• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Type O Negative: Life Is Killing Me

Roadrunner

Tasan kymmenen vuotta sitten Type O Negative järkytti vakavasti maailmaani. Yhtyeen tuolloin julkaiseman Bloody Kisses -levyn päätyessä käsiini, uskoin löytäneeni viisaiden kiven – eihän musiikki yksinkertaisesti voinut enää parantua tästä. Ikävä kyllä olin enemmän kuin oikeassa, sillä yhtyeen musiikki ei todellakaan enää tuosta parantunut. Vuonna 1996 julkaistu epätasainen October Rust oli jo selvä askel alaspäin, ja pohja saavutettiin kolme vuotta myöhemmin ilmestyneellä World Coming Downilla. Goottimetallin uudistajat olivat päätyneet irvikuvaksi itsestään, soitosta tuntui kadonneen kaikki into kappaleiden ollessa tyhjyyttään kumisevia ylipitkiä tylsyyksiä. Ymmärtänette siis että saadessani yhtyeen uusimman levyn käteeni epäilin pitkään uskaltaisinko edes laittaa uutukaista soittimeen, vielä yksi pettymys ja saisin lopullisesti haudata nuoruuteni rakkauden… Kun viimein rohkenin painaa PLAY-nappulaa koin vähän kerrallaan suuren yllätyksen: Type O Negative oli viimeinkin tehnyt uuden hyvän levyn!

Yhtyeen sielu Peter Steele on vuosien jälkeen löytänyt itsensä, inspiraationsa sekä vanhan sävellyskynänsä, ja jälki on murhaavaa. Levyn avaava lyhyt instrumentaali Thir13teen johtaa ensimmäiseen kaatoon kun tiukasti tarttuva I Don’t Wanna Be Me -ässä lyödään peliin. Bloody Kissesin kulta-ajat nousevat nopeasti mieleen, mutta silti soundeissa ja sävellyksissä on myös jotain muuta, jotain uutta. Raskaammatkin kappaleet rullaavat helposti eteenpäin ja kokonaisuus on huomattavan paljon enemmän kuin osiensa summa. Sanoituksetkaan eivät enää ryve liikaa tuskassa ja surussa vaan nyt näitä tärkeitä elementtejä annostellaan juuri sopivasti, höystettynä taas yhtyeelle tyypillisellä julmalla ironialla sekä kylmällä hirsipuu-huumorilla.

Tällä kertaa levylle ei ole eksynyt ainoatakaan turhaa raitaa. Loistavasta biisikatraasta haluan nostaa esille I Like Goils -kaahauksen, jolla Peter omalla uniikilla tavallaan julistaa seksuaalisen suuntautumisensa suoruutta. Myös toinen seksuaalisuuden parissa liikkuva revitys Angry Inch, joka kertoo aivan hervottomalla tavalla reisille menneestä sukupuolenvaihtoleikkauksesta, nousee levyn kohokohdaksi. Hitaammasta puolesta etenkin synkkä nimibiisi Life Is Killing Me, sekä rakkauden kentillä ikuisesti käytävästä sodasta kertova …A Dish Best Served Coldly nousevat suosikeikseni.

Levystä on tarjolla myös Ltd tuplaversio, jonka lisälevyllä on yksi uusi biisi sekä kuusi vanhempaa, jotka yhtä lukuun ottamatta on julkaistu jo aikaisemmin singleillä. Lisälevy menee ’ihan kiva’ –luokkaan, jota ilman voi helposti elää, mutta jolla voi joskus brassailla kavereille – ehkä.

Yhteenvetona voisi sanoa että Type O Negative on julkaissut uransa toiseksi parhaan levy: October Rust pystytään selättämään, mutta Bloody Kisses pysyy edelleen johtoteoksena. Toisaalta saattaa olla että tuomioni on hieman puolueellinen, sillä maailmassani ei mikään levy taida koskaan kaataa Bloody Kissesiä. Suosittelen että ostatte itse tämän levyn ja teette omat päätelmänne, ja samalla tulette ostaneeksi vuoden tähän mennessä parhaan goottimetallipitkäsoiton.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 22.06.2003:

Pisteet:

Right on... Levyn kunkkubiiseistä jäi vain "Nettie" mainitsematta. Goth-Roth tykittää taas täysilaidallista!

T: Misfits

Nimetön kommentoi 11.07.2003:

Pisteet:

Mielestäni October Rust on ykkönen, World Coming down kakkonen, Life is killing me kolmonen. Bloody Kissesiä en itse asiassa enää muista, millaista se oli (lukuunottamatta Christian Womania ja Black nro. 1:a).

Life is killing me:n parhaita biisejä mielestäni on: I don´t wanna be me, Less than Zero, A dish best served coldly, Life is killing me, Nettie, We were electrocute, Anesthesia ja The dream is dead.

Loputkin on joko keskivertoja tai hyviä!

Nimetön kommentoi 01.03.2004:

Pisteet:

se on ihan vitun hyvä levy.En ollut kuullut ennemmin yhtään biisiä levyltä ja päätin vain ostaa sen.Nyt se on levyhyllyni paras levy

Nimetön kommentoi 18.01.2005:

Pisteet:

Olen tullut siihen tulokseen, että näitä TON:n levyjä pitää kuunnella tosi kauan ennen kuin ne aukenevat meikäläiselle. Varsinkin kaksi viimeistä ovat olleet vaikeita. World Coming Down aukeni vuosi sitten ja tämä viimeisin alkaa avautumaan pikku hiljaa. Mielestäni Life Is Killing Me on kuitenkin yksi huonoimmista TON tekeleistä. Toistaiseksi. Nettie on levyn paras biisi.

Niin ja paras TON-levy on October Rust - ehdottomasti.

t: Yella

Nimetön kommentoi 19.01.2005:

Pisteet:

October Rust jakaa ykkössijansa mun hyllyssäni tämän uuden kanssa.
Pelottavan ihanaa tavaraa.

-Tiia-

Nimetön kommentoi 07.03.2005:

Pisteet:

itselleni kaikki levyt alkaen bloody kisses:stä yltävät tähän samaan viiteen tähteen.. mitään en nosta ylitse muiden.. type o negativen sanoituksista en ole koskaan tykännyt, mutta world coming down:lla on jopa mulle kolahtavia sanoituksia, ja fiiliksiini sopiikin ehkä parhaiten tuo world coming down... hirmusen pitkä levyhän tämä uusinkin on, enkä sitä voi kuunnella yhteen menoon yleensä muuten kuin esim. junamatkalla.. mutta vaikkei sanoitukset oikeen aiheuta mitään fiiliksiä, niin tämä musiikki on kyllä jotain maailman parasta, ainakin goottimetalli alueella.. nuo kolme nopeaa biisiä on melko samankaltaisia, mutta se ei ole häirinnyt.. tuntemattomasta syystä tämä levy tuo mieleen kesähelteen (ei ehkä ole tämän musiikin perimmäinen tarkoitus..), kai siksi että kuuntelin sen kesähelteellä keskellä ei mitään metsän keskellä..

Nimetön kommentoi 13.04.2005:

Pisteet:

Tuohan on suorastaan perkeelisen hyvää itsestäni parasbiisi koskaan Ton:illa on Black no.1 mutta Anesthesia on myös ihan jämerä ja Angry inch on taas mellevä