STINAKO: Visions Of Future

Soliti

Mikä meitä odottaa tulevaisuudessa? Mihin ihmiskunta on kovia kokeneen planeettansa kyydissä matkalla? Monet maalaavat näinä(kin) päivinä tulevaisuuden surullisia uhkakuvia, joissa harvat eloonjääneet kompuroivat sivilisaation tuhkissa ja maa on karrelle palanut kuoleman valtakunta. Voimme valita näkökantamme ja Stinako valitsee albumillaan yhtä poikkeusta lukuun ottamatta toisen mahdollisuuden.

Palataan siihen poikkeukseen myöhemmin, sillä Visions Of Future maalaa utopistisempia kuvia tulevaisuuden maailmasta. Tuossa paikassa rakkaus ja yhteenkuuluvuus ovat voittaneet epäilykset, pelon ja vihan. Nostan eräänlaiseksi vertailukohdaksi Gene Roddenberryn alkuperäisen vision Star Trek -televisiosarjasta. Siinä ihmiskunta on löytänyt paikkansa ja suuntansa, Yhdistyneiden planeettojen liiton toimiessa demokraattisten periaatteiden puolustajana. Hyvyyden puhtaana (ja ehkä hiukan naiivina) voimana, joka loistaa valona pimeydessä.

Stinakon eli Stina Koistisen kirjoittama big band pop soi orgaanisen isona ja raikkaan keveänä, antaen lempeyden, rakkauden ja rauhallisuuden virrata sydämestä. Nimikappale Visions Of Future avaa välittömästi tulevan kirkkaampana, kevyempänä, korkeampana ja kauniimpana kuin aiemmin. Mini big bandiksi nimetyn Njet Njet 9:n puhaltimet ja Sibelius-lukion tyttökuoro rakentavat siipipintaa, joka nostaa tunteet korkeuksiin. Karmit ovat kieltämättä mittavat, mutta Stinako täyttää ne ongelmitta musiikillaan, ajatuksillaan ja teksteillään.

Pidämme planeetta omanamme, mutta päätöksenä soiva massiivinen Earthly Being muistuttaa meidän olevan vain nykyisiä vuokralaisia – jos sitäkään. Dramaattisessa tarinassa Äiti maa on väsynyt ihmiskuntaan ja antaa laavan peittää pinnan, maanjäristysten ja myrskyjen pyyhkiä taulun puhtaaksi. Jos ihmiskunta hylkää paremmat arvot, on ehkä aika hylätä ihmiskunta. Lopun dystooppiset näyt jättävät albumista sopivan ristiriitaisen kuvan, ei tämä silkkaa puiden halailua sitten ollutkaan.

Pääosin asiat ovat kuitenkin paremmalla kantilla. Elämme paratiisissa, toteaa Cold Water, mutta voimme menettää sen tuhovimmassa hölmöillen. Kappaleen kaunis melodia pysähtyy kertosäkeessä ihailemaan maailmaa, jota säkeistöjen tykyttävämpi kulku puolestaan valaisee eri suunnasta. Jälleen torvet ovat avainasemassa, keveyden leimatessa periaatteessa suurta rakennetta.

Keep My Dreams siirtyy unten maailmaan, tai oikeammin kadehtii siellä syntyneitä ideoita, ajatuksia ja saavutuksia, jotka valveminä tuntuu menettävän yön valtakunnalle. Miksemme pysty muistamaan unissa saamiamme neronleimauksia, oivalluksia ja läpimurtoja? Tekstille uskollisesti kappale lipuu usvaisena ja reunoiltaan vaikeasti hahmoteltavana, vokaalien ja torvien luodessa kerroksia kerrosten taa.

Nostetaan esille vielä sinkuksikin valittu I Have A Friend, jonka soulahtavassa ja menevässä kulussa päivänpaiste saa musiikillisen vastineensa. Tunnelmalliset siirtymät ovat voimakkaita, kun vaimea pianoballadi Home piirtelee seuraavaksi renkaita tyyneen lampeensa, mutta kaikki palat ovat lopulta tarpeen, jotta Visions Of Future olisi täysi.

Vierastin aluksi näin värikästä ja – hmm, iloista – kokonaisuutta. Sisältäni ei löydy suurta puunhalaajaa, mutta Stinakon kanssa voisin halata yhtä jykevää tammea kokeeksi. Kertokoon jo se jotain albumin ja Stinakon vision voimasta.