Jori Larres: Spacetime

Post-Rift

Tiivis on tahti ja utelias mieli, kun helsinkil�inen Jori Larres pist�� kahdeksatta pitk�soittoa viiteen vuoteen ilmoille. Matka vuoden 2019 Parallels-debyytilt� on ollut pitk�, mutkikas, v�rik�s ja toisinaan hyvinkin yll�ttyksellinen. T�m� on melkoinen saavutus, sill� Larres on alati pysytellyt instrumentaalisen, elektronisen ja elokuvamaisen musiikin/��nitaiteen parissa.

Buchla-syntetisaattorit ovat nyt siirtyneet parrasvaloihin ja Larres pyrkiikin tutustumaan noihin �l�nsirannikon kokeellisen synteesin soittimiin� erityisesti itselleen tyypillisi� rytmikudoksia ja kuvioita luodessa. Spacetime onkin rytmin levy, polyrytmisyyden ja teemojen vaikeamman hahmottamisen sumentaessa ��nikentti�. Spacetime, eli aika-avaruus, on samaan aikaan simppeli ja vaikeasti hahmoteltava asia. Emme edelleenk��n t�ysin ymm�rr� neliulotteisen aika-avaruuden k�ytt�ytymist� ja monet astrofyysiset teoriat ovat yh� monilta osin parhaita arvauksia ja havainnoista luotuja rakennelmia. Universumin salaisuudet ovat edess�mme, mutta aina osin salassa ja sek�s vain pist�� kiehtomaan lis��.

Larres pohti jo syntyj� syvi� etenkin Uncurtaining the Night -albumilla, joka vei instrumentaaleja rohkeasti rajoille � ja niiden ylitse. Maailmoita luotiin hetkest� miltei aineettomuudesta, kaiken py�riess�, kelluessa ja liikkuessa kuin n�kym�tt�mien voimien k�siss�. Spacetimen kohdalla sumeus h�iritsee minua, koska sen takaa en tahdo hahmottaa suurempia kokonaisuuksia, en n�e linjoja, kiinnekohtia ja ajatukseni hairahtuvat toistuvasti jonnekin muualle.

Larres ei annakaan nyt samoissa m��rin helppoja tarttumakohtia ja/tai kiintopisteit�, vaan Spacetime tuntuu ajelehtivan tilasta ja tilanteesta toiseen, kuulumatta selv�sti mihink��n niist�. Harmony on vain v�liosa ja mittavampi No Dream soundaa jollekin, jonka pit�isi johtaa jonnekin � vaan minne? Olenko vain hukannut suuntani, miksi haluan mieluummin palata Larresin aiempien t�iden pariin? En osaa sanoa, mutta tied�n, ett� jostain syyst� Spacetime ei puhuttele sisint�ni kuten monet aiemmat levyt.

Positiivisuus on aina hyv�st�, joten kehutaan viel� lopuksi nimiraita Spacetimen asteen leikkis�mp�� ja liit�v�mp�� kulkua, josta ei ole niink��n pitk� matka ambientin pioneerien ja synaisen progen mestareiden tekemisiin. B-puolen ja levyn sulkeva Black Holes avaa my�s kummasti mahdollisuuksia, joita my�s uskalletaan hy�dynt��. Ehk�p� Spacetime on n�in n�ht�viss� siirtym�kauden levyn�, kokeiluna ja uuden linjan ensimm�isen� merkkin� � ken tiet��?