21.03.2007
Klubi/Turku
Kolmen b�ndin keskiviikko-iltoihin alkaa t�t� nyky� jo tulla kiire, kun ensimm�inen esiintyj� todella aloittaa kello 21 aikoihin. Kun t�m� periaate kuitenkin alkaa iskostua potentiaaliseen yleis��n paremmin, on arki-iltojen keikkarenessanssi yh� paremmissa kantimissa. Ajoissa pelipaikoille hankkiutuminen kun alkaa todella olla vaivan arvoista.
Edell� mainitun kehitysprosessin t�m�nhetkisen vaiheen vuoksi Jermaine joutui aloittamaan energisen toimintansa verraten tyhj�lle salille. Tyylill� ja taidolla Pirkkalan toivot kuitenkin k�ynnistiv�t tiukan maneeri-oppikirjan l�pik�ymisen. Kyseisen kirjan luku emo-liikehdinn�st� oli totisesti tankattu huolella, kun Gibsonin SG yhdistyi tuskaisiin ilmeisiin ja erilaisiin kitaratanoihin. Biiseiss��n Jermaine luottaa jatkuviin koukkuihin ja tietynlaiseen kevennettyyn paatokseen. T�t� nyky� oma sointi tuntuu l�ytyneen, joskin se nojaa l�hinn� Petri M�kel�n (laulu ja kitara) ohueen ja positiivisesti soivaan ��neen.
Illan aikana kuultiin niin uusia kuin viimevuotiselta levylt�kin tuttuja kappaleita, sek� useita tarinoita erilaisten iltaan liittyvien henkil�iden kes�ty�kokemuksista. Mainiosti keikkaa kuljettanut spiikkiketju nivoi valitettavasti yhteen my�s b�ndin suurimman ongelman; biisien samankaltaisuuden. Monet kappaleet, kuten Come Undone ja The Snipers saattavat olla erinomaisia kappaleita ja sovituksetkin sin�ns� toimivia. Niiden poikkeaminen toisistaan ja useista muista biiseist� on kuitenkin niin v�h�ist�, ett� parhaimmistokin uhkaa hukkua massaan. Muutamat rauhalliset kappaleet toivat toki vaihtelua ja v�ri�, mutta ainoa vahvan muistij�ljen j�tt�nyt kappale oli hillitt�m�sti kaiutettu Tangles. Emoilussa on tietysti usein kyse puritaanisuudesta, mutta yll�tt�v�t sovitukset voisivat tuoda Jermainelle sen tarvitseman viimeisen niitin.
Toisena soittaneen I Was A Teenage Satan Worshipperin tullessa lavalle olivat Klubin klubitilatkin jo alkaneet t�ytty�. T�ll� kertaa tamperelais-trio oli vahvistanut rivej��n my�s rumpalilla. Konebiitti� ja kitarasurinaa yhdist�v�n b�ndin lavaolemus vet�� vahvasti kahteen vastakkaiseen suuntaan. Toisessa p��ss� riehuvat pitelem�tt�min� My Lovin� Martian (laulu ja kitara) ja Nekrokitten (basso), kun vastakkaisessa p��ss� Blackie Loveless (koskettimet) on aika ajoin l�hemp�n� patsasta kuin ihmist�. Kontrasteissa on aina tyyli�, mutta ne eiv�t kuitenkaan riit� kannattelemaan itse musiikkia.
Desibeliss�kin esitetyist� ennakko-odotuksista huolimatta rummut toivat yll�tt�v�n v�h�n lis�arvoa b�ndin sointiin. Toki kaikki oli (yll�tt�v��) el�v�mm�n kuuloista, mutta ero oli kovin pieni. Rummut tuntuivat simuloivan narulta samanaikaisesti vy�ryneit� biittej� ja lis�mauste j�i kovin miedoksi. Muuten musiikillinen kontrasti uhkaavuuden ja muovimaailman v�lill� toimi varmasti ja innostavasti, vaikka tanssilattialle vaivautuikin vain muutama yksitt�inen yritt�j�.
Illan p��tti turkulainen Traffic Island. Ensi kuussa debyyttialbuminsa julkaiseva b�ndi on kielt�m�tt� melkoisessa nosteessa, kes�kuussa odottaa mm. Suomeen saapuvan The Killersin l�mmittely. B�ndin sointia kuvaillessa tuleekin edell� mainitun lis�ksi helposti mieleen The Strokesin ja Interpolin kaltaiset nimet. Edess� mahdollisesti siint�v� menestys ei kuitenkaan vaikuta nousseen herrojen hattuun, sill� Oskari Ruohosen (laulu ja kitara) kaltaista v�litt�myytt� ja aidosti l�sn� olevaa ja -el�v�� lavapreesensi� saa t�st� maasta hakea.
Soiton t�m�nhetkinen dynamiikka on muutenkin sit� luokkaa, ett� innostusta voisi olla vaikeaa salata. Mikko Siusluoto (rummut) tarjoilee nelikolle kompillaan niin tukevan kivijalan, ett� sen varaan uskaltaa rakentaa suuriakin linnoja. Traffic Islandin ehdottomia vahvuuksia on my�s biisimateriaalin monipuolisuus, joka ei silti h�vit� b�ndin ominaissoundia. Drink Drink Drinkin kyyninen r�hin� taipuu luontevasti Coloursin tunnelmointiin ja toisaalta ensisinkku Day Without Airin riffittelyyn. Traffic Islandin syd�mellisyys sai ainakin t�ll� kertaa kovimpien rakettimenestys-b�ndien kritisoijienkin napinan vaimenemaan. B�ndi on valmista tavaraa, mutta ei valmiiksi pureskeltua.
Koko iltaa h�iritsi harvinaislaatuinen, b�ndeihin liittym�t�n ilmi�: soundit olivat sin�ns� hyvin kohdillaan, mutta ��nentaso oli jopa hieman liian matala. Nukkumaan menness� t�m� on tietysti miellytt�v��, mutta tuntuu v��r�lt�, ett� b�ndi menett�� s�rm��ns� siksi, ett� ��nenvoimakkuus on salin takaosassa kotikuuntelutasojen alapuolella. En uskonut ikin� el�m�ss�ni valittavan moisesta, mutta kyll� el�v��n rock-musiikkiin sent��n kuuluu elimellisesti meluisuus.
Teksti ja kuvat: Ilmari Ivaska
