Järvenpään Edward on liikkeellä uudella omakustanne-ep:llään, joka on nimetty säästeliäästi E:ksi. Viisihenkinen poppoo soittaa melodista rokkia. Sitäpä sitä, ei enempää eikä vähempää.

Aivan en menisi allekirjoittamaan saatteen sanoja ”järjettömän tarttuvista” biiseistä, mutta eipä niissä suurempaa vikaakaan ole. Hieman persoonatonta, mutta enimmäkseen toki mukavan soljuvaa musiikkia. Laulaja Epulla on kiva ääni ja enkun ääntäminenkin on enimmäkseen kohdallaan, mitkä seikat tekevät herrasta melkeinpä yhtyeen valttikortin. Soittopuoli skulaa sekin hyvin. Sävellyksien tasolla pitää taas kerran napista siitä, mistä yleensäkin tulee puhe: persoonattomuudesta. Edward on hyvää rokkia, mutta kuinka hyvin se erottuu muista samanlaista musiikkia soittavista yhtyeistä? Onneksi liian raskaaseen meininkiin ei ole sorruttu, vaan biisit tuntuvat kulkevan sävelten ehdoilla, vaikka toki kitararunttaustakin kuullaan.

Never Bring Me Down on kelpo alkukappale. Kiva alkuriffi ja hiljainen säkeistö, kertosäkeessä isketään säröt päälle. Ei hullumpata soittoa, mutta ei tämäkään kappale kerrasta mieleen jää. Hope for the Bestin säkeistö tuntuu kivan melodiselta. Välillä kitaroinnissa kuuluu hieman kekseliäämpääkin ideaa. Anymore hidastelee mukavasti, mutta tässä vaiheessa tuntuu tämäkin hieman samaan kaavaan tehdyltä. Oikein mukavasti Eppu kyllä laulaa kertosäkeessä korkeita kohtia. Levyn päättää Sold, joka jatkaa samalla linjalla kuin edelliset kolme. Edward tekee tämän yhden biisin jo hyvin, seuraavaksi voisi koittaa jotain muuta. Edward on sympaattinen, mutta hieman väritön orkesteri. Ei muuta kuin lisää työtä, huomion kiinnitys vahvuuksiin (niitä on) ja monipuolisempaa ja tarttuvampaa materiaalia, niin hyvä tulee.