistyksellist� musiikkia. Se on kulttuurisesti ajan tasalla, eik� se halua eristy� oman karsinaansa. V�lill� siit� seuraa kuitenkin �hky, kun Mew haluaa olla joka k��nteess� liikaa kaikkea.

Kommenttien keskiarvo:

kipinahepo kommentoi 28.10.2005:

Pisteet:

Mewin parhaat levyt on ehdottomasti niitten kaks ekaa pl�tty�. Edellinen frengers oli hienoinen pettymys kun suurin osa biiseist� oli jo entuudestaan tuttuja. T�� uusin on minulle viel� hieman mysteeri. Kyll� meik� kuuntelee mielummin Half the world is watching me:t� ku t�t�. Eip� sill� etteik� kyseess� olisi silti yksi vuoden levyist�!

mpkoskin kommentoi 09.08.2006:

Pisteet:

Frengersist� tykk�sin, mutta kyll� t�ll� kertaa k�y kikkailu puuduttavaksi. Levy on ylipitk� ja tyls�hk�, sinne t�nne polveilevat ja venkoilevat kappaleet eiv�t useammankaan kuuntelukerran juuri eroa toisistaan (edukseen tai muutenkaan). Kunnon vet�v�t melodiatkin ovat v�hiss�, tai ainakaan edellisen levyn kaltaisesta hittikimarasta ei voi puhua. Se ett� tahtilajia vaihdellaan puolen minuutin v�lein ei riit� yll�pit�m��n minun mielenkiintoani. Kuivakka saundimaailma ei sek��n her�t� intohimoja, kitarat kuulostavat metallisilta kuivaustelineilt� ja tasainen synamatto levitt�ytyy kaiken pohjalla. Positiivisia puoliakin toki on, J. Mascisin vokalistivierailu nosti hymyn huulille, ja pomp��sisti jytisev� Apocalypso sek� loppup��n mammuttihiturit j�ttiv�t oikein hyv�n maun suuhun. Ehk� ensi kerralla taas...