Koria Kitten Riot
29.10.2009
Doris / Tampere
Dorkan torstait ovat kyllä melkoisen toivottomia jos haluaa nauttia keikoista oikein yleisön kanssa. Indieväen lärvi-yökerhona ainakin itselleni avautuva Doris kun aukeaa viikollakin vasta kello 23 ja keikat alkavat puolenyön pintaan. Ei paljon aamuvuorolaisia näy. Siinä mielessä hirveitä odotuksia ei ollut akustisesta näppäilystä rytmikkäämpään jollotukseen yltävän Koria Kitten Riotin vetovoiman määrälliseen antiin. Sille parillekymmenelle kiinnostuneelle KKR onnistui kuitenkin välittämään hauraan haikean sanomansa. Jopa yleisön vangitseminen hiljaiseen tarkkaavaisuuteen onnistui.
Koria Kitten Riot tunnetaan myös nimellä Antti Reikko ja osalle lukijoista mies on jo tuttu Johnny Superhero -yhtyeen laulaja-kitaristin roolista. Samaan aikaan bändinsä kanssa mieheltä on syntynyt myös tällaisia rauhallisempia, pelkistetympiä ja akustisempia kappaleita, joita on laitettu KKR:n alla kasaan kolmisen vuotta. Doriksen keikkaa edellisenä iltana julkaistu debyyttialbumi on ollut valmiina jo puolisentoista vuotta ja odottanut vain sitä oikeaa julkaisijaa. Kunnes Solmu Recordsin Aapo Hellman tarttui asiaan.
Meikäläisen tietoisuuteen KKR tulikin juuri Aapon vinkkauksella. Myspace-näytteet lupasivat sen verran hyvää että ihan haastatteluakin on tulossa ja levy on viihtynyt soittimessa. Kyse on siis miehestä joka intoilee mm. Elliot Smithistä, Bright Eyesista ja Beckin Sea Changestä – debyyttilevy onkin Beckin levyn tapaan erolevy, muttei onneksi sorru suomalaismelankoliseen katkeruuteen vaan on ennemminkin haikean lämmin, jopa lohdullinen. Livemuodossa osasta biisejä jäi kaipaamaan hiukan niitä lisämausteita mitä levyllä on rummuista puhaltimiin.
Kyllä Antti silti homman hoiti kotiin ihan kitaran varassakin. Miehen kuiskailuun taipuvainen laulu, kitaransoiton rytmikkyys (pienieleisyydestä huolimatta) ja biisien kieltämätön imu iski etenkin parhaissa kohdissa oikein hyvin. Johanna Vuoksenmaan Toinen jalka haudasta -elokuvassakin soinut At The End Of The World onnistui vangitsemaan yleisön, eikä levyn ulkopuolinen materiaali tai Neil Young-laina ansaitussa encoressa myöskään rikkoneet toimivaa kaavaa. Toki täytyy sanoa että KKR:n pakettiin voisi sopia ihan livenäkin vahvistusjoukot. Vaikka sympaattinen kaveri lavalla onkin, niin ei Antin karisma ainakaan vielä ”ota tilaa haltuun” takuuvarmasti. Ja kyllä biisien nostatuksiin voisi saada ihan eri lailla voimaa jos kaikki ei olisi Antin äänen ja kitaran varassa. Kelpo esitys toki näinkin ja levyä suosittelen lämpimästi.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
