Yli viidentoista vuoden puurtamisen myötä Apulannasta on tullut tietyllä tavalla the one and only kotimaan rock-kentillä. Heinolalaisorkesteri on saavuttanut kuulijoidensa keskuudessa aseman, jossa se saa tehdä millaista musiikkia haluaa ja ihmiset ottavat lähes kaiken avosylin vastaan. Ja löytyyköhän Suomesta yhtään aikaansa seuraavaa alle kolmikymppistä, joka ei osaisi nimetä yhtään Apulannan biisiä? Hattua täytyy nostaa herra Wirtasen suuntaan, sillä säveltää mies sitten raskasta paahtoa tai poppaavaa rockia, lopputulos kuulostaa aina vain ja ainoastaan Apulannalta. Hittejä sen kun ilmaantuu radioaalloille tämän tästä.

Levy-Yhtiön keräillessä voimia Apis muistuttaa olemassaolostaan julkaisemalla neljä biisiä sisältävän omakustanne-EP:n yhdeksän studioalbumin jatkoksi. Uusimpaan Eikä vielä ole edes ilta -albumiin verrattuna hypähdetään selvästi kevyemmille raiteille ja erityisesti sinkkubiisi Paha ihminen on siihen verrattuna jotain täysin erilaista, tällä Apis-tietämyksellä jopa kokonaan uudenlaista Apulantaa. Kierosti poukkoilevat säkeistöt eivät tunnu olevan ihan niitä helpoimmin lähestyttäviä ja kehnoja lainejakin on mukana turhan paljon, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen tästä yhteiskuntahyökkäyksestä kuoriutuu oikein mainiolta kuulostava ja tarttuva kipale. Kokonaisuus toimii jopa heikkouksineen ja kertosäe koukuttaa.

Näkysi muotoinen tukee avausta ihan kivasti lähinnä kertosäkeensä avulla, mutta seuraavana soiva Höyryksi ilmassa on todella tyhjänpäiväinen klarinetti-kuiskailuslovari, josta tekisi mieli todeta ammattitaidottomasti vain se kuuluisa ”yksinkertaisesti paskaa” -lause. Biisi tuo levylle toki vaihtelua, mutta korvani eivät löydä siitä sitten minkäänlaista tarttumapintaa. Päätösbiisi Sellaiset kuin itse olen taas pelastaa paljon, sillä kappale toimii alusta loppuun sakkaa avauksen veroisesti. Edellislevyn hengessä soivat raskaammat kitarat, hienosti hidastuva sisääntulo kertsiin ja itse kertsi tekevät biisistä erinomaisen.

Hieman tässä hittikaavoja käytellään, ja ehkä bändi on kuin onkin hiipunut sitten parhaimpien päiviensä, mutta enemmän tai vähemmän laadukkaan paketin A-lauta on taas pihalle lykännyt. Simppelin oloinen trio-musa ja koukukkaat kertsit on todettu toimivaksi kemiallisen lannoitteen reseptiksi jo yli kymmenen vuotta sitten, ja siltä pohjalta tässä taas ponnistetaan. Pikaiset risut voisin antaa vielä heikoimmillaan todella ontuvista ja epärunollisista sanoituksista ja niinkin hassusta asiasta kuin siitä, että biisit tuntuvat loppuvan aina kuin seinään. Mutta enihau, käsillä on turvallisen perushyvä lätty säröisen rockin elävältä legendalta.