Julkaistu: 10.01.2006
Arvostelija: Sami Sankilampi
Edel
Syksyn mielenkiintoisimpia tulokkaita indie-rokin saralla kotimaassa on The Scaramangas. Kauniasista kotoisin olevan yhtyeen debyyttialbumi All Is Good Now yll�tt�� vahvalla kappalemateriaalillaan ja yll�tt�v�n valmiilla ja l�mpill� soundeillaan. B�ndin nimi osoittaa yhden sen musiikillisista vaikuttajista; Bond-elokuviin musiikkia v��nt�neen John Barryn. Francisco Scaramanga oli siis p��pahis Kultainen ase�elokuvassa.
Musiikillisesti yhtye liikkuu brittil�isess� indie-musiikkikent�ss�. Soundeissa yhtyeelle on t�rke�� analogisuus. Pro Tools on siis syv�ss� pannassa ja lo-fi-indie-rock on homman nimi. Levyn aloittaa Sail On�intro, jossa kosketintaustaa vasten rauhallinen kuorolaulanta aloittaa levyn kuin elokuvan soundtrackin. Kakkosraita Lost r�j�ytt��kin sitten pankin. K�p�ill� kosketinsoundeilla ymp�r�ity tiukka Afghan Whigs-tyyppinen kitarariffi saa seurakseen Martin Paneliuksen huolettoman oloiset vokaalit.
Low-lifessa jatketaan periaatteessa samalla linjalla. Kitarasoundeissa on rouheutta, bassoakin oikeasti soitetaan. V�lill� se nouseekin jopa tapailemaan melodioita kitaran kompatessa taustalla. Maanl�heist� soundimaailmaa halkoo v�lill� tehokkaan raikkaat koskettimet. Monotonisen Sometimes Wearyn j�lkeen taas r�j�ht��. Eight And A Half kuulostaa vokaaliosuuksissaan v�lill� Morrisseylt�. Killeririffi kitaroissa muistuttaa hieman - kuten koko kappalekin � Joy Divisionin tuotantoa. Se ei ole huono merkki lainkaan.
The Sun l�hteekin hieman tavallisemmin. Nyt ollaan jo hieman perinteisemm�n powerpopin saralla. Stemmalaulut, Supergrass-henkinen kappale ja 22-Pistepirkkojen Rumble City La La Landin soundeilla varustetut koskettimet luovat yhdess� leppoisan kes�is�n fiiliksen. Sunday Morning jatkaa samoilla linjoilla. Kappale leijuu huolettomasti alusta loppuun kuin leija kes�isess� tuulessa. Se on sek� hyv�, ett� huono puoli. Biisist� ei lopen juuri saa kiinni.
The Turtle and the Crab alkaa akustisella kitaralla ja viuluilla edeten hiljalleen j�lleen kes�iseen powerpoppiin. Kertos�keess� on jo hieman liikaakin edell� mainitun tyylilajin peruskiertoja. He Soiled Himself on kummallinen avaruuskantripala, joka ei v�ltt�m�tt� kuuluisi t�lle albumille. Kappale on kuitenkin saatu toimimaan yll�tt�v�n hyvin. Albumikokonaisuuteen se ei kuitenkaan oikein istu. Pianon s�estyksell� etenev� kuorossa hoilattu All Is Good Now vet�� levyn yhteen. Mielest�ni avaus- ja p��t�sraidoiksi vedetyt kuoroilut eiv�t v�ltt�m�tt� toimi.
The Scaramangasissa on potentiaalia � paljon. Viel� t�ll� hetkell� se el�� kuitenkin liikaa innoittajiensa Supergrassin ja powerpoppareiden loppuun kalutussa maailmassa. Osa levyn biiseist� on leppoisan kes�isi�, kun taas v�lill� ollaan ahistuksen suossa. Yhtye on parhaimmillaan Joy Division�henkisiss� kappaleissa, joihin hyvin valitut kosketinsoundit tuovat kirkastetta. Levy on kuitenkin hyv� osoitus yhtyeen skaalasta, mutta sit� olisi ehk� syyt� hieman kaventaa.
Helsinkil�inen menev� kitarapop-viisikko yhdisteli alkuaikoinaan rokkipotkun optimistiseen melankoliaan ja hampputangoon. Yhtyeen toinen kokopitk� Don�t Follow The Weak on sen sijaan kepe�n psykedeliapopin muotovalio.
Kotisivut: www.thescaramangas.com
(P�ivitetty 25.05.2007)
Kommenttien keskiarvo:
kelpo levy kyll�.