Oranssi Pazuzu: Valonielu

Svart

Mustan metallin rajoja maapallomme radan tuolle puolen vuodesta 2007 venytt�neen Oranssin Pazuzu urakehitys on ollut tasaisen mallikas: koko ajan paranee. Debyyttilevy Muukalainen puhuu (2009) oli kaikessa raikkaudessaan (jos t�t� adjektiivia voi k�ytt�� black metal -levyst�) kohottava tapaus, muttei viel� t�ysipainoinen todiste Oranssin Pazuzun potentiaalista. Pituutensakin puolesta raskas Kosmonument (2011) syvensi yhtyeen psykedelisi� ja junnaavampia elementtej�, ehk� hieman liikaakin.

Svartin julkaisemalla kolmannella levyll��n Oranssi Pazuzu on yhdist�nyt sis�- ja ulkoavaruudellisen matkailun syvimpien kuilujen rikinkatkuiseen huuruihin tavalla, joka ottaa huomioon sek� biisit ett� suuremmat kokonaisuudet. Yksinkertaisesti: Valonielu on Oranssin Pazuzun linjakkain teos.

Kuuden kappaleen kolmevarttinen raottuu Vinon verson limaisella riffittelyll�. Varsin suoraviivainen ja kompakti teos edustaa Valonielun ja Oranssin Pazuzun helpompaa laitaa toimien porttina usvaisempiin maisemiin. Aika moni asia on tosin t�ss�kin kappaleessa ihanasti pieless�, eiv�t v�hiten 90-luvun euroteknoilijat (!) mieleen tuovat koskettimet. Tyhj�n temppelin sisuksista l�ytyy varsin tenhoava bassokuvio, joka tunkeutuu aivoihin ihan ilman kitaramyrsky�kin. Houreisesti groovaava kappale huokuu salaper�isyytt� ja mustuutta.

L�hes 12-minuuttinen Uraanisula on toinen levyn pitkist� kappaleista. Kitaran�pp�ilyll� alkava kappale sis�lt�� rauhallisen tempon ylle lohkaremaisesti viskottua bassottelua, upottavaa tunnelmaa ja Jun-Hisin r��kylaulua veitsist�, sarvista ja muista kuvaston asioista. Loppusuoralla sula metalli ry�ps�ht�� k�sille. Albumin lyhin kappale Reik� maisemassa on happoisempi v�like ennen ennakkona tarjottua Olen aukaissut uuden silm�n -nimell� kulkevaa mustan metallin myrsky�. Pekka Strengi� sanoituksissa lainaileva lanaus edustaa Valonielun blackmetallisinta laitaa.

Levyn p��tt�� kolmasosan sen kestosta viev� Ympyr� on viiva tomussa. Kappale alkaa kenties turhankin hitaasti minuuttien fiilistelyll�, mutta r�j�ht�� k�yntiin p��sty��n varsin voimalliseen tamppaukseen. Avaruusefektein ryyditetty eepos p��ttyy hienon sinfonisiin vy�rytyksiin.

Kaikki Oranssiin Pazuzuun liitetyt laatusanat p�tev�t edelleen: yhtye kuulostaa komealta ja taitaa estetiikkansa. My�s soundipolitiikkaa on syyt� kehua erikseen. Valonielu soi l�mpim�sti ja pehme�sti edustaakseen n�inkin kylm�� musiikkia.

Kehityskohteita voisi olla hieman yksipuolinen laulu, vaikka vokalisointi mallikasta toki onkin. Valonielu ei my�sk��n r�j�yt� pankkia niin totaalisesti, kuin olisin odottanut. Se lunastaa lupauksia, mutta henkii my�s realisoimatonta potentiaa. Uskon kuitenkin, ett� Oranssi Pazuzu tulee viel� tekem��n sen tajunnan rajoja laajentavan psykedeliametallin mestariteoksensa.