Pienet

Sinkut V - Joulukuu 2020

31.12.2020


Black Totem: Dead Meat Black Totem: Dead Meat
Svart Music

Kautta kuolleiden Kekkosten, tässäpä on vasta tummanpuhuvaa bluesrockmetallipunkkia takova yhtye, jonka polttoaineissa pihisevät mm. taikausko, paheet sekä tietysti aina luotettava kauhu, eli kaikki tutut populaarikulttuurin ainesosat. On sanottava, että Black Totem ei varsinaisesti avaa uusia uria, mutta kuinka onnistuu niiden vanhojen deathpunkrockin raatojen piekseminen?

Dead Meat on vain kahden ja puolen minuutin mittainen purkaus, joten lihakoukkujen on parempi iskeytyä orvasketeen nopeasti, ärhäkästi ja syvälle. Käykö näin? Hmm, tahtoisin sanoa kyllä, sillä biisissä on väkevä ydin ja vahvasti hakkaava sydän, mutta jokin tässä nyt mättää. Ehken ole vain päässyt vanhojen deathpunkrockin raatojen muistojen ylitse, mutta ulisevia stemmoja olisi voinut hyödyntää härskimminkin, samoin kuin hakkaavaan rytmin rujoa blues-sielua. Jään silti mielenkiinnolla odottamaan helmikuuksi luvattua Shapeshifting-pitkäsoittoa.

Mika Roth


Dino Mansik: Toivon ettet sä koskaan kuole Dino Mansik: Toivon ettet sä koskaan kuole

Huomaan usein valittavani siitä, että sinkuiksi valikoidut biisit tahtovat olla liian pitkiä ja tämän takia niiden jännitteet lässähtävät tarpeettoman usein. No, moista ongelmaa ei todellakaan ole Dino Mansikin uusimman sinkun kohdalla, sillä kaunis ja heleä Toivon ettet sä koskaan kuole -sinkura kestää hädin tuskin kahta minuuttia.

Hauraan koskettava kappale on puhtain mahdollinen rakkaudenosoitus läheistä ihmistä kohtaan, ihmistä jonka ei soisi koskaan kuolevan. Tietenkin ikuisuus on mahdoton asia saavuttaa, mutta jo moisen toivominen kertoo paljon sen esittäjästä ja niistä tunteista, jotka heidän välillään säkenöivät. Pitkälti pianon ja lähes äänettömiksi vaimennettujen vokaalien yhteistyö saa toden teolla kuuntelemaan kappaletta, eikä se plus kaksi minuuttia nyt niin lyhyt aika sitten ollutkaan hiljaisen popballadin äärellä. Toivottavasti saapuvaksi luvattu debyyttialbumi oikeasti ilmestyy vuoden 2021 puolella, sillä tämä sinkku täydentää ja laventaa kummasti Dino Mansikin ilmaisukenttää.

Mika Roth


IRMA: Aikaa IRMA: Aikaa
Soundhill Music

IRMA jätti itsestään pysyvän muistikuvan kesäisellä Kaikki <> Hyvin -sinkullaan. Tuolloin duon turboahdettu elektroninen pop ei juuri jättänyt hengittämiselle tilaa, mutta paineettomassa myllytyksessä oli toisaalta miellyttävää kellua vailla sen kummempia kiinnekohtia. Kolmannella sinkulla vauhtia on tipautettu dramaattisesti, joten onko intensiivisyys vain kiinni biittien määrästä minuutissa?

Kysymykseen on olemassa v√§hint√§√§nkin kaksi n√§k√∂kulmaa, mutta IRMAn tapauksessa voima, ja sit√§ kautta massa, ei ole mielest√§ni suorassa suhteessa nopeuteen. Eli sama painoarvo voidaan saavuttaa vaihtoehtoisin keinoin. Kuinka ollakaan, Aikaa-sinkulla k√§sitell√§√§n nimenomaan pinnan ja sen alaisten maailmoiden suhteita. Ei tarvitse kiskoa hymy√§ naamalle, kun voi kertoa ihan oikeista tunnoistaan paineetta, siit√§h√§n todellisessa yst√§vyydess√§ on ‚Äď tai ainakin olisi hyv√§ olla ‚Äď kyse. Hitaampi siivu tarttuu syvemm√§lt√§ ja antaa IRMAlle uusia ulottuvuuksia. T√§m√§h√§n on jo kerrassaan lupaavaa.

Mika Roth


Jori Larres: Curves Jori Larres: Curves

Jori Larres pystyi mielestäni kiteyttämään olennaisen upealla tavalla loppukesästä ilmestyneellä Theory Of -albumillaan. Olen tullut verranneeksi jo aiemmin Larresia legendaariseen ambient-nero Brian Enoon, eikä moinen ole nytkään kovinkaan kaukana. Curves on ensimmäinen sinkku tulevalta Uncurtaining the Night -albumilta, jolla Lorres tulee tutkimaan ja luotaamaan mm. granulaarisynteesin, eli raesynteesin, sekä polyrytmiikan maailmoita.

Curves on seitsemän ja puolen minuutin mitassaan melkoinen äänivonkale sulateltavaksi, mutta alun hidas johdatus pääteemoihin ja rakenteen jatkuva rengasmaisuus auttavat kyllä prosessissa. Kappale rakentuu oikeastaan melko harvojen kehien varaan, mutta tärkeintä ei olekaan niiden massa, vaan osasten yhdessä luoma kokonaisuus. Curves on massaltaan ilahduttavan kevyt, ytimeltään sielua nostattava, elokuvamaisella tavalla ambientmainen ja jotenkin parempaa huomista lupaava pienoisteos. Nämä äänet eivät tue dystopioita vaan utopioita, mikä ei ole lainkaan valitettava asia näinä päivinä.

Mika Roth


Jorma Kukko Band: Suoraan vadilta Jorma Kukko Band: Suoraan vadilta
Trauma Blues

Helsinkiläinen Jorma Kukko Band identifioituu jahtirock-yhtyeeksi, mikä saa tietysti kysymään: mitäs ihmettä se jahtirock sitten on? Syvälle meneviä analyyseja on hankala suorittaa yhden biisin perusteella, mutta aika perus kitararockista tässä vaikuttaa olevan kyse. Vokaalit vedetään suomeksi, kitara-basso-rummut -kolmiota vahvistetaan satunnaisilla kiippareilla ja siinä se. Helsinkiläistä suomirockia?

Muoto on mitä on, mutta huomio kiinnittyy vastustamattomasti soundien pehmeyteen, jota voisi kutsua jopa hyväileväksi. Etenkin kitaroiden kohdalla saatesanoissa mainittu Steely Dan ei ole suotta ääneen lausuttu heitto, vaan ihan kelvollinen suuntaviitta. Kenties jopa vokaaleihin voisi vastaisuudessa ujuttaa enemmän harmonioita, nyt kun softrockin suurten perässä halutaan selvästi astella. Itse tekstissä viittaukset maalarimestari Auguste Renoirin tekemisiin ovat mielenkiintoisia ja osoittavat, että ihan kaikesta voi tehdä laulun tekstin. Tyystin toinen asia on tietysti se, että pitäisikö noin ensinnäkään tehdä, mutta sai tämä toisaalta hymyilemään positiivisella tavalla.

Mika Roth


Kärtsy 4 Sale: Enjoy The Silence Kärtsy 4 Sale: Enjoy The Silence
Stupido Records

Parhaiten Waltarista tunnetun Kärtsy Hatakan ja hänen vanhan bändikaverinsa Sale Suomalaisen uusi musiikkiprojekti Kärtsy 4 Sale pyörittää tuttuja biisejä uusiin uomiin. Saatekirjeessä muistetaan nostaa esiin se fakta, että nyt tutkitaan Kärtsyn trubaduuriajan akustisia covereita, mutta kuinka akustisuus sopii yhteen englantilaisten legendaarisen synapopin kanssa? Puhumattakaan kaikista niistä muista biiseistä, jotka duo käsittelee helmikuussa ilmestyvällä pitkäsoitolla.

Enjoy The Silence on siis se Depeche Moden kappale, joka korkkasi 90-luvun mitä upeimmalla tavalla. Toinen fakta joka on hyvä sisäistää on se, että miehen voi kyllä saada pois Waltarista, mutta Waltaria ei saa pois miehestä. Enjoy The Silence vedetään näet rock-vaihde silmässä, toinen silmä house-lattialla. Nouseeko hiljaisuuden nautinto siis siivilleen, onko tällä coverilla mitään omaa painoa? Kyllä ja kyllä. Alkuperäinen on tietysti aina alkuperäinen, mutta kyllähän tämä suun hymyyn kiskoo kun överiksi vedetyt kuviot nuijivat siivun uuteen uskoon. Erittäin kärtsymäinen numero.

Mika Roth


Likaiset Pikkarit: Sivuraide Likaiset Pikkarit: Sivuraide
Love Is Punk

Likaiset Pikkarit - siinäpä vasta vaivattomasti muistettava otsake yhtyeelle. Pirtsakkaa poppunkia, rosoista rockia ja raivokasta grungea toisiinsa mätkivä yhtye sai alkunsa Helsingissä armon vuonna 2016 ja Sivuraide on jo ryhmän seitsemäs sinkku, jonka yhteydessä mainitaan myös horisontissa siintävä debyyttipitkäsoitto.

Sivuraide on todellinen energiapommi, mutta r√§v√§k√§n pinnan alla k√§sitell√§√§n oikeasti t√§rke√§√§ aihetta. Ihminen saattaa p√§√§ty√§ el√§m√§ss√§√§n sivuraiteelle, kun asiat eiv√§t kuljekaan kuten on kenties kuvitellut. Mit√§ siis tehd√§ moisessa tilanteessa? No, silloinhan pistet√§√§n isompaa vaihdetta silm√§√§n ja loikataan takaisin kent√§lle ‚Äď noin parhaimmassa skenaariossa nyt ainakin. Rouhea soundi, ihan mukiinmenev√§ riffi ja r√§k√§iset naisvokaalit, sek√§ tietysti piikik√§s kitarasoolo. Ja kaikki t√§m√§ puristuneena reiluun kahteen ja puoleen minuuttiin. Kiitos!

Mika Roth


Lohkare: Hei tyttösein Lohkare: Hei tyttösein
Eclipse Music

Vajaa kaksi vuotta sitten Lohkare osoitti että suomirockin jättien töistä voi ottaa kimmoketta myös astetta ja kahta rakentavammin. Tutut palaset olivat silloinkin mitä ilmeisimpiä, mutta ei bändiä ideattomasta perässähiihdosta päässyt syyttämään Omassa ajassa -pitkäsoiton tiimoilta. Näiden asioiden kertaaminen lienee normaalia tärkeämpää sanoa ääneen, koska uuden sinkun on sanoittanut itsensä Pelle Miljoona.

Hei tyttösein on tarina matkasta, joka taitaa olla vähintäänkin yhtä paljon henkinen kuin fyysinen. Pelle viskaa saatesanoissa vihjettä, että tämä on Twin Peaks -tyylinen selviytymistarina. No, siitähän tiedonmurusta olikin tosi paljon apua. Amerikka soi kiistatta osin akustisissa kitaroissa, mutta pitkä matka saatetaan yhtä hyvin kulkea vaikka Pohjanmaan lakeuksilla tai Savon järvisissä metsissä. Rytmi on rouhiva, poljento pakottaa jalat eteenpäin ja mystinen tuleva siintää jossain seuraavan mutkan ja kukkulan takana, kuten vain parhaissa tarinoissa kuuluukin. Lohkare on löytänyt melkoisen annoksen juurevuutta, josta kannattaisi pitää vastaisuudessa kiinni ainakin toisella kouralla.

Mika Roth


Marian valinta: Kyyhky Marian valinta: Kyyhky

Marian valinta oli vuosina 2004-2006 useampaankin otteeseen esillä Desibeli.netin sivuilla, mutta sittemmin yhtyeeksi kasvanut projekti hajosi 00-luvun lopulla. Marian valinta kuitenkin palasi vuonna 2020 juuri sellaisena kuin se oli alkujaan syntynytkin: vokalisti-kitaristi Ilja Karsikkaan omana musiikkiprojektina. Kyyhky on itse asiassa jo neljäs paluun jälkeinen julkaisu, ja nämä kaikki palaset ovat siis uudelleenjulkaisuja.

Miksi ensinnäkään kiinnitän huomiota tähän uusimpaan uudelleenjulkaisuun? Koska Kyyhky on mitä kaunein, upein ja koskettavin numero, joka elää pelkästä laulusta ja akustisesta kitarasta. Kyyhky jättäytyy juuri kolmen minuutin rajan alapuolelle, eikä raitaan toisaalta kaipaa sekuntiakaan enempää. Karsikas on osannut pitää kaiken siinä määrin pelkistettynä ja rajattuna, että huomio kiinnittyy vaistomaisesti sanoihin ja säveliin niiden ympärillä. Folkahtavan popin ja singer-songwriter -materiaalin välimailla tässä selvästi ollaan, enkä muualla haluaisikaan edes viipyä, kun Karsikas laulaa rakkaalleen. Luvattua uutta materiaalia kaivataan ainakin tällä suunnalla.

Mika Roth


M X: Viimeinen laulu M X: Viimeinen laulu

Lähes päivälleen vuosi sitten ihastelin M X:n Ihminen-esikoissinkkua. Sinfonista ja samaan aikaan pienen ihmisen kokoista taidepoppia luova kotimainen yhtye on kuluvan vuoden aikana kasvanut triosta viisijäseniseksi kokoonpanoksi. Viimeinen laulu -sinkku on toinen lohkaisu tulevalta debyyttialbumilta, jonka tarkemmasta julkaisusta ei vielä tätä kirjoitettaessa ole tietoa. Sinkkukin julkaistiin jo kesän korvalla, mutta vuonna 2020 aikatauluilla ei ole enää siinä määrin merkitystä kuin ennen.

Viimeinen laulu kertoo monin kulmin viimeisestä laulusta. Tarina ei sen tarkemmin avaa, että kuka laulun laulaa kenelle ja missä tilanteessa, mutta heleä surumielisyys ja ajan väistämätön kulku kyllä välittyvät joka tapauksessa. Elektroninen ja elävä yhdistyvät linjakkaaksi veistetyn melankolisen popin kulmissa ja taipeissa tavalla, joka ei korosta oikeastaan kumpaakaan maailmaa. Keskiöön nousee näin Miia Luoman hillitty laulu, jota samaan aikaan runsaat ja tarkoin rajatut taustat tukevat. Biisi on sinkuksi hitaanpuoleinen, mutta etenkin viimeisen minuuttinsa ansiosta se nousee huiman korkealle taivaillaan.

Mika Roth


Paatti x Pavel: Kaikki on kastiketta (feat. Tuskamake) Paatti x Pavel: Kaikki on kastiketta (feat. Tuskamake)
3rd Rail Music

Paatti x Pavel on räpin historian mutkia ymmärtävä duo, jota vahvistaa nyt Tuskamake. Luopioisista lähtöisin oleva Paatti tunnetaan parhaiten artistinimellä Tykopaatti. Riihimäeltä kotoisin oleva Pavel on viime vuosina julkaissut puolestaan nipun omanlaisiaan soolosinkkuja. Yhdessä herrat luovat perinteistä räppiä, jossa otsaa ei suotta rypistellä ja lämmön annetaan säteillä täydellä terällä.

Hymy on kiistatta huulilla tätä kuunnellessa, mutta Paatti x Pavel ei onneksi sorru huumorimusiikin sudenkuoppaan. Kaikki on siis kastiketta, termit lentävät iloista tahtia ja kipakan soulaava kosketinkoukku vie satunnaista kuulijaa kuin pässiä narusta. Suomiräpin saralla vaivattomuus ei ole aina itsestään selvää, mutta Kaikki on kastiketta -biisissä on upea, lievästi 70-lukulainen imu päällä alusta loppuun saakka, eikä päälle neljässä minuutin soosiannoksessa ole grammaakaan löysää läskiä. Maaliskuuksi on luvattu albumi, joten kannattaa ruksailla jo kalenteria valmiiksi sen tiimoilta.

Mika Roth


Pelko: Linnut Pelko: Linnut
Pelkolevy

Kuten niin monet muutkin yhtyeet, myös Pelko huomasi jääneensä eristyksiin kevään pandemiahuipussa. Mitä ydinduo siis pystyi tekemään kahdestaan kotona, ilman bändiä, treenistä ja tuttuja rutiineja? Elektropoppia? Siis mitä? En voi sanoa varsinaisesti ilahtuneeni, kun kuuntelin Linnut-sinkkua ensi kertaa läpi, mutta jos unohdetaan hetkeksi bändin historia ja tutkitaan biisiä vain biisinä, niin onhan tässä riemun aihetta riittämiin.

Okei, pinnan alta löytää helposti myös tutun Pelko-yhtyeen, koska biisin rakenteet ovat kimaltelevan kuoren sisällä oikeastaan sangen tuttuja. Niilo Tenkanen on löytänyt itsestään synavelhon, jonka taikomien syntetisaattoripilvien alla Saara Kemppaisen kelpaa laulaa tummanpuhuvaa tarinaa. Elektropop välkkyy ja tuikkii kirkkaana, mutta tietysti kaiken pohjalla virtaa vahvana melankolia. Niistähän saatesanoissa mainitut New Order ja Depeche Modekin ovat mestariteoksia takoneet, jos nyt lopputulema muistuttaakin tällä erää enemmän saksalaista uudemman aallon synapoppia. Mielenkiintoista.

Mika Roth


Pickles2000: Fallen Pickles2000: Fallen

Pickles2000 on erään fuzzahtavaa stoneria soittavan bändin vokalisti-kitaristi-biisinikkari, mutta sillä ei ole merkitystä tässä tilanteessa. Sooloartisti Pickles2000 näet tekee asiat hieman omin tavoin, kuten kunnon turkulaisen artistin kuuluukin. Fallen on ensimmäinen lohkaisu tulevalta soolodebyyttialbumilta, jonka tarkempi julkaisupäivä on tätä kirjoitettaessa yhä hämärän peitossa.

Sen sijaan mitä selvintä on se, että soolona Pickles2000 luottaa enemmän avaraan, amerikkalaiseen ja kenties ihan hiukan jopa grungehtavaan soundimaailmaan. Fallen aukeneekin kuulijan edessä kuin loputon ja salaisia mahdollisuuksia täynnänsä olevan preeria, rosoisten kitarasoundien ollessa raspisen ja raa’an vokalisoinnin kaksoisveli. Näin silottelematon muoto saattaa aluksi tuntua jopa tarpeettoman kovalta, mutta muoto ja teksti muodostavat mielestäni riittävän ehyen kuvion. Loppuun on saatu jopa kokonaisuutta vahvistava kitarasoolonkaltainen, joka sinetöi biisin varttia vaille täydelliseksi.

Mika Roth


Riutta: Jääpiikki Riutta: Jääpiikki
Gunkanjima

Oululainen Riutta julkaisi lähes viisi vuotta sitten täydellisyyttä hipovan Sinun täytyy elää vielä kerran -pitkäsoittonsa, joka ansaitsi jokaisen viidestä tähdestään. Tuon jälkeen hiljaisuus on ollut pitkä, mutta nyt yhtye lupaa palaavansa albumikantaan vuonna 2021. Tämän uudenvuodenlupauksen vahvistuksena kuullaan Jääpiikki-sinkku, joka pohjustaa tietä tulevalle Enne-pitkäsoitolle. Entä minkälaisista enteistä tässä on oikein kyse ja miltä 20-luku näyttää Riutta-yhtyeen leirissä?

Lähemmäs seitsemän minuutin syvyyteen yltävä Jääpiikki on sinkkuvalinnaksi massiivinen, mutta saatesanoissa kipaleen kerrotaan edustavan tulevaa albumia niin musiikillisesti kuin tekstinsä puolesta. Biisissä liikutaan valon ja pimeyden rajoilla, raskaan progehtavan rockin kehystäessä voimattomuuden vastustamattomuudesta kummunnutta tekstiä. Tai näin ainakin itse tulkitsin tämän musiikillisen leviathanin pyörteisiä sisuksia, joissa tummat kerrokset kasautuvat toinen toisensa niskaan, mutta silti kuulijalle jätetään riittävästi tilaa hengittää. Ihanan tukahduttavaa ja rakastettavan masentavaa, joten tulevassa pitkäsoitossa on tämän perusteella riittämiin haastetta.

Mika Roth


Slash the Smile: The Chameleon Slash the Smile: The Chameleon
Placeless Records

Slash the Smile julkaisi tämän debyyttisinkkunsa jo joulukuun alkupuolella, mutta mihinkäs räväkkä metalli vajaassa kolmessa viikossa ehtii vanhentumaan. Vuonna 2018 kitaristi Sampo Soininen ja rumpali Saku Pitkänen lausuivat ryhmän perustussanat, ja jo tuolloin aggressiiiviseen, moderniin ja vauhdikkaaseen metalliin haluttiin tuoda oma kulma. Vaan kuinka suunnitelmat ovat onnistuneet?

The Chameleon etenee hyv√§ll√§ vauhdilla, eik√§ ryhm√§ kompastele omaan kiitoonsa, vaan pit√§√§ katseen tiukasti tiess√§. Alun h√∂ykytyksen j√§lkeen koittava s√§keist√∂ nostaa aavistuksenomaisesti kaasua, jolloin melodian ymp√§rille sidotut koukut p√§√§sev√§t viuhumaan halki ilman. Death, thrash ‚Äď monista suunnista on napattu pieni√§ juttuja, mutta soundissa on kiistatta jo kelpo annos omaakin mukana. Kitarasoolon kautta p√§√§st√§√§n toiselle kierrokselle, jolloin vokalistin taustalle ilmestyy muitakin √§√§nekk√§it√§ ‚Äď ja t√§t√§ korttia olisi kannattanut pelata huomattavasti rohkeammin. Periaatteessa kaikki on jo kohdillaan, mutta hienos√§√§d√∂lle j√§√§ viel√§ tilausta, koska mielest√§ni biisist√§ olisi saanut enemm√§nkin r√§j√§hdysvoimaa irti.

Mika Roth


Ten For None: Perfect World Ten For None: Perfect World
TFN Records

Ten For None on bändi kunnioitettavan kokoisella historialla. Ensi kertaa tummasävyistä rockmetallia soittava orkesteri oli esillä Desibeli.netin sivuilla elokuussa 2009, kun The Last Citizen of Cain päätyi Jani Ekblomin ihmeteltäväksi. Yhtye julkaisi pikkukiekkoja vielä 10-luvun alussa, mutta vietti ymmärtääkseni suurimman osan vuosikymmenestä enemmänkin lepäillen. Uusi vuosikymmen on kuitenkin sähköistänyt ryhmän, jonka debyyttialbumia lupaillaan vuoden 2021 alkupuolelle.

Ten For Nonen musiikkia saattoi aiemmin kuvailla raskaaksi grungen, rockin ja metallin sekoitukseksi, eikä tuolla saralla ole tapahtunut mitään dramaattista muutosta. Perfect World jatkaa siis tavallaan tutuilla urilla, mutta samaan aikaan ryhmä on onnistunut päivittämään soundinsa uudelle vuosikymmenelle. Jylhä kertosäe tipahtaa syliin suurena, rauhallisemman väliosan myötä puristusta saadaan hellitettyä, jolloin seuraava äänivalli kaatuu niskaan vain entistäkin suuremmalla voimalla. Perusjuttuja siis, mutta kaava toimii ja rutinoitunut ote kuuluu vahvana soittona, joten kai tässä uskaltaa olla puolittain innostunut tulevasta esikoisesta.

Mika Roth


Toyotan Takavalot: Laura Toyotan Takavalot: Laura

Mikähän meitä ihmisiä oikein vaivaa, kun rakkauksista täydellisin, upein ja ihanin on useimmiten juuri se, joka on taatusti käsiemme ulottumattomissa? Salolainen suomipopin ja suomirockin välimailla operoiva Toyotan Takavalot kaipailee Lauraa, joka on kadonnut jonnekin ajan pyörteiden taakse, mutta jonka muistelu tuntuu yhä rintakehän vasemmalla puolella. Ja mennyttähän on pakko muistella.

Laura on siis melankoliassa kypsytelty poprock-siivu, jolla Toyotan Takavalot soundaa kieltämättä todella vahvalle, ihan oikealle yhtyeelle. Melodia nappaa korvasta kiinni heti ensiyrittämällä, joten koukuissa on kelpo terä, mitä onnistunut sovitus vain korostaa. Vokaalit on nostettu pintaan, mutta vivahteikkaat kitarat ja rytmipuoli saavat myös omat valokeilansa, enkä tekniseltä puolelta keksi mitään parannettavaa tässä. Soundillinen tasapaino onkin esimerkillinen ja näin itse tarina pääsee loistamaan, tosin jäin kaipaamaan sille selvempää sulkua. Vai pitikö kaikki nimenomaan jättää leijumaan ilmaan, siitäkö Laurassa oli lähtökohtaisesti kyse?

Mika Roth


Unawaked: Heal Unawaked: Heal

Unawaked ilmoittaa sinkkunsa saatesanoissa suoraan olevansa puhtaasti projektibändi, eli mitään kiinteää ja täyttä kokoonpanoa taustalta ei löydy. Studion hämärissä on puuhasteltu ainakin pari vuotta, joten mahtipontisuuteen taipuvaiseen metalliin on ainakin ehditty haalia riittävästi massaa ja materiaalia, siinä muiden askareiden ohessa.

Lähes viiden minuutin mittainen Heal onkin melkoinen möhkäle melodista, modernia, kulmikasta ja sinfonista metallia, jossa valot ja varjot käyvät riehakasta piirileikkiä keskenään. Vokaalit edustavat spektrin rupisempaa ja räkäisempää laitaa, mutta tietysti kaiken mätkeen sekaan on saatu mahdutettua myös melodinen väliosa, sekä lopussa koettava tupla modulaatio. Enpä muuten tiennyt, että vanhaa Euroviisu-jekkua voi edes tuplata, mutta oppia ikä kaikki. Heal on komea biisi, vaikka lievä mammuttitauti vaivaakin ja jos kerran modulaatioiden sun muiden temppujen kanssa pelataan, niin miksi ei vetää kaikkea vieläkin pidemmälle? Kuusi pilkku kuusikymmentä kuusi peukkua siis maksimi kympistä tässä vaiheessa, joten ei muuta kuin kauemmas, korkeammalle ja komeammin.

Mika Roth


Vesa Ollinmäki: Negatiivinen jenkka Vesa Ollinmäki: Negatiivinen jenkka

Vesa Ollinmäki on artisti, joka herättää voimakkaita tuntoja puolesta ja vastaan. Reilu kymmenen vuotta sitten Desibeli.netin Ilkka Valpasvuo antoi punakynän laulaa, kun Arkea & Romantiikkaa -debyyttialbumi esitteli eteläpohjanmaalaisen näkemyksen iskelmäisestä poprockista. Helpolla ei pääse arvioija nytkään, sillä Negatiivinen jenkka vyöryttää valtavan määrän heittokelpoisia kivenmurikoita suoraan jalkoihin.

Okei, aloitetaan siitä että Irwin on kuollut, ja on ollut nähtävästi jo riittävän pitkään, sillä nyt voidaan samoilla soramontuilla kuokkia vapaasti. Negatiivinen jenkka pelaakin ovelasti kirosanojensa kanssa, simppelin iskelmämoottorin puksuttaessa samaan aikaan 60-lukulaisesti ja 80-lukulaisesti. Laulusoundi hivelee myös Goodmanin kylkiä, mutta toisaalta: miksipä ei? Kaupan päälle iloisesti veivaava biisi jää kerrasta soimaan takaraivoon, joten onhan tässä kiistatta sitä jotain. Tärisevä peukku nousee empien hieman pystyyn, vain hieman tosin. Yritetään kuitenkin pysyä riittävän negatiivisina.

Mika Roth




Lukukertoja: 591
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs