Pienet - Syyskuu 2024

JormaMattila&Ulkopuoliset: Imatrankoski EP

Viime vuoden puolella kummastelin pariinkin kertaan punk/rock/metalli -kategorioissa mellastavan JormaMattila&Ulkopuoliset -yhtyeen nimen kirjoitusmuotoa, mutta KARONKKA EP osoitti viimeist��n, ett� b�ndin oudoksi k��ntyv�ss� kitararockissa on riitt�miin ideaa.

Uusi EP jatkaa tutuilla muodoilla, eli nelj� biisi� ja nelj� erilaista l�hestymiskulmaa kitararockin alati muuttuvaan maailmaan. Avaukseksi sijoitettu nimikappale on nipun tarttuvin ja rullaavin, mutta siit� ei ole kuitenkaan l�hdetty jalostamaan v�kisin soittolistakamaa. Sen sijaan plus viiden minuutin mitta antaa hedelmien kypsy� ja samalla b�ndi r�j�ytt�� viel�kin isomman potin. Ei enemp�� r�yh�� my�s lupaavasti, postpunkahtavan soundin ja rehvakkaasti kajautettujen stemmahuutojen osuessa kohdilleen. B�ndin kitara- ja vokaalivetoisuus antaakin k�ytt��n v��nt�voimaisen tuplamoottorin, jolla isommatkin m�et k��ntyv�t yl�m�kilasketteluksi. Osumien v�liss� Hei haloo! ottaa kantaa kirist�en loppua kohden.

Imatrankoski n�kee j�lleen hieman muuntuneen yhtyeen. Raskaampien ja nopeampien vetojen j�lkeen p��llisin puolin melodisempi Maailman viimeinen laulu osoittautuu kaikkein raskaimmaksi hetkeksi. Tekstej� voi nytkin tulkita monin tavoin, mutta jokaisesta raosta puskee kyll� mielest�ni mustuus sis��n.

Mika Roth

---

Kardinaalit: Ei ole valoa

Olen pitk��n tuntenut lukkarinrakkautta outorockia kohtaan, joten jossain marginaalin marginaalissa sekoileva ja seikkaileva Kardinaalit ei tarvinnut rukouksia erottuakseen. Ei, vaikka saatteessa hartaasti rukoiltiinkin, puolitosissaan nyt ainakin.

Kuusi vuotta sitten Radius EP:n maailmaan tutustuessani totesin ��nisampleilla leikittelev�n outorock toimivan � vaikka yhtye peitteli neroutensa tarkoin. Poikkitaiteellinen ��niterrori, elektroninen punk, kokeellinen halpiscasiopop ja avantgarde ovat nytkin oivia tienviittoja, kun muhkuraista ja kuoppaista tiet� valoa kohden etsit��n. On vaikea sanoa kuinka �tosissaan� tekij�t ovat etenkin puhesamplejen kanssa, mutta ei t�m� mit��n huoltoasemakelpoista huumorimusiikkiakaan ole. N�in min� v�it�n lipsahtaa �isen taidejazzin puolelle, eik� sielunvihollista rockin sy�vereist� etsiv� puhe ainakaan sulje mit��n ovia edest�mme. Pelastussuunnitelma on rakenteeltaan l�hes progea ja toteutus osoittaa ��nimosaiikkien rakentamisen olevan Kardinaaleille rakasta puuhaa. My�s Leptospiroosin sekavan pinnan alta l�ytyy nopeasti jykev�� s�veltannerta, jonka kantavuus ja tervetullut kitka vain petraantuvat kuuntelukertojen karttuessa.

Kardinaalit liikkuvat varjojen varjoissa ja kirkkaimmissa valoissa, eik� aina ole helppoa arvailla miksi n�in tehd��n. Mystisyys onkin osa projektin vetovoimaa ja kun n�it� outoja raitoja vain kuuntelee ja kuuntelee, huomaa itsekin pian livahtaneensa kaavun alle. Ja siell� vasta tilaa onkin.

Mika Roth

---

Karuma: Joki
Humu Records

Musiikki pystyy veden tavoin uurtamaan itselleen tyystin uusia kulkureittej�, mit� Karuman nelj�n kappaleen EP:kin korostaa. Karuma v�lttelee suoria genrelaatikoita, joten termijonoksi ilmoitetaan: rock, folk, funk, jazz ja blues. Tutkitaanpa siis tarkemmin nuottijoen virtauksia, py�rteit� ja rohkeasti penkereit� murtavia valuma-alueita.

T�rkeimm�ksi ainesosaksi nousee kitaravetoinen ja tutuilla rytmisoittimilla tuettu rock. En k�ytt�isi silti termi� suomirock, vaikka suomenkieliset lyriikat keskittyv�t ihmisiin, pelkoihin, ep�ilyksiin ja ajatuksiin. Syyst� tai toisesta sinkkupotentiaalisin veto l�ytyy vasta ankkurina, kun Tokio nakuttaa rytmi��n ja suorastaan sy�ksyy eteenp�in. Hitaampana siivuna voisi puhua jopa progehtavasta paketista. Avausraita Joki vinkkaa puolestaan l�nteen, aina Amerikan mystisiin maisemiin asti ja olisiko joki nyt per�ti itsens� mahtava Missisippi? Blues on ainakin l�yt�nyt tiens� mukaan ja kai folk voidaan my�s mainita soitinvalintojen kautta.

Karuma ei p��st� kuulijaa helpolla, sill� mainioiden p�iden v�liin j��v�t Suden hetki ja Sinisen valon lapset ovat kaksi tyystin erilaista lukua. N�in nelj�st� kappaleesta kasvaa nelip�inen kummajainen ja rakennelma, jonka tarkoitus j�� osittain mysteeriksi. Kaikki on suunniteltu juuri n�in, mutta olisiko t�m� vasta osa tai puolikas jostain isommasta. J��d��n odottamaan jatkoa � sek� mahdollisia funkkeja ja jatseja.

Mika Roth

---

Koti6: Chance Encounter

Koti6 on omien sanojensa mukaan biitintekij�duo, mutta nyt normibiittikuvioita on lavennettu s�v�ytt�vin siirroin. Uusi EP on nimens� mukaisesti sattuman kautta syntyneen tapaamisen hedelm��, mutta keskityt��n nyt syiden sijaan musiikillisiin seurauksiin.

Elektroniset biitit ovat saaneet kavereikseen nuorten jazzmuusikoiden soitinarsenaalin, joista l�ytyy basso ja vibrafoni, sek� tarkemmin listaamaton nippu syntetisaattoreita, saksofoneja ja huiluja. Studiossa on pyritty pit�m��n improvisaatiopisteet huipussaan, eli mit��n sen kummempia ennakkosuunnitelmia ei ole kuuleman mukaan ollut. Biitit ovat soineet ja soittajat ovat reagoineet kukin tavallaan kuulemaansa. Mik�li kaikki on todella syntynyt n�in orgaanisella virralla, en voi kuin ihailla C�monin �isen rentoa ja kuulasta tunnelmaa. Rytmit ovat herk�t, vokaalinkaltaiset ��net luonnosmaisia ja lopun irrottelu puhallinten puolelta takaa ensiluokkaisen lopputuleman. Sirpaloituneempi, nopeampi ja jotenkin lattarimaisempi Low Clouds and Super Cooled Droplets pystyy my�s reiluun kolmeen minuuttiin j�rjest�m��n ainutlaatuisen ilotulituksen, joka ei kuitenkaan mene negatiivisella tavalla yli � musiikki on yh� keski�n keski�ss�.

Rennon pakottamaton tunnelma ja nuottien s�vyis�t virrat ovat EP:n merkitt�vi� aseita. Reilummin rajoja l�htee koettelemaan kokeellisempaa rytmipuolta kent�lle tuova In-Cog-Ni-To, eik� nykiv�sti kulkeva Beautiful Patterns j�� ainakaan jalkoihin, joten sattuma on korjannut taas parhaan potin, sanoisin.

Mika Roth

---

LK: Reverberate

Sveitsil�inen LK on t�m�nkertaisen koosteen ainut mannereurooppalainen vahvistus. Kitaristi Loren ja vokalisti/basisti/kitaristi Klodin muodostama yhtye hakee musiikissaan niit� samoja s�vyj� mit� kahden vuosikymmenen takainen Anathema tavoitteli, eik� saatekirjeess� heitetty Nick Caven nimik��n perusteeton ole.

Periaatteessa kaiken pohjana on siis rock, mutta kovin kuulaaksi ja hiljaiseksi jalostettu sellainen. Atlantic pysyy h�din tuskin kasassa, vaimean rytmin erottuessa vain silloin kun kaiutettu kitara vaikenee hetkeksi. Vokaalit l�hinn� puolimutistaan ja lausutaan tunnetta korostaen, mutta sanoja saa todella kuunnella korvat h�r�ll�, niin seesteisiss� vesiss� nyt operoidaan. Grungen ruosteisuutta kaikuva Breathe and Exist antaa Klodin karismaattiselle laulu��nelle sent��n enemm�n mihin tarttua ja mist� kasvaa. Cavemaista aaltoilua ja valon reunoilla k��ntyily� edustaa puolestaan Reverberate, joka el�� ja hengitt�� nimenomaan tunnelman hienosyisest� s��d�st�. Jokainen nuotti, rummun harva pamaus ja valittu soundi ovat summaansa suurempia osia herkin k�sin rakennetussa kokonaisuudessa.

EP:n kaikki nelj� raitaa kellottavat nelj�n ja puolen sek� viiden minuutin v�liin. Niit� kaikkia yhdist�� tyylik�s vaimeus ja miltei hartaaksi �ityv�t suvannot, jotka toisaalta vaativat itselleen huomiota ja aikaa. Jos kuitenkin ehdit kallistaa korvaa tunnelmallisemmalle rakentelulle, on sveitsil�isill� yll�tt�v�nkin paljon annettavaa.

Mika Roth

---

Maarian y�kirjat: Ajopuuteoria

Indie folk -yhtye Maarian y�kirjat on luonut musiikkia muutaman vuoden, mutta Ajopuuteoria EP on virallinen esikoisjulkaisu. Asioiden tekeminen rauhassa ja kypsytellen on toimintaa m��rittelev� asenne, joka kuuluu my�s linjakkaassa musiikissa.

Esikoiselle on p��tynyt kuusi kappaletta, kokonaismitan ylitt�ess� 27 minuutin rajan. Parilla lis�raidalla kasassa olisikin ollut jo esikoispitk�soitto, mutta ehk�p� valittu EP-muoto on lopulta tilanteeseen sopivin. Ei h�tkyill�. Vapaa rakkaus on esimerkillinen avausraita, jolla kuulija p��see sis��n b�ndin hiljaiseen svengiin. L�hes viisi minuuttia vilahtaa tuosta vain, kun vokalisti/viulisti Aino Maaria antaa sanojensa tippuilla ja saksofonisti Juha Nurmi tekee tahollaan taikojaan. Rytmipuolikin on tuhti, poljennon viedess� purtta eteenp�in ilman repimist�. Valtameri keinuttaa veike�sti ja Viimein meit� olisi vain kaksi lunastaa saatteen puheet univalvemaisesta tunnelmasta. T�m�h�n on kuin lipuisi keskell� rauhaisaa unta, vailla huolen h�iv�� ja ainuttakaan tummempaa pilve� taivaalla.

Yhtye taiteilee runouden rajoilla ja vinkkaa usein silm�� jazzahtavan popin suuntaan, mutta pit�� helmansa p��osin folkin puolella. Ristiin astelu tuottaa kuitenkin j�nni� kuvioita, kun groovaava Tulva hivuttautuu l�hemm�s valtavirtaa ja Ajopuuteoria h�ivytt�� linjoja valkokankaan kanssa. Todellisuus on jokaiselle erilainen, sanovat filosofit, ajelehtikaamme musiikin avulla siis ajopuina hetkisen ajassa.

Mika Roth

---

Qabr: Blasphemous Perversion
Blood Cult Records

Ja sitten koittaa yhden ��rip��n hetki, sill� pime�ss� ja kylm�ss� Suomessa vuonna 2020 perustettu Qabr soittaa raakaa black metalia. Alusta asti oli selv��, ett� Fozil Phantomin ja Nosir Molesterin visioissa alkuvoimainen black saisi mellastaa mielens� mukaisesti, mutta tuollakin asteikolla tahtovat luvut loppua jo kesken. Blasphemous Perversion on yhtyeen debyytti-EP, joten nelj�n raidan mittainen musta messu siis alkakoon.

Kitaravallit ovat kiistatta bathorymaisen jylhi�, kun melankolisia melodioita kuljetetaan synkiss� maisemissa. Tuo ei kuitenkaan sulje pois jopa ilke�ksi �ityv�� ter�vyytt� ja soundien saralta EP ansaitseekin t�ydet pinnat, sill� harmillisen usein genre� vaivaava tukkoisuus loistaa poissaolollaan. Morning Star on rahdun rokkaavamman vaihteensa my�t� laskettavissa jopa tarttuvaksi vedoksi, eik� yksik��n siivu ylit� nelj�n minuutin rajaa. Sinfoniset kerrostelut j�tet��n my�s muille, sill� Qabr on blackin alkul�hteist� l�yt�nyt suoruuden voiman. Avausraita Unleashed h�mment�� puheosuudellaan, mutta viimeisen� lukuna I am Satanas sulkee arkut ja lapioi haudat umpeen niin, ettei poikkipuolista sanaa j��.

Blasphemous Perversion on genrelleen uskollinen ja silti riitt�v�n alkuvoimainen metallimessu. Raa�at vokaalit r��yt��n, mutta homma ei mene tuollakaan saralla �veriksi. Ainoa mit� en ymm�rt�nyt, oli saatesanojen viittaus 80-luvun popmusiikkiin, mutta kaipa nekin jostain sielt� rungoista voi l�yt��.

Mika Roth

---

Riku Kaminen: Lost Tapes
Zukunft Musik

Viel� pit�� kerran palata kes��n ja Riku Kamisen Lost Tapes -sinkkuun. N�iden kolmen raidan historia ei ole kovinkaan pitk�, mutta kulkevat linjat sent��n vuosikymmenen alkuun asti. Tuolloin p�yt�laatikkoon kertyi ja nyt noita pinoja hiljalleen puretaan. Above/Below-sinkku julkaistiin Impun kanssa jo alkuvuodesta ja tuttu �synaa & saksaria� -kaava toimii my�s nyt.

Tape 3 on kolmesta raidasta viimeisin, kappaleen mitan ulottuessa per�ti viiden minuutin tuolle puolen. Ideoita siivulle on ker�tty eri puhelimista ja tabletilta, minne murusia on kertynyt, mutta lopputulema on kaikkea muuta kuin halpaa synamosaiikkia ja heppoista nuottitilkkut�kki�. Badalamenti saattaa yh� olla iso vaikutin, vaan ei linjoja sulkeva s��telij�. Kappale aukenee kasvaen ja vieh�tt�v�sti ideoistaan kiinni pit�en, kun taas Tape 1 l�htee samoista pisteist� huomattavasti s�h�k�mmin matkaan. Tosin s�h�kkyys on suhteellista, vaikka hiukan rosoisempaa ��niefekti� synista esiin kaivetaankin. Aarrearkun avain on kuitenkin melodia, jonka elokuvamaisen siroa kulkua taustan pienen pienet synalis�t korostavat. Joskus taustatapetointikin on tarkkaa puuhaa, mink� apuna h��rinyt Imppu tietysti hallitsee mestarin elkein.

Tape 2 on kolmikon kumma kurvi, joka muuntaa keskustan tunnelmaa kolmen minuutin mitallaan. Kaminen ei tee mit��n valtavirran poppia mukailevaa materiaalia, mutta kaihoisalla raidalla elokuvamaisuus nousee seuraavalle portaalle, enk� lausu t�ss� yhteydess� mielest�ni Vangeliksen nime� turhaan.

Mika Roth

---

Roudanmaa: Project Works

Musiikki on ty�t� siin� miss� kaikki muukin, ja toisinaan siit� kannattaa pit�� pient� taukoa. Monikansallinen Roudanmaa on vienyt tuon idean pitk�lle, sill� yhtye katkaisee nyt kahdenkymmenen vuoden mittaisen tauon. Projekti on siis valmis, ainakin hetkisen.

Tunnelma on mielest�ni viiden raidan mittaisen EP:n avainsana. Rauhallisen raukea ja analoginen tunnelma, josta ei ole vaikea piirt�� kehityslinjoja kuusarisen folkin ja 70-luvun soft rockin suuntiin. Roudanmaan huone on joko makkari, tai sitten leppoisan ilta-auringon kultaama olohuone, jossa modernia teknologiaa ei ole n�kyvill�. Vokaalien melodisuus ja harmonisuus nousevat pintaan, rytmipuolen teht�v�n� on pit�� rento syke yll� ja piano on laulun t�rkein liittolainen. Toki valokeilaa lainaa my�s Moog-syntetisaattori, mutta vain The Drum / Overtone rikkoo isommin harmonista kuvaa. Kyseinen ys�rihetki jakaa EP:n tehokkaasti my�s kahteen osaan, alun l�mm�n ja lopun utuisten progefolk-pilvien erottuessa n�in paremmin toisistaan.

My Little Friend on ihana ankkuri, jonka s�p� pienimuotoisuus rakentuu itse asiassa eritt�in tarkoin pinotuista osasista. Roudanmaa saa musiikkinsa ehk� kuulostamaan helpolta ja simppelilt�, mutta totuus on jotain t�ysin muuta. There It Is hurmaa suoruudellaan ja kun melodia p��se iskem��n hell�sti, on vaikea pist�� vastaan. Pinnat my�s Black Sheetin koukeroisesta rakenteesta, jossa palat limittyv�t hienosti yhteen ja j�lleen kerran summasarake on huomattavasti k�ytettyj� osasia mittavampi.

Mika Roth

---

Soosi: Cessna

Cessna on n�tti lentokone, jonka kyytiin my�s menev�� suomirockia jauhava Soosi haluaisi kovasti kavuta. Vai onko t�ss� nyt kyse siit�, ett� oikeastaan mit� tahansa mennytt� kaivataan, kun keski-ik� painaa p��t� avantoon? Noustaanpa siis Cessna 172 Skyhawk -lentokoneen kyytiin ja katsotaan, kuinka kuoppaista ilma siell� ylh��ll� onkaan.

Soosi tuli ensi kertaa tutuksi pari vuotta sitten, kun Kuuma y� -sinkku tuli vastaan. Popedamainen rokin renkutus ei l�htenyt v�rkk��m��n sen suurempaa vallankumousta, mutta olihan kuumassa siivussa puolensa. Samoilla linjoilla menn��n, kun Rakkautta mahonkip�yd�ll� muistelee menneiden aikojen yll�tysten y�t�. T�rskyt (vaikeata t�m� deittailu) taas rokkailee kuuman puuron ��rell�, kertojan huomatessa j�lleen, ettei t�m� arpa taida voittaa. Puhtainta sielun tuskaa lienee silti Amerikan unelmaa -kipaleen kaukokaipuu, jossa arjen harmaus ja unelmien loisto ovat kokonaisten maailmoiden p��ss� toisistaan. Rokkenrollia olisi kiva soittaa massoille, mutta kun ei ole massia edes pikkujuttuihin � siin�h�n sit� luomisen tuskaa riitt�� ammennettavaksi.

Soosi soittaa h�peilem�tt�m�n retroista suomirockia, jossa kasari kukkii ja 70-luvun rokkikukkoilu on valttia. Heppoista ja halpaa? Ei nyt sent��n, etenkin kun tarttuvia melodioita l�ydet��n ja sovituksissa ymm�rret��n j�tt�� aineksille tilaa. Viel� kun toteutuksessa pistet��n kaikki peliin, niin vaikea t�ss� on risuilla huitoa.

Mika Roth

---

Soram�ki Coastal Artillery: Coalmonger

Kes� toi monia asioita muassaan, joita ehdit��n k�ym��n l�pi osin vasta t�ss� vaiheessa alkusyksy�. Soram�ki Coastal Artillery julkaisi digitaalisesti kolmen biisin EP:ns� jo kes�kuun alussa, mutta pakkohan stonerbussia grungen tukkikasaan t�rm�ytt�v� groovepy�rre oli mukaan ottaa. Isot tykit siis puhukoot kumisevan jylh�� kielt��n.

Avausraita Stonesucker ei ainoastaan lunasta ytimekk��n saatekirjeen puheita kasvaneista grungepitoisuuksista ja groovesta, vaan kaikki losahtaa kuin itsest��n kohdilleen. Biisi on samaan aikaan lyijynraskas ja h�yhent� kevyempi, svengi jyr�� ja lohkareet painavat. Kaveriaan pari astetta metallisempi nimihirvi� SMLAP (Selective mind-liberating additive program) junnaa ja jyrnytt�� aikansa, mutta keskelt� t�t�kin reissua l�ytyy h�myisempi usvaosuus. Black Sabbathin varjo voi olla pitk�, vaan ei mitenk��n tarpeettoman synkk�. Ankkuriraita Bolsa de pollas taitaa sanoa alkuun jotain rujompaa espanjaksi, mutta muuten menn��n englannin kielell� ja tikkoja heitell��n ihmiskunnan n�enn�isen kerman suuntaan. Ovat tainneet kermat p��st� hiukan happanemaan, mutta seh�n saa toisaalta musiikin kierrokset vain kiihtym��n, kun jopa progen puolelle sukeltava plus seitsenminuuttinen haastaa kuulijansa reseptorit.

Soram�ki Coastal Artillery pit�� pilkkeen silm�kulmassaan, mutta ymm�rt�� my�s keskitty� musiikin saralla olennaiseen. T�ss� tapauksessa se l�ytyy tuttujen kaistamerkint�jen ulkopuolelta, usvaisemmilta mailta.

Mika Roth

---

STINAKO: Body
Soliti

STINAKOn EP-trilogia k�ynnistyi kes�n korvalla, kun Mind EP esitteli kokonaisuuden ensimm�isen kolmanneksen. My�s nyt kuullaan nelj� raitaa, joilla t�ll� er�� k�sitell��n ihmisten fyysisyytt� eri kulmista. Mieli on t�rke�, vaan ilman kehoa vain puolet � jos sit�k��n.

Tuttuun tapaan STINAKO, eli Stina Koistinen, astelee varmoin elkein eri vuosikymmenten elektronisten pop-virtausten seassa. Superbodyn v�kev�mpi virtaus ja elokuvamaisesti isompi soundimaisema on linjaston johdonmukainen p��t�s, mutta ennen ankkuria etenkin melankolisempi ja arkoja aiheita k�sittelev� Forgiveness pystyy pureutumaan ihon alle. J�nnitt�v� on my�s Looking for a Friend, joka tuntui aluksi kahden eri kappaleen huono-onniselta yhteent�rm�ykselt�. Yksi puoli vet�� nopeammin tanssilattialle, kun taas toinen laita kiskoo kaihoisampaan, verkkaisempaan ja filosofisempaan suuntaan, mutta juuri tuosta kahtiajaosta koko EP mielest�ni lopulta kertoo. Haaveet, toiveet, pelot, fantasiatkin. Keho on keski�ss�, mutta sit� ohjaava mieli on my�s sitke�sti mukana kuvassa. Sirpaleinen kosketinsoolo biisin loppupuolella on kuin miniversumi niin aiheestaan kuin oikeastaan koko EP:st�.

Koistinen ja Tapio Viitasaari ovat j�lleen s�velt�neet kaiken materiaalin, sek� tuottaneet paketin kimpassa. Yhteisty�n hedelm�t maustuvat entisest��n, joten tuleva Spirit EP on jo odotettu tapaus.

Mika Roth

---

The Southgates: Citrus Tree / London Time
Hiljaiset Levyt

The Southgates jatkaa aiemmilta julkaisuiltaan tuttua brittil�isen kitarapoprockin vy�rytyst�. Alan suuruudet on kuunneltu tarkkaan Stone Rosesista aina siihen toiseen stonesiin asti, t�ht�int�kin on taas hilattu suoraan napakympin kohdille.

Tuplasinkun ensimm�inen laukaus my�s napsahtaa kohteeseensa komeasti. Citrus Tree kierr�tt�� ehk� hirmuista m��r�� tuttuja palikoita, vervem�isen v��nn�n ja The Smithsin kitaravy�ryn ottaessa mittaa toisistaan. Palikat pinoutuvat kuitenkin n�pp�r�sti ja v�liosan j�nn�t soundileikit pys�ytt�v�t junan sopivasti hetkeksi. Eip� ihme ett� keikoilla v�ki on mennyt p�hkin�iksi. London Time tipauttaa nopeutta ja valloittaa syvemmill� soundeillaan. Taustan ��net lis��v�t mojoa gramma kerrallaan ja kertsiss� ovat askelmerkit dekadenttiin Suedeen saakka kohdillaan. T�m�k��n herkku ei murra neitseellist� maata ehk� edest��n, mutta taika syntyykin palasten taidokkaasta k�yt�st� ja niiden yhteisvaikutuksesta.

Suurin ansio tuplasinkun voimasta kuuluu kuitenkin tuotantopuolelle, sill� nyt joku on todella l�yt�nyt kultaisen pisteen 60-luvun alkuvoimaisen garagen ja 90-luvun s�r�is�mm�n linjan v�lilt�. Kummastakin maailmasta ja niiden v�litl� on saatu parhaat palat mukaan, joten ainakin minulle lis�� t�t� herkkua, kiitos.

Mika Roth

---

The Stance Brothers: Sao Paolo / Timmy
We Jazz

Rumpalivirtuoosi Teppo �Teddy Rok� M�kynen, eli The Stance Brothers, loi vahvarytmisest� jazzista melkoisen ihmekiekon viime vuonna. Duktus svengasi, nyki ja sai konstikkaan soiton kuulostamaan niin mahdottoman rennolta, ett� korva melkein uskoi kaiken kuulemansa.

Tuoreella tuplasinkulla M�kynen palaa rikospaikalle, sill� A-puoli Sao Paolo kuultiin jo Duktus-albumilla. Nyt tarjolla on 7� Edit, mutta kyse on enemm�nkin uusista puskureista ja kromilistoista, kuin mist��n runkoa koskevista muutoksista. Rytmipuoli tuntuu tekev�n hitusen tilaa ja iskuista puuttuu se viimeinen viisi pinnaa � ehk�. Pohjan j�nn�t s�ks�tykset ja keskikerrosten soundileikit ovat puolestaan B-puoliskoksi p��tyneen Timmyn syd�nseutua. Tuplasinkulla funkimpi, soulimpi ja 70-lukulaisempi vire v��nt�v�t groovemutteria voimalla, mutta ty�kalut pysyv�t silti ehjin� ja hauskuus hypp�� kulisseista permannolle etenkin Timmyn puoliv�lin j�lkeisiss� kuvioinneissa.

Tarina ei kerro, josko Timmy on ylij��m�� edelliselt� levylt�, vai ensimm�inen palanen seuraavasta julkaisusta, ehk� jopa pitk�soitosta. Niin tai n�in, siivu ansaitsisi mielest�ni olla muutakin kuin pelkk� B-puoli.

Mika Roth

---

Violet Garden: Violet Garden

Kuopiossa pandemia-aikana alkunsa saanut Violet Garden esitt�ytyi isolle yleis�lle onnistuneesti viime vuonna ja jatkoi hyv�� putkea kev�isell� Alright-sinkullaan. Kyseinen siivu on nostettu my�s debyytti-EP:n k�rkeen, mutta seh�n onkin vasta kolmannes annoksesta.

Alright on edelleen erinomaisen tarttuva ja mallikkaasti etenev� kitarapoprokkis, jonka melodia on kest�nyt naarmuitta koko kes�n pituisen kuuntelutestin. Keskityt��n kuitenkin niihin kahteen muuhun biisiin, koska kyseisill� rintamilla tapahtuu kummia juttuja. Church of Dirt on huomattavasti hitaampi, tummempi ja raskaampikin, vaikka kaikki kulmat peittyv�t paksuilla samettiverhoilla. Emoa, grungea ja dekadenssia hiljaisuudellaan alleviivaava annos saa tuolin tuntumaan ep�mukavalta, mutta samalla biisi vet�� kiehtoen mukaansa. V�liin j��v� Take Me Back to Venus ei selkeyt� tilannetta, sill� tripodin kolmas jalka jys�ht�� jonnekin 00-luvun alternativen p�lyihin. Melodiassa on ideaa, vaan jotenkin t�m� j�� lyhyeksi. Ehkei aivan nimens� veroinen saavutus, vaikka pohjoisissa melankolioissa onkin asianmukaisesti kieriskelty.

Alrightin radiokelpoisesta poprokkailusta on l�hdetty harkituin liikkein laventamaan tonttia, perustavanlaatuisen tummuuden vallitessa ja hallitessa toimintaa. Ty� tuottaa jo tulosta ja lupaavinta t�ss� on se, ett� b�ndi on jokaiselle kappaleelle saanut luotua ykk�sluokan tarttuvuutta.

Mika Roth

---

West Metro: Past Futures

Tied�n miss� l�nsimetro kulkee, mutta West Metron tapauksessa matka on hiukan pidempi kuin normaalisti. Helsinkil�is-trondheimilainen rock-yhtye ei kuitenkaan j�� vain yhdelle asemalle hengailemaan, vaan on ottanut musiikkiinsa rohkeasti aineksia niin 80-, 90- kuin 00-luvuilta. Popahtavaa, progehtavaa, rokahtavaa ja taatun menev��, aikamatka alkakoon.

Moderniin tyyliin ykk�ssinkku avaa EP:n, eik� Already Brokenista tietenk��n l�ydy rikkoumia tai s�r�j�. Synakauden Rushia hetken seurailevan rakenteen seassa on todella menneisyyden tulevaisuutta, mutta tiukasti nykyp�iv��n p�ivitetyss� muodossa. Dream Inside a Dream leikkii ehk� tulella, vinkatessaan puolittain Irlannin suuntaan, mutta ainakin kaava toimii. T�t�kin rohkeammin pelimerkkej� ladotaan EP:n j�lkimm�isell� puoliskolla, kun Little Demon Satellite lipuu l�hemm�s Toton popimpia preerioita ja Somewhere Between antaa isomman teollisuuskompin nakuttaa ruotsalaisella viballa. Livautetaan kosketinta ilmavaan tilaan ja korostettua vokalisointia kaveriksi, eik� tarvitse kuin antaa koukkujen lent��. Jekut ovat tuttuja, mutta melodia on n�ill�kin main kuninkaallista valuuttaa, eik� kruunu heilu mihink��n.

West Metro tekee periaatteessa �helpolta kuulostavaa� poprockia, jonka stadionvalmiit soundit, melodiset kaaret ja isot kertos�keet ovat kaikki per�isin alan oppikirjoista. Vastavuoroisesti yhtye tekee ty�ns� ensiluokkaisesti ja tarkasti, joten liev�n alkuep�r�innin j�lkeen plussat ja peukut nousevat yh� ylemm�s.

Mika Roth