Julkaistu: 28.08.2007
Arvostelija: Mikko Heimola
Nuclear Blast
Toistuvien mainintojen perusteella voi katsoa vallitsevan jonkinlaisen konsensuksen siit�, ett� Amorphis yll�tti ryhm�n uraa seuranneet viime vuoden Eclipse-albumilla. Levy ei esitellyt vain uutta laulajaa Tomi Joutsenta, vaan koko b�ndin, joka tuntui tavoittaneen taas sen vision ja energian, joka heilt� oli jo parin levyn ajan ollut kateissa. Siksi p��llimm�inen kysymys Silent Watersille kuuluukin, oliko kyse vain yll�tysmomentista, vai l�ysik� yhtye uudestaan luomisvoimansa?
En piilottele vastausta t�m�n pidemp��n: vastaus on mit� selvin kyll�. Selv�sti yhtyeen taas l�yt�m� kalevalainen kuvasto - t�ll� kertaa lieto Lemmink�isen tarina - innoittaa heid�t parhaimpiinsa. Silent Watersin kymmenest� biisist� yksik��n ei ole t�ytett�, vaan kaikista voi nauttia itsen�isin� teoksina. Vaikka ilmeisin vertailukohta sille olisi Eclipse, on n�iden levyjen v�lill� selv� ero: kitarat eiv�t ole nyt yht� rouheasti pinnassa, eik� soitossa ole samaa aggressiivista iskua kuin paikoin. Ennemmin virtaviivainen ja hiottu levy yhteenkietoutuvine kitara- ja kosketinmelodioineen tuo mieleen vuoden 1996 Elegyn, erityisesti sellaisissa biiseiss� kuin A Servant ja Shaman.
Nykymuotoinen Amorphis tuntuukin l�yt�neen t�ll� levyll� sen tasapainon, jossa kaikki yhtyeen osaset loksahtavat paikalleen ja saavat ��nens� kuuluviin: tutulla tapaa delay-k�sitellyt, vaivihkaisen melodiset kitarariffit, Santeri Kallion hienostuneet kosketinmelodiat, rytmiryhm�, joka malttaa olla alleviivaamatta levy progepoljentoa, ja tietenkin Joutsen, joka on selv�sti parantanut erityisesti puhdasta laulutyyli��n sitten viime levyn, jolla se kuulosti viel� hieman j�hme�lt� - unohtamatta miehen m�re�� mylvimist�, joka sopii hyvin Ahti Kaukomielen sotapolun kuvaajaksi. Samoin levyn jokaisesta biisist� voisi sanoa jotain, mutta tyydyn nostamaan esiin niist� yll�tt�vimm�n: suomalaiskansallisten folk-vaikutteiden l�sn�oloa Amorphiksen levyill� ei tarvitsisi erikseen edes mainita, mutta Enigman akustisten kitaroiden ja kuorolaulun melodiat lainaavatkin Brittein saarten musiikkiperinn�st�. Kappaleen omalaatuisutta ei ole syyt� korostaa, mutta aiemmat Amonsa puhkikuunnelleen korvissa se erottuu kyll�.
Harvan levyn kohdalla olen miettinyt n�in pitk��n t�htien lukum��r��: T�ydet viisi, koska levy pesee p�yt�� l�hes kaikella t�n� vuonna kuulemallani uudella musiikilla, ja tulee monisyisyydess��n todenn�k�isesti kest�m��n aikaa varsin hyvin? Vai nelj� ja puoli, koska vaikka Silent Waters on tasavahvempi ja hienostuneempi albumi kuin esimerkiksi Eclipse, ei se ole samalla tapaa persoonallinen ja rohkea levy. On ehk� kuitenkin kohtuutonta vaatia juuri nahkansa luonutta yhtyett� karistamaan se taas uudelleen, etenkin kun hiottavaakin viel� oli. Enk� my�sk��n ep�ile, ett� nykyinen muoto j�isi t�m�n hahmottomuudesta nimens� ja modus operandinsa ottaneen yhtyeen viimeiseksi. Siksi t�ss� hetkess� levy ansaitsee korkeimman arvosanan.
Kansanperinteellisi� vaikutteita progressiiviseen metalliinsa yhdistelev� yhtye, jonka levytysuran alkupuolelta l�ytyy genren klassikoita riitt�miin. Amorphis vaikutti voimakkaasti 90-luvun alkupuolella l�pily�neen deathmetallin suosion kasvuun niin kotimaassaan kuin maailmallakin. Yhtye oli ensimm�isi� todellisia metalliviennin menestystuotteita Suomessa, ja raivasi tiet� seuraajilleen omalla ennakkoluulottomalla tyylill��n.
Vuosien saatossa b�ndi liukui pois kaikkein kovimmasta m�tkeest�, nyanssien ja tunnelmallisuuden saadessa yh� enemm�n sijaa ilmaisussa. Paluu rankempaan ilmaisuun tapahtuikin vasta kun Pasi Koskinen j�tti yhtyeen keskitty�kseen Ajattara-b�ndiins�, ja uudeksi vokalistiksi kiinnitettiin Tomi Joutsen.
Miehist�vaihdosten j�lkeen Amorhpis on julkaissut tasaiseen tahtiin kiitosta niitt�neit� albumeita, joista etenkin vuoden 2009 Skyforger ja vajaa nelj� vuotta my�hemmin ilmestynyt Circle ovat nousseet genrens� merkkipaaluiksi.
Linkki:
amorphis.net
(P�ivitetty 18.9.2015)
Kommenttien keskiarvo:
