Mew (Dk)

Mew on taittanut l�hiaikoina matkaansa indiepoppareiden hypetys-b�ndist� jokaisen underground-teinityt�n p�iv�unien kohteeksi. T�m� tuli ilmi jo viidelt� syntyneiden jonojen my�t�. Sis�ll� keikkaa kuitenkin odotteli varsin v�rik�s ja sekalainen joukko poppareita valmiina katsastamaan Mew�n j�lkimm�isen keikan Kulttuuritalolla. Itsellenikin t�m� oli ensimm�inen tilaisuus n�hd� kyseinen b�ndi, vaikka v�lill� tuntuu ett� Mew vierailee Suomessa v�hint��n joka toinen viikko.

Converse -tossujen ja saippuakuplien seasta p��simme viimein itse asiaan eli tarkistamaan onko hypetys ansaittua, vai ovatko mediavoimat nostaneet esiin turhan ja yll�tt�v�n keskitasoisen ilmi�n, kuten joskus on p��ssyt k�ym��n. Mew aloitti keikkansa hieman valjulla versiolla hittibiisist��n Special ja tuntuikin ett� b�ndi ik��n kuin soitti sen alta pois. Vasta avauksen j�lkeen syttyiv�t liian kirkkaat strobo-valot ja screenilt� alkoi valumaan toinen toistaan sympaattisempia animaatioita, jotka tukivat parhaimmillaan el�myst� oikein mainiosti. Keikan alkupuolella Mew tykitteli keh��n hitti� hitin per��n ja esim. Am I Wry, No saatiin kuulla jo melkein heti Specialin per��n. Mew tuntui kuitenkin olevan vahvimmillaan hieman rauhallisempien biisien kuten 156 ja She Came Home for Christmas kohdalla ja v�lill� nopeampien ja raskaampien biisien aikana laulaja Jonas Bjerre kuulosti l�hinn� Mikki Hiirelt� merih�d�ss� (joka lienee my�s hieman haettua haureutta).

Kulttuuritalon soundit olivat hieman puuroiset, mutta b�ndi ty�skenteli yhdess� sen verran tiukasti ett� oli vaarassa kuulostaa jopa liian kliiniselt� ja tarkalta. T�lt� kuitenkin mielest�ni s��styttiin. Mink��nlaista turhaa lavakomiikkaa ei n�hty; Bjerre keskittyi vaalimaan ujon prinssin imagoaan l�hinn� kiitelless��n ja luovuttaessaan puheevuorot basisti Johan Wohlertille tai kitaristi Bo Madsenille, jotka tuntuivat muiden soittajien ohella nauttivan omasta osastaan palettia sen verran paljon ett� se viestittyi my�s yleis�lle asti.

Keikan j�lkimm�isen puoliskon Bjerre aloitti soittamalla soolona pianon kanssa Saliva -nimisen vanhan kipaleen, jonka j�lkeen kuultiin viel� yleis�� mukavasti pomputtanut Snow Brigade, sek� uuden levyn Apocalypso ja The Zookeeper�s Boy. Vaikka uudempien levyjen materiaalia lienee turhaa kyseenalaistaa, olisi joku vanhemmista ja suoremmista pop-vedoista (esim. Mica, tai King Christian) tuoneet mukavaa vaihtelua keikkasettiin. Encoreina kuullut loistava She Spider ja stadionmaisilla loppusoitoilla keikan p��tt�nyt Comforting Sounds huudattivat ja koskettivat sen verran hyvin ett� keikasta j�i hyv� fiilis, vaikka halogeenit polttivatkin loput mit� silmist� oli j�ljell�.

Mew n�ytti b�ndilt� joka nauttii yhdess� soittamisesta ja vaikka tavarat olivat varmasti osittain jo pakattu ja lentokone odotti kent�ll�, antoi se yleis�lle takuuvarman ja ammattitaitoisen keikkakokemuksen. Muistaakseni Irina kertoi taannoin jossain ilmaisjakelulehdess� liikuttuneensa kyyneliin Mew�n keikalla. Min� en, vaikkakin Mew on parhaimmillaan hyvin kaunis b�ndi.

Teksti: Kimmo Kortelainen