Fullsteam

Näyttävät suunnanmuutokset ovat Ismo Alangon erikoisalaa. Uusi Blanco Spirituals on lähes tyylipuhdas käännös pois siitä pisteestä, johon edelliset kitaravoittoiset riehakkaat levyt ehtivät tekijänsä kuljettaa. Kokonaisen yhtyeen sijaan Alangon rinnalla seisoo tällä kertaa ainoastaan lyömäsoitinvelho Teho Majamäki, joka jo Säätiön riveissä ollessaan todisti sopivansa täydellisesti osaksi Alangon omaperäistä ulosantia. Blanco Spiritualsia hallitsevien rytmisoittimien luomat moniulotteiset harmoniat ja iskulleen viimeistellyt kokonaisuudet ovatkin Majamäen ylivoimaisuuden ansiosta yhtä musiikillista taivasta, jota ei kehtaisi ruveta solvaamaan edes ilkeyttään. Varsinkaan, kun suurin osa miehen studioon raahaamista soittimistakin jäisi varmaan jo heti kättelyssä tunnistamatta.

Uusi albumi sisältää Alangon sanoituksia parhaimmillaan. Terävän pisteliäs ja yhteiskunnalliskulttuurisen röntgenkatseen omaava lauluntekijä jättää ihmettelemään montaa seikkaa. Kuinka esimerkiksi on mahdollista kirjoittaa Sauna-niminen kappale, joka käsittelee saunan funktiota suomalaisessa yhteiskunnassa ilman, että ensimmäiset tunteet laulua kuunnellessa olisivat kansallinen myötähäpeä, epäilys lyyrikon katkenneesta kynänkärjestä tai hetkellisestä laatukäsityksen häviämisestä?

Miten on lisäksi mahdollista, että muusikoiden toistaessa itseään musiikissaan, koetaan se yleensä paikalleen jämähtämisenä, luovuuden tyrehtymisenä tai muuten vain tylsänä, mutta Ismo Alangon tehdessä näin on se paitsi nautinnollista, myös kiinnostavaa, eikä rohkeita siltoja aikaisempaan tuotantoon malta olla etsimättä. Esimerkiksi Jukka Orman kanssa kirjoitetun 2x1=1 -kappaleen melodiakuljetukset hyväilevät tuttavallisesti Taiteilijaelämää -levyn päätösraitana mieleen painuneen Kurjet -biisin herkkiä sävelkuvioita.

Levyn jokainen kappale on omanlaisensa helmi ja lähes korvaamaton omalla paikallaan. Ensimmäisenä singlenä julkaistu Päästänkö irti on sekä sävellyksellisesti että sanoituksellisesti täydellinen laulu valintojen edessä seisovasta ihmisestä, joka ei vain osaa päättää mitä tehdä. Tulevaa kesää kohti ajavia villiinnyttäviä kappaleita edustavat tanssittavan ilotuulinen Räkäistä ja tarttuvaa sekä irvailevan naljaileva Puupää, jossa Alangon käheä ääni venytetään upeasti äärimmilleen. Ismolle tyypillistä lyyristä kuvastoa taas löytyy mm. Äidinrakkaus -kappaleen riveiltä: ”Murhaajaa äiti rakastaa, raiskaajaa isä kotiin odottaa.” Niin aina.

Sitovana ja kylmiä väreitä aiheuttavana elementtinä levyllä polveilee kuitenkin Alangon rakastettavan laiska ja nariseva ääni. Kun turha kitararäime on jätetty pois, nousevat lauluosuudet parrasvaloihin aivan toisella tavalla. Kaikessa lakonisuudessaan, tahallisessa värittömyydessään ja karheudessaan Alangon ääni lataa kappaleiden sanat aivan ainutlaatuisella painolla. Vahva väristys kulkee pitkin kehoa hänen lausuessaan kyllästyneenä sanat: ”Olen hereilläkin unessa ja muut väärässä, eikä millään ole enää mitään vitun väliä.”