Ankkarock
03-04.08.2002
Korso
Säät suosivat festarikauden päättävää Ankkarockia tänä vuonna. Rock-kansa kokoontui runsaslukuisena Vantaan Korsoon ihmettelemään laajaa, mutta yllätyksetöntä otosta suomalaisesta rock-tarjonnasta. Festareiden kahdella lavalla kesäkiertuitaan päätteli kaikki ne bändit mitkä on nähty jo kesän aikaisemmissa tapahtumissa. Yllätysnimiä tai pienemmän piirin suosikeita ei juuri nähty, ellei sunnuntain avannutta Kapteeni Ä-ntä voi sellaiseksi laskea. Viikonlopun suurimmat nimet olivat kaikki vanhoja konkareita. Lauantaina Eppu Normaali laulatti nostanlgiannälkäistä Suomirock-yleisöä puolentoista tunnin setillä. Päivien päätösesiintyjät edustivat raskaampaa englanninkielistä materiaalia; lauantaina hurmoksesta vastasi neljännesvuosisadan ikäinen Motörhead ja sunnuntaina paluun tehnyt Hanoi Rocks.
Järjestelyt toimivat tänä vuonna siedettävästi. Eräinä aikaisempina vuosina Ankkarockin järjestysmiehet ovat olleet lievästi sanottuna yli-innokkaita, mutta tänä vuonna meno oli hieman rauhallisempaa. Suurimmat ongelmat liittyivät pikkulavaan, jota riivasi tekniset –ja aikatauluongelmat. Lisäksi lavojen sijoittelussa olisi toivomisen varaa. Ison lavan äänet kantautuvat aivan liian selvästi pikkulavalle. Toki ymmärrämme, että ahtaat puitteet asettavat omat ongelmansa.
Lauantain raskaampaa kotimaista osastoa edusti kiertuettaan päättelevä The 69 Eyes, joka on muutamassa vuodessa noussut kotimaisen rockin kärkinimiin. Eikä ihme, sillä bändin kappaleet ovat kerrassaan toimivia. Vaikka kappaleissa käsitellään synkkiä aiheita synkällä saundilla on kokonaisuus onnistuttu paketoimaan sellaiseksi, että siihen on helppo tarttua. Vantaalla kuusysi osoitti myös kypsyneensä taidollisesti. Erityisesti laulu on kehittynyt huomattavasti. Gothic Girl, Brandon Lee ja monet muut hitit innoittivat mittavan yleisön vaikka bändi esiintyi varsin epäkiitolliseen aikaan. Toinen isonlavan kotimaan raskaansarjalainen lauantaina oli Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus. Rautiaisen suomenkielinen heavy tuntui iskevän samaan yleisöön kuin illan pääesiintyjä. Itse en valtavasti jaksa syttyä painostavista ja syyttävistä lyriikoista, vaikka Trio Niskalaukauksen soitto onkin hyvää. Erityisesti vanha hitti Viimeinen päivä taivaan toimi kohdallani.
Päivän pikkulava-annista kannattaa mainita The Flaming Sideburns. Fleimareiden keikka ei ollut mitenkään erikoinen. Lavakemia ei toiminut läheskään parhaalla mahdollisella tavalla. Rokurokkarit sytyttävät yleisön kuitenkin huononakin päivänä. Illan odotettu päätös oli Motörheadin esiintyminen. Lippujen ostaneiden joukossa oli suuri määrä ihmisiä, jotka olivat tulleet katsomaan vain Lemmyn ryhmää. Vaikka alue vielä päivällä näytti tyhjältä, niin ennen yhdeksää nahka-asuiset miehet täyttivät juhlakentän.
Keikka potkaistiin käyntiin perinteisesti We Are The Motörhead -kappaleella. Sen jälkeen seuraava tunti mentiinkin läpi sellaista hittikyytiä, että henkeä salpasi. Vanhojen mestariteosten sekaan mahtui uudelta levyltä Brave New World ja coverina punk-klassikko God Save the Queen. Lemmyn lavakarismaa ei voi liioitella. Iso mies täyttää lavan karulla loistollaan. Vaikka maileja ja vuosia on jo taulussa käsittämätön määrä, niin rokki soi. Mies on elämänsä kunnossa. Myös rumpalin ja kitaristin soitto ansaitsee kiitoksen. Encoressa tuli sitten pakollinen Ace of Spades, siitäkös yleisö riehaantui. Tätä Rock on parhaimmillaan. Suoraa soittoa ja riemua. Loistava päätös muuten keskinkertaiseen päivään.
Vaikka Motörhead ei antanut suomessa haastatteluja onnistui allekirjoittaneen tavata Lemmy keikan jälkeen pukutiloissa epävirallisissa merkeissä. Lemmy rentoutui hyvän ystävänsä Mike Monroen kanssa nauttien virvokkeita. Vaikka haastattelun tekeminen oli kiellettyä, niin kääntyi puhe Motörheadin seuraavaan Euroopankiertueeseen. Mike ja Lemmy sopivat alustavasti Hanoi Rocksin esiintymisestä lämmittelybändinä seuraavalla Motörheadin kiertueella. Englannin ja Saksan keikoilla lämmittelijänä toimii Anthrax, mutta kiertueen muut keikat luvattiin Suomen pojille. Keskusteluissa mainittiin myös Ruotsalainen Hardcore Superstars mahdollisena toisena lämppärinä.
Sunnuntai alkoi yhtä aurinkoisena kuin lauantai. Päivän ohjelman runkona toimi pitkänlinjan kotimaiset nimet. Eniten ihmisiä keräsi isolla lavalla soittanut Eppu Normaali, jonka pitkä setti toimi hyvin. Martti Syrjä ei ollut ehkä elämänsä parhaassa kunnossa, mutta sai kuin saikin vedettyä setin loppuun. Samaan aikaan pikkulavalla olisi pitänyt olla Tehosekoitin, mutta Tehari aloitti settinsä yli tunnin myöhässä. Ilmeisesti syynä oli se, että jätkät eivät halunneet soittaa Eppujen kanssa päällekkäin.
Pikkulavan toinen mielenkiintoinen esitys oli Apulanta, joka esiintyi jo suht’ aikaisin päivällä. Aikatauluongelmien takia Apiksen setti jäi lyhyeksi. Keikkaa vaivasi myös tekniset ongelmat. Tonin kitarasta kuului koko keikan kamalaa rutinaa. Bändi oli myös luopunut alkukesän keikoilla nähdystä lavakrääsästä. Hyvä niin.
Illan päätähti Hanoi Rocks saapui lavalle valtavien liekkien ja Finlandian saattelemana. Alkuun näytti, että bändi ei oikein tiennyt mitä on tekemässä. Alkukankeuden jälkeen setti lähtikin pyörimään mallikkaasti. Setin alkupuolella kuulunut High School soi jo oikein mallikkaasti. Uusi sinkkupiisi People Like Me oli myös ehtinyt tulla tutuksi yleisölle.
Mike oli keikalla voimissaan. Kappaleiden välissä laulaja rupatteli yleisön kanssa kielen vaihtuessa sujuvasti englannista suomeksi ja takaisin. Lavakoreografiassa Mike pisti peliin koko osaamisensa. Tutut spakaatit, kiipeilyt ja poseeraukset olivat kuvassa mukana. Andy toipui vielä jalkaleikkauksesta joten liikkuminen lavalla oli hillitympää. Mutta hienosti Andykin selvisi. Encorena tuli tietysti Up a Round the Bend, jonka alkaessa lavalta suihkuttiin ilmaan pilvi paperisilppua. Upea keikka loppui kuitenkin kaupungin järjestyssäännön takia. Tai näin olisi pitänyt käydä, paitsi että Mike hyppäsi takaisin lavalle kesken juontajan loppuspiikin. Biisin jälkeen laulajan mikki suljettiin, mutta uppiniskainen tähti kieltäytyi lähtemästä lavalta ja alkoi riehua hillittömästi. Kun Mike vihdoin saatiin pois lauteilta alkoi piano soida. Kukas muu kuin Mr. McCoy se sillä soitteli ja hyvin soittikin. Kunnon Rockmeininki ja loistava päätös viikonlopulle.
Teemu Jokelainen
